Apua nopeasti Taistelukalat alkoivat kutemaan

Nyt tarvii jeesiä

Siirsin viikko sitten 1 uroksen ja 3 naarasta 60 litraiseen akvaarioon isommasta, koska siellä tarpeeksi asukkeja. Nyt taisto uros alkoi tekemään kuplapesää, ja en haluaisi tästä akvaariosta poikas allasta. Minulla on 20litran faunaboxi, ja siihen pieni lämmitin ja pieni suodatin muut tykötarpeet paitsi valaisin uupuu. Ajattelin jos olisin siis, siirtänyt tämän kutu parin sinne, ja ottanut vettä kypsästä akvaariosta, ja laittanut keittiön työtasolle, jossa tavallinen loiste putki. Kun kutu tapahtunut, naaras ensin pois, ja sitten uros. Kysymys siis, onko 20litran faunaboxi tähän tarkoitukseen ok?

Kudetus minulle uusi juttu.

1

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bettalover

      Kai se kutu onnistuu noin pienessäkin, mutta jälkikasvun hoitoon tarvitset joka tapauksessa lisätilaa, jos niitä poikasia jää paljonkin eloon. Taistot kun aloittavat nahistelun jo tosi nuorina ja kasvavat eri tahdissa, jolloin isommat pitää aina siirtää pois, että pienempien kasvupyrähdys alkaisi. Noin pieneen boksiin ei välttämättä tarvitse suodatintakaan, kun vaihdat varovasti vettä päivittäin/joka toinen päivä. Pikku poikaset tarvitsevat sitten ensimmäisinä päivinä likoeläimiä/kaupan nestemäistä ravintoa ja sitten atemiaa kasvaakseen. Googlettamalla löytyy hyvin tietoa ihan suomeksikin.

      Jos et siirrä kaloja pois nykyisestä altaasta, niin ei tarvitse huolehtia poikasista, munat päätyvät muihin suihin. Jatkoa ajatellen tuo 60-litrainen on kyllä aika pieni urokselle ja kolmelle naaraalle, elleivät satu olemaan tosi rauhallisia yksilöitä. Uros saattaa ajaa naiset henkihieveriin ja naikkoset keskenäänkin raadella toisiaan, kun tilaa on noin vähän.Kasveja ja piilopaikkoja täytyy ainakin olla runsaasti sopuisan yhteiselon takaamiseksi. Itselläni 4 naarasta eivät meinaa mahtua 160-litraisenkaan, ilman urosta, kun sattuvat olemaan kipakoita luonteita. Eli jos et saa reippaasti lisätilaa, niin en kudetusta ainakaan tarkoituksella suosittele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45329
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      197
      10860
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      36
      1602
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe