Olen 22-vuotias nainen. Mitähän minulle oikein on tapahtumassa, kun olen tässä viimeisen kuukauden aikana menettänyt kontrollini syömiseen. Syön kotona kaiken mitä löytyy. En pysty enää ostamaan ruokaa "varastoon", vaan pitää hakea aina päivän ruuat joka päivä erikseen. Sitten tulen kotiin ja syön kaiken kerralla.
Olen alkanut vältellä kotona olemista. Pysyttelen pitkään koulullani, jotta en sortuisi kotona syömään. Lisäksi olen koulussa syödessänikin huomannut muutosta. Olen viimeisen parin viikon aikana syönyt kaiken ottamani ruuan sen enempää miettimättä. Yleensä syön vain sen verran, että olen kylläinen, mutta nyt olen alkanut ahtamaan kaiken alas.
Poikaystäväni on ihan ihmeissään. Emme voi ostaa mitään herkkuja, kun ahdan kaiken heti alas. Ostin 4 suklaavanukasta sisältävän paketin, ja ajattelin että siitä riittää 4 päiväksi. Ei, siitä riitti 30 minuutiksi. Jos joudun jäämään yksin kotiin, syön poikaystävänikin ruuat, kun hän ei ole vahtimassa. Niin kävi juuri äskenkin, söin poikaystäväni 3 lihapasteijaa.
Opiskelujen takia minulla on tällä hetkellä kova stressi, ja epäilen tämän jotenkin johtuvan siitä. Mutta stressi ei häviä ennen kuin kesä alkaa, joten miten voisin kontrolloida syömisiäni siihen asti. Pelkään lihovani.
Ruuasta ongelma
ahdistuttaa
1
52
Vastaukset
- (7766
Ahmimishäiriö. Jos et lopeta, lihot. Jos pelkäät lihomista, mutta jatkat ahmimista, saatat sairastua bulimiaan ja alat oksentamalla kontrolloida syömistä. Hae apua vielä kun pystyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862