Kaikenlaista rakkautta..mikä oikeaa?

"Mutta epävarmuus syö ja kokee, että pitäisi olla kuten muilla.."

Huomaa, että tuo on täysin mahdoton idea.
Et voi mitenkään tietää miten "muilla" on, et ikinä koskaan.

Voit _kuvitella_ mitä "muilla" on, mutta se on todellakin pelkkää fantasiaa.

Paljonko "muut" tietävät siitä mitä sinun elämäsi perimmiltään on, mitä sinä elämässäsi koet?

Niin juuri.. et sinäkään tiedä "muista" yhtään sen enempää.

Ei kannata kuvitella elämäänsä raunioiksi..

No meillä juttu on mennyt niin, että ensinnäkin rakastuttiin nuorena toisiimme ihan ...ihan....hirvittävän voimakkaasti; valvottiin yötkin yhdessä kolme vuotta. Sitten tuli joku kriisi ja melkein erottiin, riitoja oli (todella kovia, ihme ettei erottu) mutta kuitenkin vaan jatkettiin...

hankittiin lapsia, luultavasti mies oli ihastunut toiseen naiseen joskus niinä aikoina, enpä kysellyt mitään...ihmekkös tuo, olin kai välillä kuin piru?! minäkin ihastuin useampaankin tyyppiin, mutta sellainen ei ole kai sitten vakavaa, kun ei ole uskoton eikä halua edes pettää puolisoaan...ehkä sitä vaan ihastuu johonkin ominaisuuteen, joka jollakulla ihmisellä on, mitä ei löydy omasta puolisosta niin voimakkaana.

edelleen ollaan eri mieltä vaikka mistä asioista (olemme NIIN erilisia), mutta rakkauden tunne ei ole laantunut (ainakaan minulta ), olen tavattoman onnellinen mieheni kanssa ja meillä on yhdessä hyvin hauskaa...meillä on myös lapsia, jotka tuovat lisää onnea elämäämme.

luulisin, että kun riidat riidellään tunteella, niin se puhdistaa ilmaa ja voimakkaat tunteet, jotka meillä alussakin oli, eivät ole hävinneet minnekään, ne jotenkin vaan uusiutuvat, kun olemme toisiamme kohtaan niin rehellisiä?

voi tietysti olla, että minulla on vaan ollut hirmuinen tuuri, kun löysin tosi fiksun ja vauhdikkaan / huumorintajuisen miehen, älyllisesti nokkelan ja seksuaalisesti tyydyttävän...
ähh, en minä osaa sanoa, miksi rakastan miestäni niin paljon kuin rakastan, mutta meillä vaan on yhdessä tosi hauskaa...

no muutakin rakkautta sitten riittää, rakastan ihmisiä tosi paljon ja olen kamalan tunteellinen, varmaan ylitunteellinen? mutta noin kaikenkaikkiaan ihmiset on tosi ihania, tai sitten minä en näe ihmisiä oikein? joka tapauksessa ystäviään rakastaa eri tavalla, minulla on yksi ihana miesystävä, jonka kanssa on myös tosi hyvä olla, mutten voisi ikinä kuvitellakaan koskevani häneen muuta kuin halaten. miehelläni on yksinoikeus koskea minua, en haluaisi edes tanssia muiden miesten kanssa. naisystäviäni rakastan myös paljon, he ovat osa elämääni.

lapsia rakastan myös, mies ja lapset, vanhemmat ja lähisuku...ihmiset noin ylipäänsä :), kaikkia voi rakastaa, ainakin hiukan.

Kirjoitin tuossa alempana nimimerkillä "Totaalisen rakastunut" ja kiitän sinua sanoista "Ja eikö suhteessa voi olla epäilyksiä jos "oikeasti" rakastaa? ja Kukapa ei haluaisi sitä ainutlaatuista rakkaudentunnetta kokea..". Olen kohta reilut kymmenen vuotta rakastanut, kaivannut ja ajatellut ensirakkauttani ja tunne tuntuu vain voimistuvan vuosi vuodelta. Jos voisi näin sanoa niin se on minulla ainakin ainutlaatuista rakkautta, sillä kukaan nainen ei ole minulle sellaisia tunteita herättänyt ei edes nykyinen vaimoni.
Se on mahtava ja välillä niin sydäntä repivä tunne kun rakastaa. Sen ainakin sanon, että kyllä sen tuntee mikä on aitoa rakkautta, minulle se on ainakin päivänselvä, mutta se mikä ei ole on se, että miten aion jatkaa?????

Rakkautta on monenlaista ja jokainen kait kokee sen erilailla. Kyllä tunteisiin kuuluu myös epäilyksiä ja pohdintaa omista tunteistaan. Valitettavan usein nämä ns.nopeasti etenevät suhteet päättyvät yhtä nopeasti. Joten mielestäni hiljaa hyvää tulee ja tunne vahvistuu vain ajan myötä!

Se on varmasti totta, että ihmiset ovat erilaisia ja kokevat asiat ja myös rakkauden eritavalla. Siksi vertailu yksittäisten tunnekokemusten kautta on mahdotonta.

"Oikeaa" rakkautta en ainakaan minä osaa määrittämään, mutta minun mielestä väärää rakkautta ei olekaan. Se on hyvä jos on varma tunne. Sinulla on tuo epävarmuus alkanut kalvamaan mieltä. Eikö se ole sama, onko epävarma rakkaudesta tai esimerkiksi siitä onko liian erilainen puolison kanssa? Kummastakaan ei tarvitse ahdistua tai vaipua epätoivoon, vaan molemmissa tapauksissa on varmasti mahdollista ottaa askel varmuuden puolelle.

Olet oikeassa, että suhteelle asetetaan todella paljon vaatimuksia. Eikä mikään suhde tai rakkaus niitä kaikkia pysty täyttämään. Tämä ei koske pelkästään rakkauskäsitystä vaan myös esimerkiksi vanhempana olemista. Pitäisikö lapsestakin sitten olla heti luopumassa kun huomaa olevansa kykenemätön täyttämään vaatimuksia, joita vanhemmille tässä yhteiskunnassa asetetaan?

Jokaisessa suhteessa on kriisinsä, ne vaan voivat olla hyvinkin erilaisia. Itseltä (ei muilta) pitää kysyä haluaako suhteessa olla ja haluaisiko sen toimivan. Jos näin on, ei ihastusten tai tappeluiden tarvitse pilata muuten hyvää suhdetta. Itse olen ainakin huomannut, että seurustelukumppanista huolimatta vilkuilen muita ja muutaman kerran olen todella ihastunutkin.