Ensimmäiset päivät/alkuviikot

Pohjantähti*

Kysyisin sellaista asiaa,että onko raskauden ensimmäisinä päivinä/alkuviikkoina jonkinlaisia "oireita"?
Tuota kun epäilen olevani raskaana,mutta en ole vielä täysin varma,odottelen tässä kuukautisten alkua,sitten ostan raskaustestin jollei kuukautisia kuulu.
Mutta tosiaan,onko niitä oireita ja jos on niin minkälaisia?

10

2762

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mappe

      Itselläni oireet alkoivat juuri sinä päivänä, kun kuukautisten piti alkaa. Oireet olivat normaalista hyvin poikkeavat:
      1)En saanut juuri nukutuksi, koska vatsa oli jatkuvasti niin painavan oloinen (aivan kuin kiviä täynnä);
      2)Nännipihat olivat tummemman väriset kuin ennen;
      3)Alavatsan kohdalla erilaista vihlontaa kuin kuukautisissa

      Tein testin 3 päivää myöhemmin, mutta olin varma jo ennen testin tekoa, että olen raskaana. Tosin raskauteni päättyi rv:lla 10 keskenmenoon.

    • Kaiken kokenut

      Pahoinvointi aamuisin ainakin on epäilyttävä merkki. Ja aika alussa alkaa yököttää jokin ruoka aine mistä ennen tykkäsit. Itse olin hulluna tuoreeseen kurkkuun ja tomaatteihin jotka alkoi tosiaan tökkii niin pahasti, etten sietäny niitä edes nähdä.

      Sit voit ahmia jotain ihan mieletöntä josta et ennen tykänny. Mä rupesin syömään sitruunoita ihan samalla lailla kuin appelsiineja, niistä tuli oikein himo. Jotkut jopa syövät kermavaahtoa leivän päällä... hullulta tuntuu mutta totta.

      Rinnat tulee kipeiks että aristaa nukkua vatsallaan. Väsyttää ihan sairaasti, saatat nukkua päiväunetkin mitä et ennen ole tehnyt. Ja aina vaan väsyttää. Noi saattaa mennä ohi noin 3 kk:ssa mutta saattaa olla et jatkuu koko raskauden ajan.

      Onpa joku oksentanukin/voinut pahoin koko 9 kk;tta.

    • pörrö

      Minulla oli pahoinvointia ja rinnat aivan todella kipeät ennen kuukautisia. sit minulle nousi sellainen pieni vähän reilu 37 lämpö joka pysyi jonkun aikaa. Mielitekoja oli aika vähän, kun mikään ei maistunut, mutta en kyllä oksentanutkaan. Ai niin kamalin oire mikä oli niin sellainen aivan älytön väsymys, teki mieli vaan nukkua joten työt tuntui olevan toinen seikka! Jos toivot lasta niin toivotaan kovasti et raskautesti olisi plussaa:)

    • oma äitini

      oli kuullema hulluna salmiakkiin ja kuumaan saunaan joista nykyään ei tykkää

    • Tuuli

      Minulla taas oireet muistuttivat niin kovasti normaaleja kuukautiskipuja (lähinää alavatsan juiliminen), että uskoin kyseessä olevan vain kuukautisten oireet (toivoin toki muuta). Tein sit testin heti parin päivän päästä, kun kk:t eivät tulleetkaan. En kestänyt odotella enempää:) Ja positiivinenhan siellä oli. Piti oikein sormien välistä tiirata tikkua, kun oli aiemmin pettynyt niin monta kertaa...

    • Anna

      mulla ei ollu minkäänlaisia oireita! ei alussa eikä koko rskauden aikana! pääsin niin sanotusti helpolla koko raskaus ajan. mutta välillä oli sellanen tunne, et mahtaako sitä raskaana ollakkaan=)

    • Pohjantähti*

      Kiitos teille kaikille vastauksista.
      En tiedä kuvittelenko vain mutta ruokahalu on kyllä lisääntynyt ja väsyn helposti vaikka en tekisi yhtään mitään.Viikon päästä pitäisi kuukautisten alkaa,joten katsellaan ja odotellaan. Tavallaan toivon etten olisi raskaana, koska olen vasta 17 ja opinnot kesken. Mutta jos nyt sattuu käymään niin että olen raskaana,luultavasti pidän lapsen. Ei ole sydäntä tehdä aborttia.
      Mutta kiitos vielä kerran:)

      • Peikko =)

        Pohjantähti,sinulla on sama "ongelma" kun mullakin. Viikon päästä tosiaan pitäisi menkkojen alkaa,toivon kovasti ettei alkais kun yli puol vuotta jo venttaillu sitä raskautta :)
        Kerro sitten miten kävi.. =)


      • Pohjantähti*
        Peikko =) kirjoitti:

        Pohjantähti,sinulla on sama "ongelma" kun mullakin. Viikon päästä tosiaan pitäisi menkkojen alkaa,toivon kovasti ettei alkais kun yli puol vuotta jo venttaillu sitä raskautta :)
        Kerro sitten miten kävi.. =)

        Eilen sit alkoi kuukautiset.Huh huh. Kyllä helpotti. Pari päivää liian aikasin kyllä alkoi mutta pääasia on että alkoi:)
        Kiiiitos vielä kerran kaikille.*helpottunut*


      • Peikko =)
        Pohjantähti* kirjoitti:

        Eilen sit alkoi kuukautiset.Huh huh. Kyllä helpotti. Pari päivää liian aikasin kyllä alkoi mutta pääasia on että alkoi:)
        Kiiiitos vielä kerran kaikille.*helpottunut*

        Niih,no mulla piti alkaa pari päivää sitte mutta ei ole alkanu :) Toivottavasti ei alakkaan!! Jännittää.. ja inhottavaa tää odotus ku ei tiedä alkaako vai eikö ala.. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe