Suomen politiikka on täysin korruptoitunut

Suomen poliittisen järjestelmän heikkoutta on se, että Hautala voi jatkaa ministerinä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikki ei ole paljastunut tuossa Hautalan jutussa
ja siellä muhii suuremmat veronkierrot. Koko Kataisen hallitus rypee sonnassaan
ja on jo menettänyt kansan luottamuksen jo täysin.
3147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perustuslain ( http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 ) mukaan "ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia"

Hautala vertasi itseään tavallisiin kansalaisiin, mutta silloin hänen pitäisi
saada samat rankaistukset mitä tavallisilla kansalaisillakin on.
Tavallinen kansalainen ei selviä millään anteeksipyynnöillä tuommoisista veronkiertojutuista. Tavallisella kansalaisella ei ole semmoisia palkkoja mitä
tuollaisilla ministereillä on ja tavallinen kansalainen ei uskalla riskeerata viimeisiä
eurojaan tuommoiseen vilunkiin jossa voi menettää omaisuutensa pelkkinä sakkoina.

Äänestä

Pitää ihmetellä sitä miten johtavassa politiikassa ja Suomen eduskunnassa on
mukana entisiä ja nykyisiä rikollisia ? Eikö kansa osaa antaa arvoa rehellisille ja jättää
rikolliset ja luikurit pois äänestäessään vaaleissa?

Äänestä

Politikoilla olisi valta laatia lait veronkierron estämiseksi esim: kieltämällä
-SÄÄTIÖT
-HOULING YHTIÖT
Vaan eipä ole kukaan puuttunut todellisiin veronkiertäjiin .

Politikoilla liikaa kytköksiä hyvävelipiireihin !?

Yksi tämän päivän puheenaihe palkkojen 0 korotus ,tai kaikkein irstain ja röyhkein häkämiehen ehdotus maksattaa pieni korotus veronmaksajilla .

Miksei kukaan vaadi tässä tilanteessa vastavuoroisesti hintojen jäädyttämistä ?

Vaan eihän toisten ahneudella ole mitään rajaa .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmaatalous nousuun kirjoitti:

Suomen poliittisen järjestelmän heikkoutta on se, että Hautala voi jatkaa ministerinä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikki ei ole paljastunut tuossa Hautalan jutussa
ja siellä muhii suuremmat veronkierrot. Koko Kataisen hallitus rypee sonnassaan
ja on jo menettänyt kansan luottamuksen jo täysin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu