Näin perjantai-iltane me alkoholia käyttävät ryhdymme juopottelemaan. Ei kovasti mutta hiukan. Minä juon tölkin Lapin kultaa, ja elokuvan hyösteeksi vähän kossua, sen verran että vähän tuiteriin tulee.
Näin leppoisissa tunnelmissa mietiskelen: mikähän on kepulin lempijuoma? Kossuvissy? Sahti? Taskulämmin smirnoff? Ei kai vain äietelä likööri?
Kepulaisen juoma?
12
311
Vastaukset
- mvv
kansallisjuoma on keskiolut.
- Kalttenbrunner
pääasiassa maito, mutta kun nyt on ryyppäämään ratkettu, niin minä suosittelen kirkasta viinaa! Niin ja tietysti aamulla sitten "tunturipurojen raikkautta".
Mitä Demarit ottaaa? - Dosentti
Kepulin kossu.
Se on elläinliäkärin, koleme vuotta sitten kuolleen, lehmälle miäräämää pirutuu johon on sekoitettu nuorelta trattorikauppiaalta petkutettua rio tinttoa (anto sen ku kepuli sano saaneensa vanhalta kauppiaalta mietintäjuomaksi nääs, ku miätitään trattorikauppoja). Sitten viälä lisätään aluetukirahhoilla (jita lantalaiset tyhmmyyksissään maksoo) ostettua puolukkamehhuu, kun ei kerenny ite marjastaan ku piti vahtii ettei kesämökkiläiset uistele järvellä ja käy meitin hillapaikoilla.
Sitten siinä muorin kans kattellaan tjäreporin esitteitä ja suunnitellaan mihin tänävuonna mennään lommaileen kahex viikox, ku kunta ny kustantaa sen komittajan jolla voi teettää navettaan taas vuosisiivouksen ja on siitä muutenkin hyvä apu ku sitä voi sitten syyttää kaikista elukoiden vuoden aikana saamista sirauksista. Ai ni lomalle pittää ottaa uuninpankolta työtön pekkapoika mukkaan, muutonhan se karjakko senkin vikittelee ja pyrkii naimisiin ja sitte se pyrkii vielä jaolle tilan rahoista. Pitäs muuten saada EU:lta rahhaa pekankin matkaa varten....
Sitten myöhhemmin saunan jälkkeen ku asetutaan tanaan ni kyllä se mieltä ilahuttaa aatella etä rahhoo tulloo lantalaisilta tälläkin aikaa, vaikka kyllä me ollaan kova työ tehty et me se on ansaittu.- ei saanut
tuon kummempaa selevänäkkään aikaiseksi.
- alkoholisti
Kun te alkoholia käyttävät alatte juopotella, muistakaa, että teistä noin puoli miljoonaa kärsii alkoholismista.
Olen ollut raittiina jo useita vuosia ja elämäni on muuttunut täysin ja vain siksi, että ymmärsin eka ryypyn olevan liikaa...
En halua moralisoida enkä viedä kenenkään iloa, mutta muistuttaisin kuitenkin, että ihminen voi nauttia ja elää täysipainoista elämää ilman alkoholia.- Kepusta jysähtää
Alkoholi on viisasten juoma. Mutta kyllähän Jeesuskin jo nautti viiniä, eikö? Alkoholi antaa hetkeksi hyvän olon tunteen, joka auttaa rentotumaan. Kova ryyppääminen on mielestäni ihan eri juttu, se ei rentouta vaan vie tajun kankaalle.
Ymmärrän aika pitkälle alkoholisteja, sillä viinanhimoakin olen joskus elämässäni kokenut, nuorena. Mutta vanhemmiten sellainen on jäänyt. Näin keski-iässä ei kerta kaikkiaan jaksa juoda kovin paljon. - Kepusta jysähtää
Kepusta jysähtää kirjoitti:
Alkoholi on viisasten juoma. Mutta kyllähän Jeesuskin jo nautti viiniä, eikö? Alkoholi antaa hetkeksi hyvän olon tunteen, joka auttaa rentotumaan. Kova ryyppääminen on mielestäni ihan eri juttu, se ei rentouta vaan vie tajun kankaalle.
Ymmärrän aika pitkälle alkoholisteja, sillä viinanhimoakin olen joskus elämässäni kokenut, nuorena. Mutta vanhemmiten sellainen on jäänyt. Näin keski-iässä ei kerta kaikkiaan jaksa juoda kovin paljon.Niin tosiaan, heräsin tänään ennen seitsemää virkeänä. Join eilen sen tölkin olutta ja jonkun kossupaukun elokuvaa katsoessa.
- alkoholisti
Kepusta jysähtää kirjoitti:
Niin tosiaan, heräsin tänään ennen seitsemää virkeänä. Join eilen sen tölkin olutta ja jonkun kossupaukun elokuvaa katsoessa.
Olet onnenpekka, koska osaat käyttää alkoholia kohtuudella. Toki alkoholismissa ei mitata juodun määrää. Suhde aineeseen on merkitsevä eikä se kuinka paljon. Kovasta juomarista toki tulee ajan pitkään alkoholisti, koska aine tekee tehtävänsä.
Mukavaa viikonloppua sinulle kepusta jysähtää. Minulla uhkaa tulla taas kiva raitis viikonloppu. -Jo yli viisitoista vuotta päivä kerrallaan raittiina... - Kepusta jysähtää
alkoholisti kirjoitti:
Olet onnenpekka, koska osaat käyttää alkoholia kohtuudella. Toki alkoholismissa ei mitata juodun määrää. Suhde aineeseen on merkitsevä eikä se kuinka paljon. Kovasta juomarista toki tulee ajan pitkään alkoholisti, koska aine tekee tehtävänsä.
Mukavaa viikonloppua sinulle kepusta jysähtää. Minulla uhkaa tulla taas kiva raitis viikonloppu. -Jo yli viisitoista vuotta päivä kerrallaan raittiina...On aivan hyvä elää ilman viinaa. Ehkä minäkin joskus lopetan kokonaan, kunhan vielä lisää viisastun.
- Huvittunut
Kepulainen vetää vain kotipolttoista.
Navetan vintillä on aina ponupannu kiehumassa.
Kepulainen ei osta mitään sellaista kaupasta, johon kepulainen ei saa tukiaisia.
:)))- Jooo
Keskusta on turvallinen ja paras.
- Joopa
Jooo kirjoitti:
Keskusta on turvallinen ja paras.
Joo, kaupungissa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393