Mistä apua?

Mitä jos hankkisit koulutuksen? Jos olet epäsosiaalinen et välttämättä saa koulusta kavereita, mutta saat ainakin sen jälkeen töitä, jos valitsen alan oikein. Sitten sinulla on elämälläsi tarkoitus eli työnteko. Voithan myös hankkia poikaystävän? Se ei varmasti ole kovin vaikeaa esim netistä. Siinä sinulla samalla kaveri.

Kokeile soittaa tuonne

http://www.takaisinelamaan.fi/

Soitin kerran ja kävin siellä puhumassa siellä kyllä ymmärtävät.

"muttaälähankilapsia"
Helpommin sanottu kuin tehty. Uskallan hädin tuskin kaupassa käydä, niin miten voisin edes saada poikaystävän ^^

"juha260"
Kiitos tosta. Voisin kokeilla soittaa sinne maanantaina.

https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx

Ala syömään neuroleptejä ja unohdat kaikki aiemmat huolesi.

Sinuna lähtisin ensiksi työkkäriin. Siellä on tietoja kaikista noista nuorille suunnatuista palveluista. Ja miksipä ei nuorten terveysneuvontapiste. Kirjotia ensin paperille oma tilnteesi, että olen olet ollut syjässä, koet masennsuta ja arkuutta, mutta haluat elämässä eteenpäin. Kyllä ne osaavat ja et ole ensimmäinen arka nuori heidän asiakkaanaan. Mielesi jo kohenee kun saat tehdyksi sen ensimmäisen askeleen.

Ilmeisesti olet ylipainoinen, koska sulla ei ole vielä poikaystävää. Paras ratkaisu siis on laihduttaminen, jonka jälkeen sinun ei tarvitse kuin astua ovesta ulos niin muutaman minuutin päästä ympärilläsi pyörii kasa poikaystäväehdokkaita, joista vain valitset sen parhaimman. Siihen loppuu syrjäytymisesi!

Missäpäin Suomea asustelet?

Varaa aika terveyskeskuslääkärille, valita masennusta ja pyydä lähete mielenterveyspoliklinikalle. Siellä saat keskusteluapua.

Aiheeseen liittyvä uus leffa.

http://www.youtube.com/watch?v=twyGZptXLT8

Ei tarvitse edes olla ylipainoinen, että on yksinäinen tai masentunut. Olen myös nuori nainen, joka on juuri menettänyt työnsä, toimeentulonsa, lähimmän ystävänsä, asunnosta pitää muuttaa kahden kuukauden sisällä. Välit vanhempiin on lähestulkoon mennyt. Vaikka minulla olisi paljon ystäviä ja kavereita joiden kanssa olla yhteyksissä, ei heitä ketään voi kuitenkaan kutsua ystäviksi kun tarkemmin ajattelee. Kukaan ei oikeasti ole kiinnostunut kuinka minä voin. Olen kuunnellut heidän huoliaan ja parisuhdekriisejään, mutta kun alan puhumaan itsestäni, he vaihtavat keskustelun taas itseensä. Tiedättekö tunteen, kun ei ole ketään ihmistä, kelle oikeasti voisi soittaa ja sanoa että "nyt olen todella pohjalla, tarvitsen apuasi..."

Itse pohdin nyt itsemurhaa. Käytän viimeiset voimani tämän viestin kirjoittamiseen (kyllä... suomi24 -palstalla), toivoen että edes joku lukisi tämän. Toisen tuskaa ei myöskään pidä aliarvioida. Kaikkien pää ei vain kestä, edes jonkun mielestä pieniä kriisejä. Kodittomaksi jääminen, työttömyys, yksinäisyys ja masennus ovat kuitenkin jo suuri riski päätyä tekemään jotain peruuttamatonta ja radikaalia. Tavallaan hävettää puhua itsemurhasta, koska sitä itsekkäämpää tekoa ei oikeastaan olekaan. Vaikka tiedän vain vanhempieni jäävän kaipaamaan minua. Ehkä. Ehkä se olisi helpotus, koska minusta tuntuu ettei kukaan loppupeleissä edes välitä minusta aidosti.

Kaikki me elämme vain itseämme varten tässä maailmassa, ja oma selviytyminen on se ensinmäinen asia. Eivät ex-pomot tai vuokraisännät välitä että ammutko aivosi pihalle. Pitäisi vain olla vahva, mutta se ei ole niin helppoa. Meidän pitäisi ottaa toiset huomioon ja kysyä muilta, että miten he oikeasti voivat ja auttaa parhaamme mukaan. On eri asia puhua jonkun tuntemattoman kanssa, kuin ystävän tai sukulaisen, joka tuntee sinut oikeasti.

Kun on koittanut päästä yliopistoihin monta vuotta ilman tulosta, saada unelmiensa asunnon, jossa muutaman kuukauden asustelun jälkeen vuokraisäntä ilmoittaa menevän putkiremonttiin ja entiset esimiehet kierrellen ja kaarrellen vastaavat epämääräisesti että en saa enää töitä... en näe enää mitään toivoa. Koko elämä on ollut kamppailua ja aitoa tuskaa. Ja näinä hetkinä elämä vain vilistää silmien edessä. Ne kammottavat hetket, kun olen ollut 4-vuotiaana hylättynä mannerheimin ja lastensuojeluliiton paikan eteen, 10-vuotiaana pienenä myttynä isän hakkaamisen jälkeen eteisen lattialla täristen kuin koira, miehen raiskaamana, jota joskus rakastin, teeskennellen ettei sitä edes tapahtunut, koulukiusattuna, naama pestynä taulusienellä, aikuisten aina syyllistäessä minua pahojen ihmisten tekojen takia. Olen osaksi parantunut OCD:stä (pakkooikeinen häiriö), jonka vuoksi läträsin suihkussa useita tunteja yrittäen saada väkivallan aiheuttamaa likaa pois minusta. Puhdistaa sieluani. Nyt olen parantunut psyykkaamalla itseäni. Parannuin ilman lääkkeitä ja psykologin apua parissa vuodessa. Sairastin Anoreksiaa ja OCD:tä 10 pitkää vuotta. Olen koko ikäni kerännyt vihaa ja välinpitämättömyyttä. Nyt en enää jaksa.

Pahoja ihmisiä on, ja sen näkee heidän silmistään. He ovat kuin demonin riivaamia ja täynnä pahuutta.
Tässä maailmassa ei ole toivoa.
Olen surullinen teidän muiden puolesta, jotka olette joutuneet kokemaan samoja tuntemuksia. Jos vain osaisimme pitää yhtä ja rakastaa toisiamme, eikä syrjittäisi ja halveksuttaisi mm pinnallisten ulkonäkö asioiden perusteella, tai luonteen. Koska emme voi muuttaa itseämme.

Lääkkeet eivät ole ratkaisu. Vaan lähimmäisten pitäisi olla.

Kun vielä voitte, niin soittakaa tai menkää tapaamaan ihmistä josta olette mahdollisesti huolissanne. Kuunnelkaa. Pelastakaa joku.

Hanna, sinnittele. Kuulostaa siltä, että sinä jaksat vielä. Kaikki lähtee omasta mielestäsi. Psyykkaa itsesi rohkeammaksi. Älä hukkaa nuoruuttasi kuten minä tein. Uskon, että sinä selviät.

Jokainen tarvii rakkautta ja hyväksyntää. Nuoret ja lapset joutuu kärsimään eniten. Nuorilta vaaditaan liikaa, meidän tulee hyväksyä jokainen sellaisena kuin on. Miten paljon on hyväksikäytettyjä lapsia ja nuoria.
Miksei asioihin puututa ja auteta, ei kaikki ole vahvoja.
Jokainen on oma persoona ja hyvin rakas sellaisenaan.
Mee vaikka ensin ulos kävelemään, vaikka lyhyt matka ja siitä lisäät sen mukaan kuin itse jaksat, eikä sun oo pakko mennä kauppaan jos pelkäät. Kyllä sekin päivä tulee, kun menet ilman pelkoa.
Kukaan ei voi pakottaa sua menemään sinne minne et tahdo. Ajattele omaa tulevaisuutta ja mitä kivaa siellä on odottamassa sua. Olet tärkee juuri sellaisena kuin olet.

Ajattelet nyt vain niin, että sinun on pakko soittaa ja tiedustella tilanteestasi, että pärjäät tässä maailmassa. Työkkäriin voit mennä ihan käymään itse, niin he auttavat kyllä sinua eteenpäin ja kertovat mitä kaikkea voit tehdä itseäsi auttaaksesi. Niissä paikoissa ihmiset ymmärtävät hyvin tilanteesi, joten älä turhaan stressaa mitä sinun tulee sanoa siellä. Nyt vain mietit, että mille alalle tahdot suuntautua/kouluttautua. Noistakin kannattaa jutella siellä työkkärissä sitten. Mahdollisesti sinut voidaan ohjata johonkin työelämävalmennukseenkin yms, nuorilla taitaa olla aika hyvä mahdollisuus saada töitä ja työkkäri voi tuon työpaikan hankkia kai puolestasi. Mikäli sinulla on huonot välit vanhempiisi, voit kuitenkin aina koittaa paikata niitä välejä. Tietenkin tilanteesta riippuen. Pärjäätkö kuienkin heidän tuellaan vai saatko jotain muita tukia jostain elääksesi? Kokeileppa etsiä vaikka kirjeystäviä täältä netistä, esim. omalta paikkakunnaltasi tai voit laittaa vaikka oman ilmoituksenkin, jossa saat etsittyä sellaista seuraa, mikä vastaa mieltymyksiäsi :) Tsemppiä!

Työkkäri on ihan turha paikka. siellä ne laittaa sut orjatöihin heti 9 euron päivä palkalla.

No eihän se palkka huikea ole, mutta jostain on aloitettava. Ei voi heti päästä johonkin hyväpalkkaiseen työhön. Varsinkaan ilman koulutusta. Ainakin sitä kautta saa jonkinlaisen otteen elämään.