timo ennusti tietämättä taloudesta yhtään mitään että kreikka kaatuu maanantaina. timo oli tässäkin asiassa aivan väärässä
Vastaukset 4
- jiippii3
Uutiset Talous
IMF: Kreikka tarvitsee lisää hätärahoitusta
REUTERS–HS
Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi perjantaina, että ylivelkaantunut Kreikka tarvitsee 5,5–9,5 miljardia euroa lisää hätärahoitusta vuosina 2015 ja 2016.
Euroopan komissio ennusti joulukuussa, että Kreikan rahoitustarve on vuosina 2015–2016 on 5,6 miljardia euroa.
Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) Kreikalle viime vuonna myöntämä 130 miljardin euron lainaohjelma päättyy vuonna 2016. - onko timo ollut
tässäkin asiassa väärässä
- näin on näreet
Onpa kuin onkin, eikä suinkaan ensimmäistä eikä viimeistä kertaa.
- Voi voi sentään
Taitaa olla aika suhteellinen käsite tuo "kaatumattomuus" ;) EU;n veronmaksajien rahaa palaa hurjaa tahtia, maksajien kielteisestä kannasta riippumatta, mutta politikot on päättänyt kustannuksista riippumatta pitää Kreikan "pystyssä".
Tosin "pystyssä" olemista voi tiedustella Kreikkalaisilta, hei eivät kyllä jaa riemuasi ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371413- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69906- 68713
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56703Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi224637- 37589
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
- 63513