sille, että olemme ns. euroavustuksilla vain tukeneet niiitä pankkeja, jotka ovat olleet suuren venäläisrahan armoilla.
Eli niissä on pyykätty venäläisten rahoja, ja kun korkeakorkoisilta talletuksilta on aika loppunut, ovat nuo siirtäneet rahansa "omiin hoteisiinsa."
Jotenkin tuohon suuntaan tuon asian voisi myöskin ajatella.
Jonnekkihan ne sadat miljardit ja kultavarannot Venäjältä silloin NL:n loppuaikoina rahdattiin, joten olisko koko eu-kriisi nyt niiden perujen loppulikviidiä?
Enpä tiedä, mutta kunhan mietin vain, koska jotain tuollaista silloin aikoinaan lehdistössäkin kirjoiteltiin, että rosvosivat Venäjän tyhjäksi, ja siirsivät nuo varannot pois maasta.
Kyllä herramme omat ökyrosvomme tietävät miten tuokin asia on mutta eihän sellaista asiaa voi kansalle kertoa, kuin ei mitään muutakaan asiaa rehellisesti.
No nyt kuitenkin käy niin, että ei taida Kyproksen pankiirit, ja valtio panna noita rahoja verolle, ja vaikka eivät panisikaan, niin kyllä sieltä nyt häviää iso määrä jonkun muun valtion pankkiiin, ja silloinhan meidän Urpilainen menee oitis Käteisen ja Liikasen ja Stubbin kanssa lomsa auki kysymään paljonkohan sille Kyprokselle oikein pitää antaa.
Täyttä ihmisten kusetusta ökyrosvojen pussiin koko hommeli.
Nytkin valtionvelkamme on suurempi kuin se on ollut ikinä Suomen historiassa, ja nuo ovat vain jakamassa rahojamme ulkomaille, ja omassa maassa köyhyys rehoittaa, vaikka siitä ei uutisissamme puhutakkaan.
Demut sai viimeinkin tuhottua Suomen talouden ja itsenäisyyden ja alistettua sen täysin Venäjän markkinoista ja armosta riippuvaiseksi.
Demarit on tehneet työläisistämme orjakansaa.
Nyt höpistään, että mistä saataisiin halpapalkka-alan töitä lisää, että sellaista on nykymeininki.
Kuitenkin Suomessa rehoittaa harmaa halpapalkkatyövoima, ettei oman maamme työläisille riitä hommeleita. Eli SAK/demarit ovat tuhonneet koko yhteiskuntamme työliisyyssektorin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.