Kun olen verrannut (havainnollistamismielessä) Beatlesin renkutusta Let It Be maailman kauneimpaan mestariteokseen, Bachin Brandenburgilaiseen numero 5, olen saanut vastaukseksi, että Bachin konsertto ei ole laulu. Ja siksi vertailu on kielletty.
Että laululla on omat sääntönsä. Miksi sitten klassisen musiikin laulut - niin Bachin, Schubertin kuin Mozartin (ja kaikkien suurten säveltäjien, jotka sävelsivät lauluja tai aarioita) - ovat sitten niin paljon ja ylivoimaisen reilusti parempia kuin Beatlesin kaikki laulut yhteensä? Esimerkiksi Mozartin Don Giovanni oopperan aariat pesevät kaiken popin liiankin helposti melodisessa laadussa, soinnuissa ja äänimaailman rikkaudessa. Paljon pidempiäkin laulunumeroita oopperaan mahtuu kuin popin pikku tillitykset.
Ja sitten voi kysyä myös, miksi ei voisi suoraan sanoa sitä, että konsertto ja sinfonia ovat parempaa kuin laulu? En minä arvosta edes Schubertin jumaloituja lauluja (liedejä) niin paljon kuin esim. Schubertin pianosonaatteja ja muita pidempiä teoksia.
Sävellyksessä pitää olla mittaa, jotta siinä voi olla mahdollista todella lepuuttaa ja samalla "työllistää" omaa korvaansa kaiken sulokkuuden keskellä. Kuunneltuaan pari sinfoniaa kikseissä ei kannata vaihtaa Beatlesiin. Tuntuu todella kuin menisi 5 tähden ravintolasta Mäkkäriin!
Siispä Mozartissa parasta ei ole aariat (edes Donna Elviran aariat), vaan oopperoiden suuret kohtaukset ja sinfoniat sekä jousikvartetot, jotka kaikki voivat kestää sen parhaan mitan eli 20-30 minuuttia. On aivan eri asia säveltääkin pieni aaria kuin iso kuorokohtaus.
Ovatko eri teostyypit samanarvoisia?
11
132
Vastaukset
- dgsdgsdggssg
Klassinen musiikki on kuin Dhommin avaukset: lukuisia, samansisältöisiä, irrallaan todellisuudesta. Tylsiä siis.
- fkajfkjfkk
Klassista musiikkia kuuntelevat vain elämän raadollisuudesta tajuamattomat pöpipäät.
- Dhommi´´
Minä kuuntelen klassista juuri elämän raadollisuuden vuoksi. Bach on välittänyt suurta tuskan tunnetta esim. kaksoisviulukonsertollaan, jonka hän sävelsi vaimonsa kuoltua. Siinä viulu laulaa ja itkee niin että itsekin itken. Samoin Tchaikovskyn viimeisiä sävellystöitä ennen itsemurhaansa, 6. sinfonia on kaikkein pohjattomimpien surun hetkien soundtrack minulle.
- jepulisjeejee
Vaan poppi tuo iloa ja rakkautta elämään, suosittelemme lämpimästi.
- Dhommi´´
Olisikohan noin. Minulle klassinen on tuonut valtavasti iloa ja rakkautta elämään. Paljon enemmän kuin iskelmät, rokit ja popit.
- Santran sisko
"Miksi sitten klassisen musiikin laulut - niin Bachin, Schubertin kuin Mozartin (ja kaikkien suurten säveltäjien, jotka sävelsivät lauluja tai aarioita) - ovat sitten niin paljon ja ylivoimaisen reilusti parempia kuin Beatlesin kaikki laulut yhteensä? "
Laulun laadun mittaa se kuinka paljon laulua laulamiseen tarvitsevat sitä laulavat.
Klasaripuolen lauluja lauletaan vain virkamiestyönä, vapaaehtoisesti niitten kanssa ei kukaan halua olla tekemisissä.
Sen sijaan rokkareiden lauluja lauletaan rakkaudesta hyviin lauluihin.
Siinä se pieni mutta tärkeä ero.
Jokseenkin jokaista Beatleslaulua lauletaan enemmän kuin kaikkien klasarisäveltäjien laulutuotantoa yhteensä.
Siinä se iso ja tärkeä ero. - yks yökkö vaan
Laulua lauletaan jos sillä on arvo ja silloin sitä lauletaan vapaaehtoisesti. Se on jokaisen subjektiivinen päätös mitä lauletaan. Moni laulaa rokkeja ja poppeja, joku yksittäinen pianohemmo klassista laulua.
Useimmat siis laulavat rokkeja ja poppeja; mikä voi olla syy. Kenties se, että ne puhuttelevat subjektiivisesti yksittäistä kokijaa? Voiko sitä ihan oikeesti nonzaleerata ja jos niin millä perusteilla? - winston2
John Lennonin tekstit ainakin on puhuttelevampia kuin Beethovenin. Puhumattakaan piirroksista.
Älytön vastakkainasettelu tällainen - 2013-03-21
Milloinkahan D-rukka oppii käyttämään oikeaa foorumia:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3503
Tuolla hän voisi ihan vapaasti hehkuttaa omia mieltymyksiin. - fghhszhh
Zerlinan aariat ei häviä yhtään Elviran aarioille.
- ( * )( * )
Zerlinalla on paremmat kuin Elviralla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004356364- 252451
- 2112356
- 1141678
- 1261670
- 741093
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu601083IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka31068Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.135988Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu60856