Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kokemuksia jousimies-miehestä?

question?!

Kyselisin kokemuksia jousimies-miehestä? Lähinnä kiinnostaa tietää onko uskollinen ja väheneekö menemisen halu iän myötä?

Kohta kolmatta vuotta olen yhdessä jousimiehen kanssa ja yksi yhteinen lapsikin on, ja tähän asti olen jo oppinut kantapään kautta että jousimies yksinkertaisesti vaan tarvitsee omaa aikaa ja PALJON. Lähes joka päivä tuo pyörii kavereiden kanssa, välillä tulee kotiin silloin kun sanoo ja välillä useita tunteja myöhässä. Ja minä olen kaiket päivät kotona yksin väsyneenä lapsen kanssa kun toinen huitelee ties missä. Tämä on ollut yksi syy miksi minun on ollut välillä todella vaikea luottaa mieheen ja se on aiheuttanut ongelmia suhteessamme. Itsekin tarvitsen omaa aikaa ja haluan nähdä kavereitani, mutta en todellakaan tarvitse sitä noin usein, minulle riittää kerta pari viikkoon, koska minulle lapsi ja perhe on tärkein. Olen nyt lakannut motkottamasta miehen menemisistä ja heti meillä on alkanut menemään paremmin, itse kun olen hyvin perhekeskeinen ihminen, kesti jonkin aikaa ymmärtää, että toiset vaan tarvitsee enemmän omaa tilaa.

Tämän asian ymmärtäminen on auttanut paljon, mutta yhä sisimmissäni piilee pelko, että kun on tarve mennä noin paljon ja jouskareista muutenkin sanotaan että ovat sitoutumiskammoisia, eivätkä heidän tunteensa ketään kohtaan ole kovin syviä, niin ovatko he sitten enemmän taipuvaisempia pettämään?
Jokainen ihminen tietenkin erilainen, eikä voi yleistää, mutta en voi mitään sille että kun ukko kokoajan jossain pyörimässä niin sieltä sitten jonain päivänä jotain löytäisikin, en tiedä. Mieheni ei tosin käy baareissa, ei ryyppää tms, hänen reissunsa ovat lähinnä kavereiden kanssa kahvittelua, pelaamista yms..
Ja toki tälläistäkään on turha pelätä, se tapahtuu mikä on tapahtuakseen, mutta mielenkiinnosta vaan kyselen onko kenelläkään kokemusta?

1

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ELKRT

      Ukko ja minä ollaan molemmat jousimiehiä, sama syntymäpäivä, eri vuosi vaan. On oltu yhdessä 37 vuotta. Kumpikin haluaa olla välillä omissa oloissaan, ei aina nyhjätä yhdessä, vaikka esim. monia yhteisiä kiinnostuksenkohteita on. Kumpikin on reissannut maailmalla yksikseen, mutta yhteiset hommatkin sujuvat. Minä olen ollut se huikentelevaisempi osapuoli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe