Kartiotuijat ruukussa terassilla

kevättä rinnassa

Hei!
Osaisikohan joku kertoa mistä voisi johtua värimuutos ruukkuun istutetussa tuijassa. Pensaat istutettiin viime keväänä ja ovat olleet talven avoterassilla. Pensaita on 3 kpl isoissa ja korkeissa ruukuissa. Pohjalle laitoin ensin salaojaksi tiilimursketta, sitten ohut eristekangas ja multaa johon tuli myös lannoiterakeita. Nyt yhdessä ruukussa oleva tuija on osittain värjäytynyt oranssinruskeaksi. Näyttäisi kuitenkin siltä, että värimuutos ei johdu kuivumisesta vaan lehvästö on saman tuntuista kuin vihreätkin kasvinosat. Kaksi muuta tuijaa näyttävät tasaisen vihreiltä. Voisikohan se johtua esim. liiasta lannoitteesta????

4

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • duija

      Meillä ainakin tuiviot saavat syysvärikseen juuri kuvaamasi hieman ikävän värin. Se kuuluu niiden luonteeseen, nou hätä : )

      • kevättä rinnassa

        Kiitti vastauksestasi. Tuiviot ovat tosi suurissa ruukuissa ja juuristolle on kovasti tilaa kasvaa. Tällä hetkellä kasvit ovat noin metrin korkuisia. Lohdullista kuulla, että kyse onkin mahdollisesti vain syysväristä, annetaan siis niille armon aikaa. Näin kookkeaisen istutustan siirtäminen talveksi maahan on meidän tontilla mahdotonta. Kiitos kuitenkin siitäkin neuvosta


    • Tuijaanax

      Tuijat kannattaa istuttaa ruukuista talveksi maahan jos sellainen mahdollisuus on pihalla, talvehtivat paremmin. Tuijillahan on suuret juuret, joten ruukun ahatuskin saattaa vähän häiritä niiden kasvua.

    • tikkerperi

      Tuijat kannattaa ainakin varjella kevätauringolta. Suojaksi voi laittaa kevyen, mieluusti vaalean kankaan. Sanon vaan, erittäin karu paikka tuijalle talvehtia ruukussa terassilla. Kun ilman lämpötila laskee -25 asteeseen, niin myös juuret ovat samoissa lukemissa. Ensi talveksi tuijat kannattaa todellakin laittaa maahan talveksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      152
      3236
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3022
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      112
      1525
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      149
      1259
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1097
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1067
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1027
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      989
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      883
    10. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      44
      867
    Aihe