Provastin käsitys synnistä

maan matkamies

Laestadius käsitti synnin samoin kuin Luther, Paavali ja monet meistä palstalaisista. Tämän voi todeta esim. hänen saarnoistaan ja Hulluin Huonelaisesta.

Laestadiuksen käsitys kasteesta oli kuitenkin erilainen kuin Lutherin, siis pääpiirteittäin näin.

Myöskin monet luterilaisuuden ulkopuolella olleet opettajat esim. Zwingli, tunsivat ja tunnustivat ihmisen totaalisen syntisyyden. Samoin on nykyäänkin.

Tämän kirjoitan siksi, että kiihkomieliset tajuaisivat, ettei synnin tunnustaminen jokaisen ihmisen osaksi tarkoita "lapsikastetta" ja "pimeää keskiaikaa" eikä "aukustiinusta".

21

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maan m..

      Nyt poistun x ajaksi netin ääreltä. Älkää siis loukkaantuko, jos en vastaile.

    • teu.

      Aivan , olenkannsai lähes samaa mieltä . Synti on minuta ,teko , joka aiheuttaa
      Ihmisen syyllisyyden , Jumalan edessä, tai tila , joka ilmentää syyllisyyttä .
      Mikä osittaa , että uskonto on välillistä suhdetta jumaluuteen , mutta välitöntä
      suhdetta Käskyihin ja kieltoihin . Sen sijaan syvenpi uskonnollinen syntikäsitys
      ilmaisee koko ihmisen hädänalaista tilaa Jumalan edessä . Lakiuskonnoissa synti on
      erilaisina rikkomuksina ja vastaavasti JUmalan viha ja sovituksen tarve tarkoin määritelty.

      Kristuksen mukaan syntiinlangeemus oli ihmisen kapinaan npuseminen Jumalaa vastaan . Ja sen seurauksena totaalinen turmelus ulottuu jokaiseen ihmiseen .Synti .On Jumalaa vihaava ja vastustava tahto. , joka tulee ilmi ihmisen itsekorostuksena ja ylpeytenä syntien luokittelu on mahdotonta "Kaikki mikä ei ole uskosta on syntia"
      Room. 14:23. . Tosin varhaiskritilliseltä ajalta synti-käsityksen moralisoituessa,
      ruvettiin erottamaan toisistaan heikkouden synnit joista oli jatkuva anteeksianto
      ja kuoleman synnit ,huoruus jumalanpilkka ,murha, , joiden anteeksisaamiseen
      vaadittiin erityinen katumus aika harjoituksineen ,Syntien tajunta kohdistuu näin
      pääasiassa kuoleman synteihin , ja anteeksi anto saavutettiin Kasteen ja katu
      misen kautta. .

      jatkan

      • teu.

        "Jatkan ",,
        Kristikunnan synnin tajunta syveni jälleen,Augustinuksen vaikutuksesta .. August-
        inuksen mukaan ylpeys ja itserakkaus ovat syynä ihmisn kääntymiseen Jumalasta
        korkeinpana hyvänä ja aistillinen himo on suuntaamassa ihmisen maailmalisuuteen
        Synti aiheutuu Aatamin langeemukseta ja kulkee Prisyntinä sukupolvesta toiseen .
        Ihminen on luonnostaan synnin orja , Hänellä on ainostaan vapaus pahaan.Koko
        ihmiskunta on kadotettujen joukko . josta Jumala pelastaa ennalta valitsemansa .

        Perisynti oppi hyväksyttiin kirkossa ,mutta keskiajalla oli erilaisia käsityksi, perisyyl-
        lisyydestä . Kuoleman syntien lukumäärääksi tuli seitsemän . Tuomas Akvinolaisen
        mukaan . perisynti ilmenee materiaalisesti aistilisena himona ja formaalisesti alkuperaisen vanhurskauden puuttumisena.

        jatkan

      • teu.
        teu. kirjoitti:

        Luther , hyväksyi oman uskonnollisen koemuksensa perusteella Augustinuksen synti opin .ja kehitti sitä .edelleen Roo. 7luvun valossa Ihminen on luonnostaan kokonaan
        synnin vallan alainen ; hän etsii kaikessa itseään.uskoss Kristukseen lunastus työhön
        hän on pelastettu . Uskovainen ei kuitenkaan vapaudu tämän Maailman ajan piirissä
        täysin synnin vallasta . Luther Rakastaa : Ihminen on samalla kertaa vanhurskas ja syntnen Kristuksessa täydellisesti vanhurskas ,mutta itsessään täydellisesti syntinen .

        hän korostaa Jumalan armon puhdsistavaa ja kasvattavaa vaikutusta . -- Kristikunnan
        piirissä on esiintynyt ja esiintyy suuntauksia , joiden korostus on ihmisen pyhittymise-ssä :onpa ,äärimmäisyys liikkeitä joiden mukaan synnittömyys on
        kritityn normaalitila -- Lutherein uskon käsitys rakentuu Raamatun näkemykseen
        synnistä Jumalan tahtoa vastustavana väkevänä henkivaltana , jonka Kristus on jo voittanut , mutta joka kuitenkin vielä sotii Jumalaa vastaan tämän maailman ajan piirissä .
        Kristitty on Kristuksessa vapautettu synnisistä , mutta hän elää maailmassa jossa synti on edelleen todellisuus .Synnin tunto ja riemu synnin voittamisesta kulkevat vielä kristityn elämässä rinnan. .

        Tietosanakirja ,Iso, Ensykopedia .

    • muuttis^^

      "Edelleen seurakuntamme opettavat, että aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset jotka syntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so, ilman Jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemana ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

      Seurakuntamme tuomitsevat pelagiolaiset ja muut, jotka väittävät ettei perisynti ole synti ja kaventavat Kristuksen ansiota ja hänen hyville teoilleen kuuluvaa arvoa, katsovat ihmisen voivan tulla omilla järjen voimillaan vanhurskaaksi Jumalan edessä.

      Monien harhaoppien syynä on se, ettei tunneta oppia ihmisen perisyyllisyydestä ja periturmelluksesta. Puhtaan evankeliumin ääni häviää näinollen.

      Kirkkaasti tämä perisynnin turmellus näkyy Uudessa Testamentissa.
      Paavali opettaa Roomalaiskirjeen 3. luvussa, kuinka kaikki ihmiset ovat syntisiä, eikä ole ketään, joka etsisi Jumalaa. (jakeet 9-18)
      Yleistäen kaikkiin ihmisiin Paavali opettaa: "Ei ole yhtäkään vanhurskasta.......Jumalan pelko on heille vieras".

      Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman, näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset.

      Perisynti on kadottavaa, se asuu ihmisen sydämessä syntymästä asti. Se on turmellut ihmisen tahdon.

      Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Ihmisen luonnollinen tila on se, että hän sotii Jumalaa vastaan.

      Lainattua tekstiä Antti Laaton Risti, Sydän ja Ruusu kirjasesta, julkaistu 2006 Suomen Turuus.

      • muuttis^^

        Perisynti kirkastaa Jumalan armon evankeliumin.

        Kristityn elämä on siinä, että hän oppii yhä syvemmin tuntemaan oman sydämensä turmelluksen, josta lähtevät kaikki pahat ajatukset, sanat ja teot. (Mark.7: 20-23) mutta samalla hänelle kirkastuu entistä selvemmin Jumalan armoteko Jeesuksessa: "mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi" (Room. 5:20) Näin kristityn elämässä toteutuu Johannes Kastajan sana: "Hänen on tultava suuremmaksi minun pienemmäksi" (Joh 3:30) Ja Paavalin sanat: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sen tähden ylpeilen heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima." (2 Kor 12:9)
        Kristityn voima on hänen heikkoutensa, sillä silloin Jumalan Henki saa hänessä voimallisesti vaikuttaa.

        lainattua
        Antti Laaton samaisesta kirjasesta.

      • muuttis^^
        muuttis^^ kirjoitti:

        Kristityn kaksi vaaraa ovat:

        Lain alle joutuminen ja lihan vapaus

        Lain alle ajautuu ihminen, jolla on positiivinen kuva omasta hyvyydestänsä. Hän voi kuvitella voivansa täyttää lain omalla voimallansa ja erehtyy.

        Se, joka taas tuntee oman turmelluksensa ajautuu epätoivoon ellei hän saa kuulla evankeliumin lohduttavaa sanomaa siitä, ettå Jeesuksen kuoleman perusteella hänet luetaan vanhurskaaksi Jumalan edessä. Tämän uskominen muuttaa ihmisen. Hän haluaa tehdä niitä tekoja, joita hänen hyvä Jumalansa, joka häntä niin suuresti rakastaa, haluaa ihmisten tekevän.

        Toinen vaara, lihallinen vapaus, joka syntyy, kun ihminen kääntää Jumalan armon irstaudeksi. Jumalan armo ei saa muuttaa ihmistä, vaan ihminen tuudittautuu sielun rauhaan syntiensä kanssa.
        Se vapaus, johon Jeesus on kristityn kutsunut, muuttuu lihalliseksi vapaudeksi. (Gal 5:1, 13)

        Antti Laato

        Antti Laato on teologian tohtori ja filosofian lisensiaatti ja professori ja dosentti ja toimii Åbo Academissa Turussa.

      • pipollakin voio seli
        muuttis^^ kirjoitti:

        Antti Laato on teologian tohtori ja filosofian lisensiaatti ja professori ja dosentti ja toimii Åbo Academissa Turussa.

        Entäs sitten, eikö pääkysymys liene onko Laato uudestisyntynyt ??

        jos ei ole, hänellä ei ole minkäänlaista pätevyyttä selittää mitään todellisesta USKOSTA todelliseen KRISTUKSEEN !

        helvetti tulee olemaan täynnä korkeahattuisia selittelijöitä muun muassa.

    • su***

      Vastasyntynyt lapsi on todella synnitön, koska hänellä ei ole aistit vielä kaikki kehittyneet ymmärtämyksen tasolle. Mutta jo yksivuotiaana hänellä on oma tahto, mutta se ei vielä hallitse sen tahtoa, kuin kipujensa suhteen. Mutta sitten kun lapsi alkaa ymmärtää vanhempiensa puheita tekoja tapoja, niin jo alkaa hänessäkin tulla esiin vanhempiensa mukaisia huonoja tai hyviä tapoja. Kasvatus oikeassa mielessä on silloin tärkeää, mitä lapsi voi oppia hyvänä ja pahana. Kaikki uhat,pelottelut, selkäsaunat tulee myöhemmässä vaiheessa esille jossain muodossa. Kaste ei merkitse mitään, kuin itsekkäille pikkulapsen vanhemmille.

      • kummaa jankkaamista

        Kuules nyt vihdoinkin suzuki. Jos lapsi olisi synnitön, silloin ei syntiä olisi olemassakaan pyhä kun ei edes voi tehdä syntyiä, eikä Jumalan olisi tarvinnut sovittaa syntiämme kuolemalla ja verensä vuodattamisella.

        Härskiä valetta ovat puheet lapsen synnittömyydestä, sellaiset ihmiset eivät tiedä vielä synnistä mitään jotka sanovat vauvaa synnittömäksi.

        Kuinka monta kertaa tämä on toistettava, synti ei tule ihmiseen tekoen kautta, vaan synnin teot tulevat meissä asuvan synnin kautta. Synnin tunnustaminen puolestaan tarkoittaa nimenomaan tämän edell'ä sanomani tosiasian tunnistamista ja tunnustamista.
        Silloin olemme yhtä mieltä Jumalan kanssa, jota synnin tunnustaminen tarkoittaa alkukielestä suomenkielelle käännettynä.

        Synti on ja pysyy jokaisen ihmisen geneettisessä perimässä, eli yhtäkään synnitöntä solua ei ihmisessä ole. Ei myöskään aivojen soluissa, joten voitte unohtaa synnittömyytenne ja käydä Jeesuksen eteen polvillenne rukoilemaan että hän vielä armahtaisi, - ennen kun kuolema saavuttaa.

      • ihmettelen vaan
        kummaa jankkaamista kirjoitti:

        Yhtä selvä kuin synti asuvana kaikissa meissä, on myös tie pelastukseen. Miksi tämä tie ei teille kelpaa, JUmalan rakkaudenlahja syntisille, vaan pitää ryhtyä rakentamaan kaiken maailman teeskentelyn, tekopyhyyden ja omanvanhurskauden rappusia taivaaseen.

        Ota Jeesuksen tarjoama vanhurskaus lahjana vastaan, anna Jeesuksen tulla jo tänään sydämesi Herraksi ja Vapahtajaksi.

        Kyllä Jumala sanansa ja Pyhän Henkensä kautta sitten neuvoo pyhityksen tien jokaiselle aivan yksilöllisesti. Mutta anna Jeesuksen pelastaa sinut ja lopeta se tyhjän vanhurskauden rakentaminen, sellainen häslääminen ei hyödytä sinua eikä muita.

      • su***

        Kuulehan tötterö! Mikä on synti? Kerro.

      • muuttis^^
        su*** kirjoitti:

        Kuulehan tötterö! Mikä on synti? Kerro.

        Toinen tötterö vastaa:
        Synti on sydämen luopumusta Jumalasta. Epäusko on synnin juuri.

      • teu.

        "su***" Jos vitsit lukea avauksen jäleen 2.3.4 viesti tiedät erttäimn takasti ,
        seka Aukustinon , Luhterin , että Raamatun mukaan ..
        Kukaan ei väitä , että lapsi on auttamattomasti syntinen kun syntyy tähän
        Maailmaan sillä ne synnit mitä hän peri eiole enää tappavia Kristus kärsi
        niiden luolesta ,,. ja nyt mennään niiden syntien vaatimuksiin joista sinä
        itse olet päättänyt tehdä jumalaasi vastaan , ymmärtäsitkö näin.

      • teu.

        ""su ***""

        Lasi on todella vähä syntinen , koska perisynti on annettu Kristuksen kautta
        ristilla anteeksi ,ja muuta ei ole tullut vielä tehtyä . aamen .

    • voi voi onnetonta

      su*** 20.3.2013 15:15

      Kristuksen todistajan nimittäminen tötteröksi, ja se ettei tiedä
      mikä on synti, osoittaa että henkilö on matkalla erittäin kuumiin olosuhteisiin iankaikkiseksi ajaksi.

      • muuttis^^

        Ei tötterö nyt niin paha nimi ole, olen pahempiakin täällä nähnyt.

        Su ei tunne Jumalan sanaa lainkaan, siksi hän ei ymmärrä. Eihän se ole ollenkaan ihme, koska me uskovatkin voimme mennä harhaan, vaikka tunnemme sanaa aivan eri tasolla kuin su.

        Laitoinkin avauksen su:ta ajatellen, jos hän ehkä alkaisi ymmärtää vähän paremmin Jumalan ilmoitusta itsestään.

      • "Kristuksen todistajan nimittäminen tötteröksi, ja se ettei tiedä
        mikä on synti, osoittaa että henkilö on matkalla erittäin kuumiin olosuhteisiin iankaikkiseksi ajaksi."

        Kerropa mitä sinun harjoittamasi nimittely osoittaa? Antaako se, kun pidät itseäsi, joskin mespuolisena, mutta Kristuksen morsiamena kuitenkin, jotain erioikeuksia tässä asiassa?

    • su***

      teulle, se on vain Aukustinon, Lutherin ja raamatun mukaan. Käyttäkää nyt hyvät ihmiset järkeänne vastasyntyneen lapsen syntisyydestä.

      ja taas tälle nimimerkittömälle voi voi onnetomuuden valittajalle sanoisin, kai minä nyt tähän ikään tiedän mikä on syntiä ja mikä ei. Mutta te lestadiolaiset ette tiedä. Te panette synniksi jo pas.kalla käymisenkin. Onhan se tietysti synti, koska sitä tulee takapäästä. Kysynkin vielä, miten Jumala voisi niin ymmärtämätön olla, että antaisi tulla pikkulapsia lisääntymään ja täyttämään maa.

      Kristus kärsi vain omasta pyhyydestään tomppeleiden edessä.Lapsi syntyy puhtaasti luonnon mukaan, miten se voi olla syntinen. Se on taas eri asia jos keskeytetään hänen tulonsa maailmaan. Jos taas se ei olisi syntiä, eikö se olisi teidän mukaan palvellus Jumalle, ettei anneta tulla syntistä lasta maailmaan. Mitä!

      muuttis mussuttaa, että synti on sydämmen luopuminen Jumalasta. No sitten minä en ole syntinen, koska EN OLE LUOPUNUT JUMALASTA enkä mene sinne tuon toisen tohelon minua sinne toivottamaan kuumaan paikkaa. Se muuten taitaa olla syntiä, toivoa lähimmäiselle pahaa, se on teidän tapanne. Te lestadiolaiset näette syntiä aina lähimmäisessä, joka on erimieltä Jumalan armosta ja suojelusta.

      Teillä on myös puolellanne toisten ajattelijoiden "joukkoraiskaus" sanonnoissa, tuomioissa. Jos teistä yksikään olisi yksin Jumalan kanssa vaikkapa rukouksessa. Te ette osaisi rukoilla, vaan teillä olisi hätä omasta tärkeydestänne ja syntisyydestänne. Kun kukaan ei ole vierellä hokemassa,"olet pelastettu, olet pelastettu"näin se vai menee.

      muuttikselle vielä, sinun tasosi on tasan sama kuin minulla. En tiedä maallista koulutustasi, mutta, usko Jumalaan ja Hänen arviomisiinsa meistä olemme tasan samalla tasolla. En ole ylempänä, mutta et muttis ole sinäkää, vaikka kuinka hallelujaa huutaisit.

      suzuki on samallainen nimi kuin töttörö, jos niillä ristitään ihmisiä.

      Ja vielä mikä on Jumalan sana jota en muuttiksen mukaan tunne. En todellakaan tunne sitä jos se tulee teidänlaistenne suusta. Sillä se ei ole aina Jumalan sanaa.
      se neuvoo joka on meissä kaikissa pahan henkenä. Jos olisitte joskus edes sitä mieltä, että ulkopuolisetkin voivat olla paljon parempia kuin lestadiolaisuus osoittaa, olisitte paljon rehellisempiä. Teidän rehellisyytenne on vai itseänne kohtaan vaikka kuinka syntiä tekisitte, sitä' te myös teette niin paljon, ettei Jeesus ehdi lukea kaikkia, että voisi antaa kaikkia anteeksi. Nyt olen samalla tasolla teidän kanssanne lähimmäisen arvosteluissa ja tuomioissa.

      tunnetteko kukaan sellaista sanaa kuin anteeks? Minä tunnen, mutta en nyt tällä kertaa...

      • teu.

        su. kyllä se sana pitääkin tuntea , Kohdistettuna Jumalalle /Jeesukselle tarpeen mukaan , aina kuitenkin ensinJeesukselle . . Hän on meiän edestämme antanut
        Ristin uhrin vuonna oo30 niin . Että me olemme Pelastettu HÄNEN Kauttansa
        siinä Ristinuhri uhrilla Jonka Hän on Lunastanut Isältään Jonka uskossa me
        kaikki olelle saaneet Jumalan anteeksi annon . Jota ei olisi saatu ilman ,
        Jeesuksen Kristuksen puolestamme Uhraamista .

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7374
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4732
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4684
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3398
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1995
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      29
      1812
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1799
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1657
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      36
      1547
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1307
    Aihe