Kirvesvarsitontin minimi ajotien leveys?

Suunnittelemme talokauppoja. Tonttimme reunalla ja ihan makuuhuoneiden ikkunan alla on tie naapuriin. Mikä on minimi ajoväylän leveys, mikä naapurille on annettava, kun tonttia lohkotaan?
Tontille pääsisi toistakin kautta, mutta se on kävelytie. Onko kokemuksia kunnallisten tahojen kanssa neuvotteluista tällaisesta käyttöönotosta?
35915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olipas sekava viesti. Jos siis tontti on jo lohkottu ja lainhuudatettu, niin ei muuta kuin kartasta katsomaan? Siitähän sen leveyden näät. Kirvesvarsitontin varsiosa ei sitten ole juridisesti mikään "ajotie", se on vain L:n mallinen kiinteistö ja siitä voi vaikka mm. ajaa oman talonsa eteen. Mutta juridisesti on yhtä lailla osa sitä kiinteistöä kuin mikä tahansa muukin alue kiinteistöstänne, eli ei sitä käsitellä millään "ajotie"-statuksella sen kummemmin kunnassa yms. Ja tosiaan jos se on jo olemassaoleva kiinteistö niin turhahan sitä on enää spekuloida, "ajotie" on missä on ja sen leveys on mikä on.

Jos sen sijaan on kyse siitä että on tällä hetkellä vain yksi iso tontti ja se on tarkoitus lohkoa kahdeksi tontiksi jossa toinen osa tulisi kirvesvarsitontiksi, niin silloin ei muuta kuin soitto kuntaan. Meilläpäin sanottiin että 6 metriä on minimi. 6 metriin pitää siis mahduttaa esim. lumikasat, valumavesien ohjaus jne. Jos taas olette ostamassa tuota tienpintatonttia ja edes myyjä ei tiedä paljonko sen tulevan kirvesvarsitontin leveys on niin eipä myyjällä silloin ole kyllä edes mitään lausuntoa lohkomisesta ja taas pitäisi olla yhteydessä kuntaan.

Mutta tosiaan, niin sekavasti on kirjoitettu tuo viesti ettei ota mitään selkoa millaisesta tilanteesta on nyt siis kyse.

Äänestä

Tilanne se, että tontti lohkomatta, yhtä ja samaa vielä. Hallinnanjakosopimusta tarjottu, lohkomista ehdotettu ostajan puolelta. Hallinnanjakosopimuksessa tierasitteessa esitetty tienhoitokulut 50/50 jaettavaksi. Miksi meidän pitäisi maksaa naapurin tienkunnostuksesta?
Kiitos jo vastanneelle palautteesta! Viestin sekavuus johtuu siitä, että otamme ensi askeleita talokaupoissa.
Soiteltu kuntaan joo, mutta siellä ollaan aika vähän paikalla.....

Äänestä

5 metriä lienee minimi nykyaikana. Järkevintä on tietysti jos voitte molemmat käyttää samaa ajoväylää jolloin kulut tietysti jaetaan fifty fifty tai siinä suhteessa mitä kumpikin käyttää. Käyttöoikeutena alue jää sinun omistukseesi ja silloin sitä voidaan käyttää yhdessä kulut jakaen, samoin jos rakennusoikeus on sidottu tontin pinta-alaan niin rakennusoikeutta on tietysti enemmän. Jos lohkotaan ns. kirvesvarreksi niin sinulla ei ole asiaa tuolle tienpätkälle, ei tietysti tule kustannuksiakaan. Samoin rakennusoikeus kuuluu naapurille. Jos tonttia ei saa lohkoa eli käytännössä rakennuspaikalla on minikoko eikä ko. tontista tiitä kahteen riittävän kokoiseen tonttiin. Silloin ainut vaihtoehto on tuo hallinnanjakosopimus jossa määritellää mitä osaa tontista kukin hallitsee ja mistä kustannuksista vastaa.


Oletan että kyseeseen tulee vain hallinnanjako ja myyjä ehdottaa että vastaatte uuden tarvittavan kulkuyhteyden rakentamisen/kunnostamisen puoliksi. Jos sinä et yhteyttä tarvitse, ei luonnollisestikaan kannata osallistua jatkossa kunnossapitoon. Toisaalta sinulla ei sitten ole asiaa ko. väylälle jos et halua sen ylläpitoa kustantaa.

Kevari pitkin ei tontille tietenkää saa ajaa. Vaatisi kaavamuutolsen jossa tontille ajo sallitaan. Vastuullinen virkamies ei tällaiseen voi suostua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Projektipäällikö kirjoitti:

Suunnittelemme talokauppoja. Tonttimme reunalla ja ihan makuuhuoneiden ikkunan alla on tie naapuriin. Mikä on minimi ajoväylän leveys, mikä naapurille on annettava, kun tonttia lohkotaan?
Tontille pääsisi toistakin kautta, mutta se on kävelytie. Onko kokemuksia kunnallisten tahojen kanssa neuvotteluista tällaisesta käyttöönotosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu