tai epäillyt tunnistaneesi ikävöintisi kohteen täältä palstalta? Mistä asioista olet hänet tunnistanut, esim. tunnisteista, nimistä tai jostain teitä yhdistävästä asiasta?
Oletko tunnistanut
89
773
Vastaukset
- alkaa jo olla
kaikki tuttuja
- vai onko?
hauska tappaa vanha tuttu.
- 11 + 13
Olen tunnistanut täältä viittauksista oikeaan elämään sekä oikeassa elämässä käydyistä keskusteluista. Hän esim. kerran (vahingossa?) puhui eräästä aiheesta josta täällä eräällä palstalla oli kirjoitettu.
- I'm not here
- olen tunnistanut.
ilkeämielisiä viestejä siitä kuin olen hullu ja näyttelen mustalaista plus että olen huora ihan niinkuin äitinikin.joo,onhan näitä..
- Toivoin, luulin
jossain vaiheessa. Mies Irlannissakin niin asiallinen, että ihan puistattaa. Ei mitään ylimääräistä, pakolliset kohteliaisuudet. Ihmettelenkin että miksi nähdään ja miksi pidän sen pienenkin toiveen elossa. Mies tietää toiveeni (kyllä, olen sen kertonut hänelle ihan oikeassa maailmassa) mutta ei ole vastannut "juu" eikä "ei". Vedin johtopäätöksen : "poissa".
Saa mielellään korjata, mikäli olen väärässä.
- kyllä!
Olen. On se sellainen hanikainen et oksat pois.
- kyllä!
En tosin tiedä myöntäiskö. Ei näistä alkuu tartte mitään kysellä. Vai voisko se olla helpompi tie, en tiedä.
- paree olla
kyllä! kirjoitti:
En tosin tiedä myöntäiskö. Ei näistä alkuu tartte mitään kysellä. Vai voisko se olla helpompi tie, en tiedä.
kyselemättä. Täällä huuteluista ei kannata mainita mitään, eikä kysellä. Minä en ainakaan tunnustaisi.
- mitä väliä?
Mitä sitten, jos onkin? Itse olet epävarma vai?
Eikö ne ole ihan noita itse luettelemiasi juttuja, joiden perusteella voi tunnistaa. - Nyt narahdin iiks
Apua ei! Iiiiks olenko mä paljastunut? :O ei ollu kyl tarkoitus.Ihan salaa vaan mun piti.*punastuu nolona*
- ;))
Narahdit..
- niinkö?
;)) kirjoitti:
Narahdit..
laita mun etunimi sit vaan rohkeasti esille.
- heh heh hee
niinkö? kirjoitti:
laita mun etunimi sit vaan rohkeasti esille.
Siis ette sittenkään ole varmuudella tunnistaneet :D.
- niinkö?
niinkö? kirjoitti:
laita mun etunimi sit vaan rohkeasti esille.
kai huomasit muuten,että sinäkin narahdit ;)) ?
- epäilenpä
niinkö? kirjoitti:
kai huomasit muuten,että sinäkin narahdit ;)) ?
että hän teki sen tarkoituksella ;).
- niinkö??
epäilenpä kirjoitti:
että hän teki sen tarkoituksella ;).
kuka?minäkö?saattaa olla,että teinkin.kukas sen tietäis ;)
- ;))
niinkö?? kirjoitti:
kuka?minäkö?saattaa olla,että teinkin.kukas sen tietäis ;)
Kun sä oot muna ja mä oon suna, niin mä syön sut.
Orkkis ;)) - ;))
epäilenpä kirjoitti:
että hän teki sen tarkoituksella ;).
;)
- niinkö??
;)) kirjoitti:
Kun sä oot muna ja mä oon suna, niin mä syön sut.
Orkkis ;))apua,nyt lähen kyl kiitään ;))
- niinkö??
;)) kirjoitti:
;)
;))
- Niin ;))
niinkö?? kirjoitti:
;))
Voihan tuo olla tai saattaapi tuo olla olemattakkin.
- niinkö??
Niin ;)) kirjoitti:
Voihan tuo olla tai saattaapi tuo olla olemattakkin.
näätkö,tässä olisi sun tilaisuus puhua minulle.mikset käyttäisi hyväksesi?ei tuu toista tälläistä tilaisuutta samassa muodossa ainakaan ;)voit haukkua minua tai ihan mitä vaan,mutta kertoisit edes jotain.
- ;))
niinkö?? kirjoitti:
näätkö,tässä olisi sun tilaisuus puhua minulle.mikset käyttäisi hyväksesi?ei tuu toista tälläistä tilaisuutta samassa muodossa ainakaan ;)voit haukkua minua tai ihan mitä vaan,mutta kertoisit edes jotain.
Se puhe/teksti sitten jossain muualla :)
- ;))
;)) kirjoitti:
Se puhe/teksti sitten jossain muualla :)
Ai niin, tunnetaanko me?
- niinkö??
;)) kirjoitti:
Se puhe/teksti sitten jossain muualla :)
älä hannaa,ei sinua täällä kukaan tunne ;) voit vaikka sanoa,että mä voin painua vittuun,jos siltä tuntuu.et pelkäisi nyt ;)
- niinkö?
;)) kirjoitti:
Ai niin, tunnetaanko me?
ei suoranaisesti.
- ;))
niinkö?? kirjoitti:
älä hannaa,ei sinua täällä kukaan tunne ;) voit vaikka sanoa,että mä voin painua vittuun,jos siltä tuntuu.et pelkäisi nyt ;)
Miksi mä tollain sanoisin kenellekkään.
- niinkö??
;)) kirjoitti:
Miksi mä tollain sanoisin kenellekkään.
enhän mä tiedä,onhan tässä nyt se mahollisuus,että me ollaan muista syistä täällä ikävä-palstalla kuin toistemme takia.
- ;))
niinkö?? kirjoitti:
enhän mä tiedä,onhan tässä nyt se mahollisuus,että me ollaan muista syistä täällä ikävä-palstalla kuin toistemme takia.
Et oo tosissas ! Onks täälllä muitakin?
- niinkö??
;)) kirjoitti:
Et oo tosissas ! Onks täälllä muitakin?
etsä tienny ;0..luulitsä,että mä sulle tänne yökaudet spämmään?omg
- pata-rouva---
jos ootte tunnistanut ja teidät on tunnistettu, miksette ole jo yhdessä...miksi vielä jatkaa täällä ikävöintiä, vai eikä sen toisen teksti ollutkaan kovin imartelevaa?
- käytäpä rouva
mielikuvitustasi. Onko sulla sellaista?
- shit happens ;)
Kyllä täällä kortteleita ja vastaantulijoita riittää. Silloin tällöin joskus osutaan samaan risteykseenkin murun kanssa. Enpä nyt viitsi tarkkaa raporttia antaa siitä, miten se tapahtui, mutta ei mulla ole epäilyksen häivääkään enää.
- uteliasukkoinen
ootteko jo kauan nyt seurustellut, milloin tunnistit?
- salakaipailija
ähäkutti XD ette kyl tiijä kuka mä oon ja ketä kaipaan*lällättää* :P
- salakaipailija
jotain voisin kyl paljastaa, älkää pettykö.en kaipaa muutes ketään muuten vaan täällä hämmästelemässä muiden juttuja.vaikka en niitäkää oikeastaan kaipaa.XD
- tyhmempi tyyppi
Minä en tunnista ketään täältä en pysty erottamaan edes sukupuolta saati sitten ikää .
- En tunne häntä
kovinkaan hyvin mutta kirjoitustyylinsä luulen tunnistavani vaikkakin yrittää sitä muunnella ;)
- wups
Pakkohan muunnella,paljastus varmana heti muille _ _ _moi_ _ _.Arveleppa ite.Mulla menis maine poikamiehenä.
- ehkei tahallaan
Ootkos varma, että yrittää muunnella? Voipi olla kuten mulla, että tyyli hiukan vaihtuu sen mukaan, minkälaisissa tunnelmissa kirjoittelee. Jos nyt omia tekstejäni kaivelisin esiin, niin välillä on niin maan perusteellisen asiallista ja kirjakielistä, ja tosinaan sitten taas ihan puhekieltä ja hassuja juttuja.
- Joo, oon tunnistanu
Melkein kaikki kaipaavat minua, muut voisikin jo poistua palstalta.
- hän on täällä tänään
mulla jotenkin tullut elävästi sellainen tunne ett täällä tuoksahtais tutusti juustonaksuille, yök ne sukat.kyllä hän on täällä aistin sen hengessä.
- Näitäkin nähdään
onhan täällä niitäkin ihme-experttejä, jotka aina luulevat tuntevansa100%varmuudella kaikkien viestien kirjoittajat, milloin milläkin perusteilla ja niitäkin, jotka olettavat mitäänsanomattomien viestinsä tavoittavan 100%varmasti just sen kenelle ne sitä koettaa lähettää, uskovat myös täysin, että tuo tyyppi vastaa heille.
- Sitten on näitä
jotka ottavat kaiken todesta ... voi hyvää päivää
- 1-1
Onhan hän tänne useasti kirjoittanut liiankin helposti tunnistettavia tekstejä, mutta en tiedä mitkä hänen motiivinsa varattuna henkilönä ovat. Ehkä hän haluaa tuulettaa ajatuksiaan, ja olettaa että minä en täällä vieraile.
- 1+1
Kyllä ne ovat olleet ...kele sulle aivan tarkoituksella heitettyjä vinkkejä.
- kenen hän lieneekään
1+1 kirjoitti:
Kyllä ne ovat olleet ...kele sulle aivan tarkoituksella heitettyjä vinkkejä.
Äläpä nyt sinuttele ;). Hänettele mieluummin.
- Menettelen mieluusti
kenen hän lieneekään kirjoitti:
Äläpä nyt sinuttele ;). Hänettele mieluummin.
Hyvä että korjasit erheeni. Olisi voinut tulla väärinkäsitys.
- +-0
Menettelen mieluusti kirjoitti:
Hyvä että korjasit erheeni. Olisi voinut tulla väärinkäsitys.
Mä olen tällainen hyväntekijä ;).
- Ajattelen mieluusti
+-0 kirjoitti:
Mä olen tällainen hyväntekijä ;).
Nyt taisi tulla vahingossa mainos ;)
- -+0
Ajattelen mieluusti kirjoitti:
Nyt taisi tulla vahingossa mainos ;)
Tätyy käyttää palstanäkyvyys aina tilaisuuden tullen hyväkseen ;).
- Kauemmin halusta
-+0 kirjoitti:
Tätyy käyttää palstanäkyvyys aina tilaisuuden tullen hyväkseen ;).
Oliko tää se kuuluis viisitoista minuuttia...
- 1-1
1+1 kirjoitti:
Kyllä ne ovat olleet ...kele sulle aivan tarkoituksella heitettyjä vinkkejä.
Tämä minun Hän on joka tapauksessa varattu.
Ja minulla on periaatteita. - Alkoi kiinnostamaan
1-1 kirjoitti:
Tämä minun Hän on joka tapauksessa varattu.
Ja minulla on periaatteita.Avaa vähän periaatteitasi.
- 1-1
Alkoi kiinnostamaan kirjoitti:
Avaa vähän periaatteitasi.
En sotkeudu varattuihin.
- Kaunis mieli
1-1 kirjoitti:
En sotkeudu varattuihin.
Jos ystävä kaipaa, onko sekin sotkeutumista. Nyt ei mun pieni mieli ymmärrä.
Mutta olen kuullut joskus, että periaatteet alkaa kun järki loppuu. Tuo pitää ainakin kohdallani osin paikkansa. - 1-1
Kaunis mieli kirjoitti:
Jos ystävä kaipaa, onko sekin sotkeutumista. Nyt ei mun pieni mieli ymmärrä.
Mutta olen kuullut joskus, että periaatteet alkaa kun järki loppuu. Tuo pitää ainakin kohdallani osin paikkansa.Minun tapauksessani kyse on selkeästi romanttisessa mielessä kirjoitetuista viesteistä.
- 1-2
1-1 kirjoitti:
Minun tapauksessani kyse on selkeästi romanttisessa mielessä kirjoitetuista viesteistä.
Ehkäpä hän vain tuuletteli ajatuksiaan.
Mitäs sinä tuulettelet täällä, periaatteitako? - En tunnista itseäni
1-1 kirjoitti:
Minun tapauksessani kyse on selkeästi romanttisessa mielessä kirjoitetuista viesteistä.
Niin minunkin, yritän vain verhota sen ystävyydeksi.
- Se on rikki
1-2 kirjoitti:
Ehkäpä hän vain tuuletteli ajatuksiaan.
Mitäs sinä tuulettelet täällä, periaatteitako?Selkärankaa..
- 1-1
1-2 kirjoitti:
Ehkäpä hän vain tuuletteli ajatuksiaan.
Mitäs sinä tuulettelet täällä, periaatteitako?Yritän vain saada tästä kaikesta selvää – siinä onnistumatta.
- MinäkinMietin
1-1 kirjoitti:
Yritän vain saada tästä kaikesta selvää – siinä onnistumatta.
Mistä luulet hänen...tai minun ;) olevan varattu?
- 1-1
MinäkinMietin kirjoitti:
Mistä luulet hänen...tai minun ;) olevan varattu?
Koska hän on kertonut minulle olevansa (ainakin juridisesti) varattu.
- koomistako
1-1 kirjoitti:
Koska hän on kertonut minulle olevansa (ainakin juridisesti) varattu.
Ai näinkö: "Tiedoksesi, että olen juridisesti varattu."
- 1-1
koomistako kirjoitti:
Ai näinkö: "Tiedoksesi, että olen juridisesti varattu."
Kertoi olevansa naimisissa. Ei tässä nyt tältä osin pitäisi olla mitään epäselvää.
- Joku vain eräs taas
Aivan satavarma että näin lienee, tunnistamme toisemme aina ja kaikkialla.
- Ette te tajua
Kun laittaa vettä kaivossa tarpeeksi hevonen tunnisteita, niin jakohihna varmasti se susijahti tavoiteltu, kaivattu kuusenkärkkäolut hoksaa tähdenlento että nämä ovat vain ja ainoastaan Ruotsi minulle.
- ei oo hajua
Sikäli maalataan rappukäytävää mikäli iloisesti vauhdila hän on mennyt jumppaamaan täällä. Paperiliittimet mäen alla joidenkin hiustenvärjäys on.
- kuulokoeko
kolme kuultu, montaa epämääräistä on..
Susijahdin suhteen.. hmm käviköhän täällä hän.. en sitten ihmettelisi. - eksotus
ei oo hajua kirjoitti:
Sikäli maalataan rappukäytävää mikäli iloisesti vauhdila hän on mennyt jumppaamaan täällä. Paperiliittimet mäen alla joidenkin hiustenvärjäys on.
sian askaa
- vakkari5
Ei kukaan voi oikeasti tunnistaa ketään, todennäköisyys 1/5,500000. Leikkiä tää kaikki on. Itsekkin luen päivät pitkät näitä juttuja keräillen tietoja, sitten vastailen muka-tuttuna. Kaipailen kaikkia ja vastaan sen mukaan kuka mitäkin kirjoittaa.
- *poikkeus
vahvistaa...
- Selvä juttu
ai tunnistanut jostakin meitä yhdistävästä asiasta?eihän meillä ollut mitään yhdistävää, joten lienee selvääkin selvempää että erosimme, emmekä kaipaile enää toisiamme.
- Ei yhdessä
YES YES YES !!!!!!!!!!! Sinäkö se olet, vihdoinkin varma tunniste mitä olen odottanut.
Meitä ei yhdistänyt mikään. Toi on niin totta. Niin olen odottanut taas sitä tunnetta että meitä ei yhdistäisi mikään.
- ei ikävöinnyt
Joskus joku on kirjoittanut sellaisia juttuja, jotka osui ja uppos. Ne ei olleet mitään kaunista luettavaa vaan aivan jotain muuta hämärän rajamailta. Niitä lukiessa tuli sellanen tunne kuin olis turpiin saanut tai rekalla päälle ajettu ja pari kertaa peruutettu. Jotain niistäkin oppi, sen ainakin ett olen muitten silmissä se kaikkein pahin ja kuvottavin ja niin kuin joku hyvin ilmaisi aikoinaan: ihmisen ja eläimen välimuoto. Mutt mitä tuosta, eipä ollut ensimmäinen ihminen, joka on inhonnut mua, eikä viimeinenkään. Kaikesta oppii ja pitää ottaa opiksi ja ojennukseksi. Mikä ei tapa, vahvistaa jne... Ei mua enää hetkauta, jos se vääräturpa aukois päätänsä täällä, tulsipa naaman eteen, niin vetäisin kättä pitemmällä lättyyn..saatanan perkele!
- Etsivä sokea
Mä en tunnista ketään, en edes pimeässä itseäni. Siksi pyrinkin tunnustelemaan jos pääsisin lähelle.
- hjjj1
Ollaan sielunkumppaneita. ollaan vietetty yksi ilta yhdessä ja nyt odotellaan, että taas kohdattaisi. kommunikaatio pelaa erittäin hyvin meidän välillä..
- jokutijok'
Uskallatko paljastaa missä päin kohtasitte? :p
- Kemiaa (n)
Fiksut ihmiset osaa yhdistellä tilanteita, tapahtuneita ja sanottua. Rivienvälistälukemisentaito on sekin omakohtaisesti kaiketi sattumaan perustuva ominaisuus, joka sekin saattaa yhdistää. Ehkä sitä vois kutsua samankaltaiseksi huumorintajuksikin?
- sähköistä viestintää
Välillä täällä luetaan liikaakin rivien välistä.
Paljolti tää tunnistamisjuttu on kiinni siitä, onko se toinen ylipäätään täällä ja siitä, haluaako jompi kumpi tai kumpikin tulla tunnistetuksi. Monikaan ei halua eikähän tän palstan tarkoituskaan mikään tunnistaminen loppujen lopuksi ole.
- kiemurointia
Rivienvälistä lukeminen ja rivienväliin kirjoittaminen, on kuin ojassakulkua, vaikka tarjolla olisi tiekin.
- joskus on parempi
kulkea ojassa ja siirtyä tielle vasta sitten, kun sen aika on. Elämä on merkillinen juttu, toisille helpompi, toisille haastavampi. Onni on sitä ihmeellisempää, mitä enemmän sen eteen on ehkä joutunut tekemään töitä ja rämpimään siellä ojassa :)
- saafraraattre
Se tässä onkin huvittavaa, että täällä saattaa kirjoittaa joku pentti_64 maansiirtofirmasta rakkaus rinnassa aleksi_94:selle joka nuoruuden kiimallaan kirjoittelee takasin pentille rakkaushaikuja jos viestissä ei alkuunsa tule selväksi onko AP mies vai nainen :D
naurattaa pelkkä ajatus - --------------------
Haukkumisista.
- 10+100
Kusta on päänne täynnä.....huokaus-
- J4->T5
olen.toinen vaan ei uskalla antautua seikkailuun.
- T5 +J4
Kylläpäs uskallan ! Sinä se et uskalla heittäytyä ...et vastaa yms. Oikea JänöJussi !
- J4->T5
olet varmaankin väärä T5.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770