Neliöitä 27 ja kylppäri on. Muuta ei tarvitse. Olo/makuuhuoneessa levitettävä sohva ja tv kosketusetäsiyydellä. Baarit konttausmatkan päässä. Ihanaa...
Nyt alkoi elämä... Savossa sitä ei ollut
Muutin viime viikonloppuna Helsinkiin Kallioon
71
920
Vastaukset
- Onnittelut
Ensimmäinen askel puliukkoutumista kohti otettu.
- fdhdffdhfdfhd
Hesa on täynnä ätmejä, mutta jos olet ulospäinsuuntaunut ja positiivinen tyyppi, on naisen saanti kyllä hesassa varmastikin todennäköisempää kuin siellä Savon perukoilla.
Onnea uuteen kotiin! Parempi noin kuin jäädä kykkimään naisettomalle kotiseudulle. Älä kuitenkaan puliukoksi ryhdy - Kallio tarjonnee mahdollisuudet ryhtyä myös sätkäkonehipiksi, jolloin naisonnikin kääntyy jyrkkään nousuun.
- Hipster Style
Punavuoressa olis nörtilläkin vientiä, jos laittaa vanhan Nintendon ohjaimen kaulakoruksi.
- Pakko olla IN
Punavuoressa pitää kuulua "piireihin" jotta se Ninska kaulassa heiluva kummajainen saa hipsterin nimikkeen kummajaisen asemesta. Kalliossa voi olla yksinäinen outo jos tietää mihin kuppiloihin mennä, sillä täällä niitä samanmoisia olioita on pilvin pimein. Kalliossa on muutenkin sallittavampaa olla vähän erakkotyylinen, Punavuoressa ne hipsterit liikkuu laumoissa ja lauman ulkopuolelta on vaikea, lähes mahdotonta, pungertaa porukkaan mukaan. Punavuoren hipstereillä on tarkka nena sen suhteen kuka kuuluu jengiin ja kuka ei. Kalliossa nenät on punaiset ja silmät harittaa riittävästi jotta uudetkaan naamat ei aiheuta niskavillat-pystyyn-reaktiota paikalliselta asujaimistolta.
Tervetuloa naapurustoon.
- miemuutankanssa
Voi, helkatin savolainen :PP Kohta tullaan perässä, joten elä vie kaikkia naisia !!!
- Pertsa vaan moro!
Mää tuun kans! Tehkää tilaa hesalaiset!!
- mies32
Joo, teen tilaa. Olen täällä jo oman aikani naisista nauttinut ja taidan muuttaa Savoon.
- Vapiskaa ätmit
Vittu, niin teen minäkin! Kyllä alkaa hesassa naista kaatuun kun pienenkylän mahtisonni tulee kylvämään siemeniä.
- Denalady
Tervetuloa! Täällä odotellaan jo kuumeisesti!
Onhan se aina hyvä juttu, jos pääsee muuttamaan isompaan kaupunkiin, varsinkin jos on kotoisin pienemmältä paikkakunnalta. Mutta ei kannata silti odottaa liikoja hesasta ja baarielämältä, sillä ei se baarikulttuuri loppupelissä ole stadissa yhtään sen kummempaa kun muualla Suomessa.
Toki valinnan varaa riittää baarien suhteen, mutta ei siellä baareissa koskaan tutustu keneenkään, jos yksin alat siellä käymään. Tietenkin jos sulla on jo kavereita hesassa, joiden kanssa käydä baareissa, niin silloin se voi olla mielekkäämpää. Mutta muuten kyllä hesassa on kaikilla nuorilla jo ne omat valmiit kaveripiirinsä, johon ei koskaan kaivata mukaan uusia tyyppejä.
Melkoisen hinnan maksat varmaan tosta 27-neliön pikkukämpästä Kalliossa. Uskallan väittää, että saisit varmasti samalla vuokrahinnalla ison kaksion tai jopa ison kolmion jostain toisesta kaupungista ja kyllä varmaan jostain itä-helsingistä tai Vantaalta voisit jo löytää kaksion samalla hinnalla.- Pitää priorisoida
mitä haluaa. Jos haluaa asua kaupungin sykkeessä pitää tinkiä neliöistä. Kallio on sopivalla paikalla. Sinne on helppo tuoda nainen baari-illan päätteeksi nussulle. Itse en missään nimissä haluaisi asua jossain Itä-Helsingissä tai Vantaalla.
- mies32
Mitä yksinäinen tekee niillä neliöillä ja ylimääräisillä huoneilla? Istuu maanantain toisessa huoneessa, tiistain toisessa ja keskiviikon kolmannessa? No olisihan siinäkin tietysti vaihtelua.
Ja sitten kuluttaa matkustamiseen aikaa ja rahaa. Pitää priorisoida kirjoitti:
mitä haluaa. Jos haluaa asua kaupungin sykkeessä pitää tinkiä neliöistä. Kallio on sopivalla paikalla. Sinne on helppo tuoda nainen baari-illan päätteeksi nussulle. Itse en missään nimissä haluaisi asua jossain Itä-Helsingissä tai Vantaalla.
Niin no mitä asioita kukakin sitten arvostaa asumisessa ja mikä on kenellekkin tärkeintä. Itse en ole koskaan pitänyt tärkeänä sitä, että pitäisi asua jossain kaupungin keskustassa baarien sykkeessä ja palveluiden vieressä, vaikka mulla ei ole edes ajokorttia.
Asuin aikanaan hesan kantakaupungissa, mutta kyllästyin maksamaan turhan kallista vuokraa pienestä yksiöstä. Itse oon tykännyt aina muutenkin enemmän lähiöistä kun keskustan hälinästä.- Mutta sinä et olekaan
DarkFear kirjoitti:
Niin no mitä asioita kukakin sitten arvostaa asumisessa ja mikä on kenellekkin tärkeintä. Itse en ole koskaan pitänyt tärkeänä sitä, että pitäisi asua jossain kaupungin keskustassa baarien sykkeessä ja palveluiden vieressä, vaikka mulla ei ole edes ajokorttia.
Asuin aikanaan hesan kantakaupungissa, mutta kyllästyin maksamaan turhan kallista vuokraa pienestä yksiöstä. Itse oon tykännyt aina muutenkin enemmän lähiöistä kun keskustan hälinästä.niitä supliikkimiehiä, jotka tuo jatkuvasti naisia baarista kämpilleen pantaviksi
mies32 kirjoitti:
Mitä yksinäinen tekee niillä neliöillä ja ylimääräisillä huoneilla? Istuu maanantain toisessa huoneessa, tiistain toisessa ja keskiviikon kolmannessa? No olisihan siinäkin tietysti vaihtelua.
Ja sitten kuluttaa matkustamiseen aikaa ja rahaa.No ei siitä ylimääräisestä tilasta ole koskaan mitään haittaa ollut, varsinkin jos sitä on innokas ostelemaan kaikenlaisia uusia tavaroita ja huonekaluja. Mulla itselläni ei ainakaan mahtuisi mitenkään kaikki nykyinen tavaramäärä pieneen yksiöön.
Ja isommassa asunnossa on myös se etu, että vieraat mahtuvat majoittumaan sinne paljon paremmin kun johonkin 25-neliön yksiöön.
Niin ja ajatteles asiaa myös siltä kannalta, että kyllä se isompi asunto antaa aina miehestä paljon paremman ja varakkaamman kuva, kun että asuisi jossain pienessä yksiössä. Toki on ihan ymmärrettävää, jos joku parikymppinen opiskelijapoika asuu 25-neliön yksiössä, mutta yleensä kyllä yli kolmekymppisen työssä käyvän miehen oletetaan asuvan paremmin ja ehkä ihan omistuskämpässä.
Itselläni olisi haaveissa ostaa omistusasunnoksi mahdollisimman iso kämppä, mieluiten vähintään joku 60-neliötä tai vieläkin isompi. Kuitenkaan raha ei koskaan mene hukkaan asuntoon sijoittamisessa, sillä ei ne asuntojen hinnat tule Suomessa koskaan laskemaan, vaan enemmänkin juuri päinvastoin.Mutta sinä et olekaan kirjoitti:
niitä supliikkimiehiä, jotka tuo jatkuvasti naisia baarista kämpilleen pantaviksi
Niin kun en yksin halua baareissa käydä, kun kuitenkin naiset vaan pahaa siitä ajattelisivat.
- Juuri siksi niitä
DarkFear kirjoitti:
Niin kun en yksin halua baareissa käydä, kun kuitenkin naiset vaan pahaa siitä ajattelisivat.
naisia ei sinun petiäsi lämmittämästä löydykään
- mies32
DarkFear kirjoitti:
No ei siitä ylimääräisestä tilasta ole koskaan mitään haittaa ollut, varsinkin jos sitä on innokas ostelemaan kaikenlaisia uusia tavaroita ja huonekaluja. Mulla itselläni ei ainakaan mahtuisi mitenkään kaikki nykyinen tavaramäärä pieneen yksiöön.
Ja isommassa asunnossa on myös se etu, että vieraat mahtuvat majoittumaan sinne paljon paremmin kun johonkin 25-neliön yksiöön.
Niin ja ajatteles asiaa myös siltä kannalta, että kyllä se isompi asunto antaa aina miehestä paljon paremman ja varakkaamman kuva, kun että asuisi jossain pienessä yksiössä. Toki on ihan ymmärrettävää, jos joku parikymppinen opiskelijapoika asuu 25-neliön yksiössä, mutta yleensä kyllä yli kolmekymppisen työssä käyvän miehen oletetaan asuvan paremmin ja ehkä ihan omistuskämpässä.
Itselläni olisi haaveissa ostaa omistusasunnoksi mahdollisimman iso kämppä, mieluiten vähintään joku 60-neliötä tai vieläkin isompi. Kuitenkaan raha ei koskaan mene hukkaan asuntoon sijoittamisessa, sillä ei ne asuntojen hinnat tule Suomessa koskaan laskemaan, vaan enemmänkin juuri päinvastoin.Tilasta ja tavaroista ja huonekaluista joutuu maksamaan.
Sen sijaan hyvällä sijainnilla jopa säästää rahaa ja jos omistusasunnosta kyse, peräti tienaa.
Mitkä vieraat jos sinulla ei ole kavereita eikä tule olemaan, kun et uskalla ihmisten ilmoille? Sitäpaitsi omaan matalaan murjuuni eli yksiöön on mahtunut neljäkin vierasta kerralla yökylään. Viimeksikin kaikki neljä vierasta alle 25-vuotiaita naisia.. Kivempi se on sellaisten kanssa olla tiiviissä tunnelmassa kuin että pääsisivät omaan rauhaansa toisiin huoneisiin.
Kyllä se sijaintikin antaa miehestä varakkaamman kuvan verrattuna, että asuisi jossain lähiön betonimörskässä.
Isommasta omistusasunnostakin joutuu maksamaan enemmän vastiketta, sen osuus menee hukkaan, vaikka arvo muuten nousisikin. Lisäksi jos isompi on jostain syrjästä, menee taas kerran rahaa ja aikaa matkoihin.
Eli kyllä sijainti on mielestäni kaikkein tärkeintä asunnossa. Sijainti tietysti sitten riippuu siitä, että missä ne elämän aktiviteetit pääosin ovat? Eli mieluiten aika läheltä työpaikkaa tai ainain akselilta työpaikka-vapaa-ajanharrasteet. Jos käy niin onnellisesti, että saa töitä kantakaupungista ja viihde sekä sosiaalinen elämä on kantakaupungissa, niin voi luopua autosta ja jopa julkisen liikenteen kuukausikortista. - pienivaiva
Pitää priorisoida kirjoitti:
mitä haluaa. Jos haluaa asua kaupungin sykkeessä pitää tinkiä neliöistä. Kallio on sopivalla paikalla. Sinne on helppo tuoda nainen baari-illan päätteeksi nussulle. Itse en missään nimissä haluaisi asua jossain Itä-Helsingissä tai Vantaalla.
Niin, ja mitä helkattin järkeä täällä maalla on asua, vaikka 300 neliön kämpässä, jos ainut kylän nainen on 90 ???????????
mies32 kirjoitti:
Tilasta ja tavaroista ja huonekaluista joutuu maksamaan.
Sen sijaan hyvällä sijainnilla jopa säästää rahaa ja jos omistusasunnosta kyse, peräti tienaa.
Mitkä vieraat jos sinulla ei ole kavereita eikä tule olemaan, kun et uskalla ihmisten ilmoille? Sitäpaitsi omaan matalaan murjuuni eli yksiöön on mahtunut neljäkin vierasta kerralla yökylään. Viimeksikin kaikki neljä vierasta alle 25-vuotiaita naisia.. Kivempi se on sellaisten kanssa olla tiiviissä tunnelmassa kuin että pääsisivät omaan rauhaansa toisiin huoneisiin.
Kyllä se sijaintikin antaa miehestä varakkaamman kuvan verrattuna, että asuisi jossain lähiön betonimörskässä.
Isommasta omistusasunnostakin joutuu maksamaan enemmän vastiketta, sen osuus menee hukkaan, vaikka arvo muuten nousisikin. Lisäksi jos isompi on jostain syrjästä, menee taas kerran rahaa ja aikaa matkoihin.
Eli kyllä sijainti on mielestäni kaikkein tärkeintä asunnossa. Sijainti tietysti sitten riippuu siitä, että missä ne elämän aktiviteetit pääosin ovat? Eli mieluiten aika läheltä työpaikkaa tai ainain akselilta työpaikka-vapaa-ajanharrasteet. Jos käy niin onnellisesti, että saa töitä kantakaupungista ja viihde sekä sosiaalinen elämä on kantakaupungissa, niin voi luopua autosta ja jopa julkisen liikenteen kuukausikortista.No en nyt sanoisi, että siitä tilasta joutuisi niin hirveitä maksamaan, kun ajattelee että usein ne lähiön isot kaksiot ovat samoissa hinnoissa kun keskusta-alueen yksiöt ja joskus jopa edullisempiakin.
Sä nyt et mun elämästäni niin paljoa tiedä, että voisit mitään siihen sanoa, minkä verran mulla käy vieraita ja minkä verran tulee käymään tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa olisi myös tavoite saada lisää uusia kavereita.
Riippuu toki myös siitä, että minkälaisia vieraita on kylässä. Mutta kyllä se iso tila on kumminkin aina hyödyksi, jos yövieraita on enemmän kuin vaikka yksi tai kaksi.
Enkä sanoisi, että syrjemmässä asuminen tulisi kalliimmaksi työmatkojen ja muiden kulkemista takia, sillä kaupunkiliikenteen kuukausikortit maksavat yleensä n. 50euroa/kk monella paikkakunnalla ja samalla kortilla saat ajella kaupunkia ristiin rastiin kuukauden aikana.
Toki isommasta asunnosta saa maksaa korkeampaa yhtiövastiketta, mutta en silti sanoisi sen mitenkään hukkaan menevän. Kuitenkaan kun sitä ei pysty täysin ilmaiseksi missään asumaan, sillä vuokralla asuessa raha menee ikään kuin hukkaan vuokranantajan tilille maksaessa ja omistuskämpässä taas sitten yhtiövastikkeen muodossa.
Tietenkin se on ihan jokaisen valintakysymys, että mitä asioita arvostaa asumisessa ja mistä on valmis maksamaan ja minkä verran, mutta hieman kyllä ihmetyttää se, että eikö sulla ole tehnyt muka koskaan mieli isompaa asuntoon? Varsinkin kun monilla meidän ikäisillä on yleensä jo ne omistusasunnot ja usein myös tilavat sellaiset.- mies32
DarkFear kirjoitti:
No en nyt sanoisi, että siitä tilasta joutuisi niin hirveitä maksamaan, kun ajattelee että usein ne lähiön isot kaksiot ovat samoissa hinnoissa kun keskusta-alueen yksiöt ja joskus jopa edullisempiakin.
Sä nyt et mun elämästäni niin paljoa tiedä, että voisit mitään siihen sanoa, minkä verran mulla käy vieraita ja minkä verran tulee käymään tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa olisi myös tavoite saada lisää uusia kavereita.
Riippuu toki myös siitä, että minkälaisia vieraita on kylässä. Mutta kyllä se iso tila on kumminkin aina hyödyksi, jos yövieraita on enemmän kuin vaikka yksi tai kaksi.
Enkä sanoisi, että syrjemmässä asuminen tulisi kalliimmaksi työmatkojen ja muiden kulkemista takia, sillä kaupunkiliikenteen kuukausikortit maksavat yleensä n. 50euroa/kk monella paikkakunnalla ja samalla kortilla saat ajella kaupunkia ristiin rastiin kuukauden aikana.
Toki isommasta asunnosta saa maksaa korkeampaa yhtiövastiketta, mutta en silti sanoisi sen mitenkään hukkaan menevän. Kuitenkaan kun sitä ei pysty täysin ilmaiseksi missään asumaan, sillä vuokralla asuessa raha menee ikään kuin hukkaan vuokranantajan tilille maksaessa ja omistuskämpässä taas sitten yhtiövastikkeen muodossa.
Tietenkin se on ihan jokaisen valintakysymys, että mitä asioita arvostaa asumisessa ja mistä on valmis maksamaan ja minkä verran, mutta hieman kyllä ihmetyttää se, että eikö sulla ole tehnyt muka koskaan mieli isompaa asuntoon? Varsinkin kun monilla meidän ikäisillä on yleensä jo ne omistusasunnot ja usein myös tilavat sellaiset.Lähiön kaksio maksaa enemmän kuin lähiön yksiö. Kantakaupungin kaksio enemmän kuin kantakaupungin yksiö. Lähiön liikkumiskulut- ja aika enemmän kuin kantakaupungin.
Etköhän sinä itse tiedä kaveritilanteesi varsin hyvin ja ole sen meillekin kertonut.
Minä kyllä sanoisin, että syrjemmässä asuminen tulee kalliimmaksi ja vie enemmän aikaa. Itse esimerkiksi en edes tarvitse kuukausikorttia. Enkä autoa.
Minä sanoisin korkeamman vastikkeen menevän hukkaan jos tilaa ei ei tarvitse, kuten en ainakaan itse tarvitse ja tuskin tarvitset sinäkään muuten kuin asenteesi vuoksi, mikä ei toki ole merkityksetön seikka.
Totta kai jos rahalla eikä sijainnilla olisi väliä, niin vähän isommassa voisin asua. Mutta jos neliöitä olisi vaikka tuplat, olisi se jo pelkkänä vastikkeena n.120€/kk enemmän plus korjausvastikkeet plus korkeampi hankintahinta eli mieluummin vaikka sitten menen thai-hierontaan tuolla rahalla kuin ihmettelen turhia huoneita tai pidän niitä vierashuoneina, kun ei niitä yövieraita kuitenkaan niin usein käy. Tai jos käy, niin ovat samassa sängyssä kanssani, eivätkä vaadi tilaa. mies32 kirjoitti:
Mitä yksinäinen tekee niillä neliöillä ja ylimääräisillä huoneilla? Istuu maanantain toisessa huoneessa, tiistain toisessa ja keskiviikon kolmannessa? No olisihan siinäkin tietysti vaihtelua.
Ja sitten kuluttaa matkustamiseen aikaa ja rahaa.Ylimääräiset huoneet nyt ovat yksi juttu, mutta kyllä minusta on mukava kun on erikseen olohuone ja makuuhuone. Kantakaupungin baarit nyt eivät ole konttausetäisyydellä, mutta 20 minuuttia bussilla keskustaan ja kotiin 10-15 minuutissa taksilla (en kyllä ole ottanut aikaa, mutta niin arvioisin) nyt ei ole niin paha rasti työssäkäyvälle. Mielelläni minäkin kantakaupungissa asuisin, mutta sanoisin että tila kompensoi puutetta vähän ja tietysti se, että kaupunginosa (tai tämä nimenomainen osa-alue) sattuu olemaan miellyttävä.
Sinänsä on sanottava, että liika tilakaan ei ole hyväksi. Pienemmänkin asunnon siivoaminen tuntuu toisinaan olevan ylivoimaista kun olisi parempaakin tekemistä.- ......
lord.boredom kirjoitti:
Ylimääräiset huoneet nyt ovat yksi juttu, mutta kyllä minusta on mukava kun on erikseen olohuone ja makuuhuone. Kantakaupungin baarit nyt eivät ole konttausetäisyydellä, mutta 20 minuuttia bussilla keskustaan ja kotiin 10-15 minuutissa taksilla (en kyllä ole ottanut aikaa, mutta niin arvioisin) nyt ei ole niin paha rasti työssäkäyvälle. Mielelläni minäkin kantakaupungissa asuisin, mutta sanoisin että tila kompensoi puutetta vähän ja tietysti se, että kaupunginosa (tai tämä nimenomainen osa-alue) sattuu olemaan miellyttävä.
Sinänsä on sanottava, että liika tilakaan ei ole hyväksi. Pienemmänkin asunnon siivoaminen tuntuu toisinaan olevan ylivoimaista kun olisi parempaakin tekemistä.No sun liksoilla luulisi saavan jonkun kinkkimuijan siivoomaan kämpän pari kertaa kuussa. Pitäähän jykämäisen fantastiset kotitalousvähennykset ottaa kotiin.
- realismus
mies32 kirjoitti:
Mitä yksinäinen tekee niillä neliöillä ja ylimääräisillä huoneilla? Istuu maanantain toisessa huoneessa, tiistain toisessa ja keskiviikon kolmannessa? No olisihan siinäkin tietysti vaihtelua.
Ja sitten kuluttaa matkustamiseen aikaa ja rahaa.Makuuhuoneessa maataan, ruokasalissa ruokaillaan, olohuoneessa ollaan... Kuulostaa loogiselta.
Elämä on kompromisseja. Tilaa pitää olla, mihinkään kenkälaatikkoon en halua, mutten tietystikään lähiöönkään. Tämä kaupunki on sopiva, asun keskustassa väljästi. Helsingistä en käytettävissäni olevilla rahoilla saisi kuin tosiaan jonkin komeron vessalla omituiselta alueelta.
Joskin kuulemma miestarjonta on parempi Helsingissä. Täällä ulkomaalaiset miehet ovat etupäässä puolalaisia telakkatyöläisiä. realismus kirjoitti:
Makuuhuoneessa maataan, ruokasalissa ruokaillaan, olohuoneessa ollaan... Kuulostaa loogiselta.
Elämä on kompromisseja. Tilaa pitää olla, mihinkään kenkälaatikkoon en halua, mutten tietystikään lähiöönkään. Tämä kaupunki on sopiva, asun keskustassa väljästi. Helsingistä en käytettävissäni olevilla rahoilla saisi kuin tosiaan jonkin komeron vessalla omituiselta alueelta.
Joskin kuulemma miestarjonta on parempi Helsingissä. Täällä ulkomaalaiset miehet ovat etupäässä puolalaisia telakkatyöläisiä.Köyhiä te olette. Kyllä täältä Hesasta saa kohtuukokoisen kaksion jo 200 000 €:lla. Jos aivan uutta haluatte vaikka Töölöstä, niin maksaa yli 400 000 € pieni kaksio, tai isompi yksiö. Omasta taloyhtiöstäni myytiin tässä äskettäin samanlainen kämppä
kuin itsellänikin on, ja hintaa tuli lähelle 210 000 euroa.- ......
DarkFear kirjoitti:
No ei siitä ylimääräisestä tilasta ole koskaan mitään haittaa ollut, varsinkin jos sitä on innokas ostelemaan kaikenlaisia uusia tavaroita ja huonekaluja. Mulla itselläni ei ainakaan mahtuisi mitenkään kaikki nykyinen tavaramäärä pieneen yksiöön.
Ja isommassa asunnossa on myös se etu, että vieraat mahtuvat majoittumaan sinne paljon paremmin kun johonkin 25-neliön yksiöön.
Niin ja ajatteles asiaa myös siltä kannalta, että kyllä se isompi asunto antaa aina miehestä paljon paremman ja varakkaamman kuva, kun että asuisi jossain pienessä yksiössä. Toki on ihan ymmärrettävää, jos joku parikymppinen opiskelijapoika asuu 25-neliön yksiössä, mutta yleensä kyllä yli kolmekymppisen työssä käyvän miehen oletetaan asuvan paremmin ja ehkä ihan omistuskämpässä.
Itselläni olisi haaveissa ostaa omistusasunnoksi mahdollisimman iso kämppä, mieluiten vähintään joku 60-neliötä tai vieläkin isompi. Kuitenkaan raha ei koskaan mene hukkaan asuntoon sijoittamisessa, sillä ei ne asuntojen hinnat tule Suomessa koskaan laskemaan, vaan enemmänkin juuri päinvastoin.Maksat siis paljon rahaa isosta lähiökaksiosta, jotta voit ostella sinne roinaa ja huonekaluja, joita et tarvitse, ja jotta voit majoittaa kaverit, joita sinulla ei ole, vaikka samalla rahalla saisit keskustayksiön?
...... kirjoitti:
Maksat siis paljon rahaa isosta lähiökaksiosta, jotta voit ostella sinne roinaa ja huonekaluja, joita et tarvitse, ja jotta voit majoittaa kaverit, joita sinulla ei ole, vaikka samalla rahalla saisit keskustayksiön?
Kyllä sitä aina tarvitsee huonekaluja ja muita tavaroita, joita tulee hankittua. Ensinnäkin tarvitsen jo suht paljon hyllytilaa kaikille cd-levyille ja kirjoille, varsinkin kun levyjä tulee hankittua koko ajan lisää.
Tarkoitus olisi löytää uusia kavereita tässä vuosien aikana, joten miksi mullakin ei voisi olla paljon kavereita esim. 10vuoden kuluttua? Niin ja laivaristeilylle mulla olisi tarkoitus päästä jo ihan tänä vuonna.
En vaan kaipaa yhtään asumaan keskustan hälinään, enkä viihdy pienissä asunnoissa, joten miksi silloin kannattaisi turhaan hankkia jotain pientä yksiötä keskustasta ikään kuin vaan sen takia, että se kuulostaa hienolta baarissa kertoessa.mies32 kirjoitti:
Lähiön kaksio maksaa enemmän kuin lähiön yksiö. Kantakaupungin kaksio enemmän kuin kantakaupungin yksiö. Lähiön liikkumiskulut- ja aika enemmän kuin kantakaupungin.
Etköhän sinä itse tiedä kaveritilanteesi varsin hyvin ja ole sen meillekin kertonut.
Minä kyllä sanoisin, että syrjemmässä asuminen tulee kalliimmaksi ja vie enemmän aikaa. Itse esimerkiksi en edes tarvitse kuukausikorttia. Enkä autoa.
Minä sanoisin korkeamman vastikkeen menevän hukkaan jos tilaa ei ei tarvitse, kuten en ainakaan itse tarvitse ja tuskin tarvitset sinäkään muuten kuin asenteesi vuoksi, mikä ei toki ole merkityksetön seikka.
Totta kai jos rahalla eikä sijainnilla olisi väliä, niin vähän isommassa voisin asua. Mutta jos neliöitä olisi vaikka tuplat, olisi se jo pelkkänä vastikkeena n.120€/kk enemmän plus korjausvastikkeet plus korkeampi hankintahinta eli mieluummin vaikka sitten menen thai-hierontaan tuolla rahalla kuin ihmettelen turhia huoneita tai pidän niitä vierashuoneina, kun ei niitä yövieraita kuitenkaan niin usein käy. Tai jos käy, niin ovat samassa sängyssä kanssani, eivätkä vaadi tilaa.Toki se lähiön kaksio maksaa enemmän kun yksiö ja sama juttu on myös keskustan asunnoissa. Mutta loppupelissä sillä hinnalla ei ole hirveän suurta eroa, kun vertaa neliöhintaa ja ennen kaikkea tota hinta-laatu-koko- suhdetta. Kun ostat lähiöstä yksiön vaikka hintaan 50 000 euroa ja kaksiosta joutuisit maksamaan vain esim. 60 000 tai jopa alle sen.
Sä kun et tiedä yhtään mitään mun elämästäni, joten mä en pidä siitä, että sä alat kertomaan jotain omia totuuksia siitä ikään kuin faktoina. En mäkään puutu sun tai kenenkään kirjoittajan elämään täällä millään tavoin. Niin ja et sitten ottanut mitään kantaa siihen, kun kerroin, miten mulla olisi tarkoitus löytää uusia kavereita elämääni tässä lähiaikoina?
Niin ja tiedoksi vaan se, että sinne laivaristeilylle mulla olisi myös tarkoitus päästä jo ihan tänä vuonna.
Se on kyllä totta, että syrjemmässä asuminen vie enemmän aikaa työmatkoihin ja muihin kulkemisiin. Mutta itse kyllä käytän mieluummin enempi aikaa noihin kaikkiin matkoihin, kun että asuisin jossain keskusta-alueella kalliimmalla ja/tai pienemmässä asunnossa.
No toki se on mielipideasia, miten tilavasti haluaa asua ja mistä on valmis maksamaan ja minkä verran.
Mutta kyllä se on aina mielestäni hyvä olla tilaa vieraita varten. Kai sullakin käy myös sellaisia vieraita, joiden kanssa et välttämättä halua nukkua samassa petissä?DarkFear kirjoitti:
Kyllä sitä aina tarvitsee huonekaluja ja muita tavaroita, joita tulee hankittua. Ensinnäkin tarvitsen jo suht paljon hyllytilaa kaikille cd-levyille ja kirjoille, varsinkin kun levyjä tulee hankittua koko ajan lisää.
Tarkoitus olisi löytää uusia kavereita tässä vuosien aikana, joten miksi mullakin ei voisi olla paljon kavereita esim. 10vuoden kuluttua? Niin ja laivaristeilylle mulla olisi tarkoitus päästä jo ihan tänä vuonna.
En vaan kaipaa yhtään asumaan keskustan hälinään, enkä viihdy pienissä asunnoissa, joten miksi silloin kannattaisi turhaan hankkia jotain pientä yksiötä keskustasta ikään kuin vaan sen takia, että se kuulostaa hienolta baarissa kertoessa."Niin ja laivaristeilylle mulla olisi tarkoitus päästä jo ihan tänä vuonna."
Todella hieno juttu! Vaikka galaksit eivät tuon johdosta räjähtäisikään (vaikka mistä sitä tietää...), niin ihan vilpittömästi toivon että pidät kiinni tästä suunnitelmasta, ja ennen kaikkea toivon että pääset huomaamaan, ettei vähäinen tai olematon kaverimäärä estä tekemästä kaikkia asioita....... kirjoitti:
No sun liksoilla luulisi saavan jonkun kinkkimuijan siivoomaan kämpän pari kertaa kuussa. Pitäähän jykämäisen fantastiset kotitalousvähennykset ottaa kotiin.
Siivoojat eivät ymmärtääkseni kuitenkaan järjestele paikkoja, vaan heille pitäisi kaiken olla ikään kuin valmista, että he sitten pyyhkisivät pölyt ja muut liat pois. Toisaalta, juuri paikkojen järjestelyn jälkeen minun mielenkiinto viimeistään lakkaa, joten ehkäpä tuo ei olisikaan niin huono idea... Eikä siivoojan palkkaaminen käsittääkseni ole kallista, jos vaikka kerran kuussa edes kävisi.
lord.boredom kirjoitti:
Ylimääräiset huoneet nyt ovat yksi juttu, mutta kyllä minusta on mukava kun on erikseen olohuone ja makuuhuone. Kantakaupungin baarit nyt eivät ole konttausetäisyydellä, mutta 20 minuuttia bussilla keskustaan ja kotiin 10-15 minuutissa taksilla (en kyllä ole ottanut aikaa, mutta niin arvioisin) nyt ei ole niin paha rasti työssäkäyvälle. Mielelläni minäkin kantakaupungissa asuisin, mutta sanoisin että tila kompensoi puutetta vähän ja tietysti se, että kaupunginosa (tai tämä nimenomainen osa-alue) sattuu olemaan miellyttävä.
Sinänsä on sanottava, että liika tilakaan ei ole hyväksi. Pienemmänkin asunnon siivoaminen tuntuu toisinaan olevan ylivoimaista kun olisi parempaakin tekemistä.Niin kyllä ne huoneet on hyvä olla aina erikseen, ettei tartte pitää makuuhuonetta ja olohuonetta samassa huoneessa. Ja joku tollainen n.15-20 min. keskustaan julkisilla ei todellakaan ole mikään pitkä matka, etteikö sitä voisi muka päivittäin reissata töihin ja viikonloppuisin baariin.
Itse oon kyllä sitä mieltä, että tilavampi kaksio on paljon helpompi pitää siistinä kun pienempi yksiö. Toki imurointi vie enemmän aikaa, mutta sitten kun kaikki tavaramäärä pitäisi saada mahtumaan johonkin, niin tila ei yksinkertaisesti vaan siihen riitä. Kaksiossa on myös aina tilaa kaikelle uudelle tavaralle, jota voi sitten halutessaan hankkia.- ......
lord.boredom kirjoitti:
Siivoojat eivät ymmärtääkseni kuitenkaan järjestele paikkoja, vaan heille pitäisi kaiken olla ikään kuin valmista, että he sitten pyyhkisivät pölyt ja muut liat pois. Toisaalta, juuri paikkojen järjestelyn jälkeen minun mielenkiinto viimeistään lakkaa, joten ehkäpä tuo ei olisikaan niin huono idea... Eikä siivoojan palkkaaminen käsittääkseni ole kallista, jos vaikka kerran kuussa edes kävisi.
Ota saman tien kinkkimuija itsellesi, niin saat ilmaisen siivojan lisäksi niitä kauan kaipaamiasi kurtisaanin palveluksiakin.
- pelkääpimeää
lord.boredom kirjoitti:
"Niin ja laivaristeilylle mulla olisi tarkoitus päästä jo ihan tänä vuonna."
Todella hieno juttu! Vaikka galaksit eivät tuon johdosta räjähtäisikään (vaikka mistä sitä tietää...), niin ihan vilpittömästi toivon että pidät kiinni tästä suunnitelmasta, ja ennen kaikkea toivon että pääset huomaamaan, ettei vähäinen tai olematon kaverimäärä estä tekemästä kaikkia asioita.Hieman kyllä epäilyttää tuon toteutuminen tänäkään vuonna.
- realismus
m36-intj kirjoitti:
Köyhiä te olette. Kyllä täältä Hesasta saa kohtuukokoisen kaksion jo 200 000 €:lla. Jos aivan uutta haluatte vaikka Töölöstä, niin maksaa yli 400 000 € pieni kaksio, tai isompi yksiö. Omasta taloyhtiöstäni myytiin tässä äskettäin samanlainen kämppä
kuin itsellänikin on, ja hintaa tuli lähelle 210 000 euroa.Siis kuten sanottu, ei kannata muuttaa Helsinkiin. Kaksiosta 200.000, sillä saa komean lukaalin hyvältä alueelta muissa kaupungeissa.
pelkääpimeää kirjoitti:
Hieman kyllä epäilyttää tuon toteutuminen tänäkään vuonna.
Joo mutta tänä vuonna se olisi tarkoitus sitten onnistua.
m36-intj kirjoitti:
Köyhiä te olette. Kyllä täältä Hesasta saa kohtuukokoisen kaksion jo 200 000 €:lla. Jos aivan uutta haluatte vaikka Töölöstä, niin maksaa yli 400 000 € pieni kaksio, tai isompi yksiö. Omasta taloyhtiöstäni myytiin tässä äskettäin samanlainen kämppä
kuin itsellänikin on, ja hintaa tuli lähelle 210 000 euroa.Vertailin tossa ihan huvin vuoksi hintoja oikotiellä, niin huomasin sen miten pk-seudulla löytää esim. alle 140 000 ison kaksion tai jopa kolmion mm. Kontulasta, itä-Helsingistä tai Vantaan lähiöistä. Kun taas jopa Haagassa saman summan joutuu pulittamaan jostain alle 30-neliön pienestä yksiöstä! Kalliossa tolla hinnalla ei välttämättä saa edes 20-neliön kämppää.
Isoista kaupungeista mm. Turun seudulla ison kaksion tai kolmion pystyy löytämään jopa alle 80 000 euron hintaan, eli ero on kyllä valtava pk-seutuun verrattuna.DarkFear kirjoitti:
Vertailin tossa ihan huvin vuoksi hintoja oikotiellä, niin huomasin sen miten pk-seudulla löytää esim. alle 140 000 ison kaksion tai jopa kolmion mm. Kontulasta, itä-Helsingistä tai Vantaan lähiöistä. Kun taas jopa Haagassa saman summan joutuu pulittamaan jostain alle 30-neliön pienestä yksiöstä! Kalliossa tolla hinnalla ei välttämättä saa edes 20-neliön kämppää.
Isoista kaupungeista mm. Turun seudulla ison kaksion tai kolmion pystyy löytämään jopa alle 80 000 euron hintaan, eli ero on kyllä valtava pk-seutuun verrattuna.Kyllä kaksiot Helsingissä maksavat selvästi yli 200 000 euroa paremmilta paikoilta; taitaa se normi olla 250 000 € tai jotakin. Ei kukaan Itä-Helsingissä halua asua, en ainakaan minä.
Mikäli lainaa haluatte tällaiseen kämppään, niin ei tule onnistumaan niin helposti, pitäisi olla kuukausitulot siinä vähintään 3500-4000 €/kk, ja tulevaisuudessa jotakin 20% hinnasta jo valmiiksi säästettynä, että pankki teille mitään lainan antamista teille suostuu harkitsemaan. Kaverini tienaa vain vähän päälle 3000 €/kk, ja lainaa ei tuollaiselle 250 000 €:n asunnolle irronnut pankista, vaikka säästöjä on hänellä 50 000 € edestä jo.m36-intj kirjoitti:
Kyllä kaksiot Helsingissä maksavat selvästi yli 200 000 euroa paremmilta paikoilta; taitaa se normi olla 250 000 € tai jotakin. Ei kukaan Itä-Helsingissä halua asua, en ainakaan minä.
Mikäli lainaa haluatte tällaiseen kämppään, niin ei tule onnistumaan niin helposti, pitäisi olla kuukausitulot siinä vähintään 3500-4000 €/kk, ja tulevaisuudessa jotakin 20% hinnasta jo valmiiksi säästettynä, että pankki teille mitään lainan antamista teille suostuu harkitsemaan. Kaverini tienaa vain vähän päälle 3000 €/kk, ja lainaa ei tuollaiselle 250 000 €:n asunnolle irronnut pankista, vaikka säästöjä on hänellä 50 000 € edestä jo.Joo no toki ne asunnot kyllä hesassa enemmänkin maksavat, jos etsii asuntoa jostain paremmalta alueelta. Tosin itse voisin kyllä hyvinkin ostaa asunnon jostain itä-Helsingistä.
Niin tänä päivänä se asuntolainan hakeminen on kyllä varsin vaikeaa, sillä pankki usein odottaa just tollaisia ihan hirveitä tuloja, eikä aina edes usean kymmenen tuhannen säästöt heille välttämättä riitä.- ???
m36-intj kirjoitti:
Köyhiä te olette. Kyllä täältä Hesasta saa kohtuukokoisen kaksion jo 200 000 €:lla. Jos aivan uutta haluatte vaikka Töölöstä, niin maksaa yli 400 000 € pieni kaksio, tai isompi yksiö. Omasta taloyhtiöstäni myytiin tässä äskettäin samanlainen kämppä
kuin itsellänikin on, ja hintaa tuli lähelle 210 000 euroa.Minkälainen remonttitilanne tuossa 210 kämpässä? Mistä kaupunginosasta?
pelkääpimeää kirjoitti:
Hieman kyllä epäilyttää tuon toteutuminen tänäkään vuonna.
Minä uskon kyllä että Darkkis pystyy siihen. Onhan hän aiemminkin pystynyt siirtymään tutuista kuvioista (kotiseudulta) uusiin (Helsinkiin). Joku paikkakunnanvaihdos tuntuu joistakin ehkä pikkujutulta, mutta tällöin tulee muistaa, että Suomessakin on paljon ihmisiä, jotka jäävät iäksi sinne kotiseudulleen ja oikein ylpeilevät leijonakorut kimallellen etteivät ikinä ole ulkomailla käyneet.
??? kirjoitti:
Minkälainen remonttitilanne tuossa 210 kämpässä? Mistä kaupunginosasta?
Remonttitilanne taisi olla aika hyvä, eli suht. uusi talo, ja keittiön kaapit uusittu. Munkkiniemen kaupunginosasta.
- Saman kokenut
"Toki valinnan varaa riittää baarien suhteen, mutta ei siellä baareissa koskaan tutustu keneenkään, jos yksin alat siellä käymään"
Kyllä tuo onitsestäkin kiinni. Minä muutin Helsinkiin muutamia vuosia sitten. Ihan yksin, enkä tuntenut täältä käytännössä ketään minun ikäluokkaani olevaa.
Yksin minä jouduin baareissa ym. ainakin aluksi käymään ja kyllä minä siellä ihmisiin tutustuin. En joka kerta mutta riittävän usein. Nykyään osa niistä tyypeistä on ihan hyviä kavereita, joiden kanssa voi sitten käydä paikoissa, jos ei yksin huvita lähteä. Naisiinkin tutustuin aina välillä yksin liikkeellä ollessani.
Nyt tietysti alkaa se veikkailu että olen kuitenkin joku äärettömän komea ja itsevarma mies, mutta kun en ole. Olen aina ollut enemmän ujo ja vähän arka kuin rautaisella itsevarmuudella varustettu. Sen lisäksi olen keskivertoa lyhyempi. Kyllä minä silti ihmisiin tutustuin ja tuntuvat viihtyvän ihan hyvin minun seurassani.
Jos minä olisin vain erokoitunut kotiin, niin eipä varmaan olisi muita uusia tuttuja kuin työkaverit. Samoin jos olisin baarissa tms. vain nyhjöttänyt surkeana hiljaa nurkassa, enkä olisi jutellut kenellekään. Ei sitä vastuuta kavereiden löytämisestä voi lykätä vain toisten vastuulle ja valittaa vääränlaisesta kulttuurista, vaan täytyy itsekin pistää itseään peliin. lord.boredom kirjoitti:
Minä uskon kyllä että Darkkis pystyy siihen. Onhan hän aiemminkin pystynyt siirtymään tutuista kuvioista (kotiseudulta) uusiin (Helsinkiin). Joku paikkakunnanvaihdos tuntuu joistakin ehkä pikkujutulta, mutta tällöin tulee muistaa, että Suomessakin on paljon ihmisiä, jotka jäävät iäksi sinne kotiseudulleen ja oikein ylpeilevät leijonakorut kimallellen etteivät ikinä ole ulkomailla käyneet.
Kiitos vain, kiva kuulla joskus myös positiivista ja ymmärtäväistä kommenttia. Loppujen lopuksi se muutto toiselle paikkakunnalla ei ole mikään kovin iso juttu, kun osaa vaan hoitaa asiat kuntoon, kuten mm. työpaikka, asunto yms. Mutta paljon on tosiaan varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ja maaseudulla just tollaista porukkaa, jotka vaan jämähtävät pysyvästi sinne kotiseuduilleen, eivätkä edes harkitse ikinä muuttoa mihinkään isommalle paikkakunnalle. Ja paljon kun on jossain korven keskellä myös ihmisiä, jotka eivät ole käyneet ikinä elämässään ulkomailla, eivät edes Tallinnan tai Tukholman risteilyllä.
- mies32
DarkFear kirjoitti:
Toki se lähiön kaksio maksaa enemmän kun yksiö ja sama juttu on myös keskustan asunnoissa. Mutta loppupelissä sillä hinnalla ei ole hirveän suurta eroa, kun vertaa neliöhintaa ja ennen kaikkea tota hinta-laatu-koko- suhdetta. Kun ostat lähiöstä yksiön vaikka hintaan 50 000 euroa ja kaksiosta joutuisit maksamaan vain esim. 60 000 tai jopa alle sen.
Sä kun et tiedä yhtään mitään mun elämästäni, joten mä en pidä siitä, että sä alat kertomaan jotain omia totuuksia siitä ikään kuin faktoina. En mäkään puutu sun tai kenenkään kirjoittajan elämään täällä millään tavoin. Niin ja et sitten ottanut mitään kantaa siihen, kun kerroin, miten mulla olisi tarkoitus löytää uusia kavereita elämääni tässä lähiaikoina?
Niin ja tiedoksi vaan se, että sinne laivaristeilylle mulla olisi myös tarkoitus päästä jo ihan tänä vuonna.
Se on kyllä totta, että syrjemmässä asuminen vie enemmän aikaa työmatkoihin ja muihin kulkemisiin. Mutta itse kyllä käytän mieluummin enempi aikaa noihin kaikkiin matkoihin, kun että asuisin jossain keskusta-alueella kalliimmalla ja/tai pienemmässä asunnossa.
No toki se on mielipideasia, miten tilavasti haluaa asua ja mistä on valmis maksamaan ja minkä verran.
Mutta kyllä se on aina mielestäni hyvä olla tilaa vieraita varten. Kai sullakin käy myös sellaisia vieraita, joiden kanssa et välttämättä halua nukkua samassa petissä?Jos sulla niitä yövieraita mahdollisesti joskus onkin, niin paljon todennäköisemmin he tulevat yökylään jos asut keskustan kupeessa. Monet lähiöissä asuvatkin saattavat jäädä luokseni yökylään kun eivät jaksa 10-30km päähän kotiinsa kalliilla taksilla tai olemattomilla tai hankalilla julkisilla. Nyt viime yönä viimeksi tuli yllättäen tälläinen majapaikan kyselijä, pääsi sohvalle yöksi, kun oli jo vanhempi nainen.
Mutta oikeassa olet siinä, että mielipideasiahan tämä on, jos joku sitä tilaa välttämättä haluaa, niin eipä oikein kukaan voi sanoa, ettei saisi haluta. Itse en välttämättä halua. Tai sanotaanko, että en pidä sitä sen rahan väärtinä pääsääntöisesti yksin asuessani, enkä muuttaessani olisi isompaa kaupungista saanutkaan rahoituksen vuoksikaan. Saman kokenut kirjoitti:
"Toki valinnan varaa riittää baarien suhteen, mutta ei siellä baareissa koskaan tutustu keneenkään, jos yksin alat siellä käymään"
Kyllä tuo onitsestäkin kiinni. Minä muutin Helsinkiin muutamia vuosia sitten. Ihan yksin, enkä tuntenut täältä käytännössä ketään minun ikäluokkaani olevaa.
Yksin minä jouduin baareissa ym. ainakin aluksi käymään ja kyllä minä siellä ihmisiin tutustuin. En joka kerta mutta riittävän usein. Nykyään osa niistä tyypeistä on ihan hyviä kavereita, joiden kanssa voi sitten käydä paikoissa, jos ei yksin huvita lähteä. Naisiinkin tutustuin aina välillä yksin liikkeellä ollessani.
Nyt tietysti alkaa se veikkailu että olen kuitenkin joku äärettömän komea ja itsevarma mies, mutta kun en ole. Olen aina ollut enemmän ujo ja vähän arka kuin rautaisella itsevarmuudella varustettu. Sen lisäksi olen keskivertoa lyhyempi. Kyllä minä silti ihmisiin tutustuin ja tuntuvat viihtyvän ihan hyvin minun seurassani.
Jos minä olisin vain erokoitunut kotiin, niin eipä varmaan olisi muita uusia tuttuja kuin työkaverit. Samoin jos olisin baarissa tms. vain nyhjöttänyt surkeana hiljaa nurkassa, enkä olisi jutellut kenellekään. Ei sitä vastuuta kavereiden löytämisestä voi lykätä vain toisten vastuulle ja valittaa vääränlaisesta kulttuurista, vaan täytyy itsekin pistää itseään peliin.Aika ihmeelliseltä tuntuu ajatella, että hesassa pystyisi muka noin vaan tutustumaan baarissa uusiin ihmisiin ja vielä yksinäisenä nuorena miehenä. Olin just sanomassa ja olisinkin sanonut, että oot varmasti joku hyvin itsevarma ja hyvän itsetunnon omaava erittäin sosiaalinen persoona, joka tykkää olla ensimmäisenä äänessä aina joka paikassa. Mutta kun et kertomuksesi mukaan tällainen ole, niin aika ihmeelliseltä tämä asia kyllä vaan tuntuu.
On vaan niin hirveän vaikea tutustua missään uusiin ihmisiin, kun kaikilla nuorilla on jo aina ne omat valmiit kaveripiirinsä, eikä niihin koskaan haluta mukaan ketään uusia tyyppejä. Sitten jos yksin on baarissa liikkeellä, niin kukaan ei koskaan tule mitään juttelemaan, enkä oikein itsekään uskalla mennä tuntemattomille ihmisille turhia juttelemaan, varsinkaan kun en tiedä, että mistä kannattaisi alkaa edes juttelemaan.
Oon vaan niin vaatimaton persoona, etten koskaan haluaisi tuoda itseäni mitenkään esille ja olla mitenkään huomion keskipisteenä. Tällä tavalla sitä vaan aina pitäisi osata ja tykätä tuolla baarielämässä käyttäytyä, jos sieltä meinaa koskaan edes juttuseuraa yhdeksi illaksi löytää.
Kyllä vaan monilta osin tuntuu siltä, ettei tohon baarielämään jaksa panostaa minkään vertaa ja paljon helpompaa se olisi vaan jättäytyä sieltä kokonaan pois, kun ei siitä mitään hyötyä elämässä kuitenkaan loppupelissä edes ole.- realismus
DarkFear kirjoitti:
Vertailin tossa ihan huvin vuoksi hintoja oikotiellä, niin huomasin sen miten pk-seudulla löytää esim. alle 140 000 ison kaksion tai jopa kolmion mm. Kontulasta, itä-Helsingistä tai Vantaan lähiöistä. Kun taas jopa Haagassa saman summan joutuu pulittamaan jostain alle 30-neliön pienestä yksiöstä! Kalliossa tolla hinnalla ei välttämättä saa edes 20-neliön kämppää.
Isoista kaupungeista mm. Turun seudulla ison kaksion tai kolmion pystyy löytämään jopa alle 80 000 euron hintaan, eli ero on kyllä valtava pk-seutuun verrattuna.Juu, mutta se 80.000 on Lausteella tms. Katselin joskus ilmoituksia todeten ,että asunnollani saisin kaksikin suurempaa Lausteella, enemmän tilaa kenkäkokoelmalleni, mutta ei - mielummin ahtaasti tässä keskustan reunamilla, 10 min. kauppatorille kipitellen, arvostetulla alueella. Täällä kolmio 50-luvun talossa maksaa noin 150.000. Uusissa tietysti enemmän, mutta eipä ole uuteen koskaan ollut mitään mielenkiintoa. Päinvastoin, mikäli taloudellinen tilanne jostain syystä kohenisi, ryhtyisin etsimään jugendasuntoa.
mies32 kirjoitti:
Jos sulla niitä yövieraita mahdollisesti joskus onkin, niin paljon todennäköisemmin he tulevat yökylään jos asut keskustan kupeessa. Monet lähiöissä asuvatkin saattavat jäädä luokseni yökylään kun eivät jaksa 10-30km päähän kotiinsa kalliilla taksilla tai olemattomilla tai hankalilla julkisilla. Nyt viime yönä viimeksi tuli yllättäen tälläinen majapaikan kyselijä, pääsi sohvalle yöksi, kun oli jo vanhempi nainen.
Mutta oikeassa olet siinä, että mielipideasiahan tämä on, jos joku sitä tilaa välttämättä haluaa, niin eipä oikein kukaan voi sanoa, ettei saisi haluta. Itse en välttämättä halua. Tai sanotaanko, että en pidä sitä sen rahan väärtinä pääsääntöisesti yksin asuessani, enkä muuttaessani olisi isompaa kaupungista saanutkaan rahoituksen vuoksikaan.Juu no toki vieraiden kannalta se olisi helpompi, jos asuisi jossain keskustan kupeessa, niin ei tarvisi raahautua julkisilla matkatavaroiden kanssa jne.
Tietenkin baarireissujen kannalta se olisi myös kätevämpää asua jossain suht lähellä keskustaa, kun taksit ovat kalliita ja julkiset nyt kulkevat miten kulkee. Mutta riippuu kyllä toki myös siitä, että miten usein viihtyy tuolla kaupungin yöelämässä. Jos taksi maksaa n. 20-30 euroa suunta, niin voi tulla jopa silti edullisemmaksi asua lähiössä, vaikka kävisi jopa kerran viikossa baarissa, jos vuokra on lähiössä esim. n. 100euroa edullisempi kun keskustassa. Mutta toki se on ihan totta, että aktiivisesti baarielämässä viihtyvälle se syrjäisissä lähiöissä asuminen ei välttämättä sovi yhtä hyvin kun niille, jotka käyvät baareissa tyyliin kerran kuussa tai harvemmin.- ???
m36-intj kirjoitti:
Remonttitilanne taisi olla aika hyvä, eli suht. uusi talo, ja keittiön kaapit uusittu. Munkkiniemen kaupunginosasta.
Maksetun hinnan perusteella voisi luulla, että on vuokratontilla ja/tai putki- ja julkisivuremonttia on tulossa lähivuosina.
realismus kirjoitti:
Juu, mutta se 80.000 on Lausteella tms. Katselin joskus ilmoituksia todeten ,että asunnollani saisin kaksikin suurempaa Lausteella, enemmän tilaa kenkäkokoelmalleni, mutta ei - mielummin ahtaasti tässä keskustan reunamilla, 10 min. kauppatorille kipitellen, arvostetulla alueella. Täällä kolmio 50-luvun talossa maksaa noin 150.000. Uusissa tietysti enemmän, mutta eipä ole uuteen koskaan ollut mitään mielenkiintoa. Päinvastoin, mikäli taloudellinen tilanne jostain syystä kohenisi, ryhtyisin etsimään jugendasuntoa.
Joo, no Turussa edullisimmat kämpät näkyvät löytyvän lähinnä Lausteelta ja Varissuolta. Noista saisi todella todella jopa kaksi tilavaa kaksiota yhden keskusta-alueen yksiön hinnalla. Tietty se riippuu aina henkilöstä, että miten haluaa asua ja minkälaisella alueella. Mutta itse en ole koskaan pitänyt tota asuinalueen/kaupunginosan arvostusta niin korkealla, vaan enemmänkin just tota kämpän kokoa ja muita ominaisuuksia. Mulle varsinkin parveke on asunnossa aivan ehdoton ja mieluiten vielä varsin iso sellainen, eli ei siis mikään ranskalainen parveke:)
Jos itselläni asunnon osto ei olisi ollenkaan rahasta kiinni, niin silloin hankkisin varmaan asunnon meren rannalta, joko kerrostalo tai rivarikämpän ja kokoa saisi olla joku 80-neliötä.- Hämeestä kajahtaa
DarkFear kirjoitti:
Kiitos vain, kiva kuulla joskus myös positiivista ja ymmärtäväistä kommenttia. Loppujen lopuksi se muutto toiselle paikkakunnalla ei ole mikään kovin iso juttu, kun osaa vaan hoitaa asiat kuntoon, kuten mm. työpaikka, asunto yms. Mutta paljon on tosiaan varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ja maaseudulla just tollaista porukkaa, jotka vaan jämähtävät pysyvästi sinne kotiseuduilleen, eivätkä edes harkitse ikinä muuttoa mihinkään isommalle paikkakunnalle. Ja paljon kun on jossain korven keskellä myös ihmisiä, jotka eivät ole käyneet ikinä elämässään ulkomailla, eivät edes Tallinnan tai Tukholman risteilyllä.
Täällä me odotellaan leijonakorut kimallellen, että palaat häntä koipien välissä tänne junttilandiaan kehäkolmosen ulkopuolelle, jotta voidaan pilkata sivariuttasi ja olla muutenkin suvaitsemattomia ja inhottavia ihmisiä.
Hämeestä kajahtaa kirjoitti:
Täällä me odotellaan leijonakorut kimallellen, että palaat häntä koipien välissä tänne junttilandiaan kehäkolmosen ulkopuolelle, jotta voidaan pilkata sivariuttasi ja olla muutenkin suvaitsemattomia ja inhottavia ihmisiä.
No siinähän odotatte vaikka maailman tappiin saakka. Mä kun en sinne tule takaisin palaamaan, joten turha odottaa. Miksi ensinnäkin tulisin? Kun mulla on työtä muualla ja viihdyn paremmin kotiseutuni ulkopuolella, niin miksi mä sinne haluaisin takaisin muuttaa?
- mies32
...... kirjoitti:
Ota saman tien kinkkimuija itsellesi, niin saat ilmaisen siivojan lisäksi niitä kauan kaipaamiasi kurtisaanin palveluksiakin.
Vakikinkki osaa myös tehdä sen järjestelytyön. Ja sitä voi sitten jälkeenpäin syyttää tavaroiden "hukkaamisesta". Ja vaikka hukkaaja onkin ollut mies itse, niin saa siinä sitten kuitenkin kuulla, että mihin on itse tullutkaan laitettua ne etsityt tavarat.
??? kirjoitti:
Maksetun hinnan perusteella voisi luulla, että on vuokratontilla ja/tai putki- ja julkisivuremonttia on tulossa lähivuosina.
Kyseessä on vuokratontti, mutta vuokran hinta on edullinen, noin 1€/neliöltä/kk, uudemmat talot sijaitsevat tällä alueella yleensä vuokratontilla, mutta ovat ne vanhemmatkin joskus. Näitä vanhoja mörskiä 50-luvulta löytyy täältä paljon ympäristössä, mutta ne ovat noin 50 000 € kalliimpia, koska niihin tullut putkiremontti ja ehkä julkisivuremontti. En sano, että nykyrakentaminen olisi sen parempaa (nykytalojen rungot voivat olla osittain huonompiakin, johtuen huonosta rakentamisesta), mutta paljon halvemmalla irtosi, eikä putkiremonttia tiedossa. Ja onhan näissä uusissa ilmanvaihto paljon parempi, kunhan on oma ilmanvaihtokone.
- sdfsfsssss
Kannattaa sit roudata pimppaa ihan tosissaan sinne kämpälle, jotta saat vuokralles jotain vastinettakin!
- mies32
Kaupungin hinta on 200€/laaki eli jo kolme seksikertaa kuukaudessa kattaa 600€ vuokran. No Kalliossa vuokrat sen verran kovat, että ehkä joutuu saamaan neljästi. Mutta jos panee samaa löytöä illalla ja uusiksi aamulla, niin ei tarvitse kuin kaksi naista kuukaudessa.
- Tällaisia mietin.
Minäkin olen ajatellut muuttaa jo vuosikymmeniä Helsinkiin, mutta en ole sitä vieläkään saanu tehdyksi ja ikää on jo 43 joten tuskinpa sitä enää näin vanhalla iällä enää osaa muuttaakaan täältä tutusta ja turvallisesta pikkukylästä vieraaseen ja uuteen maailmaan joka voisi antaa edes hitusen sitä mistä olen parikytä vuotta haaveillut - eli tuntemattomuutta ja sen tuomaa vapautta " hengittää".
Täällä pikkukylällä ( noin 18000 asukasta) kaikki ovat tuntevinaan ja tietävinään toisista yhtä jos toista .... suurella paikkakunnalla olisin tuntematon, mies vailla menneisyyttä.
Sanoisin teille nuoremmille jotka suunnittelette suureen kaupunkiin muuttoa, että tehkää se muutto, vaikka se ei olisikaan sitten sitä mitä toivoitte mutta saisitte ainakin tietää oliko se sen arvoista ja mitä se toikaan tullessaan ja jos se eläminen ei oikein luonnistu isolla paikalla, niin ainahan voitte palata kotikonnuille.Suosittelen kyllä myös sua muuttamaan, jos vaan intoa ja kiinnostusta siihen riittäisi. Ei kannata vedota liikaa siihen ikään, etteikö muka voisi sen takia muuttaa pois kotiseuduilta, jos on vähänkin sellainen fiilis, että haluaisi päästä vaihteeksi isompiin ympyröihin ja pois tutuista vanhoista kuvioista.
Ei muuta kun etsit työpaikan vaikka hesasta tai jostain muusta isommasta kaupungista ja sitten vaan hankit asunnon jostain, joko vuokra- tai omistusasunto, jos vaan varaa sellaiseen on, niin sillä pääsee hyvin uuteen alkuun.
Ymmärrän hyvin, jos elämä jossain pikkupaikassa tuntuu ahdistavalta, kun kaikki ihmiset tuntevat toisensa jotain kautta ja sitten kun ihmisillä on aina tapana juoruilla toisista ja kertoa muiden asioita eteenpäin, niin kyllä varmasti tollainen alkaa ahdistaa.
Oon ihan samaa mieltä kanssasi tästä asiasta ja itse kyllä kannustan myös kaikkia nuoria muuttamaan isompiin kaupunkeihin, koska kyllä se elämä isommissa kaupungeissa on aina mukavempaa kun jossain maaseudulla tai pikkukaupungeissa.- 12+5
DarkFear kirjoitti:
Suosittelen kyllä myös sua muuttamaan, jos vaan intoa ja kiinnostusta siihen riittäisi. Ei kannata vedota liikaa siihen ikään, etteikö muka voisi sen takia muuttaa pois kotiseuduilta, jos on vähänkin sellainen fiilis, että haluaisi päästä vaihteeksi isompiin ympyröihin ja pois tutuista vanhoista kuvioista.
Ei muuta kun etsit työpaikan vaikka hesasta tai jostain muusta isommasta kaupungista ja sitten vaan hankit asunnon jostain, joko vuokra- tai omistusasunto, jos vaan varaa sellaiseen on, niin sillä pääsee hyvin uuteen alkuun.
Ymmärrän hyvin, jos elämä jossain pikkupaikassa tuntuu ahdistavalta, kun kaikki ihmiset tuntevat toisensa jotain kautta ja sitten kun ihmisillä on aina tapana juoruilla toisista ja kertoa muiden asioita eteenpäin, niin kyllä varmasti tollainen alkaa ahdistaa.
Oon ihan samaa mieltä kanssasi tästä asiasta ja itse kyllä kannustan myös kaikkia nuoria muuttamaan isompiin kaupunkeihin, koska kyllä se elämä isommissa kaupungeissa on aina mukavempaa kun jossain maaseudulla tai pikkukaupungeissa.Muutin pikkupaikkakunnalta Tampereelle ja kuvittelin että siitä alkaa minun nousuni pois alempitasoisuudesta. Toisin on käynyt ainakin toistaiseksi. En ole mikään supliikki vaan epävarma ja ujo mies. Tuskin silloin auttaa naisensaannissa vaikka asuis luxuspalatsissa Helsingin Eirassa.
- fdhdfgh
12+5 kirjoitti:
Muutin pikkupaikkakunnalta Tampereelle ja kuvittelin että siitä alkaa minun nousuni pois alempitasoisuudesta. Toisin on käynyt ainakin toistaiseksi. En ole mikään supliikki vaan epävarma ja ujo mies. Tuskin silloin auttaa naisensaannissa vaikka asuis luxuspalatsissa Helsingin Eirassa.
Jos nyt pienelläpaikkakunnalla sattuu asumaan niin ei sieltä mihinkään pikkukaupunkiin kannata muuttaa vaan suoraan helsinkiin. Se on ihan eri paikka kun Oulu, Tampere tai Turku. Noi 3 on yllättävänkin pieniä ja olemukseltaan samanlaisia ku pienet kylät.
- Korjaan vähän
DarkFear kirjoitti:
Suosittelen kyllä myös sua muuttamaan, jos vaan intoa ja kiinnostusta siihen riittäisi. Ei kannata vedota liikaa siihen ikään, etteikö muka voisi sen takia muuttaa pois kotiseuduilta, jos on vähänkin sellainen fiilis, että haluaisi päästä vaihteeksi isompiin ympyröihin ja pois tutuista vanhoista kuvioista.
Ei muuta kun etsit työpaikan vaikka hesasta tai jostain muusta isommasta kaupungista ja sitten vaan hankit asunnon jostain, joko vuokra- tai omistusasunto, jos vaan varaa sellaiseen on, niin sillä pääsee hyvin uuteen alkuun.
Ymmärrän hyvin, jos elämä jossain pikkupaikassa tuntuu ahdistavalta, kun kaikki ihmiset tuntevat toisensa jotain kautta ja sitten kun ihmisillä on aina tapana juoruilla toisista ja kertoa muiden asioita eteenpäin, niin kyllä varmasti tollainen alkaa ahdistaa.
Oon ihan samaa mieltä kanssasi tästä asiasta ja itse kyllä kannustan myös kaikkia nuoria muuttamaan isompiin kaupunkeihin, koska kyllä se elämä isommissa kaupungeissa on aina mukavempaa kun jossain maaseudulla tai pikkukaupungeissa."...kyllä se elämä isommissa kaupungeissa on aina mukavempaa kun jossain maaseudulla tai pikkukaupungeissa."
Ei se ihan noin yksiselitteistä ole. Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut pitävät kaupungin vilskeestä, toiset maaseudun rauhasta ja jotkut molemmista.
Monelle asuminen kaupungin betonihelvetissä jossain 40 neliön luukussa on painajainen verrattuna omaan rauhaan ja isoon taloon omalla pihalla. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa mihinkään omakotitaloon pk-seudun hinnoilla.
Sitä paitsi moni pitää enemmän siitä rauhallisesta elämäntyylistä, eikä edes halua elää kaupungissa. Eivät edes kaikki nuoret.
- Varoittaja.
Pidä baareissa käydessäsi peltihousut jalassa. Helsingissä on paljon homoja. Varo, etteivät yllätä sinua takaapäin!
- lady in black
Itse taas tein toisinpäin eli muutin suuremmasta kaupungista pienempään ja vaihdoksen myötä tuli myös säpinää ja hyvin varteenotettavia miehiä vastaan. Aiemmassa isommassa asuinkaupungissa rakkausrintamalla oli aivan kuollutta ja netissäkään kukaan ei juurikaan laittanu viestiä/uskaltanu lähtee treffeille. Baareissakaan en jaksanu enää erityisemmin käydä, kun niissäkään ei ikinä tullu ketään mielenkiintosta saatikka terveitä elämäntapoja omaavaa vastaan. Tuntuu, että suurissa kaupungeissa on enempi pintaliitomeininkiä, pahoinvointia ja ihmisiä kierrätetään kuin kertakäyttötavaraa, joten koin tehneeni erittäin hyvän ratkaisun lähtiessäni inhimillisempiin piireihin!
- mies32
lady in black kirjoitti:

Tasosi ei tainnut riittää kilpailuun isommilla markkinoilla.
- bhjkjnkm
lady in black kirjoitti:
Itse taas tein toisinpäin eli muutin suuremmasta kaupungista pienempään ja vaihdoksen myötä tuli myös säpinää ja hyvin varteenotettavia miehiä vastaan. Aiemmassa isommassa asuinkaupungissa rakkausrintamalla oli aivan kuollutta ja netissäkään kukaan ei juurikaan laittanu viestiä/uskaltanu lähtee treffeille. Baareissakaan en jaksanu enää erityisemmin käydä, kun niissäkään ei ikinä tullu ketään mielenkiintosta saatikka terveitä elämäntapoja omaavaa vastaan. Tuntuu, että suurissa kaupungeissa on enempi pintaliitomeininkiä, pahoinvointia ja ihmisiä kierrätetään kuin kertakäyttötavaraa, joten koin tehneeni erittäin hyvän ratkaisun lähtiessäni inhimillisempiin piireihin!
FF ?
- Näin se homma menee

Naisillahan se on juuri noin. Kun esim. Helsingissä naisia on paljon enemmän kuin miehiä, niin perusnaisen taso on matalampi Helsingissä suhteessa pienempiin paikkakuntiin, joissa naisia on huomattavasti vähemmän miehiin nähden.
Eli summa summarun.
Keskitason mies saa laadukkainta naista Helsingissä ja mitä pienemmäksi paikkakunnat menee, laatu ja saanti huononee kunnes pienimmillä kylillä se saanti loppuu kokonaan. Helsingin KTM:stä tulee ATM.
Kun taas keskitason naisella tuo homma on juurikin päinvastoin. Helsingin KTN:stä tulee YTN. - Just näin
Näin se homma menee kirjoitti:
Naisillahan se on juuri noin. Kun esim. Helsingissä naisia on paljon enemmän kuin miehiä, niin perusnaisen taso on matalampi Helsingissä suhteessa pienempiin paikkakuntiin, joissa naisia on huomattavasti vähemmän miehiin nähden.
Eli summa summarun.
Keskitason mies saa laadukkainta naista Helsingissä ja mitä pienemmäksi paikkakunnat menee, laatu ja saanti huononee kunnes pienimmillä kylillä se saanti loppuu kokonaan. Helsingin KTM:stä tulee ATM.
Kun taas keskitason naisella tuo homma on juurikin päinvastoin. Helsingin KTN:stä tulee YTN.Helsingin KTM muuttuu ATMksi jossain pershikiållä
- näin se on
Just näin kirjoitti:
Helsingin KTM muuttuu ATMksi jossain pershikiållä
Helsingin KTM:n taso alkaa tippumaan välittömästi kehäkolmosen ulkopuolelle kun astuu!!
- Mies savoon sieltä
Otan osaa.
- mies maalta
Empä tuota nyt elämäksi omasta mielestäni sanoisi, no pääasia että itse olet tyytyväinen. Minä jos joutuisin täältä helsinkiin hyppäisin raitiovaunun alle.
- lady in black
No siis korjattakoon vielä edellistä kommenttiani, että kyllähän sitä säpivää välillä olikin ja tuli seurusteltuakin, mut eipä sitä jaksa kauaa yrittää ihmisen kanssa, joka on ihan eri aaltopituuksilla. Muutenkin ihmisten "tasonhan" voi itse kukin määrittää ja sehän riippuu ihmisestä itsestään arvostaako enempi materiaalista vai henkistä valuuttaa.. Itselle kun statuksilla ja omaisuudella ei ole mitään väliä vaan sisäinen kauneus kuten henkinen äly, jalous ja taiteellisuus/luovuus sekä terveet elämäntavat on tärkeimmät kriteerit ja voin omasta puolestanikin sanoa omaavani nuo. Ulkonäkö taas oltava miehellä vähintään siisti ja miellyttävä. Tuollainen on mielestäni ns. tasokas mies ja sellasiapa kultakimpaleita voi löytyä myös pikkukaupungeistakin, joten eipä se kaupungin koko takaa vielä yhtikäs mitään :) Suurcityissä on vain enempi saastetta ja matalemmat vibat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6232606Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4182056Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H232040JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191586- 671554
Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641498- 1261262
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka231090Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.191044Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16988