Helmikuu 2011. Kaupungissa halutaan antaa potkut sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto asettaa valiokunnan valmistelemaan lautakunnan erottamista. Kuntalaisten mielipiteet: ”Lautakunta erotettava, kun eivät tottele herroja.” ”On ymmärrettävää että kykeneviä ja osaavia ihmisiä turhauttaa toimia näissä lautakunnissa joihin demokratian nimissä on valittu edustajia joilla tieto käsiteltävästa asiasta on olematon ja kyky sitä omaksua puuttuu. Lisäksi näitä lautakuntia käytetään Heinolassa poliittiseen peliin ja kalanvelkojen maksuun.”
Lautakunnan erottaminen kahden kapinalisten pääsemiseksi on jo harjoiteltu. Onnistuneesti.
Kaupunginjohtajan erottamisprosessi edistyy vauhdilla. Onnistuneesti.
Kaikki sujuu niin helposti ja vaivattomasti, että nyt Heinolan raadollisen politiikan kapellimestarit uskaltavat erottaa kaupungin hallitustakin.
VAU!
Mikä poliittinen ruokahalu!
Ja kuka mahtaisi olla se salaperäinen Heinolan raadollisen politiikan kapellimestari?
Lautakunnan erottaminen kahden kapinalisten pääsemiseksi on jo harjoiteltu. Onnistuneesti.
Kaupunginjohtajan erottamisprosessi edistyy vauhdilla. Onnistuneesti.
Kaikki sujuu niin helposti ja vaivattomasti, että nyt Heinolan raadollisen politiikan kapellimestarit uskaltavat erottaa kaupungin hallitustakin.
VAU!
Mikä poliittinen ruokahalu!
Ja kuka mahtaisi olla se salaperäinen Heinolan raadollisen politiikan kapellimestari?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hannele Rämö ei eroa vapaaehtoisesti
http://yle.fi/uutiset/hannele_ramo_ei_eroa_vapaaehtoisesti/6542556
Heinolan sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Raili Hildén (tuleva hallituksen PJ) toivoi viime valtuustokokouksessa, että Hannele Rämö eroaisi oma-aloitteisesti kaupunginhallituksesta.
Hannele Rämö ei jätä vapaaehtoisesti Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtäviä.
Onko asiaa niin, että kun Rämöä erotetaan puoluesta, Hildenista tulee demari #1 ja häb astuu Rämön paikalle jo nyt?
VAU!
Mikä poliittinen ruokahalu!
Uusi hallituksen PJ?
http://yle.fi/uutiset/kaksi_vahvaa_demarinaista_jyllasi_heinolassa/6354328
"Kuntapäätöksentekooon komean paluun tehnyt Raili Hildén toivoo, että hänet huomioidaan, kun merkittäviä paikkoja jaetaan puolueen sisällä.
- Pitkät neuvottelut on edessä, ennustaa Hildén. Hän profiloitui vaaleissa vanhusten ja lasten edunajajana."
http://yle.fi/uutiset/heinolan_johtajakriisi_poikkeuksellinen/6474875
"- Olen ollut neljän kaupunginjohtajan aikaan luottamusmiehenä ja yhden kanssa naimisissa. Tiedän siltäkin puolelta nämä asiat."
Hildén toivoo tilanteen ratkeavan mahdollisimman nopeasti, jotta uusi valtuusto ja kaupunginhallitus pääsevät keskittymään muihin asioihin.
"- Keskustelupalstoilla on törkeitä kirjoituksia. Kaupunginhallitukselle on lähetetty ihan nimellä kirjeitä, joissa on parjattu Sinikka Malinia – minusta ihan aiheetta."
Meniskö se näin:
Koko hallitus eroaa. Valtuusto valitsee uuden.
Puheejohtajaksi kokomuslainen (kokoomushan on suurin puolue)
Toiseksi suurin on PAHE. Demarit vasta kolmannella sijalla.
Toivon että suurin osa kokoomuslaisista EI tunne olevansa velkaa demareille vaan ottavat heille kuuluvan puheenjohtjan paikan. On siellä muitakin kuin Ahonen tai Varjo.
Paheesta sitten valtuustonpuheenjohtaja.
Tämähän se olisi jotakin. demareita sitten niille varapj:n paikoille.
Koko hallitus erotetaan. Mutta siihen toiveesi sitten loppuukin. Sen jälkeen peli muuttuu todella mielenkiintoiseksi paikkojen suhteen. Lopputulos voi olla karvas pettymys etenkin demareille ja kokoomukselle.
Odotan mielenkiinnolla.
Jos hallitus etotetaan, se ei tarkoita että kaikki jäsenet vaihtuvat.
Kyllä se niin menee, että kaikki erotetaan.
kaikki erotetaan mutta joku tai jotkut voidaan valita uuteen hallitukseen.
"Puheejohtajaksi kokomuslainen (kokoomushan on suurin puolue)
Toiseksi suurin on PAHE. Demarit vasta kolmannella sijalla."
Näin sen pitää mennä. Jos ei mene, kuntalaisetkin voinevat tehdä asiasta valituksen. Me heinolalaiset emme saa enää tyytyä lypsylehmien osaan. Ansaitsemme reilun kaupungin hallituksen ja virkamiehistön.
Kkonkaripoliitikko rouva Hildenia on turha pelotella mahdollisilla muotovirheillä ja valitusrumballa.
Niiden setviminen on juristien tehtävä. (http://www.ess.fi/?article=402131)
Hilden ja Helminen ovat samalla linjalla: On vähintään outoa, että joidenkin mielestä kiirehtimällä ei saavuteta mitään.
Se riippuu tietenkin, mitä kukin saavuttaa.
Ja mitä se mahtaisi olla?
Mitä voi saavuttaa?
Sote-lautakunta erotettiin Heinolassa vuoden 2011 alussa. Juhani Ahonen (kok) oli erottamassa.
Ensiksi erotettiin lautakunta ja sitten valittiin samat jäsenet uuteen lautakuntaan - lukuunottamatta kahta jäsentä joista haluttiin päästä eroon.
Olivatko ne kaksi, joista haluttiin päästä eroon siten, että valiokunta erotettiin ja samat valittiin, Avenin mainitsemia "tiedonhaluisia"?
YLE Uutiset, Lahti (2011):
"Puolustuksen puheenvuorossa sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Eero Aven (sd.) katsoo, että tiedonhaluisten lautakunnan jäsenten toiminta on ollut asiallista.
Luottamuspula Heinolan sosiaali- ja terveyslautakuntaan kulminoitui vanhustenpalveluasumisesta päätettäessä.
Heinolan sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Eero Aven kiistää väitteet lautakunnan toimintakyvyttömyydestä.
Avenin mielestä nykyinen lautakunta on toiminut tomerasti ja asianmukaisesti.
- Jäsenet ovat vain olleet harvinaisen tiedonhaluisia päättäessään ihmisille tärkeistä arkipäivän asioista.
Heinolan kaupunginhallitus on käynnistänyt toimet sosiaali- ja terveyslautakunnan erottamiseksi luottamuspulan vuoksi.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Juhani Ahosen (kok.) mukaan lautakunnan työskentely ei ole sujunut niin kuin pitäisi, hän myös moittii lautakuntaa jarruttamisesta mm. vanhusten palveluasumisen järjestämisessä.
Lisää aiheesta
Lautakuntatyöskentely Heinolassa vaarallista
8.2.2011
Lautakunnan luottamus puntariin Heinolassa
8.2.2011
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Sama tapahtuu jälleen Heinolassa, jos kaupunginhallitus erotetaan.
Ahonen erottajamestarina ja Hilden tukena tai päinvastoin.
Kaupunginhallitus erotetaan ja samat valitaan uudelleen lukuunottamatta kahta tai kolmea
- arvatkaapas KETÄ?
Heinolan kaupunginhallitus 2013 - 2014
Puheenjohtaja Hannele Rämö (SDP)
I varapuheenjohtaja Juhani Ahonen (KOK)
II varapuheenjohtaja Rusila Pekka (PaHE)
Kaupunginhallituksen jäsene ja henkilökohtaiset varajäsenet:
Eero Aven (PS) varajäsen Pekka Rautkoski)
Raili Hilden (SDP) varajäsen Seija Kasurinen)
Kaija Järvinen (PaHe) varajäsen Sanna Karppinen)
Hannu Ulmanen (SDP) varajäsen Jarmo Asp)
Niina Varjo (KOK) varajäsen Seija Saittakari
Timo Virtanen (KESK) varajäsen Juha Kari
Kaupunginjohtajan erottamiseksi epäluottamuspykälän (kuntalaki 25 §) erottamisvaliokuntaan valittiin:
Sanna Koponen (SDP) puhjoht.
Ilkka Jaakkola (KOK) varapuh.joht
Kaija Järvinen (PaHe)
Juha Kari (VAS)
Arto Oikarinen (PS)
Veikko Väisänen (KD)
Erottamisvaliokunnan perustamista vastustivat:
Aimo Bonden (KOK)
Pekka Kantanen (KESK)
Tero Ptkä (SKP)
Hannele Rämö (SDP)
Pekka Rusila (PaHe)
Risto Turunen (SDP)
Hannu Ulmanen (SDP)
Timo Virtanen (KESK)
Tyhjää äänestivät erottamisvaliokuntaa perustettaessa:
Markku Lukkarinen (PaHe)
Seppo Winter (SDP)
Onko tämä rämö sama joka vauhkoilee hometutkimusten kanssa ?
taitaa olla ennalta päättänyt kantansa eikä puolueeton ?
onko näin
Mitä höpiset?