Kissa leikattiin ja käyttäytyy nyt oudosti(?)

Kissa on siis noin 11kk ja sterilisoitiin eilen. Saatiin lääkäristä kissan päälle sukkapuku ja kipulääkkeitä, kissa kuitenkin yritti repiä sukkapukua ja se lähti koko ajan etutassuista irti niin käytiin tänään laittamassa sen lisäksi vielä kauluri. Tänään jo ennenkuin mentiin eläinlääkäriin kissa oli nukkunut koko päivän ja vapissut hassusti sekä korvanpäät tuntui kuumilta ja nenä tosi viileältä. Epäilin että sillä on kylmä niin käärin lämpimästi ja vapina lakkasikin hetkeksi, sitten kun tultiin lääkäristä kotiin kissa on käyttäytynyt tosi oudosti. Kaulurista tietenkin hämmentynyt ja kävelee sen vuoksi kömpelästi törmäillen jne mutta jostain syystä se on myös nukkunut koko ajan eikä ole edes vessassa käynyt, syöminen aika hankalaa kaulurin takia niin on juonut ja syönyt sitten minun avustuksella. Käytön on luultavasti ihan normaalia mutta jostain syystä minua huolestuttaa että onko kaikki ok? Se on ollut tosi väsynyt ja veltto ja vain lepäillyt. Onko ihan normaalia kun kuitenkin vielä eilen oli tosi vilkas ja tavallinen mutta nyt jostain syystä tollainen 'kipeän' oloinen, johtuuko kaulurin tuomasta hämmennyksestä ja väsymyksestä vai mistä?
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voisitko soittaa sinne eläinlääkärille ja kysyä neuvoa ? Meillä meni sama toimenpide tosihyvin :-) saitko kotiin kissan kipulääkettä ? Jos et saannut voit pyytää sitä samalla kun soitat kisoille on omaa kipulääkettä ! Niille ei saa antaa mitään ihmisten lääkettä ! Ei ees lasten !! Toivotaaan että teidän kisu voi jo paremin !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kisuususuu kirjoitti:

Kissa on siis noin 11kk ja sterilisoitiin eilen. Saatiin lääkäristä kissan päälle sukkapuku ja kipulääkkeitä, kissa kuitenkin yritti repiä sukkapukua ja se lähti koko ajan etutassuista irti niin käytiin tänään laittamassa sen lisäksi vielä kauluri. Tänään jo ennenkuin mentiin eläinlääkäriin kissa oli nukkunut koko päivän ja vapissut hassusti sekä korvanpäät tuntui kuumilta ja nenä tosi viileältä. Epäilin että sillä on kylmä niin käärin lämpimästi ja vapina lakkasikin hetkeksi, sitten kun tultiin lääkäristä kotiin kissa on käyttäytynyt tosi oudosti. Kaulurista tietenkin hämmentynyt ja kävelee sen vuoksi kömpelästi törmäillen jne mutta jostain syystä se on myös nukkunut koko ajan eikä ole edes vessassa käynyt, syöminen aika hankalaa kaulurin takia niin on juonut ja syönyt sitten minun avustuksella. Käytön on luultavasti ihan normaalia mutta jostain syystä minua huolestuttaa että onko kaikki ok? Se on ollut tosi väsynyt ja veltto ja vain lepäillyt. Onko ihan normaalia kun kuitenkin vielä eilen oli tosi vilkas ja tavallinen mutta nyt jostain syystä tollainen 'kipeän' oloinen, johtuuko kaulurin tuomasta hämmennyksestä ja väsymyksestä vai mistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu