Taas se todistettiin!

Suvaitsevainen

Ilman aktiivista maahanmuuttoa Suomi ei enää selviä alati kovenevassa globaalissa kilpailussa!

_________________________________________________
Tik tak, tik tak. Aikapommi tikittää, kun Suomi ikääntyy. Ketkä maksavat suurten ikäluokkien eläkkeet ja hoitomaksut? Ketkä tekevät tulevaisuudessa palvelualan työt? Kuinka saadaan huipputason osaajia houkuteltua Suomeen, jotta pärjäisimme globalisoituvan maailman kilpailussa? Mikä on meidän vastuumme ihmisoikeuskysymyksissä – kuinka monta pakolaista me aiomme käännyttää rajoiltamme?

Vaikka maailma globalisoituu ja yritykset sekä koulut kansainvälistyvät, Suomessa on yhä edelleen vallalla varautunut suhtautuminen ulkomaalaisiin.

Näin siitä huolimatta, että Suomi ei ehkä tulevaisuudessa yksinkertaisesti enää selviä ilman ulkomaalaisia. Tätä mieltä ovat ainakin Sitran Suomi 2015 raportin nuoret vaikuttajat. He kirjoittavat, että Suomen tulisi nostaa maahanmuuttajien määrä 25 000 – 50 000:een henkilöön vuodessa. Se olisikin aikamoinen hyppy, sillä tällä hetkellä Suomessa asuu pelkästään 110 000 ulkomaalaista.

Huipputason osaajia

Samoilla linjoilla on niin ikään Sitran julkaisusarjaan kuuluva Sykettä ja suvaitsevaisuutta –kirjan tutkijat. He katsovat, että Suomi tarvitsee erityisesti ulkomaalaisia huipputason osaajia pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa. Työhön perustuva maahanmuutto on edelleen vähäistä ja korkeasti koulutettujen osaajien maahanmuutto vielä vähäisempää, tekijät kirjoittavat. Esimerkiksi johtavassa asemassa työskentelevien ulkomaalaisten osuus on muissa EU-maissa jopa kymmenen kertaa suurempi kuin Suomessa. Vuonna 2000 tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä Suomessa oli ulkomaalaisia vain 1,3% kaikista alalla työskentelevistä. EU:n vastaava keskiarvo on 4,1%. Kärkipään maita ovat Irlanti, Belgia ja Itävalta.

Suomalainen elinkeinoelämä rekrytoi nihkeästi työntekijöitä ulkomailta. Ne jotka pelkäävät ulkomaalaisten vievän suomalaisilta työpaikat, voivat siis toistaiseksi huokaista helpotuksesta: tänne pohjolan perukoille kun ei ole muutenkaan tunkua. Esimerkiksi muut pohjoismaat ovat siirtolaisten silmissä Suomea houkuttelevampia vaihtoehtoja.

Osa kyseistä tutkimusta varten haastatelluista ulkomaalaisista koki Suomen syrjäiseksi, maalaismaiseksi ja ilmastoltaan erittäin epämiellyttäväksi maaksi asua. Trendeistä ja suurkaupunkien sykkeestä syttyvät huippuosaajat eivät lämmenneet meikäläisten takapajuisuudelle. Myös suomalaisten alkoholi-ongelmat sekä ahdas ja kallis asuminen kiusasivat.

Vaikka Suomessa nähtiinkin negatiivisia puolia, Sykettä ja suvaitsevaisuutta –kirjoittajat kuitenkin painottavat, että haastateltujen ulkomaalaisten asiantuntijoiden mielipiteet eivät olleet missään nimessä toivottomia. Suurin osa niistä, jotka halusivat muuttaa pois Suomesta, halusivat pois muista kuin Suomeen liittyvistä syistä johtuen.

Suomen positiivisia puolia haastateltujen mielestä olivat turvallisuus, puhdas ympäristö ja hyvin toimiva yhteiskunta. Ne jotka karsastavat stressaavia metropoleja, kokivat pikkukaupunkimaisuuden miellyttäväksi.

Tutkimukseen vastanneet naispuoliset tutkijat olivat erityisen mieltyneitä suomalaiseen tasa-arvoon, joka heijastuu katu- ja työpaikkahäirinnän vähäisyydessä. Haasteltujen mielestä turvallinen liikkuminen pimeällä tai yksinäisissä paikoissa on harvinaista ylellisyyttä.

Perustetaan maahanmuuttoministeriö

Suomi tarvitsee siis ulkomaalaisia huippuosaajia – mutta mikä on suomalaisten vastuu ulkomaalaisten suhteen? Tulevaisuuden tekijät 2015 -raportin nuoret kirjoittavat, että on erittäin vaarallista ajatella maahanmuuttajia sokeasti pelkkinä tuotannontekijöinä, jotka tulevat pelastamaan Suomen. Silloin ulkomaalaiset tuskin koskaan ottavat maata omakseen. Nuoret kritisoivat myös Suomen liian tiukkaa pakolaispolitiikkaa: kaikista maahanmuuttajista 8 - 10 prosenttia tulisi olla pakolaisia, he kirjoittavat.

Nuoret muistuttavatkin, että kaikkia maahanmuuttajia on tuettava. Siksi he ehdottavat muun muassa maahanmuuttoministerin ja -ministeriön perustamista. Ministeriön tehtäviin kuuluisi suvaitsevan ja monikulttuurisen yhteiskunnan edellytyksistä huolehtiminen.

Tällainen ministeriö voisi muun muassa pitää huolen siitä, että työmarkkinat kehittyisivät tasa-arvoisesti. Tällä hetkellä kun Suomen työmarkkinat ovat jakautumassa etnisperusteisesti siten, että heikoimmassa asemassa ovat pakolaisina tulleet ja parhaassa asemassa eurooppalaisperäiset maahanmuuttajat, selviää Sykettä ja suvaitsevaisuutta -tutkimuksesta.

8

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiski Kutiainen

      saada yhteikunnan varat palvelemaan itseäsi, vaikka et`osallistu niiden kartuttamiseen. Siivouttasit salonkisi "mustalla orjalla" yhteiskunnan laskuun! Teettäisit työsi orjatyövoimalla, jonka yhteiskunta pitää yllä!
      Työvoimaa on ja tulee olemaan omasta takaa, mutta kuka hullu sen sinulle ilamiseksi tekee, ja puolestasi menee toimeen tulon hakemaan sossun luukulta. Eräs orjatyövoimaa käyttävä siivousalan yrittäjä Liisa Joronen valitti työvoimapulaa. Vaimoni sisko on paperitehtaan siivous vastaava. Hän sanoi minulle, että heillä ei ole työvoimapulaa, mutta palkkauskin on kolminkertainen Jorosen yrityksen maksamiin palkkoihin nähden.
      Mene itse hakemaan palvelijasi palkka sossun luukulta mersullasi. Älä käytä siihen orjiasi.

      • rpu

        mihin ammattiliittoon vaimosi kuuluu?
        paperityöntekijöihin?


      • Hiski Kutiainen
        rpu kirjoitti:

        mihin ammattiliittoon vaimosi kuuluu?
        paperityöntekijöihin?

        Noista palkoista voin mainita erään asian: Paperitehtaan vastaava siivousteknikko(vaimoni sisko) saa palkkaa enemmän, kuin sairaalassa osastonhoitajana, erikoissairaanhoitaja tyttöni. Vaimoni saa heidän palkoistaan 3/4 osaa. Kaikkine ikälisineen. Molemmat vaimoni veljet ovat paperikoneella kymenlaaksossa. He tietysti kaikki kuuluvat paperiliittoon.


      • Suvaitsevainen

        Vaan pikemminkin tyystin päinvastoin! Maahanmuutto on sekä rikkaus meille että maahanmuuttajille itsellen. Kummankin elintaso kohenee, ja kulttuuri rikastuu=)


      • Hiski Kutiainen
        Suvaitsevainen kirjoitti:

        Vaan pikemminkin tyystin päinvastoin! Maahanmuutto on sekä rikkaus meille että maahanmuuttajille itsellen. Kummankin elintaso kohenee, ja kulttuuri rikastuu=)

        Maahan muutto tuo rikkautta nimenomaan porvareille halpojen orjien muodossa. Tavallinen kansa köyhtyy ja maksaa viulut. Rasismilla ratsastavat porvarit rahaa itselleen, ja rasismilla ratsastavat vaativat etuisuuksia joita ei tavallisella kansalla ole.
        Mustia olette molemmat määrätyssä mielessä.


      • rpu
        Hiski Kutiainen kirjoitti:

        Noista palkoista voin mainita erään asian: Paperitehtaan vastaava siivousteknikko(vaimoni sisko) saa palkkaa enemmän, kuin sairaalassa osastonhoitajana, erikoissairaanhoitaja tyttöni. Vaimoni saa heidän palkoistaan 3/4 osaa. Kaikkine ikälisineen. Molemmat vaimoni veljet ovat paperikoneella kymenlaaksossa. He tietysti kaikki kuuluvat paperiliittoon.

        kumma juttu Hiski kun tuo "olet jo lähettänyt
        tulee niin usein.

        vastaan uudelleen

        miksi rutiset. ole tyytyväinen. minäkin ole
        650 euron eläkkeellä. omaisuus nolla.


      • rpu
        Hiski Kutiainen kirjoitti:

        Maahan muutto tuo rikkautta nimenomaan porvareille halpojen orjien muodossa. Tavallinen kansa köyhtyy ja maksaa viulut. Rasismilla ratsastavat porvarit rahaa itselleen, ja rasismilla ratsastavat vaativat etuisuuksia joita ei tavallisella kansalla ole.
        Mustia olette molemmat määrätyssä mielessä.

        miksi tuo komministinen ajattelu jäi päälle?
        vai filmaatko?

        asiasi ovat kunnossa. vaimokin töissä. miksi?
        olitko joskus taistolainen?


      • Hiski Kutiainen
        rpu kirjoitti:

        miksi tuo komministinen ajattelu jäi päälle?
        vai filmaatko?

        asiasi ovat kunnossa. vaimokin töissä. miksi?
        olitko joskus taistolainen?

        Isäni oli tyhmä porvari. Minuun nähden suomeksi sanottuna persaukinen. Perinnöksi lähtiessäni sain 200m etumatkaa. Nyt olen ostanut entisen kotitilani veljeni ja siskoni osuudet ja maksanut isäni jälkeen
        jättämät velat. Tila toimii kesämökkinä tuolla Pohjois-Karjalassa. Metsän tuotoilla saa juuri ja juuri pidettyä rakennukset kunnossa, sähkölaskut ja verot maksettua. En ole koskaan väittänyt ,että olen täysin köyhä. Lähes 40v työurani on sitä jotain kertynyt. Oma asunto, nyt kun lapsi on muuttanut pois, niin turhan iso. Se miksi vasemmistolaisuus on elämänkatsomukseni, johtuu siitä, että suon myös toisille samat mahdollisuudet tulla omillaan toimeen. Sosiaaliluukku ei ole normaalin ihmisen palkkakonttori, vaikka hän käy työssä. Viime kädessä minunlaiset työssä käyvät ovat maksumiehinä, jos ihmisille ei makseta työstä mitä he tekevät. Jos olet eläkkeellä, niin sinun pitäsi olla huolestunut, siitä tosiasiasta, että porvarit voi periaatteensa mukaisesti viedä sulta eläkkeen pois. Tai ainakin pienentää se sille rajalle, jossa just´js just´pysyt hengissä. Kauhiast ihmettelen, että 650€ tuloilla ännestetään porvaria. Siinä ei järki päätä pakota.
        Oleko kuullut tosi rikkaasta, joka äänestää demareita. Minä en! He osaavat puolensa valita oikein. Sinun kaltaiset pehkuporvarit on työväestön ja eläkeläisten syöpä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe