Olen taustaltani normi korkeakoulutettu ja armeijan käynyt rikosrekisteritön ja huumeita kokeilematon suomalainen mies.
Ikävä ero pettämisineen 7 vuotta sitten laukaisi kovan masennuksen, joka voi olla vuosia ja kuukausia piilossa ja aian välillä sitten puhkeaa.
Töitäkään en ole saanut alaltani ja ei aina huvita hakeakaan, ei ainakaan alle 3000 euron kuukausipalkalla. Joskus tein keikkaa ja hanttihommia, mutta elatusmaksut on niin rajut, kahdesta lapsesta lähes 300 euroa. Jos olen työttömänä,niin saan vapautukset niistäkin. Pelkään sis elatusmaksuja ja mun luottotiedot on kunnossa enkä halua velkaa mihinkään suuntaan.Sossu maksaa elämiseni.
Eli kyse on siitä että nukun miten sattuu ja todella paljon. Öisin valvon ja haudon yhä mielessäni katkeraa kostoa. Puhun itekseni ja hoen mitä sanoisin kostotilanteessa mitäkin.Joskus jopa lyön seiniä ja kokeilen potkujalkaani,nouseeko jalka räkähtävästi oman naaman korkeudelle.
Noh,yöt pyörittyäni nukun päivät. Pahinta tässä on se että en varmaan kykene hoitamaan lapsiani. Ovat jo kouluiässä, mutta aina kun ovat mun luona, ei ole varmaa heräänkö heille laittamaan aamiaista tai osaavat jo ite ottaa jotain jääkaapista. Muistaakseni toissa syksynä oli lauantai päiviä kun pääsin vasta kello 16 jälkeen ylös sängystä. Lapset toki olivat olleet hereillä jo aamusta klo 8 lähtien.
Olen siis UMPIVÄSYNYT ja katkeroitunut. Kaduttaa ja harmittaa niin vieteävästi että tein lapset petollisen naisen kanssa.
Ennen olin ahkera monta työtätekevä mies,hanttihommia tein pienellä palkalla ja jeesasin kavereita muutoissa lähes ilmaiseksi. Enää ei elatusmaksujen takia matalapalkkatyöt nappaa eikä mikään muukaan auttaminen.
Muutama vuosi sitten kävin psykiatrisella poliklinikalla juttelee asioista. Kerroin avoimesti kuinka kovasti janoan kostoa ja että olen tarvittaessa vahva äijä. Ei se keskustelu mitään auttanut. Ehkä sen hetken ja jotain tabuja ne määräsivät unettomuuteen.
Mitenköhän katkeruuden saa pois ? Nukunkohan loppuelämäni ihan miten sattuu ? Vasta 7 vuotta masistellut, loppuukohan vaikka 27 vuoden jälkeen ?
Enää en tietenkään uusioperhettä itelleni ota. Olen kumminkin viriili ja kuolaan kaikkien naisten perään,varsinkin nuorien. Ne on vielä elämänsuola kikä kiinnostaa. Tosiasiassa kaikki naiset käy. Viimeset vuodet olenkin käynyt tyhjennysreissulla naapurin ylipainoisen 60 ikäisen naisen luona.
En muuten ole hänestä kiinnostunut, mutta munkin on pakko saada ja häneltä saa paljaaltaan aina...
Onko muita etäisukkeja joilla elämä lieveästi sanoen nukkumista ja masennusta ? Ja mielellään sellaisia mun tyyppisiä, jotka eivät ole koskaan nuoruudessakaan omanneet päihde tai huumeongelmaa tai tehneet rikoksia.
Mä oon elävä esimerkki miten kiltti tavallinen mies ajautuu yhteiskunnasta ulos. Elämä on raakaa ja unentäytteistä...
Ihan sama haukutteko tai säälitte mua......monta ongelmaa loppuu sitten kun kuolen.Tosin lapset rakastavat mua hirmusesti ja olen tuikitärkeä heille..
Ikävä ero pettämisineen 7 vuotta sitten laukaisi kovan masennuksen, joka voi olla vuosia ja kuukausia piilossa ja aian välillä sitten puhkeaa.
Töitäkään en ole saanut alaltani ja ei aina huvita hakeakaan, ei ainakaan alle 3000 euron kuukausipalkalla. Joskus tein keikkaa ja hanttihommia, mutta elatusmaksut on niin rajut, kahdesta lapsesta lähes 300 euroa. Jos olen työttömänä,niin saan vapautukset niistäkin. Pelkään sis elatusmaksuja ja mun luottotiedot on kunnossa enkä halua velkaa mihinkään suuntaan.Sossu maksaa elämiseni.
Eli kyse on siitä että nukun miten sattuu ja todella paljon. Öisin valvon ja haudon yhä mielessäni katkeraa kostoa. Puhun itekseni ja hoen mitä sanoisin kostotilanteessa mitäkin.Joskus jopa lyön seiniä ja kokeilen potkujalkaani,nouseeko jalka räkähtävästi oman naaman korkeudelle.
Noh,yöt pyörittyäni nukun päivät. Pahinta tässä on se että en varmaan kykene hoitamaan lapsiani. Ovat jo kouluiässä, mutta aina kun ovat mun luona, ei ole varmaa heräänkö heille laittamaan aamiaista tai osaavat jo ite ottaa jotain jääkaapista. Muistaakseni toissa syksynä oli lauantai päiviä kun pääsin vasta kello 16 jälkeen ylös sängystä. Lapset toki olivat olleet hereillä jo aamusta klo 8 lähtien.
Olen siis UMPIVÄSYNYT ja katkeroitunut. Kaduttaa ja harmittaa niin vieteävästi että tein lapset petollisen naisen kanssa.
Ennen olin ahkera monta työtätekevä mies,hanttihommia tein pienellä palkalla ja jeesasin kavereita muutoissa lähes ilmaiseksi. Enää ei elatusmaksujen takia matalapalkkatyöt nappaa eikä mikään muukaan auttaminen.
Muutama vuosi sitten kävin psykiatrisella poliklinikalla juttelee asioista. Kerroin avoimesti kuinka kovasti janoan kostoa ja että olen tarvittaessa vahva äijä. Ei se keskustelu mitään auttanut. Ehkä sen hetken ja jotain tabuja ne määräsivät unettomuuteen.
Mitenköhän katkeruuden saa pois ? Nukunkohan loppuelämäni ihan miten sattuu ? Vasta 7 vuotta masistellut, loppuukohan vaikka 27 vuoden jälkeen ?
Enää en tietenkään uusioperhettä itelleni ota. Olen kumminkin viriili ja kuolaan kaikkien naisten perään,varsinkin nuorien. Ne on vielä elämänsuola kikä kiinnostaa. Tosiasiassa kaikki naiset käy. Viimeset vuodet olenkin käynyt tyhjennysreissulla naapurin ylipainoisen 60 ikäisen naisen luona.
En muuten ole hänestä kiinnostunut, mutta munkin on pakko saada ja häneltä saa paljaaltaan aina...
Onko muita etäisukkeja joilla elämä lieveästi sanoen nukkumista ja masennusta ? Ja mielellään sellaisia mun tyyppisiä, jotka eivät ole koskaan nuoruudessakaan omanneet päihde tai huumeongelmaa tai tehneet rikoksia.
Mä oon elävä esimerkki miten kiltti tavallinen mies ajautuu yhteiskunnasta ulos. Elämä on raakaa ja unentäytteistä...
Ihan sama haukutteko tai säälitte mua......monta ongelmaa loppuu sitten kun kuolen.Tosin lapset rakastavat mua hirmusesti ja olen tuikitärkeä heille..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mene lääkäriin ja pyydä oikeasti toimivat masennuslääkkeet. Ala kasvattaa turhan itseluottamustasi uhoamisen sijaan. Ja lakkaa syyttämästä masennustasi ja työhaluttomuuttasi olemattomista elatusmaksuistasi.
Mieheni maksaa sinua enemmän yhdestä lapsesta, jota näkee ja tapaa säännöllisesti. Hänetkin jätettiin ja petettiin, mutta hän hoiti kostohimonsa terapiassa.
Rehellinen ainakin olet, ja se on iso askel ylöspäin.
Itse olin vaimon kanssa yhdessä 10-vuotta, kunnes häntä alkoi kiinnostaa exä-poikaverinsa enemmän. Lapsia ehdittiin yhdessä tehdä, mutta mikään ei auttanut. Ihastus oli liian suuri ja vaimo halusi erota. Aluksi halusin häntä takaisin pitkään, kuukausia. Pelkäsin menettää hänet. En ymmärtänyt, että miksi hän jättää minut jonkun ihastuksen takia.
Kun eropäivä lähestyi aloin vain kyllästyä vaimoon. Miksi minun pitäisi surra hänen peräänsä? Ei häntä kiinnostanut korjata meidän suhdetta. Hän halusi toista miestä. En voinut tehdä enää mitään, enkä enää halunnutkaan. Alan ajatella häntä yhä vähemmän. Yhä vähemmän pidän häneen yhteyttä, vaikka iltaisin tekisi mieli soittaa. Lasten takia me tavataan yhä. Vaimo haluaisi olla ystävä, mutta en mä pysty katsomaan heidän seurusteluaan sivusta. Ei mun tarvi.
Kyllä mä myönnän, että mulla on yhä ikävä häntä, mutta en mä voi voittaa enää häntä. Se pitää vaan hyväksyä. Pitää olla rohkea ja siirtyä eteenpäin. Ei ole täysin minun syyni, että erotaan. En minä suostu koko loppuelämää murehtimaan ihmisen takia, joka pettää. Minä uskon vieläkin, että tuolla on joku ihminen johon rakastun uudestaan. Sellainen joka ei petä.
Olet minustakin masentunut, hakeudu psykiatrille. Kun löydät sopivan masennuslääkkeen jaksat ottaa isestäsi niskasta kii. Vain sinä itse voit tehdä asialle jotain kuten esim. muuttaa elämäsi suuntaa. Älä jää märehtimään vanhoja vaan pistä nokka kohti parempaa tulevaisuutta.
Kiltti tavallinen akateeminen sosiaalipummi yhteiskunnan elätti, joka painaa naapurin 60 mummoa vuosikausia, ja kuolaa keskenkasvuisten perään? Lasten ollessa luonasi nukut iltaan......Yksin ollessasi puhut itsellesi, ja taot ja potkit seiniin.....
Juu lasten jää tosi ikävä, koska olet tuikitärkeä heille.
Tälläisessä tapauksessa olis tosi mielenkiintoista saada lukea tän miehen exsän kirjoitus, että oliko samaa mieltä tän miehen hyvyydestä, ja kiltteydestä ennen kun löysi paremman. Vai oliko tää karju ihan vaan pöljä jo ennen eroa.