mulle kävi näin
eli siis meille töihin tuli mua 7 vuotta nuorempi mies,töihin..
ja voi vitsi kun söpö ja mukava ja kaikkee mahdollista...Siinä sitten tupakki kopissa tutustuttiiin pikkuhiljaa.
Mies muutti naapuri taloon ja niin me sitten ruvettiin kulmemaan yhdessä töihin ,eli saatiin kummankin bensalaskut pienemmiksi.
Ja samalla jutellaan ja tutustutaan..
mies tietää musta paljon ja joskus tuntuu että liikaakin...
joskus tunnustin hälle ihastumiseni,mutta sovittiin ettei mitään tapahdu,olimme kumpkin silloin varattuja. mutta nyt kun katselen meitä sivummalta niin huomaan että aina kun nähään niin hymyilemme ja mies sanoo ekana moi vaikka se olis jo 100. kerta sinä päivänä ,koskaan emme kulje toistemme ohi pysähtymättä.pistän hälle puhelimeen viestiä ja saan aina vastauksen.ja kun soitan niin silloinkin vastataan.. jos mies ei olisi yhtään kiinnostunut niin luusisi senn sanovan:lopeta jo.
ja niitä kaikkia pieniä:hymyjä,ohimennen kosketuksia,toiselle piikettelyä,
ja kun on vapaat tulossa niin vaihvihkaa kerrotaan toiselle mitä meinataan omilla tahoillamme tehdä..
tiedän hänen ongelmistaa jonkun verran,ja hän mun.
olemme olleet samassa puljussa töissä noin kaks vuotta ja kuljettu samaa matkaa noin vuoden päivät, mutta tuntuu kuin kaikki olisi vasta alkanut..
mun parille kaverille olen miehestä kertonut ja mies tietää sen mutta se vaan hymyilee,,
onkohan tässä oikeesti mitään järkeä,rakkautta,vai kuvittelenko kaiken,vai pitääkö mies mua tyhmänä ja pilkkanaan,,,,
Luulisin kumminkin ettei mies mitään ajattele niin se ilmoittas asiasta jotenkin,, sanois vaikka lopeta jo,,tai antais vinkkiä jos haluu enemmän,,koskaan emme ole edes halanneet kun kumpikaan ei uskalla tehdä aloitetta
kauan ollut jo
ihan ihastunut
1
735
Vastaukset
- Flirtti...
tuohan kuulostaa vain viattomalta pieneltä flirtiltä työkavereiden/ystävien kesken...
mielestäni flirtti piristää ihan kivasti omaa itsetuntoa ja arjen jaksamista.
Ajattele mitä voisit tehdä oman parisuhteesi parantamiseksi,äläkä anna viattoman flirttailun pilata sitä.
Jos alkaa kumpastakin kiinostaa enemmänkin kuin viaton flirttailu, kunnioittakaa puolisoitanne niin paljon että eroatte ennekuin loukkaatte turhaan heidän tunteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243