Aborttikeskustelussa unohdetaan pääsääntöisesti nk. Luonnolliset oikeudet. Meistä jokainen on saanut lahjana isän ja äidin antaman ja kantaman elämän. Pelkästään tästä johtuu velvollisuus suojata lapsen elämää. Ts. Jokaisella lapsella on oikeus olettaa sekä edellyttää, että heidän vanhempansa kantavat historiallisen, elämän aamusta juontuvan velvollisuuden varjella lasta.
Jokaisella lapsella on olemuksestaan ja elämästään seuraava oikeus elämään ja omaan elämäänsä.
Luonnollinen oikeus
Wlämän aamusta saakka
3
87
Vastaukset
- Olihan tää vitsi?
No huhhuh, olipa typerä perustelu, että muka sen takia pitäisi puskea lapsia maailmaan, koska on itsekin saanut syntyä. Eiköhän loppupeleissä jokainen elä itselleen, ne eläköön sitten muille ken haluaa. Mutta ei kellään ole velvollisuus toimia synnytyskoneena vastoin tahtoaan.
- Selistä odotellen
Edellisessä vastauksessa ilmenee sukupolvien velvollisuuksien katkaisu, mutta kirjoittaja ei esitä perusteluita lapsen murhalle tai itsekkyyydelleen.
- Löyhää huu haata
Edellä on vaatimus sukupolvien ketjun katkaisusta, mutta ei mitään perusteluja lapseen ja äiteihin kohdistuvalle väkivallalle.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760