Kouluttakaa hyvät ihmiset itseänne, jos tarvitsee kysyä perus asioita teillä ei vielä pitäisi olla koiraa.... vähän nyt itse kritiikkiä...Ja kun se koira parka siellä nyt kumminkin on, menkää sen kanssa ammatti auttajalle, joka kouluttaa teidät kouluttamaan koiranne ja ymmärtämään sen tarpeet ja kielen.
Vastaukset 13
Oispa ideaalia.
Toisaalta jos miettii, niin kuka kouluttaa itseään esim lastenkasvatukseen ennen itse asiaa... ? Tai parisuhteeseen vaikka.
Ja toinenkin toisaalta ; valitettavasti nämä "alat" ovat sellaisia, että parhaiten oppii tekemällä. Siis NE, jotka ovat (ja kykenevät) oppiakseen ja ymmärtävät vastuunsa ja ovat aktiivisia asian suhteen, ymmärtävät tarpeen sille ja ovat edes siitä kiinnostuneita.
Perustiedon jakaminen olisi hyväksi viettirakenteita myöten, mutta tässä tulee sitten se ongelma, että kuka sitä tietoa jakaa...ja miten. Hienoahan olisi, jos ihmiset oppisivat tulkitsemaan koiran kieltä edes alkeellisesti ja käsittäisivät etteivät sen tarpeet ole samanlaiset kuin ihmisellä. Sellainen ajattelu ja toiminta on eläinrääkkäystä.
Ihmisten kuva koiranpidosta on vääristynyt vuosi vuodelta.
En tiedä käykö tässä samanlaista aaltoliikettä kuin lastenkasvatuksessakin, eli on näitä kaveriaikakausia "julman kauden" jälkeen ja sitten taas tulee uudet tuulet uusien sukupolvien myötä vai meneekö pahemmaksi vain.
On suorastaan järkyttävää kuinka paljon ongelmaisia näkyy tuolla kaduilla. Yksi jos toinen meuhkaa ja rähjää, vetää ja riehuu, nylkyttää omistajaan, tuhoaa kotia ja mitä vielä. Sen pitäisi olla merkki jostakin jokaiselle sellaisen hihnan päässä.- Take it easy
"On suorastaan järkyttävää kuinka paljon ongelmaisia näkyy tuolla kaduilla."
Ne on nuoria vielä. Nyt on niin muotia ottaa koira ja kun kaikki ottaa pentuja suunnilleen samoihin aikoihin, seuraa siitä että paljon junnuja liikkeellä. Kyllä ne siitä tavoille oppii, suurin osa ainakin.
Meilläpäin ainakin on käynyt niin että kaikki ne jotka olivat nuoria samaan aikaan kuin mun rekku, on rauhoittunut. Sitten on tullut seuraava sukupolvi jolla taas omat ongelmansa, mutta rauhoittuneet nekin on. Kunnes nyt taas kerran... eivätköhän nuokin?Täällä on niin paljon koiria, sekä aikuisia, vanhuksia ja nuoria hihnan molemmissa päissä, että kaikenlaista joutuu päivittäin näkemään.
Tuntuu, että ehkä joku tyyliin joka kymmenes koira käyttäytyy" koulutetusti".
- PIKKU ANTTI
clarma kirjoitti...
Oispa ideaalia.
Toisaalta jos miettii, niin kuka kouluttaa itseään esim lastenkasvatukseen ennen itse asiaa...
Kyllä perusasioita pitää selvittää ennen koiran ottamista .....kyllä meillä ainakin peruasiat käytiin läpi ennen kun lapsi syntyi,,,sitä kutsutaan vastuullisuudeksi....- PIKKU ANTTI
clarma juuri tuosta syystä on maamme kodinvaihtaja (ongelma koiria) täynnä....Vastuullisuuden ja elämän hallinnan puute...
PIKKU ANTTI kirjoitti:
clarma juuri tuosta syystä on maamme kodinvaihtaja (ongelma koiria) täynnä....Vastuullisuuden ja elämän hallinnan puute...
Ja ongelmaperheitä =)
En vaan itte käsitä, kun elävää olentoa ollaan ottamassa osaksi perhettä ja elämää, miksei koeta tarvetta perehtyä asiaan tarkemmin.
Toisaalta voi perehtyäkkin ja jos esim kyselee vääriltä ihmisiltä, niin ... itte en vain luottais sellaseen vaan hutkisin ja tutkisin pidempään.
Otin itte ekan oman koirani 16-vuotiaana (dobberi) ja olin sitä jo kuusivuotiaasta odottanut ja asiaan perehtynyt. Sitten vain tulta päin ja vaikeuksien kautta voittoon!- pätemiset
clarma kirjoitti:
Ja ongelmaperheitä =)
En vaan itte käsitä, kun elävää olentoa ollaan ottamassa osaksi perhettä ja elämää, miksei koeta tarvetta perehtyä asiaan tarkemmin.
Toisaalta voi perehtyäkkin ja jos esim kyselee vääriltä ihmisiltä, niin ... itte en vain luottais sellaseen vaan hutkisin ja tutkisin pidempään.
Otin itte ekan oman koirani 16-vuotiaana (dobberi) ja olin sitä jo kuusivuotiaasta odottanut ja asiaan perehtynyt. Sitten vain tulta päin ja vaikeuksien kautta voittoon!tehdäänpä täällä yksinkertaisesta asiastan vaikeaa,,,,,,,,,
- isoisoäiti
pätemiset kirjoitti:
tehdäänpä täällä yksinkertaisesta asiastan vaikeaa,,,,,,,,,
pätemiset kanssa aika pitkälti samaa mieltä, pienessä maassa koiria melkeimpä enemmän kuin missään muualla asukasmäärään nähden. Jos täällä ei muuta olisi kuin huonosti ja erittäin huonosti käyttäytyviä koiria koko Suomi olisi yhtä koirien taistelutannerta.
Ihmisillä on eri näkemykset koirasta minkä kanssa kukin haluaa elää ja toimeen tulevat. Ei kaikkien koirien tarttekkaan olla huippuunsa koulutettuja edes tottelevaisuudessa, joka on vain pieni osa koirien taidoista. Riittää kun on yhteiskuntakelpoinen ja omistajalla sekä koiralla on hyvä olla - Ongelmia on
isoisoäiti kirjoitti:
pätemiset kanssa aika pitkälti samaa mieltä, pienessä maassa koiria melkeimpä enemmän kuin missään muualla asukasmäärään nähden. Jos täällä ei muuta olisi kuin huonosti ja erittäin huonosti käyttäytyviä koiria koko Suomi olisi yhtä koirien taistelutannerta.
Ihmisillä on eri näkemykset koirasta minkä kanssa kukin haluaa elää ja toimeen tulevat. Ei kaikkien koirien tarttekkaan olla huippuunsa koulutettuja edes tottelevaisuudessa, joka on vain pieni osa koirien taidoista. Riittää kun on yhteiskuntakelpoinen ja omistajalla sekä koiralla on hyvä ollaNyt oli kyse yhteiskuntakelvottomista koirista. Jos koira räyhää ja kiskoo hihnassa, ei silloin ole omistajalla eikä varsinkaan koiralla hyvä olla.
- isoisoäiti
Ongelmia on kirjoitti:
Nyt oli kyse yhteiskuntakelvottomista koirista. Jos koira räyhää ja kiskoo hihnassa, ei silloin ole omistajalla eikä varsinkaan koiralla hyvä olla.
Anteeksi väärinkäsitykseni !
- canis.familiaris
Ihminen, joka jättää koiransa kouluttamatta on piittaamaton elämässään monessa muussakin asiassa.....Koira on ehkä se näkyvin asia.
- canis.familiaris
Kouluttamisella viittaan tapakasvatukseen, joka tähtää normaaliin sisä- sekä ulkokäytökseen sosiaalistamisineen kaikkineen.
Näinpä. Siitä olisi lähdettävä sillä hetkellä kun pentu astuu taloon sisään. Eikä sitten kun se on kasvanut ja "sitä saa kouluttaa".
Itte kuulin pentuaikana kommentteja tapaan "ei noin pientä pentua voi vielä kouluttaa" enkä voi sanoin kuvata sitä hämmästystä. Koska se sitten pitää aloittaa ?
Ja nyt kyseessä todellakin tapakasvatus, kuten vaikka koirien tai ihmisten ohittaminen nätisti. En näe meinaan mitään järkeä opettaa ensin pennulle että se on okei mennä kaikkien luokse omin lupinensa ja sitten alkaa karsimaan sitä pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen351769- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841271Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131156Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93970- 74969
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52742Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56670Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13659Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27648- 43635
- 146634
- 28618
- 51607
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua92607Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95597- 47577