Hei,
sairastin syömishäiriöitä teinivuosista varhaisaikuisuuteen. Noihin vuosiin kuului kaikkea anoreksian ja pakonomaisen syömisen väliltä. Muutama vuosi on mennyt paljon paremmmin ja olen pärjännyt ilman hoitokontakteja. Varsinkin noin vuosi sitten vapautuminen huonosta, toimimattomasta parisuhteesta ja sielunkumppanin löytäminen ovat tuoneet elämääni täydellisyyttä ja onnea.
Nyt sitten odotamme esikoistamme ja suorastaan hukun ortorektisiin ajatuksiini. Alkuraskaudessa voimakas pahoinvointi piti painon (ja ahdistuksen) kurisssa. Söin yliterveellisesti ja olin ylpeä itsestäni. Nyt olen lipsunut, ikään kuin alkuraskauden painon putoamisen "ansiosta" olen antanut itselleni luvan herkutteluun. Ja sepä on sitten iloisesti lipsunut, toisinaan jopa riistäytynyt käsistä. Tänään neuvolalääkärin suusta tuli ne kaikkein ei-toivotuimmat sanat: kannattaa vähän tarkkailla painoa.
Tässäkö siis olen taas, vuosien taistelun jälkeen? Vauvani kustannuksella? Lapsen terveys onkin nyt ainut asia, joka estää minua syöksymästä laihdutuksen syövereihin. Olisin halunnut olla se äiti, jolle sanotaan: "tuo paino saisi kyllä hieman nousta." miksi? Hyvä kysymys..
Saahan neuvolasta toki "tukea", mutta kaipaan VERTAISKESKUSTELUA!
viestittele minulle tänne tai meilaa
[email protected]
syömishäiriöstä toipuneita odottajia?
1
173
Vastaukset
- tuttua..:(
AAAPUUVA!!!
Kaamee neuvolatäti!!!
Ite myös syömishäiriötä sairastin pitkään ja ennen raskautta kerkesin olla "kuivilla" vasta muutaman kuukauden... iik...
Ja tosiaan ois ollu kiva olla se äiti jolle sanotaan, et "tuo paino saisi kyllä hieman nousta"... tämä johtuu sairaudestamme!!!
(vaikka olemme "kiltisti", niin silti se on osa elämäämme)
Ja sit tosiaan... alkuraskauden olin minäkin erittäin tarkka mitä suuhuni pistin ja tarkkailin painoani pakonomaisesti...
ja sitten tuli se aika jolloin hieman "hölläsin" otettani ylitarkkailevasta syömisestä, niin minullekkin tuli muutama kilo "liikaa" painoa...
Ja neuvolassa minulle siitä myös sanottiin JUURI NOILLA SANOILLA :(
Eli kannattaisi tarkkailla sitä painoa ja sitten mulle yritettiin vielä antaa niitä ihania ruokailu"ohjeita" missä on niitä "valmiita" päivän ruoka-annoksia yms.
Tähän minä erittäin topakasti sanoin...
JA SUOSITTELEN MYÖS SINULLE, ETTÄ SANOT...
"Minulla on syömishäiriötausta ja en suostu ottamaan noita ohjeita, sillä pelkään luisivani takaisin pakonomaiseen tarkkailuun syömisen ja syömättömyyden kanssa..."
Näin neuvolatäti otti laput takaisin ja antoi muutaman "perusohjeen"...
Eli vältä sokeria yms...
Mutta nekin kuuntelin vaan toisella korvalla... sillä itseni tuntien olisin pahimmassa tapauksessa tosiaan mennyt takaisin tutuille tavoille pakonomaiseen tarkkailuun syömisen ja syömättömyyden kanssa...
VOIMIA IHAN SIKANA!!!
JA JOS EI NEUVOLATÄTI MUUTEN USKO, NIIN SANOT, ETTÄ HALUAT VAIHTAA SELLAISELLE JOLLA ON KOKEMUSTA SYÖMISHÄIRIÖISTÄ...
Ja mikäli ei silti usko, niin voit silti kieltäytyä ottamasta mitään ylimääräisiä ohjeita ruokailuun...
VOIMIA!!!
OOT VAHVA... MUISTA SE!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412732Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 541302
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031072- 471065