Talonmiehen blogi:
" Sairasta . . . todella sairasta
Jaahas, tänäänköhän se Tukiaisista nuorempi ja kevyempi, pääsee sairaalasta. Näin kuulemma väittää tämä tuhdimpi ja vanhempi Tukiaisista, peräti oman tulkintansa mukaan neljän (4) L:n ylioppilas.
Kaippa se on pätevöittänyt glamourisesti päättelemään keuhkoveritulpan paranemisajan. Samoin farmalogiassa Tuhti on aivan toisella tasolla kuin normikansalainen tai apteekkari . . . Kyllä sekakäyttäjä tietää.
Talkkari on vähän tuttujen lääkärien kanssa pitänyt palaveria ja yksissä tuumin ovat todenneet, että ei ao. hommasta selvitä muutaman päivän sairaalakäynnillä, tai sitten kyseessä on ihmeparaneminen. Pikemminkin Kooman hoitamaton 1- luokan diabetes on taas syypää sairaalakäyntiin, mitä todennäköisemmin, tai sitten on vaan ottanut pillereitä ja viinaa väärässä järjestyksessä.
Liekö on jo jonkun vedonlyötitoimiston toimesta on avattu veikkauskohde, milloin "Kooma" heittää lusikkansa nurkkaan viimeistä kertaa.
Entisen Esson baarin kanta-asiakkaat ovat kuulemma alkaneet epävirallisen vedonlyönnin, ja Talkkarin saamien vinkkien mukaan tämän vuoden puolella tai ensi vuoden alkuun on suurin osa arvauksista tehty. Samaan syssyyn on ollut ikuisuuskysymys, milloin Tuhdista tulee hoikempi... ei veikkauksia tälle vuosikymmenelle.
Samaisessa paikassa on miesten wc:n käyttö saatu minimoitua . . . muutama kuva Tuhdista - Tukiaisesta on laitettu seinille. On paperinkin kulutus vähentynyt minimiin, ei ole tarvinnut viedä Embo-rullaa moneen viikkoon.
Mutta jos kyseessä on ihmeparaneminen, niin miksi ei "Kooma" sitten kera Tuhdin järjestä rukouspiirejä, jotka parantaisivat diabeteksen???
Ja / tai sitten kummallekin löytyisi se Miamilainen multimiljonääri mies??"
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/03/sairasta-todella-sairasta.html
" Sairasta . . . todella sairasta
Jaahas, tänäänköhän se Tukiaisista nuorempi ja kevyempi, pääsee sairaalasta. Näin kuulemma väittää tämä tuhdimpi ja vanhempi Tukiaisista, peräti oman tulkintansa mukaan neljän (4) L:n ylioppilas.
Kaippa se on pätevöittänyt glamourisesti päättelemään keuhkoveritulpan paranemisajan. Samoin farmalogiassa Tuhti on aivan toisella tasolla kuin normikansalainen tai apteekkari . . . Kyllä sekakäyttäjä tietää.
Talkkari on vähän tuttujen lääkärien kanssa pitänyt palaveria ja yksissä tuumin ovat todenneet, että ei ao. hommasta selvitä muutaman päivän sairaalakäynnillä, tai sitten kyseessä on ihmeparaneminen. Pikemminkin Kooman hoitamaton 1- luokan diabetes on taas syypää sairaalakäyntiin, mitä todennäköisemmin, tai sitten on vaan ottanut pillereitä ja viinaa väärässä järjestyksessä.
Liekö on jo jonkun vedonlyötitoimiston toimesta on avattu veikkauskohde, milloin "Kooma" heittää lusikkansa nurkkaan viimeistä kertaa.
Entisen Esson baarin kanta-asiakkaat ovat kuulemma alkaneet epävirallisen vedonlyönnin, ja Talkkarin saamien vinkkien mukaan tämän vuoden puolella tai ensi vuoden alkuun on suurin osa arvauksista tehty. Samaan syssyyn on ollut ikuisuuskysymys, milloin Tuhdista tulee hoikempi... ei veikkauksia tälle vuosikymmenelle.
Samaisessa paikassa on miesten wc:n käyttö saatu minimoitua . . . muutama kuva Tuhdista - Tukiaisesta on laitettu seinille. On paperinkin kulutus vähentynyt minimiin, ei ole tarvinnut viedä Embo-rullaa moneen viikkoon.
Mutta jos kyseessä on ihmeparaneminen, niin miksi ei "Kooma" sitten kera Tuhdin järjestä rukouspiirejä, jotka parantaisivat diabeteksen???
Ja / tai sitten kummallekin löytyisi se Miamilainen multimiljonääri mies??"
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/03/sairasta-todella-sairasta.html
Vastaukset 113
Vanhimmat
Kooma heittää lusikkansa nurkkaan viimeistä kertaa ennen Vappua 2013.
Kyllä Kooma juhannukseen kestää.
Se kahden viikon Saariselän ryyppyreissu vie siltä hengen. On jo nyt niin heikossa hapessa sen hoitamattoman diapeeteksensa kanssa ja saa myös juoppohulluuskohtauksia. Tai, niitähän ne on molemmat saaneet jo vuosikausia.
Kuolema on lähempänä kuin kukaan uskookaan.
Julian elämä keikkuu veitsenterällä.
Viimeisen neljän kuukauden aikana hänen hengenlähtönsä on ollut neljä kertaa aivan hilkulla, siinä ja siinä.
Viikate kuoleman symbolina on kansainvälinen, ja se periytyy jo antiikista.
Suohirviö riehui jo joulukuussa 2012 (muovi)viikate kädessään Turun keikalla.
Ja Julia on jo poseerannut ruumisarkku sylissään samoin joulukuussa 2012.
Tuksu osti valkoisia ruusuja Jollashoviin.
Demonisesti kaikki kuoleman symbolit on siis esitelty...
Kuoleman symboleja, mutta kuka olisi luuranko.
Viljo. Sen luut on haudattu Jollashovin takapihalle metrin syvyyteen. Lihat syötiin Jollashovin saattanallisessa rituaalissa viime syksynä...
Ketkä söivät Viljon?
"Talkkari on vähän tuttujen lääkärien kanssa pitänyt palaveria ja yksissä tuumin ovat todenneet, että ei ao. hommasta selvitä muutaman päivän sairaalakäynnillä, tai sitten kyseessä on ihmeparaneminen."
Tuskinpa ilman ihmeparantumista noin äkkiä toipuu. Mulla oli tulppa koivessa tapaturman seurauksena ja sisätautien osastolla makoilin naisten seurassa. Vaikka tulppani ei ollut lähelläkään keuhkoja, niin niin paljon makoiluksi meni, että pesutkin tehtiin ekoina päivinä sängyssä. Ja huom! olin tuolloin nuori.
En voi uskoa millään, että Jullella on ollut keuhkoveritulppa. Johanna ja Julia olisivat kilvan hehkuttaneet mm. sairaalahoidon jälkeisestä lääkityksestä (yleensä Marevan) ja kuvia olisi näpsitty pilvin pimein kirveslehteen riutuvasta Juliasta. Olisimme jo tänään saaneet nähdä kuvia, kuinka Julia menee verikokeisiin ja kuunnella voivotteluja kuinka kamalaa kaikki on.
Voiko todella olla, että nuo alkkissiskokset rahastavat noin vakavalla asialla? Voivatko he olla noin törkeitä?
Johanna rahastaa Julia sairauksilla, joita hän "diagnosoi itse" ja keksii uusia määrittelyjä päästään, kun peittelee samalla Julian alkoholi-övereitä.
Typerä blogi. Talonmies yrittää olla muka-fiksu ja kuitenkin hänen tekstinsä vilisee ihan samoja kirjoitusvirheitä kuin kohteensa teksti. Väsynyttä lässytystä, jota kukaan ei viitsi lukea.
En lukenut tätäKÄÄN lässytystä, koska minulle riitti yksi kerta talkkarin huonolla äidinkielellä kirjoitettua näätimistä joskus kauan sitten.
Ei kiinnosta lässyn-lässyn-Tuksua-arvostelevat-blogit. joita on netti tulvillaan ja jotka kirjoittavat samasta aiheeta satoja blogilässytyksiä samoilla iänikuisilla fraaseilla.
Ja silti roikut täällä?
oivaltavaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä talkkarilta
Lisää näitä
Tukiais-ilmiön hahmottamiseen tarvitaan useita näkökulmia, ja siihen näkökulmakekoon Talkkarikin kantaa oman tärkeän kortensa. Kiitos hänelle!
> Tukiais-ilmiön hahmottamiseen tarvitaan useita näkökulmia,
Mutta kun kaikilla tarkkailijoilla on putkinäkö - kaikilla sama ja yhteinen putki!
Voi, että kun muut on tyhmii, kun niillä ei ole sama maku ku mulla.Miks ne ei voi nähdä mua mun valossa, ihmettelee tuhti-johanna.
Pitkästä aikaa kävin lukemassa Talkkarin.
Näyttäisi siltä, etten ole menettänyt mitään. Juttuhan on pelkkää vanhan kertausta. Tuksuteemat ovat ilmeisesti jo niin koluttuja ja puhkikaluttuja, että blogit voisi kirjoittaa jo pelkillä koodeilla.
T32, T15, J8 jne.
Valistunut näätälukija pääsisi paljon vähennällä, kun noista voisi oitis päätellä mitkä vakioteemat ja kliseet kulloinkin toistuvat.
Ehkä etukirjaimella voisi vihjata siitä, pitääkö lukijan reagoida naurulla vai oksennusreaktiolla. Olisihan noloa, jos oksentaisi naurun paikassa.
Kukin taaplaa tyylilään. Ja onneksi Suomessa on sananvapaus . . .
Talkkarin kirjoitustyyli on rosoinen ja OK.
Tällaisen sananvapauden vuoksi en olisi valmis barrikaadeille nousemaan.
Tuksusatuilijoista Talkkari on pohjanoteeraus. Vessanseinäkirjoitus .
Olet täysin väärässä.
Kumpi Tukiaisista on ylioppilas
Tuksu on ylioppilas.
Hänen omien sanojensa mukaan - mihin voi surutta luottaa - hänen arvosanansa lähtivät Ylioppilastutkintolautakuntaan "neljänä ällänä" (L:nä). Koska lautakunnan jäsenet olivat näätiä, arvosanoiksi lopulta tuli vain "exemioita" (E:t).
Kooma on ilmeisesti käynyt lukion ja saanut siitä päättötodistuksen, mutta ei ole osallistunut ylioppilaskirjoituksiin. Hän ei siis ole ylioppilas.
Heh. Repesin: "koska lautakunnan jäsenet olivat näätiä, arvosanoiksi tuli vain "exemioita" . Tuksu saattaa noin uskotella :)
Ei ole yo, ei ! Vaikkka iltalukiota koettikin käydä. Vai oletteko nähneet kuvia yo juhlista, kuten muiden tuksujen. Tuksulla on 9.2 keskiarvo, ja laskennossa kuusi, kertomansa mukaan. Siinä totuuksia. Ja noin huonoa kirjoittelua harvoin näkee, kuin tuo julmatalonmies. Mutta sananvapaus herjaamisessakin, joopa joo.
Talonmiehen sulkakynä tekee rosoista jälkeä...
On ihan jees, että on monella eri tyylillä kirjoittavia kolumnisteja blogosfäärissä.
Tuksu-blogeja mm.
- Laupea lahna
- Legendary Urban (torkyjulkkis)
- Markku Rourke
- Oloneuvoksen päiväkirja
- Talonmies
- Joe Pasko
(- Tuksula.com)
Kaikki nuo ovat hyviä kirjoittajia. Jokaisella oma tyylinsä, tietty.
Ehkä lajissaan, mutta siihen ei paljoa tarvita. :)
Tee itse perässä. :)
Eikö ? ? ? Mistä niin päättelet ? ? ? Sisäpiirinkö tietoa ? ? ? Sattumoisin Talkkari on myös aikoinaan kirjoittanut Metro- lehteen ja painetussa versiossa on myös ollut juttuja.
Varmaan sinä sanaseppo pysyt samaan ? ? ?
heh, buuah. talkkari kirjoittanut johonkin oikeasti ?? Tuskin ollut äidinkielentunneilla koulussa, ja sitten tuohon tekstiin tosi herjaa...onnettomin tapaus
Kyllähän noita tekstejä mielellään lukee. Jokaisella on oma tyylinsä.
Tukiais-ilmiö on kerrassaan kiintoisa, joten ei ihme, että monet blogistit uhraavat kirjaimia ilmiön haarukoimiseksi. Kenellä muulla on Suomessa puolentusinaa blogistia kommentoimassa tekemisiä? :)
Talonmiehen pintaraapaisu 25.3.2013:
"Pistoksia . . .
Talkkari on jäänyt vaivaamaan näiden Tukiaisten sekä homoseksuaalistylisti- kihlatun "pusuhuulet" . . . Kerta näin kovasti niitä hehkuttavat, niin kunnollisen tutkivan journamismin tapaan Talkkari otti vähän asioista selvää . . . ihan yleisellä tasolla.
Ensinnäkin tämä "sairaanhoitaja" Susanna Gärdstöm ei löydy pikahaulla Valviran Terhikki- palvelusta, siis tarkallalleen ottaen; Terveydenhuollon ammattihenkilöiden tietopalvelusta.
Toiseksi, jos tutkimukset pitävät paikkansa, "sairaanhoitaja" on 2004 tangoprinsessa, 2005 esiintynyt HYMY:n sivuilla ns. rohkeissa kuvissa (on toisaan mistä ottaa) ja 2012 Polikalenterissa, siis Marian polin tyttöjen vähäpukeisessa versiossa.
Ettei ihan metsään mennä, niin on kuulemma tällä Susannalla ollut muitakin julkkistuttuja . . . Susan Ruusunen, tuo pääministerin morsian, esimerkiksi . . .
Ja kun summataan tämän Susanna Gärrdstömin ja Tuhdimman Tukiaisen järjenjuoksua, niin lienee Tuhti on ottanut esikuvakseen galmouriseen tapaansa . . . Rohkeat kuvat, sekoilut . . . laulajan ura lisättynä ikimuistoisella Hello Kitty -nauhatanssilla ja karkkirintaliiveillä sekä elopainolla.
Aika lähetä liippaa myös Tuhdin Tukiaisen tuntemus lääketieteestä . . . .
Jos asiat ovat näin, niin eipä taida juuri kukaan ihmetellä enää, jos joku on ihmetellytkään . . .
Ps. Tuhdille ei ole löytynyt sopivaa luutaa, lentämistä varten pääsiäisenä . . . Joten Suomen Ilmavoimat kiittävät . . . Ei ufo- havaitoja tänäkään pääsiäisenä."
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/03/pistoksia.html
Kommentti. Terhikistä löytyvät nämä tiedot:
Nimi: MARJA SUSANNA GÄRDSTRÖM
Syntymävuosi: 1963
Ammattinimike: Sairaanhoitaja
Vuonna 2013 tulee 50 vuotta mittariin Pihlajiston rouvalle.
Gärdströmin toimintaa, talousasioita ja elämänmenoa on syytä selvittää tarkemmin vielä tämän kevään aikana.
Gärdströmillä on toiminimi, jonka hän on ottanut käyttöön pari vuotta sitten. Nämä tiedot löytyvät ytj:stä:
http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=2317974&kielikoodi=1&tarkiste=DC0065C02095523488FB95586007257A743D976F&path=1547;1631;1678
Voi talkkariparkaa, missä oma elämä, kun pitää anonyymisti haukkua ihmisiä. Pelkurit piiloutuvat nimimerkkien taakse. Jos ei ole hyvää sanottavaa, ei tarvitse sanoa mitään.
Talkkari kantaa oman kortensa keskustelukekoomme ihan ryhdikkäästi. Tälle hiekkalaatikolle mahtuvat kaikki asiasta ja ilmiöstä kiinnostuneet.
Talkkari bloginsa periaatteista:
"Kaikkea kirjoitettua ei kannata totena ottaa, täytyyhän sitä muokata, ettei se tule täysin julki. On täysin lukijan oman mielikuvituksen ja päättelykyvyn varassa erotella totuus ja taru."
Blogi 26.3.2013:
"Koiruuksia . . .
Talkkari muistaa Heikki Kinnusen virittyneissä verkkareissa, lippa lakki päässä ja viinapullo takataskussa kysyvän; Onks Viljoo näkyny?? Mutta koskaan Viljoa ei kyllä näkynyt . . .
Glamourinen suuruus (painonsa puolesta) on kuulemma lähtenyt Lappiin, Leville, viettämään jonkinmoista yhdistettyä loma- ja rahanhankkimisreissua.
Ei kuulemma väki jänisasuissaan paljon aristelleet tai laittaneet päätä puskaan, kun tölliinsä pyysivät Tuhdin käymään . . .
Se, miksi Talkkari aloitti kysymyksellä; Onks Viljoo näkyny, on tavallaan perusteltua, sillä eipä ole ao. nimistä koiraa näkynyt tai siitä kuultu pitkään aikaan . . .
Mutta, chihuahua Esmeralda senkun paistattaa parrasvaloissa, oikein on pinkin värinen kantolaukku kuulemma hommattuna, mutta miten ja kenen rahoilla . . . No, sponsoroituna tietty . . . .
Talkkari yritti urhean nopsasti vilkaista Tuhdimman Tukiaisen 7:ssä taivaassa olevaa blogia, mutta aina silmissä sumeni ja alkoi hel.vetisti huimata. . . . vaikka melkoisen raaka mies Talkkari onkin.
Mutta ei mitiähätijä, sillä Talkkarin yksi kaveri on teurastaja, joka lie nähnyt yhtä sun toista, piti hoitaa homma . . . on muuten sitten lomalla mielenjärkytyksen takia 3 kuukautta, näin ensialkuun . . .
Itseasiassa, mukaanlukien Talkkari ihmettelee paria asiaa.
Ensinnäkin miten johonkin vuokramökkiin voi viedä koiran, sillä pikainen soittokierros; Ei lemmikkieläimiä mökkeihin, ja toiseksi, missä on Viljo- koira???
Hamassa menneisyydessähän Viljolle kävi kuulemma vähän kehnosti . . . putosi "jostain korkealta" ja kuulemma murti jalkansa. Yorkshirenterrieri ei kyllä ihan metrinkään loikasta ole millänsäkään . . . joten todennäköisempää on jokun "muu" tapahtuma . . . Ja Viljoa ei enää taida olla . . .
Eli ensikuun ennen puoltaväliä Talkkari ajatteli järjestää kynttiläkulkueen Jollashovin ohi . . .
Katsotaan saadaanko riittävän hienoja autoja mukaan . . . vähän niin kuin Miamin rantabulevardilla lipuvien Bentley, RR, Maserati, Ferrarien tyyliin.
Samallahan saavat Tukiaisten siskokset vähän lievitystä siihen Miamiin muuton tuomaan tuskaan . . . ."
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/03/koiruuksia.html
Talkkarin ideoima kynttiläkulkue voisi kerätä suuret joukot ohimarssille Jollakseen.
Liityn kulkueeseen tuikkuni kanssa.
Tummassa hutikuun illassa kynttiläkulkue olisi kaikkein vaikuttavin...
Olen messissä, jos sellainen järjestetään!
hutikuu = huhtikuu. Molemmat OK. :)
Kynttiläkulkue toisi jumalaillista kirkkautta Jollashovin synkeiden salaisuuksien varjostamaan lähiöön.
Talkkarin blogitöräytys Pitkänäperjantaina 29.3.2013:
" Haasteita . . .
Pitkäperjantai on ollut näin alkuun Talkkarillakin vähän pitkäpiimäistä.
Joten ajankuluksi piti sitten lukaista vähän uutisia, viihdetaivaalta.
Tauno "taukkuTauski" Peltonen on ottanu herneet nenäänsä Putous-ohjelman vitseistä ja uhkaa oikeustoimilla . . . Siis vain uhkaa, sillä palstamillimetrejähän siitä saa ja ei jää unholaan täysin. Ja rahaahan pitää saada, että Turkissa saa hommattua uuden residenssin, edellisestä lensi pihalle, kun ei pystynyt maksamaan loppuja.
Glamouriset Tukiaiset taitavat olla paniikissa tulevasta "paljastus"kirjasta . . . Mutta toisaalta, mitä uutta joku kirjoittaja voi tuoda enään esille???
Juulia "Kooma" sairastaa 1-luokan diabetestä ja on ihmeparantumisen kautta selvinnyt noin 70% keuhkoveritulpasta. Pillereiden ja viinan kanssa sekoilut ovat kaiken kansan tiedossa, unohtamatta väkivaltaista käytöstä.
Ja itse Tuhti, tuo glamourisen Hello Kitty -nauhatanssin keksijä, vasta herjaa sekä panettelee minkä kerkeää . . . Tonni-Keijun rikosrekisteri, sekä tuomiotta jääneet tekemiset . . . kyllä kansa tietää . . . prostituutiota, lie parittamista, pillereiden kanssa pelaamista, viinan kanssa läträämistä, rattijuopumusta ja lie vähäisempänä rikkeenä on julkikuseskelu Tampereen juna-asemalla . . .
Mutta jollain tapaa rakkaus tavallaan kukoistaa; Homoseksuaalikampaajastylisti- poikaystävän kanssa, lienee ne kihlat näin pääsiäisenä virallistettu kunnolla, kas kun pääsisäismunista löytyy glamourisen ihania sormuksia, suoraan Miamista . . . .
Jos Tuhti-Tukiainen jonkun muun saa yöksi huijattua viereen, niin aamusella mies varmaan silmät avattuaan alkaa laulamaan kovaan ääneen tätä, itku kurkussa:
http://www.youtube.com/watch?v=AGluazDO0PA
Linkk blogiin: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/03/haasteita.html
Talkkari on aktivoitunut ja kirjoittanut viikon sisällä muutaman kerran ilmiöstä. Hyvä!
Talonmies Julma tarinoi 3.4.2013:
”Rikosilmoituksia vai???
Ja taas on aika päivittää Jollashovin glamourisen prinsessan tekemiset tai oikeammin tekemättäjättämiset.
Arto on jonkun kaverinsa kera tehnyt ns. pilkkalaulun Tukiaisten siskoksista ja homoseksuaalistylistipoikaystäväkihlatusta, netistä löytyy ken viitsii kaivaa.
Talkkari kuunteli sujuvasti kerran ja toteamuksena on, että muutaman harjoituskerran jälkeen ja sinfoniaorkesterin säestyksellä siitä olisi tullut vielä isompi hitti, platinaa olisi myynyt alle tunnissa.
Mutta itse glamourinen suuruus (painonsa puolesta:kin) on sittemmin ns. ottanut herneet nenäänsä (jonkun muun lisäksikö?), ja jälleen kerran taitaa itse "lakimies" joutua viemään nipun rikosilmoituksia poliisille…
Toisaalta ei ole Talkkarillekaan kuulunut kutsua kuulusteluun, ja asiaa kaivellessa, eipä tänä vuonnakaan taida olla tarvetta, sillä mitään asian tiimoilta ei Talkkarin kysyessä ole löytynyt. Talkkari siis on antanut lakimiehelleen/ juristilleen lomaa hamaan tulevaisuuteen asti.
Internetin ihmeellisessä maailmassa pyöriessään Talkkari(kin) on löytänyt hauskaa katseltavaa päivän hiljaisten hetkien ratoksi;
http://www.youtube.com/watch?v=0DT7M1eHBcY
Videolla tosiaan tuodaan… no, loppukuvan jälkeen Talkkarillakin oli taas huomattavan kevyempi olo… tuli nimittäin molemmista päistä ja yhtä aikaa… sen varttitunnin.
Talkkari haluaa edelleen tuoda julki sen tosiasian, että Talkkarin kirjoitusten julkaiseminen, osittainkin ilman lupaa johtaa aina rikosilmoituksen tekoon… Yhtä raakaa toimintaa siis kuin Jollashovin kruunaamattomalla glamourisella prinsessalla…”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/rikosilmoituksia-vai.html
Talonmies Julma parantaa tahtiaan ja kielenkäyttöään kirjoitus kirjoitukselta.
Talkkari: "Talkkari haluaa edelleen tuoda julki sen tosiasian, että Talkkarin kirjoitusten julkaiseminen, osittainkin ilman lupaa johtaa aina rikosilmoituksen tekoon…"
Nyt käy kalpaten. :)
Toi video on kyllä tehty hyvin! :)
Lisää tällaista viihdettä.
Ei ole yhtään väsynyttä.
Heh, tuo uusavuton peruskoulun keskeyttänyt herjaaja. Itse ilmeisesti täällä mainostaa höpötyksiään. Pitäis olla jokin roti, kuka blogia saa pitää...........
Ja sinullako on se sisäpiirin tieto ? ? Joku tuolla aiemmin jo on kirjoittanut: Toistaiseksi täällä on vapaa ilmaisuoikeus ja eihän ole pakko lukea . . .
Lisää vanhoja, mutta hyviä:
http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/wanhassa-vara-parempi-pain-vuoden-takaa.html
Teksti 4.4.2013 linkin takaa avattuna tähän:
"Wanhassa vara parempi, parin vuoden takaa . . .
Talkkari tässä aamutuimaan kutseli omia kirjoituksia parin vuoden takaa ja löysi yhden " kukkasen"... siinä pääsiäisen kieppeiltä:
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Pääsiäis-Tukiaiset:kin
Melkeinpä ei päivääkään ilman Tukiaista uutisissa näköjään. Toinen isoista iltapäivälehdistä loihti kirjoittamaan, että Arto oli otattanut Johanna-tatuoinnin rintaansa, jutussa ei ole kyllä mainintaa, miten jurrissa miehenkuvastus on ollut.
7-päivää blogissaan Tuksu on todennut:
"Arton merkki hänen rinnassaan on viesti kaikille hännystelijöille, että pysykää erossa miehestäni, mehän olemme edelleen virallisesti aviopari ja sitä pitää kunnioittaa. Häistämme on vasta muutama kuukausi aikaa. Sormus hänen sormessaan saattaa välillä poistua, mutta tatuointi ei poistukaan niin helposti", Tukiainen kirjoittaa.
Rajat siis asettaa tekemisille ja tekemättä jättämisille asettaa rouva. Liekö Arto ajatellut, että parempi tossun alla kuin taivasalla, vaikka kesä onkin tulossa.
TUKSU:lle tiedoksi, on muutama keino häivyttää tai muuttaa tekstiä, tässä muutama vinkki Artolle: Removed = poistettu , has-been = unohdettu suuruus tai deserted = hylätty.
Eilisellä sitten kansa on Tampereella rankaistu, sillä kohublondi ensinnäkin esitti kolme kappaletta ja sitten vielä riisui retonkia siihen malliin, että heikompia hirvitti.
http://www.stara.fi/2011/04/25/johanna-tukiainen-tampere-24-04-2011/
Vaikka Talkkari on nähnyt kaikenlaista, alkaen mätänevistä ruumista ja täyteen paskotuista wc-pöntöistä, niin toisen kuvan kohdalla on pakko lähteä heittämään huutoyrjö vasta siivotulle takapihalle.
Naapurikin ihmetteli kakoiluani, mutta kohta meitä oli kaksi yrjöämässä, kun hänkin kävi katsomassa vinkaamaani sivustoa."
Metropoli 16.2.2013:
"Arto peitti Johanna-tatuoinnin – katso kuvat!
13.2. saimme lukea Arto Länsmannin uudesta kihlauksesta. Arto näyttää kuvissa onnelliselta mieheltä ja sormessa kiiltelee uusi kihlasormus. Facebook-päivitysten perusteella uusi elämä on alkanut uuden suhteen myötä.
Arto avioitui Johanna Tukiaisen kanssa 26.2.2011. Katastrofaaliselle häämatkalle Karibian aurinkoon lennettiin huhtikuussa. Riidat ja erimielisyydet olivat tosin johtaneet siihen, että Johanna jätti avioeropaperit jo kaksi viikkoa häiden jälkeen.
Arto kertoo, että otti Johanna-tatuoinnin häämatkan jälkeen symbolina uudelle alulle ja rakkaudesta Johannaa kohtaan.
- Johanna lupasi vetää avioeropaperit pois ja tarkoituksena oli aloittaa uudelleen, puhtaalta pöydältä. Toisin kuitenki kävi, sillä avioero astui voimaan ja uuden alun muistoksi jäi pelkkä tatuointi, Arto hymähtää.
Nyt Arto haluaa pyyhkiä tämän ajan elämästään peittämällä merkitystä vaille jääneen uuden alun symbolin tyylikkäällä tribaali-tatuoinnilla.
Peitetatuointi on merkki siitä, että suhde Johannan kanssa on lopullisesti ohi.
-Päätöksenteko vei kauan aikaa, mutta nyt se on todellista, Arto sanoo ja jatkaa: On vielä joitakin asioita menneisyydessä, jotka on vietävä loppuun. Nyt olen kyllin vahva tekemään sen mikä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin."
Oli varmaan henkisesti iso liike peittää Tuksu-tatuointi, ja varmasti Artoa helpotti. Nyt vielä kuntoon ne muut roikkumaan jääneet suhde- ja yhteistoiminta-asiat.
Arto jatkaa kaikkien sidosten purkua suhteessa Tuksuun.
en tiedsä
Juu nuo talkkarin jutut sopii kyllä tämän valkoisen roskaväen lukemistoksi.
White trashia tässä nyt on ainoastaan sekosiskot. White trash naiset elättää itsensä juuri kuten noi kaksi.
Juuri näin. Ja he ovat itse omin aktiivisin toimin saattaneet itsensä tuohon tilanteeseensa, tuolle tasolle.
Talonmies Julma 5.4.2013:
"Kemiallisia feikkejä
Taas lienee pakko Talkkarinkin päivittää tietoja... öööööö... Glamourisesta Tukiaisesta, siitä huomattavan paljon tuhdimmasta tapauksesta.
Oli kuulemma Levillä "laskettelemassa" ja varmaan oivan bisnesvaiston omaavana tehnyt "keikkaa." Pahat kielet ovat kalkattaneet, että laskettelukeskuksessa olisi jaettu puhelinnumeroa, josta olisi saanut ns. aikuisviihdepalvelua...
Ja todella tuhdimman taustoja tietäen, tai siis itse kertomana, ei todellakaan olisi ihme. On itse suuruuksien suuruus vuonna 2011 julkituonut hintansa...
10 000 euroa/kuukausi ja matkat sekä asuminen siihen päälle. Huhujen mukaan kertalaaki olisi maksanut noin 200 euroa, siis Levillä.
Talkkarien salaseuran erään jäsenen mukaan kauppa ei olisi oikein käynyt, ja kuulemma Tuhti olisi sitä vauhdittaakseen käynyt Marian kappelissä ja jättänyt rukouspyyntöjä sinne... Ei sen puoleen, paikallinen kappalainenkaan ei ole ymmärtänyt niitä harakanvarpaita; apteekissa taasen tarjottiin yhtä lappusta vastaan ulostuslääkettä ja toisen lappusen mukaan kyseessä olisi ollut ummetuslääke. Sentään kyseessä on 4:n L:n ylioppilas...
Entiselle, siis tälle homoseksuaali-stylisti-kampaaja-poikaystävä-sulhaselle on löytynyt "nimi"... Juha Immonen, joka ei pärjännyt Pamela Anderson-Jordan tyyliselle Tuhdille laskettelussa... ei sen puoleen, Tuhdin takia on hiihtohissit sitten menossa remppaan tässä kevään ja kesän aikana...
Tarkistamattoman huhun mukaan olisi Tuhdon seurue haettu taksilla Lieksaan esiintymään. Lienee vähän samaan mallin on homma mennyt kuin Paris Hiltton -tyylisten aurinkolasien kanssa... feikki tai jäljitelmä mikä jäljitelmä... aitoon kun ei ole varaa.
Tarkistettujen tietojen mukaan Lieksan suunnalla kaupunki on melkoisen sekaisin edelleen ja perinteisten Lieksan Vaskiviikkojen nimi muutetaan... Glamouristen Johanna ja Juulia Tukiaisten per.seen esittelyhetkeksi...
Oli kuulemma sen verran roisia ollut meno lavalla... Itse suuruus oli riipaissut retonkia pois ja näyttänyt kumilla täytetyt nahkapallot kaikelle kansalle. Ainoa, ken oli kade siitä, oli Airiston Hulda... jäi riippareineen toiseksi, joten siinä meni sen naisen titteli... Kaupungin suurimman riippurinnat.
Loput yleisöstä oli kuulemma kakonut ja heikkohermoisimmat suunnanneet suoraan ulko-ovelle. Kapakoitsijan mukaan narikkaan jääneet takit saa hakea pois, Tukiainen ei ole enää paikkakunnalla..."
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/kemiallisia-feikkeja.html
Talonmies Julma on miettinyt asioita viikonlopun aikana:
”Keikkaa pukkaa…
Talkkarilla kun on ollut viikonloppu aikaa miettiä, mitä tai mihin Tukiaisten glamourisen nauhatanssi-strippausshown kannattaisi ehkä markkinoida, niin tuli jokunen varteenotettava vaihtoehto mieleen.
1. Tokihan paljon maailmaan nähneet Glamouriset Tukiaiset tullaan pyytämään esiintymään itse Kim Il Sun ja Kim Jong-Ilin muumioille… sillä nykyinen Pohjois- Korean hallitsija Kim Il-Un on kuullut, että Juulia oli parantunut täydellisesti keuhkoveritulpastaan rukouksen voimasta. Lienee ajatuksena, että isä ja isoisä heräisivät henkiin auttamaan nykyisen tilanteen hoitamisessa Korean niemimaalla.
2. San Fermin - festivaalien aikaan heinäkuussa, kun juostaan kuuluisa Pampolan härkäjuoksu, Tukiaisten siskoksilla kera homoseksuaalistylisti-kihlattunsa kanssa olisi markkinarakoa jos jonkinlaisiin nauhatansseihin.
3. Savonlinnan oopperajuhlilla, kun pitäisi olla hieman "kevyempää" musiikkia, estradille voisi Tallukka-"tanssijat" laittaa vetämään shownsa.
Nooh, miksi Talkkari näin suurellisia juttuja visioi, niin syynä on taas juoppolallien touhut… Tukholmassa kuulemma odottaa levytysstudio… ammattilaisilla miehitettynä…”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/keikkaa-pukkaa.html
Tästä on kyse Pampolan härkäjuoksussa:
http://latimesphoto.files.wordpress.com/2012/07/san-fermin-festival01.jpg
Tuksu ja brändiksi liimataan: Juokseva Valas?
Se on varsinainen kansanjuhla ja show:
http://25.media.tumblr.com/tumblr_ltjhb0uX0K1r5srvzo1_500.jpg
Tuksuko tuolla juoksisi Taikanauha hulmuten?
Piirros Pamplonan härkäjuoksun ideasta:
http://fc05.deviantart.net/fs50/f/2009/338/f/5/Pamplona_bull_run_card_by_D_cartoonist.jpg
Tuohon vielä Tuksu Taikanauhoineen, ja taiteellinen vaikutelma olisi täydellinen.
Jos Tuksu ja härkä törmäävät, se on fihthy-sixty, kummalle käy pahemmin.
Talonmies Julma kirjoitti 10.4.2013:
”Live-showta…
Sevenheven, tai tuttavallisemmin 7 päivää, on taas onnistuneesti alittanut riman mitä tulee hyvään makuun. Onko syynä alentuneet lehtitulot vai yksinkertaisesti kansan mitta alkaa olla täysi. Tottahan toki kaikki täytyy tehdä, että jostain sitä fyrkkaa saadaan revittyä Aller-konsernin kassaan.
On mediatarjotaan tullut ns. Seiska Live -kanava. Mutta Talkkari on ymmärtänyt, että LIVE tarkoittaa ajantasaista tai reaaliaikaista formaatin ulostuloa. Kuulemma hieman "viivästetysti" kumminkin kanava toimii… Ja näin tarkemmin ajatellen, hel.vetin hyvä että editoivat jotain pois…
Talkkarien salaseuran TV-raati on katsonut, mitä kakomiseltaan on pystynyt, kyseistä kanavaa, ja tuomio oli tälläkin kertaa harvinaisen yksimielinen, pas.kaa mitä pas.kaa.
Tosin yksi soraääni kyllä oli, Punavuoren Pate. Patehan ihan velvollisuudestaan kyseistä kaupunginosaa kohtaan hankasi vähän vastaan, mutta kun muut uhkasivat Glamourisella ryhävalas-kuningattaren nauhatanssi-laulu-strippauskäynnillä, niin miehen mieli muuttui. Ja lupasi vielä muuttaa hel.vetin kauas, jos Tunkerolla ilmestyy uusi levy…
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen:-Nyt-saatte-todistusaineistoa-näädät,-en-valehtele!/1001270
Eihän neljän (4:n) L:n ylioppilas valehtele vaan ainoastaan muokkaa totuutta mieleisekseen… toisten mielipiteitä kun ei oteta huomioon…
Talkkari ei ole elämässään nyt siinä vaiheessa, että harkitsisi itsensä rankaisua tai itsemurhaa, joten Talkkarin talouteen ei moista turhakeviihdykettä ei tule. Mutta kaikki kunnia 7-päivää lehdelle siitä, että sen alle ei juuri voi mennä "uutisten" tasossa… Ei ole muuta, kuin parempia uutisia ja vaikka tämä hakkaa mennen tullen ao. julkaisun ulostuonnit:
http://www.stara.fi/2013/04/10/naisen-allottava-addiktio-kahvia-perasuoleen-nelja-kertaa-paivassa/
-zzz-
Toi kahvijuttu on aikas paha... meinas pyrskähtää kahvit SUUSTANI näppikselle...
Tuksu ja kahvipavunruskea tyttö Kampissa 9.4.2013:
https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/903982_10151484675548366_34882477_o.jpg
Tuksun rusketus 9.4.2013:
https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/893033_10151484671218366_1339962651_o.jpg
Tuksu ja Kampin kadunmies:
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc1/901340_10151484671683366_120218028_o.jpg
Kooma ja Tuksu istumassa Kampissa 9.4.2013
https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc1/905364_10151484675823366_537225143_o.jpg
Talonmies Julma 11.4.2013:
”Realiaikaa
On näköjään todellakin SeiskaLive pantu pyörimään täydellä teholla, vanhoja muistellessa. Tuhdin Tukiaisen elämässä ollaan päästy osaan 14:sta:
http://www.seiska.fi/JulkkisSarjat/SUORAA-TUKSUA-14:-Malaria/1000640
Talkkarin muistikuvan mukaan kyseisestä tapahtumastahan on jo jonkin aikaa… vain marraskuussa vuonna 2008. Mutta mitäpä pienistä ajallisista seikoista… suuressa glamourisessa maailmassa.
Kuulemma lanseerauksen jälkeen oli eilen vietetty Punavuoressa bileitä, ja jälki oli ollut sen näköistä… nimittäin Talkkarin kolleega työskentelee siinä lähellä ja oli vain aamusella pyörittänyt päätään… Oli oikein purskahtanut itkuun, kun tarkempaa raporttia Talkkari tivasi. Eli talkkarien salaseuran koodikielen mukaan vähintään olisi joutunut ripulipaskat pesemään kadulta…
Kanavahan aloitti railakkaasti muutaman "laulajan" toimesta… Nykänen sentään jotenkin yrittää laulaahoilottaa, mutta itse suuri Tukeva-Tukiainen heitti karaokea… taatulla taidottomuudellaan. Kyseisen linkin katsominen aiheutti ensimmäisellä kerralla Talkkarinkin tietokoneessa ei-toivottuja toimenpiteitä . . . toista kertaa Talkkari ei edes tule kokeilemaan. Mutta tässä kaikille kuolemaa halveksuville linkki itse pahuuden ytimeen:
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-laulaa-karaokea-Kampissa!/1001180
Alkukuvasta kyllä huomaa, että kavitaatiohoidot ovat erittäin kesken… pahasti kesken. Ei auttane edes tuplateholla annettu hoito?
"Reppu" siinä kumipallokoiden alla repsottaa aika tavalla… ei auta musta rätti piilottamaan tursuvia läskejä… Viimeeksi Talkkari näki moista, jossa oli pituuteen suhteutettuna noin 45 kiloa ylipainoa… vähintään. Mahtui pöydän alle seisomaan, muttei makaamaan.
Blogiin: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/realiaikaa.html
Talonmies Julma kirjaa blogissaan 11.4.2013 seuraavaa:
”Tuonelan enkelit… kolkuttavat
Talkkarinkin kaivamien tietojen mukaan… taas olisi kuulemma lanssi vienyt Juulian sairaalaan…
Äkkiseltään laskien noin vuoden sisällä on valkotakkiset vieneet Kooman, koomassa tai melkein koomassa, noin 13 kertaa. Vain kerran on kuulemma, siis itse glamourisen ryhävalaan ja virtahevon sekoituksen mukaan, kyseessä muu kuin 1-luokan Diabetes. Alkaakohan karman laki pikkuhiljaa ottaa lopullisen kuristavan otteensa Juulian "hentoisesta" olemuksesta??
Siis tämä viimeisin lähtö olisi tapahtunut eilen / aamuyöstä, LIVE-juhlien jatkoksi… ellei jää viimeiseksi lähdöksi sairaalaan. Tosin… kuolemanko takaa, vai toisten tekemänä, Juulia olisi paiskannut fb-profiilinsa kautta (noin klo 13:50) Leona Lewisin kappaleen seinälleen…
Kusettaako joku jotain ja miksi, kuuluu kysymys… Vai onko kyseessä alkoholisoituneiden ja sekakäyttäjien sairasta pilaa?? Mutta, voisikohan olla sittenkin kaiken takana se, että Juulian sairaalakäynnit ovat jopa itse Glamourisen suuruudenkin mielestä (painonsa puolesta) loppuun kulutettu aihe, ja sillä ei pysty enää rahastamaan??
Ja pieni arvauksen paikka: mikäköhän julkaisu saa yksinoikeuden Juulia Tukiaisen hautajaisiin, jos ne lähiaikoina joudutaan pitämään???”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/tuonelan-enkelit-kolkuttavat.html
Julman blogi sunnuntaina 14.4.2013:
”Liveä tai sitten ei
Jaahas, pakko oli Talkkarin hoidattaa krapulaansa… yrjöpallo vaan pyöri kurkussa, eikä perinteiset keinot saaneet sitä liikkeelle. Mutta mitiä hätejä, yksi taattu keinohan aina pätee, mutta valitettavasti se on sen verran rankka, että oksat pois. Tarvitaan vain yksi kuva, niin johan alkaa tapahtua:
http://forums.kaulaparta.com/media/26174/559373_4050629058855_1228470923_n.jpg
Huomattavan keventyneenä Talkkari on löytänyt uutta dataa Tunkeropunkeron Glamourisesta elämästä… kiitos siitä talkkarien salaseuran jäsenille, rohkeille sellaisille. Taitaa Tuhdimman Tukiaisen Saariselän reissu olla tehtynä… virtuaalisena. Sinnehän piti kai lähteä loppuviikosta.
Kuulemma Jollashovissa on ollut kunnon kekkerit… hyvien "ystävien" seurassa. Seurahan tekee kaltaisekseen, joten Talkkarinkin täytyy ihmetellä, kuka ja kenen seura??? Toistaiseksi tarkistamattomien tietojen mukaan ei ole ollut kummoista liikettä Jollashovin suunnalla; Ilmailulaitoksen mukaan lupaa ei ole pyydetty helikopterin laskeutumiseen alueelle, ei edes Medi-Heli ole käväissyt sillä suunnalla. Tosin eipä tarvitse ihmetellä, sillä Kooma on kai koomassa edelleen, sairaalassa. Potilassalaisuuteen vedoten, ei edes sairaalassa työskentelevä talkkarien salaseuran jäsen ole puhua pukahtanut asiasta, muljautellut vaan silmiään kummasti.
The Tunkero on glamourisessa suuruudessaan linjannut erehtymättömään tyyliinsä mm. huumeet. Glamourinen on huolissaan Miamin huumetilanteesta; kuulemma kokaiini on suuri ongelma siellä. Kai ei lääke- ja jurritokkurassaan pidä minkäänlaisena ongelmana sekakäyttäjiä… Lienee syynä glamourisen suuruuden (vain painonsa puolesta) itsellään oleva "ongelma". Talkkari on jutellut tässä alan ammattilasten kanssa asiasta, niin siellä on poikkeuksetta sanottu, että ei narkkari, juoppo tai edes sekakäyttäjä tunnista, saatikka tunnusta omaa olotilaansa…”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/livea-tai-sitten-ei.html
Julma 15.4.2013:
”Lääkitys kohdallaan, juhlat jatkuu
Kuten arvata saattaa, niin uuden glamourisen työpaikan saamista piti ja pitää juhlia, sekä mikä parasta, alkuvauhti on saatu lanseerausbileistä 7:n toimituksessa.
Eli tähän päivään mennessä live-kuvaa tai juttua ei ole putkahtanut julkisuuteen. Siis kyseessähän on itse Glamourinen Jordan-Palmela Andersson -tyylinen Johanna Mia Mari Tukiainen, tuttavallisemmin Tollukka tai Ryhävalas.
Suuria on suunnitelmat, mutta mikä siinä, kun Diapamia ja viinaksia näyttää riittävän vielä toviksi… Kavitaatiohoidot alkavat taas, peräti on huhuttu 10-15 kerrasta. Talkkari ihan huvikseen kaiveli moisen läskin/ ihran liikutteluhoidon ja meinasi kuvaannollisesti pyörtyä… alkaen 199 euroa / kerta…
On itse suuruus (painonsa puolesta) ajatellut hoidolla päästä S/M –kokoon… Oman kertomansa mukaan koko olisi tällä hetkellä M/L, siis yksinkertaistetusti todellisuudessa Mahtava/Läski. Ja itse asiassa S/M voidaan hyvällä omatunnolla suomentaa tai pikemminkin suhteuttaa: Suuri/Läski, kun kyseessä on Glamourisen mahtava (painonsa puolesta) lyllertävä Tuksu.
Ja yksi on joukosta poissa… Mutta sitä Talkkari ihmettelee, miten isäpappa oikein kestää moista glamourista menoa, jos paikalla on??? Liekö jossain komerossa kiroilee menneitä: olisi sittenkin pitänyt heittää ne liemet akan reisille silläkin kertaa eikä tuupata sisään…
Loppuun villi veikkaus: Julia ei palaja kotiin "virkistäytymis" lomaltaan, vaan lähtee suoraan sille leirille, missä ohjataan ja opastetaan 1-luokan diabeteksen saaneita, mutta itse eivät osaa/ halua sisäistää asiaa ja hoida sitä sairauden vaatimalla tavalla.
Blogiin: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/laakitys-kohdallaan-juhlat-jatkuu.html
-lll-
Tuossa oli hyvä muistinvirkistys se, että bileet ovat jatkuneet viime tiistai-illasta lähtien, siis jo pääpiirtein 5 päivää putkeen. Ryyppääminen oikein kiihtyi viikonloppuna. Tämä viikko menee lisää läträtessä, koska seuraava "työkeikka" on vasta perjantaina Raumalla. Monta päivää siis ehtii vetää viinaa ja nappeja.
Viikko mennyt lanseerausbileistä, eikä Live-materiaalia ole näkynyt?
Tuksu Facebookissa 17.4.2013 illalla:
"Tässä Seiska Liven lanseeraustilaisuuden haastatteluni 9.4.2013 Kampin ostoskeskuksesta, Helsingissä. Videoblogini aloitan Seiskan nettisivuilla huomenna. Luvassa on vaikka mitä menoa ja ihmisiä, en kuvaa sinne vain itseäni! ;) "
Kaunis Kooma sammuneena Seiska Live –lanseerauspäivän jatkoilla:
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/163585_163228593842823_1728325381_n.jpg
Kun vielä oltiin pääpiirtein selvittä päin... Kooma ja Tuksu istumassa Kampissa 9.4.2013:
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/892614_10151484675973366_1831858976_o.jpg
Siskokset, lähikuva. Johannalla on kaulassa koru, jossa lukee "Barbie".
Julialla on kaulassa Tarina Tarantinon turkoosi Hello Kitty –sydän.
https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/893666_10151484672118366_609571512_o.jpg
Nooh... vähän vielä väsyttäää... ehkä ensi viikolla...
Etualalla Kooma ja Tuksu:
https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/894860_10151484827823366_860673199_o.jpg
Kaksi viikkoa mennyt lanseerausbileistä, eikä vieläkään mitään?
Talkkarin kuulumiset 16.4.2013:
”Äänittämään…
Talkkari oli tässä aamusella vähän runollisella päällä, kun aamutoimia huussissa oli suorittamassa.
Kerta Glamourinen suuruus on aikeissa levyttää sen ruottalaisen ammattimuusikon säveltämää musiikkia, niin Talkkarin ajatuksena oli hieman avittaa asiassa kotimaisella kappaleella, tosin hieman muokattuna ajanoloon sopivaksi. Talkkari ei sitten vaatimattomuuttaan halua itselleen euron euroa rojalttia, kun tämä pompahtaa levylistoille ja saa vähintään tripla-kultaa ensimmäisen viikon aikana. Rojaltit tulee laittaa menolippuun ja vain menolippuun… sitä parempi, mitä kauemmas…”
Jatkuu blogissa: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/aanittamaan.html
Talkkarin rosoinen 17.4.2013:
”Pariutumisyrityksiä
Telkkarissa tulee jos jonkinlaisia parittautumisohjelmia, on Maajussille morsian, Sinkkulaivaa sekä unohtamatta sentään ulkomaisia formaatteja.
Talkkari vaan on ihmetellyt viimeisempää hutia, Sinkkulaivaa… kolme naista ja sellaiset vaateet miehen olomuodosta:
”30-vuotias Sofia on tottunut korkeaan elintasoon ja tarkka siitä, kenen kanssa liikkuu ja tähtäimessä on jääkiekkoilija. Sara ei syty suomalaisista miehistä ja ei tuhlaa geenejään heihin. Miia rakastaa aasialaista kulttuuria ja vaatiikin miehellään olevan vinot silmät.”
Jo vain, kun kuuseen kurkottaa niin katajaan kapsahtaa, sanoo vanha sananlasku. Kumminkin likat kitisevät sinkkuuttaan, eikä osata olla realistisia… Talkkari olisi nuorempana sanonut esim. Sofialle jotain nasevaa… vaikka pattipolvista: Hei sun polvethan on kuin ravihevosella… turvallisen välimatkan päästä, kas kun arvostelun alle joutuneet naiset voivat olla erittäin väkivaltaisia… kavereiden kertoman mukaan. Sara taasen tarvitsee vain vesikampauksella varustetun ja murtain suomea puhuvan veijarin, malliin vaikka Victor Kalborrek. Miia taasen, no ihan oma tapauksensa, Talkkari ei edes katsoisi moisen perzettä… eihän sitä ruutia kannata tuhlata turhaan.
Yhdellä suurella "julkkiksella" on ihan omat kuvionsa miehen etsimisessä, mielikuvitus ja ehkä siteeksi jotain… mielikuvituksessa. On kuulemma ollut jonkinmoinen projektikin asian tiimoilta ja näyttää siltä, että kyseessä on ja tulee olemaan ikuisuusprojekti, vaikka on syvällisen uskonnollinen. Talkkari ja ei sen puoleen moni muukaan ei kyllä ihmettele yhtään…
http://elinaattoriavautuu.files.wordpress.com/2011/10/donner-kerava-tuksu-066.jpg
Tosin kauneushan on katsojan silmissä… sanotaan. Toisaalta, esim. näköaistinsa menettäneet ovat kertoneet, että muut aistit ovat terävöityneet ja täten yrittää paikata menetettyä aistia. Eli kuvan henkilöllä saattaa olla pienoinen mahdollisuus… ehkä.
Tosin tämän "julkisuuden" henkilön yrityksistä voisi tehdä uuden formaatin tai pari; Kännikalalle juomakaveri, Alkoholistille ainokainen, Sekakäyttäjälle sulhanen , Tunkeropunkerolle puoliso. Näkisi kansa vähän sitä elämän rouheampaa puoltakin… Toisaalta sarja (1 osa valmistuu, loppuja ei tehtäisikään) saisi K-18 merkinnän… sen verran raakaa ja rajua olisi rakkaus formaatissa.”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/pariutumisyrityksia.html
Talonmies 18.4.2013:
”Suunnitelmia, jalat turvallisesti ilmassa
Aivan ensimmäiseksi Talkkarin täytyy hieman oikaista erästä asiaa, sillä Glamourista Tuhdimpaa Tukiaista on rienattu ja paneteltu, vaikka "hän" on Jordan - Pamela Andessonin näköinen maailmanluokan "kaunotar." Toden totta, ei voida sanoa tai verrata Johanna Mia Maria ryhävalaaseen (Megaptera novaeangliae).
Talkkari onkin ajatellut hieman tarkentaa ja lievittää Johannan ja Julian kaipuuta MIAMI:n lämpöön ja glamour-elämään. Lienee parempi jatkossa kutsua itse painavaa suuruutta Manaatiksi tai Lamantiiniksi (Trichechus manatus). Tuo luonnonelävä on erittäin utelias ja siksi joutuu monasti onnettomuuksiin Miamin vesillä.
Ettei ihan glamourisiin muistoihin tavallinen rahvas täysin vaivu, niin itse "suuruus" (painonsa puolesta) on alkanut ryhdistäytymään??
Sillä vahvistamattomien huhujen mukaan on oikein palkattu Personal trainer ja kavitaatiohoidot ovat alkamassa… taas. Aikomus vähentää läskin määrää on todella kunnianhimoinen… L(äski) / M(ahtava) -koosta on tarkoitus pienentyä jopa 3:n vaatekoon verran… Talkkarin täytyy kyllä henkisesti nostaa hattua, tuosta kunnianhimoisesta päämäärästä… Varmaan siirtyy Tunkero täydelle nestedieetille, kas kun työnsä puolesta ei voi olla täysin ilman alkoholia.
Talkkari tekemisen puutteessa taas vähän rääkkäsi internettiä ja löysi sellaisen Johanna Mia Marin väittämän City-lehdestä vuonna 2011, että Julia olisi kirjoittanut itsensä ylioppilaaksi:
"Julia on koko ala -ja yläasteen yksi luokan parhaimmista oppilaista. Hän kävi Laajasalon ala-asteen josta siirtyi puoliksi englanninkieliseen Kulosaaren yhteiskouluun. Lukion hän suoritti Etu-Töölössä, josta valmistui yläoppilaaksi 2003."
Entisen ESSOn baarissa on kuulemma keksitty uusi pelimuoto entiseen päivämäärään sitoutetusta vedosta. Monipeli-aikaveto; vedossa annetaan kaksi päivämäärää ja tapahtuma, mikä joko tulee tapahtumaan tai sitten ei. Esimerkiksi kavitaatiohoitojen osalta aikaväli on luokkaa 6 kuukautta.
Mutta edelleen kiihtyvässä tahdissa on lyöty vetoa Julian kohtalosta…
Ennen Juhannustako vai ennen vuodenvaihdetta likka heittää lusikan nurkkaan, lopullisesti. On myös lyöty vetoa, että raitistuu täysin… Ja miten pitkäksi aikaa, alta vuoden raittiudesta ei kuulemma oteta vetoja vastaan."
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/suunnitelmia-jalat-turvallisesti-ilmassa.html
On jotenkin niin riemastuttavaa tuo Tukiaisten siskosten naivius.
Siitä syntyy monenlaisia kommelluksia ympärillä olevan yhteiskunnan kanssa.
Eikä tässä vielä kaikki... ja lisäksi tapahtumat jyrkkenevät ja lisääntyvät entisestä..
Julma 19.4.2013: ”Entä jos??
Talkkarin on pakko vähän spekuloida, että jos asiat olisivat menneet toiseen malliin…
Ensimmäisenä JOS voidaan heittää Susan Ruususen ja ex-pääministeri Matti Vanhasen romanssiin; menevät naimisiin ja tuppeensahattua lautatapulia ei etsittäisi, Vanhanen vallankahvassa presidenttinä, Susan Vanhasen "kahvassa", ja Kreikalle ei olisi lainattu euron euroa.
Toinen entä JOS; Ike Kanerva alkaa txt-viestien sekä muutaman yhteisen illan ja yön Hotel Hamburger Börsissä pitämään tiiviimmin yhteyttä. Ulkoministeri Kanerva esittelee uuden tyttöystävänsä Johanna Mia Mari Tukiaisen Itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Johanna vetää ex-tempore muutaman kappaleen orkesterin kanssa, ja Presidentti on innoissaan ja kutsuu Johannan yksityiselle brunssille Mäntyniemeen.
Kanervan lukuisten virkamatkojen itseoikeutettuna kuningattarena mukana on vuoroin Julia ja Johanna. Johanna kun on kiireinen ennennäkemättömän suosion saaneiden glamouristen ravintola-show:n tuomasta keikkakiireestä. Johanna on useampana vuotena Pelastakaa Lapset -tapahtuman pääesiintyjänä.
Johanna on huomannut itsellään ja siskollaan päihdeongelman, josta he pääsivät irti kristillisten piirien ja oman syvän uskonnollisuuden kautta. Johanna saa idean perustaa yksityisen päihdehoitolan malliin Betty Ford.
Tulokset ovat niin vakuuttavia, mm. Matti Nykäsen totaalinen raitistuminen ilman retkahduksia (5 vuotta kuivilla), että yhteiskunta antaa 100 prosentin rahoituksen. Jopa itse Gorbatsov haudan takaa ilmestyy katuvana hoidattamaan juoppouttaan päästäkseen hel.vetin esikartanosta taivaaseen Jeesuksen taakse seisomaan.
No joo, Talkkari on vähän tässä hassutellut 6 promillen kännissä…
tarkastettu muuten 24:n poliisipartion alkomittareilla.”
Tässä myös: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/enta-jos.html
Elämä on valintoja, ja jälkikäteen on tietysti kiinnostavaa hieman spekuloida...
Talonmies Julma 21.4.2013:
”Matkaan käy…
Talkkari on jälleen rääkännyt internettiä, kun luppoaikaa oli iltasella.
Ja jälleen on kiitettävästi löytynyt materiaa, raskasta sellaista.
Politiikka; ei mitään mainittavampaa. Urheilu; no jääkiekossa Ässät otti voiton ja tasasi pelit 2-2 Tapparasta. Ulkomaat; toinen Bostonin pommimies on saatu kiinni… Viihderintama ulkomaat; ei mitään ihmeellistä. Viihderintama kotimaa; johan on taas tapahtunut…
Talkkari eilen ihmetteli Ässien 4-0 voittoa, mutta lienee syynä jollain tapaa Raumalla ollut "tapahtuma"… Paikallinen Onnela oli saanut maailmanluokan vieraan sulostuttamaan Satakunnan väkeä. Talkkarin inttikaveri on tuolta alueelta kotoisin ja vaimonsa kielloista huolimatta halusi, edes kerran elämässään, käydä ja nähdä livenä glamourisen Hello Kitty -nauhatanssishown.
Onnekseen oli ottanut kunnon pohjat kotona ja lisää oli litkinut baarissa… päästäkseen tunnelmaan. Ja tunnelma oli tapissa sekä erittäin jännittävä paluuta lavoille tehneelle toiselle pääesiintyjälle niin, että tämä oli laskenut alleen lavalla. Onneksi jäyhä portsari huomasi tilanteen ja "siirsi" sulavasti tämän hieman sivummalle… Mutta tämä toinen kyllä osasi ottaa yleisönsä ja kerrankin kuva onnistui siten, ettei hän näyttänyt ns. lihavalta:
https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/p480x480/376142_493598570730699_988727095_n.jpg
Toden totta, ei näy mitään ylimääräisiä muhkuroita tai muita makkaroita…
Ja Talkkarin inttikaverista ei sitten ole kuulunut mitään, eikä vaimollakaan ole tietoa miehen olinpaikasta…
Mutta taitaa olla valitettavasti niin, että glamourinen viihdetaitelija on muuttamassa pois piskuisesta Suomesta, suuremmile estraadeille ja peräti Ameriikkaan asti… taas. Toki tällä viihdealan monitaiturilla on myös elokuvakokemusta… suomifilmissä Uivelot, eikä toki ei voida unohtaa muutamaa kertaa jonkun bändin videolla, eli taidamme saada lähivuosina sittenkin oman Oscar-patsaan omistajan, ja mitä parasta sekä luultavaa, että se tulisi naispääosan esittämisestä…”
Blogiin: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/matkaan-kay.html
Julman blogi 23.4.2013:
”Syöksykierre pahenee…
Taas on Itse Glamourinen Suuruus ottanut tavallaan kantaa naisen asemaan yhteiskunnassa omalla taatulla neljän (4) L:n ylioppilaan tyylillään. Lienee alkanut ns. ottaa päähän miehettömyys ja ainainen rahapula.
Rahapulahan johtuu vain ja ainoastaan verottajan vit.tumaisesta asenteesta, vaikka keikkaa painetaan ympäri maata muovitukka putkella… kas kun sivukulutkin vievät voitoista suurimman osan.
On taas Glamourinen Suuruus tajunnut istuvansa "pankin" päällä. Saman toteaman teki aikoinaan Talkkarin ex-akka, kun Talkkari kyseli tulevien velkojensa maksutapaa, lähtiessään kävelemään… Tosin tuuri saada kunnon rahat olisi ollut sama kuin Tunkeron…
Johanna Mia Marin ei ainenkaan tiedetä julkisesti ottaneen maksua sellaisista palveluksista, missä tavaran käytöstä annetaan rahallinen korvaus… Tai siis Talkkari tietää ainakin yhden tapauksen ennen vuotta 2008, jonka jälkeen suuret massat tulivat lopullisesti tuntemaan glamourisen viihdetaitelijan. Mutta silloinkin lienee se peittojen pelmuttelu ollut kytkykauppaa yhdistettynä makaamiseen pöydällä ruoka-alustana.
Tässä vähän faktaa tulevasta… jo jossain vaiheessa unohtunee… kuten muutkin lupaukset:
http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/johanna-tukiainen-en-saa-edes-yhden-yon-seksia-ryhdyn-pornotahdeksi/
Eli kaikessa lyhykäisyydessään on Glamourinen Suuruus (taas) siirtymässä Jenkkeihin… ja tällä kertaa Miami ei ole kohteena vaan mantereen toinen puoli… Kalifornia. Ja siellä kuuluisa aikuisviihteen glamourinen suuruus Vivid Entertainment. Talkkari kävi pikaiseen katsomassa ao. yrityksen infosivuja, mutta eivät näytä vielä ehtineen päivittää tietoa. Mutta syynähän toki voi olla kesken olevat palkkaneuvottelut, ja se, kenet Glamourinen Suuruus hyväksyy vastanäyttelijäksi… Täällä Suomenmaassa kun ei kuulemma ole tarpeeksi rikkaita ja hyvännäköisiä miehiä tavannut… Arto oli kyllä poikkeus, mutta kerrankos sitä viisaampikin haksahtaa… aina avioon asti.”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/syoksykierre-pahenee.html
""On lienee alkanut ns. .......... ei ole ainenkaan tiedetä julkisesti........... mutta eivät lienee vielä ehtineen...""
Semmoista sanansäilää ja herjaa. Opettelisi edes oikeinkirjoituksen, ajatuksillehan ei nyt mitään voine !
Talonmies Julman kirjoitustyyli on rosoinen ja karhea. Se on Ihan OK.
Ja lukeminen ja kirjoitusharjoitus blogin muodossa tekevät mestarin noiden vähäisten kirjoitusvirheiden ja lauserakennelapsusten säädössä. Julman tekstejä lukee ihan mielellään, ja aika usein sisällöstä löytää yllättäviä, uusia pointteja.
Samanlainen tautologisti, kuin näädät on tämä näätien ihannoima talkkari.
Onhan se hauskaa, kun talkkari suuressa viisaudessaan kertailee vanhoja olettamusjuttujaan.
Talkkarin sivallus 25.4.2013:
”Tämäkin vielä…
Norma Jeane Baker varmaan nyt pyörii haudassaan, sillä tuosta miesten päiväunesta on nyt tehty parodia ja paha sellainen… On näet 7-päivää/ Aller tehnyt sellaisen tempauksen, vaikkakin ns. 21-vuotisjulkaisun varjolla, että mennyt glamuorisen Tukiaisen muuntamaan Marilyn Monroeksi.
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Näin-Tuksusta-maskeerattiin-Marilyn-Monroe!/1002684
Talkkarin kollega sieltä pahuuden ytimen lähistöltä tiesi kertoa, että punaista mattoakin oli etsitty… tosin ajatus hylättiin melko nopeasti. Ja kuulemma on nyt sitten pitkällä hermolomalla, siis kun kollega tuli vahingossa nähneeksi Tunkeron vain vale-Marilynina. Talkkari vaan ihmettelee, kun glamourisen luottohomoseksuaalistylistikampaaja ei ollut mukana leikissä, vaikkakin hommasta oli leikki kaukana. Täytyy hattua nostaa ammattilaisille, kun yrittivät, mutta surkeasti epäonnistuivat muuntautumisoperaatiossa. Vielä toistaiseksi tarkistamattomien tietojen mukaan koko poppoo vetää viinaa ympäri vuorokauden, jotta kauhukuvat jotenkin saisivat pois mielestään.
Ei sen puoleen, jos väki ihmettelee sitä, miksi live-tv tökkii… syynä on tietokoneiden ja serverien toiminnan merkittävä hidastuminen… näköjään myös koneilla on jonkinmoinen sielu tai sitten formaatin käsittely on niin raskasta…
Äkkiseltään katsottuna muovitukan kavitaatiohoidot eivät ole onnistuneet… sen verran ihraa hyllyi kameroiden edessä, että heikompivatsaiset lähtivät ripulipas.kalle. Talkkarillakin teki vähän heikkoa, kun vain toisella silmällä yritti katsella… alun ja lopun. Pakko lienee Talkkarikin käydä lääkärin pakkeilla pyytämässä vähän sairaslomaa… sen verran rintaan pistää ja vi.tuttaa moinen Talkkarin aidon päiväunen raiskaaminen.
Syy, miksi Ässät voitti Suomen mestaruuden lätkässä oli, että valmentaja lupasi seuraavan hävityn pelin jälkeen hankkia glamourisen Hello Kitty -nauhatanssiesityksen poikien pukuhuoneeseen… vähän tunnelmaa kohottamaan.”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/tamakin-viela.html
Julma blogi 26.4.2013:
”Tuoteväärennöksiä
Tuoteväärennöksiä on tehty maailman sivu, ja tahti sen kun kiihtyy.
Joskus muinoin täällä Suomessa tehtiin naapuri kateelliseksi eräänlaisella itsepetoksella; hommattiin joku Mersun 300:n diesel-ambulanssi ja Saksasta tuotatettiin koppa, ja kas… pihalla sitten soi vaikka 500 SEC:n mese.
Tasaisen tappavaan tahtiin Tulli nappaa näitä feikkejä, mutta Talkkaria on alkanut mietityttämään ns. tavallaan aineettoman palvelun laillisuus… artistihan myös vanhenee, lie kilojakin tulee lisää, ja paikat alkavat jonkin verran riippumaan… ja kai ne keikkajulisteetkin päivitetään sopivin välein.
Talkkari tässä taannoin laittoi kollegan kysymään kuluttaja-asiamieheltä, että mitä mieltä on jonkun kuuluisuuden henkilön tilaamisesta pelkän kuvan perusteella. Ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: mitään ns. aikarajaa ei ole olemassa, mutta jos kuva ja todellisuus eivät läheskään kohtaa, niin voi tilauksen perua, mutta kumminkin… Se "mutta" jäi vähän ihmetyttämään Talkkariakin… ja ihmetyttää edelleen…
Sillä eräs kaukainen talkkarien salaseuran jäsen oli ajatellut piristää Peräpohjolan toimipisteen ankeaa kevättä tilaamalla artistin paikalle. Onnekseen, siis todella onnekseen, sentään aikeestaan mainitsi tänne pääkaupunkiseudulla oleville salaseuran jäsenille. Pantiin sitten pikana vähän oikeanlaista dataa menemään tälle onnettomalle, jolla töllin ikkunatkin metsään päin.
Oli laittanut tulemaan tällaisen jutun, että tilaa nämä sinne kevätkauden avajaisiin:
http://www.dollsdancers.fi/esiintyjat.html
Ja täältä lähti sitten vähän tuoreempaa tai siis paljon tuoreempaa dataa takaisin:
http://sphotos-g.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-prn1/c0.0.403.403/p403x403/47873_3765781703447_371585795_n.jpg
ja
https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/431969_514078791975107_443654051_n.jpg
Meni siinä pojilla pasmat sekaisin, ja vielä hyväkkäät väittivät, että kyseessä olisi jonkinmoinen kuvien käsittely. No, lisää oli laitettava ihan videonkin muodossa, että uskoivat. Pitihän poikain päästä katsomaan todellisia naaraita, joten järjestettiin liput viikonlopun Sexhibition-messuille Helsinkiin. Tosin yksi asia on taatusti varmaa… Eivät pojat näe glamourista hellokittynauhatanssishowta…
Talkkarien salaseuran eräs jäsen, siis itse asiassa koko sopan kokoon keittänyt hyväkäs on niin paljon järkyttynyt tästä tuoteväärennöksestä. Näyttää vahvasti siltä, että koko loppuelämänsä tulee olemaan yökastelija sekä impotentti.”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/tuotevaarennoksia.html
Hemaiseva, upea Johanna Tukiainen pallokuvioisessa mekossaan Orivedellä 22.3.2013:
https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/p480x480/165437_485437254880164_1083313681_n.jpg
Talkkarilla oli kuva Tuksusta ja valkoisesta makkarankuoresta tuossa blogitörinässään. Tässä myös Tuksu keikalla 19.10.2012 Hyvinkäällä:
http://aijaa.com/ItQRKh
Kuka tietäisi, ketkä ovat nuo Talkkarin blogin ekassa kuvassa (dollsdancers) olevat henkilöt nimiltään? Entä heidän myöhemmät vaiheensa tuon kuvanoton jälkeen?
Yksi tanssija on ollut nimeltään Irina. Muista ei ole aavistustakaan.
Julman blogi 29.4.2013:
”Maailmanluokan tähtiä
Talkkari ei voinut olla huomaamatta, että joku suuren luokan tähti oli loppuviikosta Helsingissä ja jotkut eivät.. Pikkulikkojen otsaan ja ties minne oli piirretty joku JB, eli kyseessä lienee ollut Justin Bieber. Kuulemma olivat mellakka-aidatkin olleet kovilla, elleivät jopa kaatuneet, kun ihku-ihanaa Justinia pikkulikat yrittivät päästä tapaamaan tus.su märkänä.
Siitähän sai erinomaisen ajatuksen Talkkarikin…
Kun nämä glamourisen suuret tulevat maailmanvalloittajat tarvitsivat myös moista palvelua "konserttilavoillaan.” Toisaalta, suojaetäisyydet olisivat sitä luokkaa, että sisään mahtuisi vain muutama asiakas sinne ovensuuhun.
Eikä sillä näitä tulevia suuruuksia suojattaisi, vaan yleisöä…
Niin se viikonloppu Talkkarillakin hurahti juhliessa sitä, että Glamouriset suuruudet (painonsa puolesta) ovat siirtyneet ruottalaisten "onneksi"… ja vielä sen jonkun "ammattilaulajan" hoteisiin.
Ja jälleen internettiä rääkäten… pikkuisen Talkkariakin ihmetyttää homma.
Tämä "ammattilaulaja" ei voi olla täysijärkinen, jos ylipäätänsä näistä voidaan sanoa… Mamma och pappa betalar -oloinen ammattiturhake vaan yrittää päästä pinnalle, ja nyt koukkuun on kai sitten tarttunut yksinkertaisesti pahnan pohjimmaiset; Tukiaisten siskokset, "Manaatti" ja "Kooma." On sentään ensikuulemalla vain vähän parempi, niin varsinkin ulkonäöllisesti ja vain jonkin verran musiikillisesti, tämä Emmy tai Emma… jotain sinne päin.
Uskotaan - ja varsinkin toivotaan -, että juhlat jossain päin ruottinmaata jossain "linnassa" jatkuvat mahdollisimman pitkään, ja keikkaa pukkaisi lahden toisella puolella. Johan sen takia kuulemma ruotsalaiset sosiaalipuolen väki on ollut tai menossa lakkoon… unohtamatta Tanskan opettajia, jotka ovat olleet jo hyvän aikaa pois työpaikoilta odottaen keikkoja. Ihan aikuisen oikeasti, ehdottomasti haluavat nähdä glamourisen Hello Kitty –nauhashown…”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/maailmanluokan-tahtia.html
Talkkari niittaa 30.4.
”Valehtelija, valehtelija
Jim Carreyhän teki ao. aiheesta hupaisan hauskan elävän kuvan aikoinaan.
Ja taas on listattu "valehtelijoita" maailmallakin. Esimerkiksi, Victoria Beckham kiisti vuosia ottaneensa silikonit, vaikka muutos naisen rinnoissa oli silmiinpistävä, vain kokoa DD. Lance Armstrong valehteli vuosia dopingin käytöstään… mutta käry kävi. Paris Hilton on julistanut moneen otteeseen, ettei käytä huumeita… mutta useamman kerran onkin jostain kumman syystä kärynnyt poliisille. Bill Clintonin sikarileikithän kaikki tietää…, jne., jne.
Talkkari onkin ajatellut listata suomalaisia pas.kanpuhujia ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta.
Ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki "puhui" vain niin totta kuin osasi…
Kanervan Ilkka muuten vaan puhuu ja tekstailee ohi suunsa. Ja siitä onkin kiittäminen "erään" suuren (painonsa puolesta; kavitaatiohoidot jälleen aloittamatta) Glamourisen sisarparven pölähtäminen julkisuuteen.
Mia Mari Johanna Tukiainen; omasta akateemisesta näkökulmastaan katsottuna hän on neljän (4) L:n ylioppilas, mutta todellisuudessa neljä E:tä löytyy ylioppilastodistuksessa. Ollut kai kerran valeraskaana, vai olisiko yhdistetyssä lääke- ja alkoholihöyryissään sekoittanut kuukaudenpäivät, kun on katsonut rapaviikkojen alkamista kalenterista. Päivittäinen siemailu ei ole alkoholismia; sehän johtuu vain ja ainoastaan siitä, että joutuu ottamaan työnsä vuoksi. Pikkusiskonsa Julia taasen puhua pulputtaa taattuun tapaansa puutaheinää asiasta kuin asiasta.
Talkkari näki tässä taannoin tv:ssä jutun, missä käsiteltiin julkisuuden ihmisten egoa, sekä miten se kasvaa julkisuuden myötä… tai siis, miten se vaikuttaa ao. henkilön pääkoppaan… Osalla niistä esimerkeistä, mitä Talkkari on kaivanut, kyse on pääkopassa tapahtuneista ei-toivotuista kemiallisista reaktioista, jolloin he todellakin "ovat jalat tukevasti ilmassa", mutta muut tietävän sen olevan vain ja ainoastaan pas.kapuhetta.”
30.4.2013: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/04/valehtelija-valehtelija.html
Julma 10.5.2013:
”Rajoja ja säädöksiä
On ollut taas suurta kansanjuhlan tuntua loppuviikosta Kaarinassa, Lahnabileiden merkeissä. Ja on siellä pidetty kunnolla hauskaa, syöty ja myös suomalaiskansalliseen tapaan juotu alkoholia.
Varmaan on ravintoloitsija tehnyt hyvän tilin, ja uutta teemapäivää mietitään kuumeisesti. No, esiintyjäkaarti ei ollut ihan terävintä kärkeä, poislukien varmaankin BB-voittaja Janica Kortman, tuo kissamaisen notkea, muttei glamourisen eroottinen tanssija. Tokihan Lahnabileet ilman kristillisen glamourisia Tukiaisten siskoksia eivät olisi olleet mitään…
Pelkkä paikallinen pikkutapahtuma…
Mutta onkohan tullut alkoholivalvontavirastolta uusia ohjeita??
Alkoholiahan ei saa lain mukaan myydä päihtyneelle tai päihtymystarkoitukseen, ja päihtynyt ei pääse edes ravintolaan syömään, saatikka sitten jatkamaan jurrinsa parantamista.
Laista ei taida löytyä pykälää, jossa olisi määritelty esiintyvien taitelijoiden promilleraja. Ja toisaalta laki kieltää myymisen, joten melkoisen kinkkinen tilanne tuli (jälleen kerran) Tukiaisten puliremmin kanssa. Esiintyville taitelijoillehan järjestetään juomaa ja ruokaa heidän mieltymysten mukaan, ja mitä isompi stara, sen vaativammat ovat yleensä toiveet.
Tukiaisten siskokset ovat isoja, mutta vain kokonsa puolesta, joten lienee käynyt takahuoneessa niin, että ei sitten ollutkaan sitä aitoa shampanjaa tarjolla.
Siinä sopimusrikkomuksesta tuohtuneena molemmat alkaneet vetää tuhdin glamourisesti kaikkea alkoholipitoista kaksin käsin naamariinsa, ilmaista kun se oli. Ja tuloksena oli sitten esiintymisvuoron koittaessa useamman promillen känni päällä… Ja kai rattijuopumuslakiin vedoten evättiin glamourinen ja hyvällä maulla järjestettäväksi aiottu shown esittäminen.
Kansan on kiittäminen tai kiroaminen sitä, että ei nähnyt ja kuullut uusien varta vasten ruotsalaisen ammattimuusikon kanssa levytettyjen maailmanmenestykseen nousevien kappaleiden ensiesiintymistä.
Vain jälkipolvet tulevat näkemään, tekikö ravintoloitsija oikein. vai palaako tämä helvetintulessa, kun karman laki iskee…”
Linkki: http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2013/05/rajoja-ja-saadoksia.html