mielialahäiriö? Viime viikkoina elämä on kiihtynyt yhä nopeammaksi ja ahdistavammaksi kierteeksi, yöt on itketty hillittömästi tuntikausia, päivät jotenkin itku kaiken aikaa pinnassa lusittu jopa luennoilla, silloin kun on ollut pakko. Kotona en saa tehtyä mitään, olen ollut vain kaiken aikaa hirmuisen kiihtynyt ja ravannut edes takaisin yrittäen tehdä sitä ja tätä.
Pääni sisällä on kuitenkin tapahtunut paljonkin, esim. olen rakastunut saman päivän aikanakin moneen eri henkilöön ja toisaalta vihannut minulle tärkeitäkin ihmisiä. Kontrollini ei ulospäin ole merkittävässä määrin kuitenkaan pettänyt, olen pysynyt sitten kotona ja välttänyt sos. kontaktja parhaani mukaan, jos olen liian ärtyisä ja arvaamaton. Eniten oireet ovat vaikuttuneet uneen (täysin unettomia öitä, jollei ota rauhoittavia) ja sitä kautta keskittymiskykyyn ja muistiin.
Tästä huolimatta hoitavan psykiatrin kanssa on ollut hirmuinen vääntö edes tasaavan lääkityksen kokeilemisen suhteen, minulle on tyrkätty vain masennuslääkkeitä, joita en ole uskaltanut ylivireän tilani pahenemisen pelossa käyttää. Nyt viimein sain kokeiluun ketipinoria, joskin niin pienen annoksen, ettei yleensä kaksisuuntaiseen niin pientä käytetä, 25 mg.
Saman tien oloni muuttui rauhalliseksi, tyyneksi. Jatkuva ahdistunut vellominen pään sisässä hävisi ja samalla kummalliset, kiihkeät pakkoajatukset milloin mistäkin. Toisaalta lääke ei edes unettanut tai aiheuttanut mitään sellaista ylimääräistä, mistä varoiteltiin. Rauhoittumisen kautta noin muuten sain sitten untakin. Pääasia tietysti, että auttaa, mutta mietin vaan, voisinko minä olla (ikävä kyllä) oikeassa tämän diagnoosini suhteen. Lannistava ajatus, sillä tästähän ei niin vain eroon päästäkään.
Pääni sisällä on kuitenkin tapahtunut paljonkin, esim. olen rakastunut saman päivän aikanakin moneen eri henkilöön ja toisaalta vihannut minulle tärkeitäkin ihmisiä. Kontrollini ei ulospäin ole merkittävässä määrin kuitenkaan pettänyt, olen pysynyt sitten kotona ja välttänyt sos. kontaktja parhaani mukaan, jos olen liian ärtyisä ja arvaamaton. Eniten oireet ovat vaikuttuneet uneen (täysin unettomia öitä, jollei ota rauhoittavia) ja sitä kautta keskittymiskykyyn ja muistiin.
Tästä huolimatta hoitavan psykiatrin kanssa on ollut hirmuinen vääntö edes tasaavan lääkityksen kokeilemisen suhteen, minulle on tyrkätty vain masennuslääkkeitä, joita en ole uskaltanut ylivireän tilani pahenemisen pelossa käyttää. Nyt viimein sain kokeiluun ketipinoria, joskin niin pienen annoksen, ettei yleensä kaksisuuntaiseen niin pientä käytetä, 25 mg.
Saman tien oloni muuttui rauhalliseksi, tyyneksi. Jatkuva ahdistunut vellominen pään sisässä hävisi ja samalla kummalliset, kiihkeät pakkoajatukset milloin mistäkin. Toisaalta lääke ei edes unettanut tai aiheuttanut mitään sellaista ylimääräistä, mistä varoiteltiin. Rauhoittumisen kautta noin muuten sain sitten untakin. Pääasia tietysti, että auttaa, mutta mietin vaan, voisinko minä olla (ikävä kyllä) oikeassa tämän diagnoosini suhteen. Lannistava ajatus, sillä tästähän ei niin vain eroon päästäkään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä jos ketipinori tuntuu auttavan. Katsele vielä miten tilanne kehittyy. Tsemppiä.
Voihan tuo olla ahdistustakin tai epävakaata persoonallisuutta. Tai sitten sekamuotoista kaksisuuntaista. Tota en kyllä ymmärrä et olet rakastunut moniin ihmisiin samana päivänä. Mä oon rakastunut tasan kaksi kertaa 35 vuotisen elämäni varrella vaikka bipo olenki. Harvoin tulee vastaan edes sellasta ihmistä mihin vois ihastua. Mutta jokainen on erilainen. Kuinka kauan sun oireilu on jatkunu ja minkä ikäinen oot?
Niin no, tietenkin rakastuminen terminä oli vähän huono, myönnetään :) Sanotaanko, että ihastun sitten palavasti ja monesti vielä hyvin nolosti minulle tuttuihin henkilöihin, joiden kanssa jatkossakin pitäisi olla tekemisissä, mutta ollesseni normaalitilassa tai masennuksen kourissa kyseiset ihmiset eivät herätä suurempia tuntemuksia.
Näitä tuskallisia jaksoja on tullut teini-iästä asti, silloin se on ehkä ollut enemmän masennuspainotteista, mutta mennyt ylävireisemmäksi ja sekavammaksi vuosien kuluessa. Mukana on toki oireettomia jaksoja, tai noh, sellaisia, joissa vain hiukan ahdistaa. Päälle parikymppinen olen jo reilusti kuitenkin, ettei johdu "vain" kasvukivuista noin jyrkkänä ailahteluna.
En voi sietää ihmisiä tällä hetkellä! Joskus on tasaisempia kausia enkä kiinnitä mihinkään huomiota! Jotkut tosin "hyppivät silmille".... tjooo, ymmärrän hyvin miksi yksityisyys täytyy ostaa!