Halpa-Hallista vietiin aseita

Myydäänkö Halpa-Hallissa aseita, mutta ei olutta,tupakkaa tai iltalehtiä?
Ellei niin miksi siellä oli aseita?

IL:
Halpa-Hallista varastettiin aseita

Sunnuntai 17.3.2013 klo 18.52

Murtovarkaat veivät useita käsiaseita Halpa-Hallista Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla sunnuntain vastaisena yönä, kertoo poliisi.

Liikkeeseen murtauduttiin noin aamuneljältä Alahärmän taajamassa.

Poliisi kieltäytyi kertomasta tapauksesta enempää sunnuntaina. Lisätietoja ei annettu myöskään Halpa-Hallista.

Halpa-Halli korostaa toiminnassaan muun muassa yhteiskuntavastuullisuutta, perhekeskeisyyttä ja kristillisten arvojen kunnioittamista, mikä näkyy yhtiön mukaan myös myytävissä tuotteissa. Esimerkiksi tupakka ja alkoholi eivät kuulu Halpa-Hallin valikoimiin.
STT
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tappaminen kuuluu kaikkiin uskontoihin.

Jumalien nimeen toisuskovilta nirri pois.

Välineenä käytetään veitsiä miekkoja tiliaseita pommeja kiviä.

Äänestä

Myykö joku Halpa-hallin myymälä tosiaan aseita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt ihmetellään kirjoitti:

Myydäänkö Halpa-Hallissa aseita, mutta ei olutta,tupakkaa tai iltalehtiä?
Ellei niin miksi siellä oli aseita?

IL:
Halpa-Hallista varastettiin aseita

Sunnuntai 17.3.2013 klo 18.52

Murtovarkaat veivät useita käsiaseita Halpa-Hallista Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla sunnuntain vastaisena yönä, kertoo poliisi.

Liikkeeseen murtauduttiin noin aamuneljältä Alahärmän taajamassa.

Poliisi kieltäytyi kertomasta tapauksesta enempää sunnuntaina. Lisätietoja ei annettu myöskään Halpa-Hallista.

Halpa-Halli korostaa toiminnassaan muun muassa yhteiskuntavastuullisuutta, perhekeskeisyyttä ja kristillisten arvojen kunnioittamista, mikä näkyy yhtiön mukaan myös myytävissä tuotteissa. Esimerkiksi tupakka ja alkoholi eivät kuulu Halpa-Hallin valikoimiin.
STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu