Apua raha-asioiden hoitoon

____äitee

Hei.
Huolestunut äiti tässä kirjoittelee aikuisen 25v. ADHD- poikansa puolesta.
Diagnoosin hän sai teini-iässä.

Hänellä on oma/pankin asunto, pieni lapsi ja vakituinen työpaikkakin on ollut jo 3 vuotta. Hän on eronnut lapsensa äidistä.

Poikani vilkkaus ei ole enää niin silmiinpistävää kuin lapsena.
Keskittymiskykyäkin riittää, varsinkin jos homma on mielenkiintoista.
Lääkitystä hän kokeili jonkin aikaa muutama vuosi sitten mutta katsoi sen tarpeettomaksi.

Reilun vuoden ajan hänellä on alkanut raha-asiat menemään päin mäntyä.
Laskuja jää maksamatta, ja useamman kerran olen hänet pinteestä auttanut.
Olen lainannut rahaa ja hän on myös maksanut aina takaisin.

Hän on itse tietoinen tilanteestaan ja kärsii siitä kovasti.
Häntä yksinkertaisesti pelottaa aukaista laskuja jos tilipäivään on aikaa,
joten laskunippu vain kasvaa.

Asunnosta johtuvat menot ovat kylläkin suuret ja hän on suunnitellut sen myymistä.
Olemme miettineet jopa edunvalvontaa, hän olisi itsekkin siihen valmis.
Itse olisin valmis toimimaan jonkinlaisena "valvojana" mutta meillä on välimatkaa tuhannen kilometriä. Laskujen avaaminen ei siis minulta oikein onnistu.

Huoli omasta lapsesta on kokoajan suuri

Onko kukaan mahdollisesti kärvistelly samanlaisessa tilanteessa?

5

1832

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+6
      • Adhd_diag

        Ruokavalio ei valitettavasti auta. Itse diagnosoitu ja syön terveellisesti. Päivittäisenä lisänä myös D-vitamiini ja Omega3-kapselit. Adhd-oireisiin ei lisäravinteilla ole mitään vaikutusta.


      • ruoka vaikuttaa
        Adhd_diag kirjoitti:

        Ruokavalio ei valitettavasti auta. Itse diagnosoitu ja syön terveellisesti. Päivittäisenä lisänä myös D-vitamiini ja Omega3-kapselit. Adhd-oireisiin ei lisäravinteilla ole mitään vaikutusta.

        ADHS:ssa syödään tietynlaisesti.

        Mikä on sun terveellinen?

        Leipää, puuroa, margariinia jne...


    • 3+2

      Edunvalvontaan toistaiseksi. Tyhmää jättää lääkitys jos on sen tarpeessa. Onko hän töissä? Kun saa asiat taas tasapainoon, edunvalvonnan voi purkaa. Älä käytä koko omaisuuttasi pojan auttamiseen. Mihin se raha nyt menee? Impulssiostoksiin? Päihteisiin? Peleihin? ADHD-coach eli -valmentaja olisi hyvin hyödyllinen, tarvetta on heistä paljon enemmän kuin tarjontaa. ADHD-liitosta voisit kysellä apuja pojalle hänen seudullaan.

    • adhd

      Epäilen, että edunvalvontaan pääsee pelkästään siksi, että laskujen maksu ei onnistu. voin toki olla väärässä, ei ole kokemusta sellaisesta.

      meillä on yksi vammaisjärjestö, joka lupaa myös asiointiapua esim. virastoihin tai laskujen maksuun. Myös adhd:t saavat käyttää heidän palvelujaan. En nyt muista sen nimeä enkä sitä missä on minulla esite siitä, mutta sain itse tästä jräjestöstä tiedon terveyskeskuksen adhd-koutsiltani.

      Sitten tiedän, että sosiaalitoimisto joissakin tapauksissa on ottanut hoitaakseen laskujen maksun (se oli joku välitystili tai vastaava). En tiedä onnistuuko sama adhd:n suhteen, mutta olettaisin, että jos oireet ovat pahat, niin lääkärintodistuksella voisi ainakin kokeilla tuota reittiä (miksipä tuollainen apu olisi pelkästään alkoholisteille). Enkä kyllä tiedä täytyykö olla sossuan asiakas saadakseen tuota apua, mutta ainahan voi kysyä.

      Sitten voisitte miettiä, että jos sinä otat asiakseksi poikasi laskujen maksun (mutta ei missään nimessä omalta tililtäsi!). Siirrätte vain kaikki laskut tulemaan sinulle, poikasi antaa sinulle pankkitunnukset ja sinä hoidat laskujen maksun ja kerrot pojallesi kuinka paljon saa tuhlata tässä kuussa. Toki kannattaa käydä pankissa kysymässä, että asian voi hoitaa noin ja mitä pitää ottaa huomioon. Mieti nyt kuitenkin jaksatko hoitaa omien asioidesi lisäksi aikuisen lapsesi asioita.

      onnistuin aikoinaan tuhlaamaan rahat ennen laskujen maksua, mutta sain sen haltuun, kun otin käyttöön "päivärahasysteemin". Eli yksinkertaisesti laskin kuinka paljon rahaa minulle jää tilille laskujen ja yllättävien menojen jälkeen ja jaoin tämän summan 31:lla (riippumatta siitä oliko meneillään olevassa kuussa 28 vai 31 päivää). Siinä oli sitten sama rahasumma vuoden jokaiselle päivälle käytössä ja aina jäi tilille rahaa sen verran, että laskut voi maksaa. Ja säästöönkin.

      Adhd:n voi olla helpompi muistaa yksi rahasumma päivittäiskäyttöön sen sijaan, jos pitäisi ennen jokaista ostopäätöstä miettiä mitä laskuja minulle onkaan tulossa tässä kuussa ja paljonko siellä tilillä olikaan rahaa jne.

      Laskujen maksu silti saattoi myöhästyä, joten laitoin kaikki mahdolliset laskut suoraveloituksen piiriin. Sekin helpotti jo paljon.

      Sitten sellainenkin keino on, että kyselet paikkakunnan kotihoitoyrityksistä tarjoavatko he esimerkiksi laskunmaksuapua. Meillä ainakin yksi yrittäjä ilmoittelee tällaisesta ja palkkionsa voi vähentää kotitalousvähennyksenä.

      Suosittelen ensisijassa ottamaan selvää onko poikasi paikkakunnalla adhd koutseja ja lähteä selvittämään arjen ongelmia sitä kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      123
      1128
    2. 65
      1023
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      803
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      44
      699
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      37
      675
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      614
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe