Taiteilijalle/taideopiskelijalle töitä

Hei

Osaatko piirtää, maalata tai valokuvata?
Onko sinulla työtila tai työpiste pääkaupunkiseudulla?
Kiinnostaisiko sinua opettaa ja sparrata amatööriä?

Olen kiinnostunut piirtämisestä, maalaamisesta ja valokuvaamisesta. Työväenopistolla olen käynyt useita kertoja muotokuva- ja elävänmallinkursseilla, mutta nykyään en millään saa niitä sopimaan aikatauluihini. Kotona minulla ei oikein ole aikaa tai tilaa tehdä omatoimisesti mitään (parivuotias poika vie kaiken huomion).

Mielessäni on pyörinyt ajatus siitä, että voisin ottaa jonkinlaista yksityisopetusta noista. En kuitenkaan suunnittele tästä uraani vaan kyseessä on harrastus. Siistä syystä en myöskään ole kovin kummoisia summia tähän sijoittamassa.

Minulle sopisi henkilö, joka voisi jonkin verran opastaa aiheissa, tarjota vinkkejä, sparrata ideoiden ja lopputulosten kanssa. Ja tärkeänä lisänä: tarjota työtilaa tekemiselle. Kovin intensiivistä ei tarvisi olla - joitain tunteja viikossa. Ammattimaista opetusta ei myöskään tarvitse olla. Minulle on tärkeämpää tietynlainen henkilökemia ja viihtyvyys kuin valtava pätevyys.

Itse näkisin, että tässä olisi tilaisuus jollekin esimerkiksi taideopiskelijalle tienata hieman pienellä vaivalla.

Heitä meilillä osoitteeseen [email protected] ja kysy lisää/kerro tarjous! :)
0269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ajatuskuva kirjoitti:

Hei

Osaatko piirtää, maalata tai valokuvata?
Onko sinulla työtila tai työpiste pääkaupunkiseudulla?
Kiinnostaisiko sinua opettaa ja sparrata amatööriä?

Olen kiinnostunut piirtämisestä, maalaamisesta ja valokuvaamisesta. Työväenopistolla olen käynyt useita kertoja muotokuva- ja elävänmallinkursseilla, mutta nykyään en millään saa niitä sopimaan aikatauluihini. Kotona minulla ei oikein ole aikaa tai tilaa tehdä omatoimisesti mitään (parivuotias poika vie kaiken huomion).

Mielessäni on pyörinyt ajatus siitä, että voisin ottaa jonkinlaista yksityisopetusta noista. En kuitenkaan suunnittele tästä uraani vaan kyseessä on harrastus. Siistä syystä en myöskään ole kovin kummoisia summia tähän sijoittamassa.

Minulle sopisi henkilö, joka voisi jonkin verran opastaa aiheissa, tarjota vinkkejä, sparrata ideoiden ja lopputulosten kanssa. Ja tärkeänä lisänä: tarjota työtilaa tekemiselle. Kovin intensiivistä ei tarvisi olla - joitain tunteja viikossa. Ammattimaista opetusta ei myöskään tarvitse olla. Minulle on tärkeämpää tietynlainen henkilökemia ja viihtyvyys kuin valtava pätevyys.

Itse näkisin, että tässä olisi tilaisuus jollekin esimerkiksi taideopiskelijalle tienata hieman pienellä vaivalla.

Heitä meilillä osoitteeseen [email protected] ja kysy lisää/kerro tarjous! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu