Kataisen mukaan Työpaikat säilyy Suomessa KUN

Kyprokselle lahjoitetaan 200 miljoonaa veronmaksajien
rahoja.

Meikä on eri mieltä. On yks HAILEE mitä Kyproksella
tapahtuu, se ei vaikuta mitään Suomen työpaikkoihin.

Tuolla Västäräkillä on näköjään jäänyt sama levu päälle.

Himaselle se kyllä pukkas 700 miljoonaa. Mitähän tuo vaikutti
Suomalaisten työpaikkoihin ??????
867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eihän sitä ulospäin voida näyttää että olemme "köyhiä", se on vain sisäpolitiikkaa varten !
Rahathan saamme eläkeläisiltä ja työttömiltä.

Äänestä
  • Kumpikaan ryhmä - niin työttömät kuin eläkeläisetkään - ei voi mennä lakkoon? Helppoa saalista...

    Äänestä

Sehän Kataisen puheissa huvittaakin ettei sieltä tule mitään omaperäistä pohdintaaa, vaan "sinisen kirjan" tuotteita: "vastuuta", "työpaikkojen säilyminen" jne.

Hautalaa puolustaessaan hän kiihtyneenä sai aikaan jotain omaa; niin suuren asian kaatuminen, kuin harmaan talouden kitkeminen, ei saa kaatua niin pikkujuttuun kuin Hautalan veronkiertoon?
Miten se koko asia voisi hallituksessa kaatua Hautalan rikkomukseen?

Äänestä

Kataienen ja kumpp. pitää kansaa tyhmänä, idioottina, höynäytettävänä, jne.

onneksi ihmisillä alkaa valjeta miten meitä kusetetaan..

Äänestä
  • Niinpä, ei kannattaisi seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestää mitään noista puolueista jotka ovat nykyhallituksessa. EU vaaleissa EN ÄÄNESTÄ OLLENKAAN,
    kun aikaisemmin olin jo vastaan koko EU:hun menoa.

    Äänestä

Eilen pääministerin haastattelu tunnilla sanoi että antaa kirjallisena vastauksen Himas asiasta perustusvaliokunnalle, ei ole miestä vastaamaan suullisesti. Himanenko mahtanee hänelle selonteon kirjoittaa.

Olisi pitänyt suullisena antaa ja suorana lähetyksenä TV:ssä, että olisimme me kansalaiset saaneet kuulla sitä jaarittelua.

Äänestä
  • Niin, mitähän meiltä viedään tai myydään Kyprokselle?

    Tietty Venäjä on tärkeä kauppakumppani ja kyllähän kumppanin rahat on hyvä pelastaa, muuten ei tule kauppoja?

    Sinällään ei tietysti mitään negatiivista Kyprokselaisia kohtaan, mutta kuka se meitä sitten auttaa parin vuoden kuluttua, kun piikki on tapissaan.

    Miulla ei ainakaan ole laittaa pennin latia enää mihinkään suuntaan, päinvastoin jo nyt :(

    Kaukana ei olla enää Kreikasta.

    Äänestä

En nyt oikein ymmärrä. Nyt säälitään Kyproksen piensäästäjiä, kun heidän pitäisi osallistua apupakettiin. Itsellä suomalaisena ei riitä pienistä tuloista säästöön yhtään mitään, mutta silti vaan pitää osallistua Kyproksen ym..ym.. maiden apupaketteihin.

Mielestäni alle 10 000 € säästöihin ei pitäisi kajota, Kyproksellakaan! Jos henkilöllä on 100 000€ tilillä, niin en sanoisi häntä enää piensäästäjäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAS- KAN JAUHAJA kirjoitti:

Kyprokselle lahjoitetaan 200 miljoonaa veronmaksajien
rahoja.

Meikä on eri mieltä. On yks HAILEE mitä Kyproksella
tapahtuu, se ei vaikuta mitään Suomen työpaikkoihin.

Tuolla Västäräkillä on näköjään jäänyt sama levu päälle.

Himaselle se kyllä pukkas 700 miljoonaa. Mitähän tuo vaikutti
Suomalaisten työpaikkoihin ??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu