MGR ei noudata lakia

Ministerien sidonnaisuusilmoitus on lakisääteinen, toisin kuin kansanedustajilla, joilla se on vapaaehtoinen. Guzenina ei ole ilmoittanut sidonnaisuuksiaan, kuten muut ministerit.

Velkaa MGllä on syksyn 2012 tietojen mukaan (mm. Taloussanomat) huimat n. 500 000 euroa. Entä muut sitoumukset, mahdolliset osakeomistukset; vaikuttavatko esim. jääviyteen joidenkin asioiden kohdalla?

Guzeninalla on lakiin perustuva velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuutensa.
1390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Näin on. Miksi media vaikenee?

Äänestä

Joko tänään tuo lainvaatiman selvityksen?

Äänestä

Marialla on nyt muuta mietittävää. Jutan ministerikierrätys uhkaa uljasta uraa. Vuoden 2015 eduskuntavaalit lienevät todellinen muutos elämään.

Maria "kaunis ja rohkea" tulee tuskin uudelleen valituksi? Mitä hän tekee jatkossa elääkseen ja jättiveloista selvitäkseen?

Tuskin Harkimokaan mokaa ja ottaa yksinhuoltajaa elätettäväkseen. Sopimus Seiskalehden kanssa ( Kuten esim. Tauski Peltonen ) ja sopivat töpeksimiset takaavat tietysti julkisuuden ja kansalla on tietysti vähän hauskaa, seuratessaan entistä ministeriään. Huomatkaa Mariasta puhuttaessa sana ministeri :-)

Äänestä
  • ”Mitä hän tekee jatkossa elääkseen ja jättiveloista selvitäkseen?”

    Maria on jo pitkään pedannut paikkaa Puskaksi puskan paikalle. Eiköhän Marialleki oma ”kuvaputkitehdas” jostain löydy jos alko ei nappaa eikä Hjallis käytä optiotaan. Jos olisin Gustu niin nimittäisin Marian opetushallituksen virkaan.

    Äänestä

Guzenina halveksii ihmisiä, eduskuntaa ja lakia jättäessään tekemättä lakiin perustuvan sidonnaisuusilmoituksen. Täysin ylimielistä muista piittaamatonta käytöstä, tyypillistä Guzeninaa.

Ministerin tehtävään epäpätevä ja yhteistyökyvytön narsisti luulee, ettei sitä koske lait ja määräykset. Ylinopeussakkoihin tottuneelta Guzelta käy luonnostaan.

Äänestä

HS:n kyselyyn pimeän työn teettämisestä Guzenina myös kieltäytyi vastaamasta.

Äänestä

Sidonnaisuusilmoitus tehtävä. Ei ole vaativa tehtävä, Guzeninakin suoriutuisi siitä.

Äänestä

Tuollainen 500 000 euron lainapotti Guzeninan tuloilla merkitsee jo ylivelkaantumista. Suomen Pankki määrittelee ylivelkaantuneeksi, jos velkaa on enemmän kuin nettovuosiansiot x 5. Guzeninalla ylitys on n. 100 000 euroa.

Äänestä

Guzenina on IL:n tänään julkaiseman kyselyn mukaan toiseksi epäluotettavin ministeri Hautalan jälkeen. IL:n ja IS:n tämänvuotisten kyselyjen mukaan demari ministereistä osaamaton Guzenina halutaan pois.

Puoluetovereidenkin mukaan lapsen tasolla, perusasiatkin hukassa. Vaihtoon!!!

Äänestä

Erikoisavustajansa, Martta Octoberin, Guzenina irtisanoi reilu vuosi sitten, vaikka irtisanomiselle ei ollut pitäviä, lainmukaisia perusteita.

Guzenina väitti avustajansa ajaneen ns. translain muutosta Guzeninan tietämättä, ministeriöstä kerrottiin Guzeninan kuitenkin olleen tietoinen asiasta.

Demarit hyshyttelivät Guzeninan mokan, nyt October on saanut hyvityksen Urpilaisen nostettua hänet erityisavustajakseen.

Äänestä
  • Eipä tuossa Octoberin nimityksessä mitään uutta. Näin sosialistit toimii aina kun jollakin on hallussaan ”vaarallisia” tietoja.

    Eikös Jutta jo allekirjoittanut aloitteen homojen avioliitosta jonka luonnollinen seuraus on tietysti miesten synnytysoikeus.
    Erikoisinta minusta on homosetien oikeus adoptoida ”sopiva” tyttö.

    Äänestä

Täysin vääristyneet käsitykset Guzeninalla ministerin tehtävästä ja vastuusta. Lakisääteistä sidonnaisuusilmoitusta ei tee, koska ei huvita. SOTE-uudistusta sotkee, koska ihmisten hyvinvointi ei kiinnosta, vain lapsellinen tuhoisa politikointi, lue: sotkeminen.

Ei ole Suomen maassa ollut toista yhtä tyhmää poliitikkoa. Guzenina puheissaan nostaa politiikan asiaksi, joka on kaiken muun yläpuolella, kuvittelee siis itsensäkin kaiken muun yläpuolelle. Ei niin minkäälaista reaalimaailman tajua.

Äänestä

KAHVIINKEITTÄJÄKS MOKOMA LEHMÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perusasia kirjoitti:

Ministerien sidonnaisuusilmoitus on lakisääteinen, toisin kuin kansanedustajilla, joilla se on vapaaehtoinen. Guzenina ei ole ilmoittanut sidonnaisuuksiaan, kuten muut ministerit.

Velkaa MGllä on syksyn 2012 tietojen mukaan (mm. Taloussanomat) huimat n. 500 000 euroa. Entä muut sitoumukset, mahdolliset osakeomistukset; vaikuttavatko esim. jääviyteen joidenkin asioiden kohdalla?

Guzeninalla on lakiin perustuva velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuutensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu