Olen yhdessä yliopistossa, johon olen tehnyt kandin tutkielman ja kohta häämöttää tutkinto. En saa tarpeeksi pisteitä kuitenkaan ennen ensi syksyä. Ajattelin hakea vielä toiselle alalle ja täydentää koulutustani. Voiko minulla mitenkään olla kaksi paikkaa samaan aikaan jos pääsen toiseen kouluun? Ei järkeä heittää 150 noppaa "hukkaan"
Kohta kandi ja koulun vaihto
vaihtelijaliina
4245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eikös se ole niin että vaan yksi korkeakoulupaikka voi olla kerrallaan per lärvi?
Yhden paikan voi ottaa kerrallaan vastaan yhdessä haussa, uudessa haussa voit taas ottaa uuden paikan vastaan. Eli voit hakea ja jos pääset, voit pitää molemmat paikat ja suorittaa opintoja molemmissa yhtä aikaa. Olemassaolosi kiinnostaa vain opintotukiväkeä, ja niitäkin vain vähän.
Itse teen kahta kandia myös. Kirjauduin vanhasta yo:sta lukuvuodeksi poissaolevaksi, jotta saan uudet opinnot vauhdilla käyntiin. Aion olla sen lain sallimat kaksi lukuvuotta uudessa yliopistossa, ja tämän jälkeen menen suorittamaan vanhan tutkinnon loppuun. Muista että opintotuki on tutkintokohtainen, eli joudut hakea uutta opintotukea uuteen tutkintoon ja lakkauttaa toistaiseksi vanha.
Mites jos toista tutkintoa tekee aikuiskoulutuksena? Itselläni on kandi alla yo:lla ja nyt hain yhteishaussa amk:hon. Yliopistolta on oikeastaan jäljellä vain se gradun kirjoittaminen, mutta muutamaa kurssia tekisi mieli suorittaa sitä ennen.