Pyöriikö tällä palstalla Oululaisia tai Oulussa opiskelevia ja opiskelleita? Mimmoinen on opiskelupaikkakuntana? Riittääkö opiskelijaelämää?
Oulu opiskelupaikkana?
4
297
Vastaukset
- 213
Oulu on Suomen turku, välttäisin viimeiseen asti. Kylmä ilmasto, juntti väestö ja metsäläinen sivistytaso aiheuttavat kaipuun etelään ensimmäsen viikon aikana. Lisäksi taso ei taida päätä huimata.
- Prtds
Oulu ei ole hassumpi kaupunki, ihmiset ovat mukavampia kuin Helsingissä ja kyllä siellä tekemistä (opiskelijabileitä ym.) riittää. Itse vain en pystyisi muuttamaan noin pohjoiseen, näin koko ikäni etelärannikolla asustettuani. Ja voihan sieltä aina muuttaa pois kunhan olet saanut opinnot suoritettua!
- Etelän erinomaisuus
Aivan totta, kukapa sitä pohjoiseen junttilaan. Samaa mieltä olivat nirppanokkaopiskelijat Roomassakin, kun ehdottelin heille vaihtolukukautta Helsingissä.
- Savoon
Paskat Oulussa mitään mukavaa ole. Onneksi pääsin sieltä pois nuoruusvuosien jälkeen. Ahistaa satunnaiset visiititkin siellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai939022Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki494790Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414481Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit492765Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401326
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota401187Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140