Vanha isäni oli uusissa naimisissa 30 v. Isä kuoli. Isälläni oli me 3 lasta, ja uudella vaimolla 2 lasta edellisestä avioliitostaan. Avioehtoa ei ole. Heillä on keskinäinen testamentti (vuodelta 90), jossa leski saa kaiken omaisuuden täydellä omistusoikeudella ja voi menetellä sen suhteen miten haluaa. Toivottiin, etteivät perilliset vaadi lakiosaa lesken eläessä. Heidän molempien kuoltua on heidän omaisuutensa jaettava tasan puolisoiden rintaperillisten kesken. Siinä tapauksessa, että leski solmii uuden avioliiton, ei uudella puolisolla ole avio-oikeutta tällä testamentilla saatuun omaisuuteen tai sen tuottoon. Varallisuutta on asunto-osake (vaimon nimissä), auto ja 3 pankkitiliä: vainajan, yhteinen, ja lesken. Isä on myynyt mökkinsä (isän nimissä ollut) 2 v sitten josta rahat on jaeltu näille tileille. Viime vuosina isä ei enää ollut täysin kunnossa vakavan aivosairauden sairastettuaan 3 v sitten (jäi kognitiivisia vaikeuksia).
Vaadimme lakiosaa nyt, koska pesässä on runsaasti käteistä. Lasketaanko yhteiseksi omaisuudeksi kaikkien tilien varat (myös lesken tili jonne isän mökkirahat talletettiin) ja asunto-osake ym? Ja sitten ne puolitetaan, ja se on vainajan osuus? Perimmekö isän osuuden lesken kuoleman jälkeen? Jos perimme, miten voimme turvata tulevan perintömme lesken kuolemaan saakka? Leskihän voi myydä asunnon ja lahjoitella rahat kahdelle lapselleen. Testamentin hengen mukaisesti omaisuus pitäisi jakaa tasan perillisten kesken sitten kun leskikin kuolee. Leski on kuitenkin jo ilmoittanut, että asunto on hänen ja menee hänen lapsilleen.
Tilanne on sekava. Emme ymmärrä miten lesken kuoleman jälkeen omaisuus jaetaan. Onko testamentissa moittimista?
Vaadimme lakiosaa nyt, koska pesässä on runsaasti käteistä. Lasketaanko yhteiseksi omaisuudeksi kaikkien tilien varat (myös lesken tili jonne isän mökkirahat talletettiin) ja asunto-osake ym? Ja sitten ne puolitetaan, ja se on vainajan osuus? Perimmekö isän osuuden lesken kuoleman jälkeen? Jos perimme, miten voimme turvata tulevan perintömme lesken kuolemaan saakka? Leskihän voi myydä asunnon ja lahjoitella rahat kahdelle lapselleen. Testamentin hengen mukaisesti omaisuus pitäisi jakaa tasan perillisten kesken sitten kun leskikin kuolee. Leski on kuitenkin jo ilmoittanut, että asunto on hänen ja menee hänen lapsilleen.
Tilanne on sekava. Emme ymmärrä miten lesken kuoleman jälkeen omaisuus jaetaan. Onko testamentissa moittimista?
Vastaukset 4
Vanhimmat
>>Onko testamentissa moittimista?>Vanha isäni oli uusissa naimisissa 30 v.>Avioehtoa ei ole. // Lasketaanko yhteiseksi omaisuudeksi kaikkien tilien varat (myös lesken tili jonne isän mökkirahat talletettiin) ja asunto-osake ym?>Perimmekö isän osuuden lesken kuoleman jälkeen?>Jos perimme, miten voimme turvata tulevan perintömme lesken kuolemaan saakka? Leskihän voi myydä asunnon ja lahjoitella rahat kahdelle lapselleen. Testamentin hengen mukaisesti omaisuus pitäisi jakaa tasan perillisten kesken sitten kun leskikin kuolee.
Olemme kiitollisia tyhjentävästä ja monipuolisesta vastauksestanne.
Yhteinen asunto on ostettu avioliiton solmimisen jälkeen, ja laitettu vaimon nimiin. Mökin isä osti sen jälkeen omille nimilleen. Avioehtoa ei ole eikä mökkiä ja asuntoa yksilöidä testamentissa. Isän tulot ovat avioliiton aikana olleet (työssäoloaikana kolminkertaiset, ja) eläkkeelläkin yi kaksinkertaiset vaimon tuloihin nähden.
Onko asunto siis lesken ja mökki isän vai molemmat yhteisiä? Isän varat tuntuvat kadonneen kuin "tuhka tuuleen" näiden viimeisten vuosien aikana, jolloin hän, aivokuumeen sairastettuaan, järjesteli mökin myynnin ja rahojen sijoittelun eri tileille. (Isä ei ole ostanut mitään arvokasta eikä juonut/tupakoinut). Kuolintodistuksessa kerrotaan isän 2009 sairastamasta enkefaliitista ja sen jättämistä kognitiivisista vaurioista. Useista lääkärintiedoista ilmenee, ettei isä koskaan palannut entiselleen aivokuumeen jälkeen (näki, kuuli, ja tunsi olemattomia, oli välillä täysin sekaisin, eikä enää vaimon mukaan itse tiennyt, ettei asunto-osake ole ollenkaan hänen nimissään). Voiko tähän aivokuumeen jälkitilaan vetoamalla saada oikeusteitse palautettua mökkirahoja (55.000 e) isän jäämistöksi? Ettei hän ole ollut enää kykenevä ajattelemaan selkeästi?
Haluamme hakea oikeudelta virallista pesänselvittäjää. Leskellä on lakimies katsottuna. Ilmoitammeko ennen perunkirjoitusta tälle lakimiehelle, että haluamme virallisen oikeuden määräämän pesänselvittäjän tekemään osituksen ja jakamaan perinnön? Vai miten menettelemme pesänselvittäjän saadaksemme? Isä kuoli nyt helmikuussa 2013.
Teidän on syytä - jo ennen perunkirjoitusta - kääntyä lakimiehen puoleen. Hän (tai lesken avustaja) hankkii pesään pesänselvittäjän ja -jakajan. Pesänselvittäjä/jakaja on tuomarin asemassa eikä voi olla kummankaan puolen avustaja. Hän päättää niistä asioista, joista osakkaat eivät pääse yhteisymmärrykseen. Puolin ja toisin osakkailla (leski/perilliset) on syytä olla avustajat.
>>Onko asunto siis lesken ja mökki isän vai molemmat yhteisiä?
Hei, kiitos taas hyvästä vastauksesta. Näin isäkin asian ymmärsi ollessaan vielä täydessä ymmärryksesssä: että asunto on vaimon ja mökki hänen. Isällä oli mökki, jonka hän möi ja osti rahoilla yksiön. Sitten hän tapasi uuden vaimonsa. Uudella vaimolla oli ennen avioliiton solmimista 3 h k ja isällä siis tämä yksiönsä. Asuivat samassa vanhassa taloyhtiössä. Naimisiin mentyään isä möi yksiönsä vaimon pojalle ja muutti itse vaimon asuntoon. Tämäkin asunto myytiin vuosien varrella, ja ostettiin yhdessä se nykyinen rivitalokaksio 2 h s uudemmasta taloyhtiöstä. Isä osti samalla mökin yksiöstä saamistaan rahoista. Isä on kuitenkin sanonut, että hänkin laittoi vieä rahaa uuteen asuntoon, mutta summia emme tiedä, eikä tätä varmaankaan voi enää mitenkään todistaa? Nyt kun isä sairastui, hän ei enää tiennyt, ettei omista asunto-osaketta. Hän luuli että kaikki on yhteistä, eikä vaimo raskinut kertoa hänelle miten asia on, kun isä ei enää asioita muutenkaan ymmärtänyt. Niinpä mökin myydessään isä siirteli puolet rahoista yhteiselle ja vaimon tilille. Tässä vaiheessa vaimo alkoi olla itsekin sitä mieltä, että mökki on myös hänen, kun hän on tehnyt siellä "töitä". Eli että asunto olisi vaimon ja puolet mökistäkin, vaikka kummallakin oli varoja avioliitto solmittaessa, ja 30 vuotisen avioliiton ajan isän tulot olivat moninkertaiset vaimon tuloihin nähden.
Miten siis ositus nyt tämän tiedon pohjalta menee?
Ja kyllä, hankimme nyt omankin asianajajan. Kiitos hyvistä neuvosta! :)
Terveisin: kolme sisarusta