Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Hämmennyksen rajamailla

    Kun on rakastanut kauan, tuntuu pelottavalta jatkaa ilman. Rakkaus on muodostunut jo osaksi omaa identiteettiä, eikä siksi täysin katoa. Tuntuu pahalta jatkaa ja jättää taakseen, vaikka ulkoisesti mikään ei muutu - kaksi erillään elävää ihmistä pysyvät erillään, mutta toisen heistä sielunmaisema muuttuu.

    Kuka minä olen silloin kun en enää rakasta ja kaipaa? Kuka olen silloin kun en osaa enää kirjoittaa siitä - kun tunteet eivät enää polta aamuyöstä ja saa hapuilemaan paperinpalaa. Kuka olen silloin kun minulla ei ole edes tunteita lämmittämässä minua.

    Ja se tyhjyys pelottaa enemmän kuin mikään muu. Pelkään että takerrun toisiin - mihin tahansa - täyttääkseni sen. Rakastanko silloin enää aidosti vai onko se vain tarvetta olla joku, jotain, jokin tunne?

    http://youtu.be/Q3q2QHPfTmw
    2191
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 2

    Vanhimmat

    joskus kun liukkaalla jäällä kulkemista. Ei tiedä milloin pääsee perille, vai luistaako kaikki ojaan.

    Ne vastoinkäymisetkin on jo alottaessa huomioitava, muistettava se ettei kaikki voi aina olla ikuista. Syystä tai toisesta kaikki kaunis ja se haavemaailma voikin olla finaalissa.
    Ei siihen elämän jatkamiseen rohkeutta tarvita, pitää vain jatkaa niillä puitteilla mitkä voi rakentaa uudelleen, kenties paremmin ja varmemmin kuin se mennyt, sammunut rakkaussuhde.

    Elämä ei ole kaikille tasapuolinen, se kohtelee kaltoin joitakin, mutta antaa toisille sen osan, mitä itselle olisi toivonut.

    Äänestä

    • "Elämä ei ole kaikille tasapuolinen, se kohtelee kaltoin joitakin, mutta antaa toisille sen osan, mitä itselle olisi toivonut."

      Tuo on totta ja hyvin sanottu. Elämässä saattaa olla niin monin tavoin rikas, mutta silti tuntea itsensä osattomaksi.

      Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    .745 kirjoitti:

    Kun on rakastanut kauan, tuntuu pelottavalta jatkaa ilman. Rakkaus on muodostunut jo osaksi omaa identiteettiä, eikä siksi täysin katoa. Tuntuu pahalta jatkaa ja jättää taakseen, vaikka ulkoisesti mikään ei muutu - kaksi erillään elävää ihmistä pysyvät erillään, mutta toisen heistä sielunmaisema muuttuu.

    Kuka minä olen silloin kun en enää rakasta ja kaipaa? Kuka olen silloin kun en osaa enää kirjoittaa siitä - kun tunteet eivät enää polta aamuyöstä ja saa hapuilemaan paperinpalaa. Kuka olen silloin kun minulla ei ole edes tunteita lämmittämässä minua.

    Ja se tyhjyys pelottaa enemmän kuin mikään muu. Pelkään että takerrun toisiin - mihin tahansa - täyttääkseni sen. Rakastanko silloin enää aidosti vai onko se vain tarvetta olla joku, jotain, jokin tunne?

    http://youtu.be/Q3q2QHPfTmw

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu