onko kokemuksia alanyasta hotelli sultan keykubat suite?

Onko kukaan käyny tuolla? saako sinne viiä omia eväitä vai onko pakko ostaa vesikin niitten omasta kaupasta/minibaarista?
4228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turkissa on yleinen sääntö, ettei hotellihuoneeseen saa viedä hoteliin ulkopuolelta hankittuja juomia yms.
mikäli haluaa ostella juomia tai syömisiä muualta, kannattaa mennä huoneisto-hotelliin. Sääntö koskee koko maata, ja sitä valvotaan tai ei valvota :))

Äänestä

Ihan asiallinen hotelli, ok sijainti. Turkkilaisesta apteekista saa ilman reseptiä myös astmalääkkeitä. Turkissahan ei sellaista pikku hometta katsota edes virheeksi tai huomauttamisen aiheeksi.

Äänestä

Oltiin pari vuotta sitten, hotelli oli juuri avattu. Nimi oli silloin Albatros beach hotel.
Kahden viikon matka ja kaikki oli uutta. Oli kiva kun oli kaksi huonetta käytössä. Tosi iso jääkaappi mihin sai juomat ja eväätkin, jos niin halusi. Paikka oli just avattu toukokuussa ja loman loppuvaiheessa alkoi tulla kaikenlaisia ohjeita seinille teipattuna. Ei siellä kasseja tutkittu joten saihan sinne kämpille viedä mitä halusi. Ranta kadun toisella puolella ja bussipysäkki hotellin edessä. Ihan oli ok hotelli voisin mennä toistekin.

Äänestä
  • Respassa viime syksynä kusetuksen makua... Koskaan ei ollu antaa vaihtorahaa, joten laittoivat "piikkiin", vikana päivänä sit koittivat rahastaa sellasesta mitä et ollu ees velkaa ja olit ne hoitanu jo. Ranta aivan kökkö kivikko. Ei enää ikinä ko. Hotlaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalleena1 kirjoitti:

Onko kukaan käyny tuolla? saako sinne viiä omia eväitä vai onko pakko ostaa vesikin niitten omasta kaupasta/minibaarista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu