älä laihduta raskausaikana

totuuden torvi

Ei taida olla järkevää laihdutella raskausaikana.

Laihoista vauvoista sydänsairaita aikuisia (TIEDE 7.1.2001)

Nälkää nähneen äidin lapsella saattaa olla tavallista suurempi riski sairastua sepelvaltimotautiin, kertoo tuore hollantilaistutkimus. Normaaliravintoa saaneisiin verrattuna aliravittujen äitien pienokaisten sairastumisvaara on kolminkertainen.

Heart-lehdessä julkaistu havainto perustuu aineistoon, johon on kerätty terveystietoja 700:sta vuosina 1944-45 siitetyistä hollantilaisesta. Sotavuosina syntyneillä on aiemmin todettu tavallista enemmän sydäntauteja.

Saksan miehittämässä Hollannissa vallitsi suoranainen nälänhätä toisen maailmansodan loppuvuosina. Elintarvikeannokset takasivat vain noin neljänneksen päivittäisestä energiantarpeesta.

Tutkijat vertasivat sydäntautiriskiä niillä, joiden äidit olivat kärsineet aliravitsemuksesta raskauden alku-, keski- tai loppuvaiheessa sekä niillä, jotka oli saatettu alkuun vuosi ennen nälänhätää tai sen jälkeen.

Vaarallisimmaksi ajaksi osoittautui raskauden ensikolmannes. Sen kuluessa nälkää nähneiden naisten lapsista yli kahdeksalla prosentilla oli sepelvaltimotauti, kun riittävästi ravintoa saaneiden lapsilla sairautta löytyi kolmella prosentilla. Sairastuneet olivat myös painaneet syntyessään keskimääräistä vähemmän ja heidän päänsä oli ollut tavallista pienempi.

Hollantilaisten havainto tukee brittiprofessori David Barkerin kiisteltyä teoriaa, jonka mukaan monet kansansairaudet, kuten sydäntaudit ja diabetes, saavat alkunsa kohdussa. Tämän ns. Barkerin hypoteesin mukaan sikiön kasvun häiriöt ohjelmoituvat sairauksiksi, jotka puhkeavat aikuisena.

7

913

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huoleton

      Asia on kuitenkin niin, että lapsi ottaa kaiken ravinnon, mitä äidistä on otettavissa. Mikäli sinussa on rasvakerrosta, sinulla on myös paljon ravintoaineita, joita lapsi pystyy hyödyntämään pitkään. Edellinen artikkeli koski vakavasti aliravittuja äitejä ja heidän raskauttaan. Pahoinvoivat äidit, joiden paino tippuu (mikäli et joudu teholle aliravitsemuksen johdosta!), älkää olko huolissanne, lapsenne ei ole vaarassa saada minkäänlaista hehityshäiriötä. Lisäksi, jos olet raskauden aikana jättänyt esim. extrakarkit, alkoholin ja juustokestit pois, painosi kuuluukin suhteellisesti tippua (tietenkin paino saataa nousta/pysyä lähtöpainossa, vauvasta, sikiöpussista, lapsivedestä jne. johtuen, mutta läski palaa)! Tämä on myös hyvä asia, ajatellen sinua ja lastasi! Laihduttamista/laihtumista on myös monenlaista, nälkäkuuria ja järkevän ruokavalion noudattamista!

      • totuuden torvi

        Enpä pitäisi edes "luonnollista laihtumista" raskausaikana hyvänä, rasvakudoksiin kertyneet ympäristömyrkyt lähtevät liikkeelle ja kukahan ne imaisee?

        Tässä kaksi lainausta lisää alkuperäiseen aiheeseen liittyen:

        Sydänsairaus syntyy jo kohdussa (TIEDE 22.4.2001)

        Suomalainen kansanvaiva, sepelvaltimotauti, voi saada alkunsa sikiökaudelle. Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan alhainen syntymäpaino ja syntymälaihuus ennakoivat aikuisiän pitkäaikaissairauksia. Nopea painon nousu yhden vuoden iässä lisää selvästi riskiä sairastua sepelvaltimotautiin, kuitenkin ainoastaan laihoina syntyneillä poikalapsilla.

        Tutkimukseen valittiin 1934-44 syntyneitä helsinkiläismiehiä, joiden kasvua oli seurattu säännöllisesti 12-vuotiaaksi asti. Joukkoon kuului 4630 miestä. Heistä 357 sairastui aikuisena sepelvaltimotautiin.

        Dosentti Johan Erikssonin työryhmän havainnot tukevat brittiprofessori David Barkerin kiisteltyä teoriaa, jonka mukaan monet kansansairaudet, kuten sydäntaudit ja diabetes,"ohjelmoituvat" jo varhain. Tämän ns. Barkerin hypoteesin mukaan hidastunut kasvu sikiökautena ja varhaislapsuudessa muokkaavat elimistön aineenvaihduntaa.

        Erikson mukaan selitys saattaa piillä hoikkien vauvojen kehon koostumuksessa. Syntymälaihoilla pojilla on vähemmän lihassoluja, joiden määrä ratkeaa pitkälti jo ennen syntymää. Nopea painon nousu saattaa tuottaa määrällisesti enemmän rasvakudosta kuin lihaskudosta. Liiasta rasvakudoksesta on taas haittaa aikuisiässä.

        Tämän viikon British Medical Journalissa julkaistut tulokset viittaavat myös siihen, että tautiriski pysyy kurissa, jos lapsen varhaista kasvua tuetaan. Tutkijat arvioivat, että mikäli jokaisen miehen syntymäpaino olisi ollut lähellä keskiarvoa - samoin pituus ja paino vuoden iässä olisi - sepelvaltimotaudin esiintyvyys olisi pudonnut jopa puolella.

        Sohvaperunaksi synnytään (TIEDE 3.11.2003)

        Kehnot elämäntavat voivat saada alkunsa jo kohdussa. Hurja väite perustuu Aucklandin yliopistossa tehtyihin eläinkokeisiin: sikiökaudella aliravituista rotanpoikasista kasvaa laiskasti lyllertäviä aikuisia. Sohvaperunan kova kohtalo on väistämätön, vaikka ravitsemus oikaistaisiin syntymän jälkeen ja eläin saisi siitä lähtien riittävästi ja terveellistä ravintoa.

        Uusiseelantilaisten kokeessa kantavat rottamammat jaettiin kahteen ryhmään. Osaa ruokittiin normaalisti, loput joutuivat nälkäkuurille. Aliravittujen poikaset olivat syntyessään muita pienempiä, ja ne jaettiiin edelleen kahteen ruokintaryhmään. Osa sai normaaliravintoa, toiset "roskaruokaa" matkivaa kaloripitoista muonaa. Liikkuminen osoittautui molemmissa ryhmissä normaalia heikommaksi koko eliniän ajan. Edes normaali terveellinen ruokavalio ei auttanut kuromaan kiinni eroa niihin lajitovereihin, jotka olivat syntyneet normaalipainoisina. Tutkijat päättelevätkin, että sikiökauden vaikutukset ovat pysyviä.

        Koesarja tukee brittiprofessorin David Barkerin kiisteltyä teoriaa, jonka mukaan monet kansansairaudet, kuten sydäntaudit ja diabetes, "ohjelmoituvat" jo varhain. Tämän ns. Barkerin hypoteesin mukaan aliravitsemus ja hidastunut kasvu sikiökautena jättävät pysyviä jälkiä elimistön aineenvaihduntaan.

      • December
        totuuden torvi kirjoitti:

        ..Mutta minä en voi henkilökohtaisesti ymmärtää sitä että luetaan joku lehtijuttu ja sitten aletaan vouhottaa asiasta ihan paniikissa. Tuossa jutussa tosiaankin puhuttiin lähinnä sodanaikana aliravituista/nälkiintyneistä äideistä ja kai jokaisen järki varmaan sanoo että se ei ole odotusaikana hyväksi.

        Mutta eihän normaali/oikea/terve laihduttaminen olekaan mitään nälkäkuuria! Tai ei ainakaan pitäisi olla.. Minä olen ainakin sitä mieltä että raskausaikana todellakin kannattaisi miettiä mitä suuhunsa pistää, nälässä ei tietenkään ole hyvä olla, mutta sen masun saa täyteen terveellisesti ja vähärasvaisestikin!

      • Huoleton
        December kirjoitti:

        Asia on juuri näin, mitä December sanoi! Jotta lapsesta tulisi äidin ravinnon saannista johtuen "liian laiha", on äidin oltava raskauden aikana aliravittu (katso tietosanakirjasta mitä tämä termi tarkoittaa!) Oletko muutenkin kuullut, ettei Tiede- lehtikään (puolueeton tieteellinen julkaisu?) välttämättä kerro totuutta näistä mainitsemistasi sodan seuraamuksista. Kaikki tieto tulee lukea kriittisesti!

      • MINÄ
        Huoleton kirjoitti:

        Muistetaan kuitenkin, että nimenomaan ne rasvakudokseen varastoituneet ympäristömyrkyt ym lähtee liikkeelle kun laihduttaa ja se taas saattaa aiheuttaa jopa sikiövaurioita. Minulle ainakin kerrottiin neuvolassa kun ylipainoni vuoksi tiedustelin maltillisen laihduttamisen mahdollisuudesta, että: RASKAUSAIKA EI OLE LAIHDUTUSAIKAA! Terveellisesti on toki tarpeen syödä, mutta laihduttaa ehtii kyllä sitten synnytyksen jälkeenkin.

        Miksi muuten haluatte edes laihduttaa juuri nyt kun odotatte vauvaa?

      • ööö
        MINÄ kirjoitti:

        Se, että raskausaikana korvaa karkit, keksit ja pullat porkkanoilla, kurkulla ja paprikalla, EI mun mielestä ole laihduttamista, vaan ruokavalion muuttamista terveelliseksi sikiön hyvinvointia ajatellen! (Niin monet yleensä ajattelee just vihanneksien syöntiä laihduttamisena.) Jos siinä sitten paino pysyy samana monta raskauskuukautta eikä nouse niin uskon SILTI, että sikiöllä on paremmat oltavat kuin jos niitä makeita jatkaisi entiseen tahtiin.

      • Laihtunut
        ööö kirjoitti:

        Minulla on juuri käynyt niin, että raskausaikanani (tällä hetkellä rv 12 2) olen alkanut syömään terveellisemmin ja pakosti joutunut jättämään karkit, limsat, pizzat ym. herkut pois ihan siitä syystä, että ne eivät ole enää maistuneet. Näin ollen painoni oli ensimmäisestä neuvolakäynnistä pudonnut kolmisen kiloa. Kerroin, että olin alkanut syömään terveellisemmin ja terveydenhoitaja ja lääkäri sanoivat, että se on hyvä asia. Lääkäri vielä sanoi, että kyllä se lapsi saa kuitenkin kaikki tarvittavat ravinteet vaikka painoa onkin tippunut. Lisäsi vielä, että useilla paino pysyy koko raskausajan samana eikä nouse juuri sen vuoksi, että syödään terveellisemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe