mitän julkinen media ajattelee asseista näiden muutaman päivän sisällä tapahtuneiden purkausten johdosta? Henkilökohtaisesti uskoisin assien aseman tästä huimasti kohenevan.
Miettikäähän vähän
28
248
Vastaukset
- pisterivitys
Kyllä edes assilasten/nuorten vanhempien tulisi pyrkiä jonkin näköiseen kasvatukselliseen vastuuseen eli ei lähteä puolustelemaan raivokohtauksia julkisessa mediassa ja jopa yllyttämään niihin kuten täällä on viimeisen muutaman päivän sisällä tapahtunut. Ihan omaa syytä on jos assilapsenne saa huonoa kohtelua jatkossa yhteiskunnan taholta.
Faktaa on, oli mikä tahansa häiriötila tai oireyhtymä kyseessä, että ihmisen käytökseen pystytään vaikuttamaan käyttämällä älyä tai mikäli sitä ei ole tarpeeksi siunaantunut ihan vain maalaisjärkeäkin voi soveltaa asioiden hoidossa yhteisen tavoitteen hyväksi.- kasvatusvastuu
Täysin samaa mieltä. Aikuisen tulisi osata puuttua asioihin minkä vuoksi lapsi/nuori tuntee vihantunteita jotka kasvavat raivon partaalle asti sen sijaan että lähtee siirtämän vastuuta lääkäreille. Täytyy olla asiat todella huonosti perheyhteisössä jossei osata käsitellä asioita perhepiirissä.
- aikuinen AS
Ajatelkaa; assilasten7nuorten vanhemmat puolustelevat sitä kuinka heidän lastensa tulisa saada raivota missä ja millon tahansa?! HALOO!
- Assilapsen isä
"Ajatelkaa; assilasten7nuorten vanhemmat puolustelevat sitä kuinka heidän lastensa tulisa saada raivota missä ja millon tahansa?! HALOO!"
Onpas tämä asia nyt käsitetty väärin täällä, tai sitten kommenttisi on provo.
Kyse on siitä ettei assilapsi voi sille mitään että hänen käytöksensä on haastavaa. Katsokaa dokumentti vaikka yuotubesta jossa on assilapsia ja nuoria, joku sen linkkinä laittoin tännekin, mutta AS-vihapalstan moderaattorit ilm. poistivat senkin, löytyy kuitenkin youtubesta "make me normal" haulla.
Aikuisillakin asseilla voi esiintyä raivokohtauksia. - hALOOOO
Assilapsen isä kirjoitti:
"Ajatelkaa; assilasten7nuorten vanhemmat puolustelevat sitä kuinka heidän lastensa tulisa saada raivota missä ja millon tahansa?! HALOO!"
Onpas tämä asia nyt käsitetty väärin täällä, tai sitten kommenttisi on provo.
Kyse on siitä ettei assilapsi voi sille mitään että hänen käytöksensä on haastavaa. Katsokaa dokumentti vaikka yuotubesta jossa on assilapsia ja nuoria, joku sen linkkinä laittoin tännekin, mutta AS-vihapalstan moderaattorit ilm. poistivat senkin, löytyy kuitenkin youtubesta "make me normal" haulla.
Aikuisillakin asseilla voi esiintyä raivokohtauksia.Älä yleistä, kaikilla asseilla ei esiinny raivokohtauksia, kohtuu rasistista lähteä väittämään, että kaikkien assin tulisi olla raivopäitä jotka eivät pysty hillitsemään itseään. Ne joilla ei raivokohtauksia ilmene niin tiuhaan kuin joillakin toisilla asseilla tai ylipäätään sen enempää kuin normaaliväestöönkään kuuluvilla nekö eivät mielestäsi olekaan "oikeita" asseja vaan vain valeasseja? Pidätkö oikeutenasi kävellä näiden ei-raivokohtauksia saamattomien tai raivokohtauksia vain harvoin saavien assien dignosoineiden lääkärien ylitse (ei pikadiagosoineiden) korostamalla, ettei sellainen assi ole aito assi jolla ei esiinny haastavaa käytöstä raivokohtausten muodossa?
- Rauhallinen assi ei
hALOOOO kirjoitti:
Älä yleistä, kaikilla asseilla ei esiinny raivokohtauksia, kohtuu rasistista lähteä väittämään, että kaikkien assin tulisi olla raivopäitä jotka eivät pysty hillitsemään itseään. Ne joilla ei raivokohtauksia ilmene niin tiuhaan kuin joillakin toisilla asseilla tai ylipäätään sen enempää kuin normaaliväestöönkään kuuluvilla nekö eivät mielestäsi olekaan "oikeita" asseja vaan vain valeasseja? Pidätkö oikeutenasi kävellä näiden ei-raivokohtauksia saamattomien tai raivokohtauksia vain harvoin saavien assien dignosoineiden lääkärien ylitse (ei pikadiagosoineiden) korostamalla, ettei sellainen assi ole aito assi jolla ei esiinny haastavaa käytöstä raivokohtausten muodossa?
"Älä yleistä, kaikilla asseilla ei esiinny raivokohtauksia, kohtuu rasistista lähteä väittämään, että kaikkien assin tulisi olla raivopäitä jotka eivät pysty hillitsemään itseään. Ne joilla ei raivokohtauksia ilmene niin tiuhaan kuin joillakin toisilla asseilla tai ylipäätään sen enempää kuin normaaliväestöönkään kuuluvilla nekö eivät mielestäsi olekaan "oikeita" asseja vaan vain valeasseja? Pidätkö oikeutenasi kävellä näiden ei-raivokohtauksia saamattomien tai raivokohtauksia vain harvoin saavien assien dignosoineiden lääkärien ylitse (ei pikadiagosoineiden) korostamalla, ettei sellainen assi ole aito assi jolla ei esiinny haastavaa käytöstä raivokohtausten muodossa?"
Joo mutta assiuteen ERITTÄIN USEIN kuuluu raivokohtaukset ja jos jotain rauhallisia asseja on olemassa, joita ei koskaan itselleni ainakaan ole tullut vastaan, niin pitäisikö miettiä ihan uutta diagnoosia heille..... - auhallinen rassi
Rauhallinen assi ei kirjoitti:
"Älä yleistä, kaikilla asseilla ei esiinny raivokohtauksia, kohtuu rasistista lähteä väittämään, että kaikkien assin tulisi olla raivopäitä jotka eivät pysty hillitsemään itseään. Ne joilla ei raivokohtauksia ilmene niin tiuhaan kuin joillakin toisilla asseilla tai ylipäätään sen enempää kuin normaaliväestöönkään kuuluvilla nekö eivät mielestäsi olekaan "oikeita" asseja vaan vain valeasseja? Pidätkö oikeutenasi kävellä näiden ei-raivokohtauksia saamattomien tai raivokohtauksia vain harvoin saavien assien dignosoineiden lääkärien ylitse (ei pikadiagosoineiden) korostamalla, ettei sellainen assi ole aito assi jolla ei esiinny haastavaa käytöstä raivokohtausten muodossa?"
Joo mutta assiuteen ERITTÄIN USEIN kuuluu raivokohtaukset ja jos jotain rauhallisia asseja on olemassa, joita ei koskaan itselleni ainakaan ole tullut vastaan, niin pitäisikö miettiä ihan uutta diagnoosia heille.....Eikös tämä liiton vertaistyöntekijä mm. ole ns. "rauhallinen assi"? Koskaan en ole hänen nähnyt saavan raivareita.
- oiei
auhallinen rassi kirjoitti:
Eikös tämä liiton vertaistyöntekijä mm. ole ns. "rauhallinen assi"? Koskaan en ole hänen nähnyt saavan raivareita.
just. hänhän AS-vihapalstalla jossain välissä kirjoitti että lääkäri oli nähnyt jo heti ensimmäisellä kerralla hänen olevan assi, ei kai vain olisi pikadiagnosoinnista kyse..
- assin sukulaistäti
Assilapsen isä kirjoitti:
"Ajatelkaa; assilasten7nuorten vanhemmat puolustelevat sitä kuinka heidän lastensa tulisa saada raivota missä ja millon tahansa?! HALOO!"
Onpas tämä asia nyt käsitetty väärin täällä, tai sitten kommenttisi on provo.
Kyse on siitä ettei assilapsi voi sille mitään että hänen käytöksensä on haastavaa. Katsokaa dokumentti vaikka yuotubesta jossa on assilapsia ja nuoria, joku sen linkkinä laittoin tännekin, mutta AS-vihapalstan moderaattorit ilm. poistivat senkin, löytyy kuitenkin youtubesta "make me normal" haulla.
Aikuisillakin asseilla voi esiintyä raivokohtauksia.Eiköhän noi raivokohtaukset liity vain heikkohermoisuuteen mikä on perinnöllistä.
- Assiuden negatiivise
No voi hyvää päivää, miksi pigtäisi hyssytellä j apeitella sitä mitä autismia ja assius oikeasti on?
Ei jumakn kekka kun läheskään kaikki assit eivät vaan ole niitä savantteja ja superälykkäitä, jopa onkin niin ettei niitä savantteja ja superälykkäitä olekaan kuin todella pieni osa asseista ja esim. Suomessa ei ole yhtäkään.. Minusta assiudesta ei pidä antaa sellaista kuvaa että sen kanssa ei olisi ongelmia, tämä kommentti siis sen enempää asioista tietämättä, mihin raivokommentointiin viittaat. (Yksi kirjoittajahan tämän ketjun kaikki viestit on näköjään kirjoitustyylistä päätellen kirjoittanut)
Assiuden negatiivisista puolista kun ei saisi koskaan puhua julkisesti ja se on törkeää koska niitä negatiivisiakin puolia assiudessa ON! - Assiuden todellisuus
http://www.adultaspergers.org/wp-content/uploads/2012/06/autism_meltdown.jpg
Tuolla lukee että assiraivarit ovat koko elämän kestoinen juttu.
Miksi pitäisi peitellä assiuden todellisuutta? - Raivo on osa assiutt
"mitän julkinen media ajattelee asseista näiden muutaman päivän sisällä tapahtuneiden purkausten johdosta? Henkilökohtaisesti uskoisin assien aseman tästä huimasti kohenevan."
En minä ainakaan assilapsen vanhempana halua mustamaalata assiutta mutta en myöskään halua luoda mitään liian ruusuista kuvaa siitä mitä assius tuo mukanaan ihmisen elämään. On tässä aika kovilla aika ajoin oltu tyttären raivopuuskien kanssa.
Taitaa taas AS-palstan pika- ja itsediagnosoidut itseään savantteina pitävät muka-assit olla täällä äänessä, kun eivät halua että ihmisten kuva heidän ihanasta ja hauskasta aspergerin syndroomasta rikkoontuu.
Niin ja mikäli te AS-palstyan ääliöt poistatte tämän kommentin niin se tulee ilmestymään takaisin tänne välittömästi. :)- ;;;
taidat olla vainoharhainen
- Ei vainoharhainen
Mitä vainoharhaisuutta siinä on jos puhuu asioista niiden oikeilla nimillä?
- ;;;
niin ketä as-vihapalstalaisia tänne kirjoittelee?
- nentti <3
"niin ketä as-vihapalstalaisia tänne kirjoittelee?"
mitä väliä, kirjoittelevat joka tapauksessa ja koittavat puollustella pikadiagnooseja ja sitä ettei raivarit kuulu assiuteen, haluavat että assius on upea asia elämässä ja nentit ovat asseja aelmpiarvoisia- ;;;
kuka puolustelee täällä pikadiagnooseja? kuka väittää täällä assiuden olevan upea asia elämässä tai nenttejä alempiarvoisemmiksi?
- <<<
tuo oli Tuulikki as-vihapalstan mode
- as-palsta vihaa
"kuka puolustelee täällä pikadiagnooseja? kuka väittää täällä assiuden olevan upea asia elämässä tai nenttejä alempiarvoisemmiksi?"
AS-vihapalstalaiset, kuten sinä.- <<<
tämäkin oli Tuulikki as-vihapalstan mode
- as-tyttö-oulu
Miksi kenenkään pitäisi olla kiinnostunut mitä meistä ajatellaan. Siinäpä ajatelkoot ja kirjoitelkoot. Ei kiinnosta.
- AS-Info etelä-Suomi
Kärsitkö masennuksesta? Jos niin miksi?
- as-tyttö-oulu
AS-Info etelä-Suomi kirjoitti:
Kärsitkö masennuksesta? Jos niin miksi?
Miten niin? Mihin kysymyksesi perustuu?
- as-mies pohjanmaa
Kirjoitit ettei sua kiinnosta mitä muuta sinusta ajattelevat ja kyseenalaistit sen miksi kenenkään pitäisi olla kiinnostunut siitä mitä asseista ajatellaan? Jos ei sua kiinnosta mitä muuta susta ajattelee millä tienaat elantosi? Elätkö vanhempiesi rahoilla vai miten ihmeessä voit suhtautua noin ylimielisesti?
- as-tyttö-oulu
as-mies pohjanmaa kirjoitti:
Kirjoitit ettei sua kiinnosta mitä muuta sinusta ajattelevat ja kyseenalaistit sen miksi kenenkään pitäisi olla kiinnostunut siitä mitä asseista ajatellaan? Jos ei sua kiinnosta mitä muuta susta ajattelee millä tienaat elantosi? Elätkö vanhempiesi rahoilla vai miten ihmeessä voit suhtautua noin ylimielisesti?
Käyn töissä. Tämä ei ole ylimielisyyttä eli olet väärässä. Miksi minun esim pitäisi olla kiinnostunut mitä minusta ajatellaan. Pitäisikö minun mielistellä nenttejä?Et sinäkään toisten mielipiteiden mukaan toimi, vaan päätät asioistasi ihan itse.
- Aspergerinfo
as-tyttö-oulu kirjoitti:
Käyn töissä. Tämä ei ole ylimielisyyttä eli olet väärässä. Miksi minun esim pitäisi olla kiinnostunut mitä minusta ajatellaan. Pitäisikö minun mielistellä nenttejä?Et sinäkään toisten mielipiteiden mukaan toimi, vaan päätät asioistasi ihan itse.
Tuossa olet oikeassa; jokainen päättää itse mitä hänestä muiden tahtoo ajattelevan, ja hienoa että olet onnistunut saamaan työpaikan. Nenttejä ei myöskään tarvitse mielistellä missään tapauksessa vaan olla oma itsensä kuten teetkin.
Kuitenkin voisi toisinaan mahdollisesti olla hyödyllistä jakaa kokemuksiaan tai vaikkapa vain kertoa yleisemmällä tasolla siitä, kuinka AS-henkilö kokee ulkoapäin tulevat ennakkoluulot koskien sitä millaisia he todellisuudessa ovat. Näiden ennakkoluulojen muokkaamiseen nimittäin olisi todellista tarvetta.
- ♥♥♥
Omakohtaisista kokemuksista kertomisesta ei kai ole mitään haittaa ainakaan täällä Suomi24-foorumilla niin kauan kuin kokemukset voidaan todeksi osoittaa jonkin ammattitaitoisen neuropsykiatrian alan ammattilaisen toimesta?
- enkeli AS - huomenna
Jaahas. Että taas tullaan nollaamaan asialliset viestit. Näin markkinatalous toimii. Hyväksytään kaikkien niiden kannanotot millä on jotain rahallista arvoa, kaikki muu informaatio jätetään huomiotta.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760