Hei! Olen 18 vuotias nuori tyttö, elämä vielä edessä. Olen kuitenkin pirun yksinäinen, vaikka minulla on poikaystävä, mutta kavereita ja ystäviä ei. Kaikilla tuntuu nykyään olevan omat kuviot ja monet ovat katkaisseet välit ihan ilman tietämättä syytä. Kavereita minun on vaikea hankkia, en ole suosittu enkä harrasta mitään sellaista mistä voisi saada kavereita.
Taustani ovat siis tälläiset. Asun tälläisessä pienessä kaupungissa nimeltään kajaani ja täällä huhut ja jutut kiertää kuin pierunlemu ilmatiiviissä huoneessa. Tai no tuo on vaan vertauskuva mutta niin. Minua on kiusattu 15 vuotta, kolmevuotiaasta asti. Ala-asteella ja enne ala-astetta se oli henkistä ja fyysistä, yläasteella se jäi vaan henkiseksi väkivallaksi. Ammattikoulussa se sitten jatkui nettikiusaamisena ja henkisenä. Sairastuin 2011 syksyllä vakavaan masennukseen ja minulla ei ole ollut tukea siihen, muuta kuin masennuslääkitys ja terapia. Olin jossain vaiheessa niin huonossa jamassa, että mietin jopa itsemurhaa.
Kuitenkin olen selvinnyt tästä kaikesta, mutta ystävät ovat kaikonneet ihan kokonaan. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Minulla ei ole kuin yksi ystävä ja yksi kaveri, joista tätä ystävää näen n. kerran viikossa. Kuitenkin asiaa hankaloittaa se, että kummallakin on vauva, oma perhe ja muut kuviot joten en ole niidenkään kanssa tekemisissä kovinkaan usein. Jotkut ystävät ovat siis katkaisseet välit, jotkut sitten muuttaneet pois tai eivät muuten pidä yhteyttä. Sen takia, etten luota kaikkiin heti 100% vaikuttaa niin paljon siihen, haluaako kukaan minuun tutustua.
Mulla toki on koulu, jossa on ne tietyt henkilöt joiden kanssa hengaan, on työympäristö joiden kanssa olen siellä tekemisissä, mutta sitten se, että olen nyt työssäoppimassa ja valmistun heti tämän työssäoppimisjakson jälkeen, niin tuskin koulukavereidenkaan kanssa enää koulun jälkeen hengailen. En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tietysti joitain kavereita on tullut vapaaehtoistyön kautta mutta en niitäkään näe kuin kerran tai kaksi vuodessa. Olen surullinen.
Taustani ovat siis tälläiset. Asun tälläisessä pienessä kaupungissa nimeltään kajaani ja täällä huhut ja jutut kiertää kuin pierunlemu ilmatiiviissä huoneessa. Tai no tuo on vaan vertauskuva mutta niin. Minua on kiusattu 15 vuotta, kolmevuotiaasta asti. Ala-asteella ja enne ala-astetta se oli henkistä ja fyysistä, yläasteella se jäi vaan henkiseksi väkivallaksi. Ammattikoulussa se sitten jatkui nettikiusaamisena ja henkisenä. Sairastuin 2011 syksyllä vakavaan masennukseen ja minulla ei ole ollut tukea siihen, muuta kuin masennuslääkitys ja terapia. Olin jossain vaiheessa niin huonossa jamassa, että mietin jopa itsemurhaa.
Kuitenkin olen selvinnyt tästä kaikesta, mutta ystävät ovat kaikonneet ihan kokonaan. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Minulla ei ole kuin yksi ystävä ja yksi kaveri, joista tätä ystävää näen n. kerran viikossa. Kuitenkin asiaa hankaloittaa se, että kummallakin on vauva, oma perhe ja muut kuviot joten en ole niidenkään kanssa tekemisissä kovinkaan usein. Jotkut ystävät ovat siis katkaisseet välit, jotkut sitten muuttaneet pois tai eivät muuten pidä yhteyttä. Sen takia, etten luota kaikkiin heti 100% vaikuttaa niin paljon siihen, haluaako kukaan minuun tutustua.
Mulla toki on koulu, jossa on ne tietyt henkilöt joiden kanssa hengaan, on työympäristö joiden kanssa olen siellä tekemisissä, mutta sitten se, että olen nyt työssäoppimassa ja valmistun heti tämän työssäoppimisjakson jälkeen, niin tuskin koulukavereidenkaan kanssa enää koulun jälkeen hengailen. En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tietysti joitain kavereita on tullut vapaaehtoistyön kautta mutta en niitäkään näe kuin kerran tai kaksi vuodessa. Olen surullinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sano Kajaanilaisille, että lopettavat perähikiä touhun top tykkänään! Jokaiselle tekis hyvää vierailu miljoonakaupungeissa. Niihin verrattuna pk-seutukin on pieni paska! Suomi on mettäläiskansaa ja sen huomaa. Toki siinä on etunsa mm. ekologisuuden suhteen.
Perähikiät ei sovi radikaaleille ihmisille, jotka on "erikoisia" persoonia. Nosta kytkintä ja vaihda maisemaa. Toisaalta, ei se oma olotila missään muutu. Kaverit ei ole kavereita jos ne on vaan pinnallisia tuttuja!
Tokaise nyt niille kyylille ainakin, että v1ttuakos sinun elämä niille kuuluu!
Joo, no niin pitäisi mutta tää on niin pieni paikka että kaikki on niin pinnallisia paskoja ja semmosia että ei ne toisen tunteista välitä. Miljoonakaupungeissa minä varsinkin haluaisin jossain elämänvaiheessa käydä. New York, Los Angeles, pariisi, berliini. miami, kaikki. No se on tullu huomattua, ite oon omalla tavallani erikoinen persoona että vaikka oon raskaamman musiikin ystävä ja silleen mutta teen myös vapaaehtoistyötä joten sydäntä mulla löytyy.
Niin pitäisi tehdä, nostaa kytkintä ja vaihtaa maisemaa. Toinen ongelma vaan on se, että olen ehkä saamassa tulevaisuuden työpaikkani täältä, kajaanin naapurikunnasta, niin täältä sitten on aika vaikea lähteä. Opiskelen sellaista alaa (kulttuuriala, media-assistentti), niin meille on aika vaikea työllisyystilanne ku meitä koulutetaan liikaa. Kajaanissa kuitenkin kaikki on niitä h&m:n mallinuken kopioita, jotka ei ymmärrä yhtään mitään.
Miljoonakaupungeissahan ne ihmiset juuri ovat tunteettomia, kun ihmiset ovat vain tuntematonta massaa, jota vain väistellään kaduilla. He varsinkaan eivät ole tottuneet siihen, että tuntemattomat rupeavat pulputtamaan niitä näitä jollekin satunnaiselle ohikulkijalle. Pinnallisia ihmisiä löydät varsinkin Losin alueelta ja varmaan kaikki kuona keskittyy Hollywoodin alueelle, josta löydät juuri näitä pinnallisia bimboja, joiden ainoa murhe on se, ettei osaa valita puljua josta käy ostamassa puolella miljoonalla kenkiä. Suurkaupungeissa ihmiset ovat kiireisiä ja kylmiä, joskin hyvä puoli on se, että siellä ei persoonallisia ihmisiä katsota hitaasti niinkuin täällä, koska sellaisiin ollaan totuttu.
Mee tonne parisuhde palstalle valittamaan kurjaa oloasi.
Joo, kyllä mä ymmärrän.Itsellä on ollu samanlaista. Ole kuitenkin iloinen, että olet opiskellut ja saat ehkä töitäkin.Kaikki ei jaksa sen "kiusaamisrääkin" jälkeen. Olen varma, että saat vielä kavereitakin.Tietysti tuo paikkakunnan vaihto voisi olla hyvä.