Sä aina vetoat johonkin. Väärinkäsitykseen, siihen ettet muistanut tai tiennyt, etten ollut kertonut tai ettet sinä ihan varmasti sanonut niin vaikka sanoitkin, tai tämä klassikko: kiireeseen. Johonkin syyhyn, joka ei ole sinussa.
Vaikka sinä olet pahoittanut mieleni syvästi ja monta kertaa, sinä et sitä huomaa. Eikä vika ei ole koskaan sinussa. Se että olet kohdellut minua huonosti, ei muka johdu sinusta vaan sinä kyllä välität minusta. Rakkaudestakin olet puhunut. Ja sinä itse haluat kyllä olla kanssani. Et vain koskaan ole rakastanut minua, et ikinä todella ole kanssani - etkä ole ollut.
Silloin kun mulla oli kaikkein rankinta, kun todella olisin tarvinnut sinua ja sanoinkin niin, silloin, juuri silloin juuri sinä loistit poissaolollasi. SIlloin sinä sanoit, että kyllä, toki kulta, mutta kun on niin kiire. Yhtään kertaa et silloin ehtinyt vaikka monesti lupasit. Jokaisen lupauksesi sinä rikoit. Jokaisen sanasi söit. Jokaisen unelmani murskasit. Sinua, sellaisena kuin itsestäsi luulet, ei ole olemassa.
On mielenkiintoista tämä siirtymävaihe rakkaudesta ja ikävästä paranemisessa. Kun olen vielä ikäväpalstalla, mutta en enää tahtoisikaan sinua. Sydän laahaa vähän järjen perässä, mutta kyllä se varmasti tulee. Rakkauteni, se mitä vieläkin tunnen, on liian hyvää sinulle. Minä olen liian hyvä sinulle. Sen takia minä en ole omaehtoisesti sinuun yhteydessä ikinä. En tahdo olla, vaikka rakastankin.
Uusimpien tempaustesi kohdalla olen taas kerran todella yllättynyt. Näinkö syvällä sinä olet? Etkö sinä ihan todella ymmärrä, miten säälittävää se on, miten itsekeskeisesti sinä elät? Miten paljon sinua tarvittaisiin ja miten vähän sinä olet valmis itsestäsi antamaan. Sinulla on vastuita, mutta elät kuin lapsi, kuin niitä ei olisi. Ja mikä surullisinta, sinulla on lähelläsi ihmisiä, jotka rakastavat sinua, mutta sinä et todellakaan anna heille mitään.
Olet niin itsekeskeinen ja sinulla on niin vääristynyt kuva itsestäsi, että vaikka kirjoittaisin nimesi ja osoitetietosi tähän, et käsittäisi minun puhuvan juuri sinusta. Olen tullut siihen lopputulokseen, että sinulta puuttuu kokonaan empatiakyky ja omatunto. Mutta minä rakastuin sinuun. Rakastuin tuntemattomaan, kokonaisuutta tietämättä, siihen kauniiseen kuoreen, joka on vain julkisivu ja lavaste.
Koko elämäsi on suuri vitsi, mutta kukaan ei naura ja moni itkee.
Vaikka sinä olet pahoittanut mieleni syvästi ja monta kertaa, sinä et sitä huomaa. Eikä vika ei ole koskaan sinussa. Se että olet kohdellut minua huonosti, ei muka johdu sinusta vaan sinä kyllä välität minusta. Rakkaudestakin olet puhunut. Ja sinä itse haluat kyllä olla kanssani. Et vain koskaan ole rakastanut minua, et ikinä todella ole kanssani - etkä ole ollut.
Silloin kun mulla oli kaikkein rankinta, kun todella olisin tarvinnut sinua ja sanoinkin niin, silloin, juuri silloin juuri sinä loistit poissaolollasi. SIlloin sinä sanoit, että kyllä, toki kulta, mutta kun on niin kiire. Yhtään kertaa et silloin ehtinyt vaikka monesti lupasit. Jokaisen lupauksesi sinä rikoit. Jokaisen sanasi söit. Jokaisen unelmani murskasit. Sinua, sellaisena kuin itsestäsi luulet, ei ole olemassa.
On mielenkiintoista tämä siirtymävaihe rakkaudesta ja ikävästä paranemisessa. Kun olen vielä ikäväpalstalla, mutta en enää tahtoisikaan sinua. Sydän laahaa vähän järjen perässä, mutta kyllä se varmasti tulee. Rakkauteni, se mitä vieläkin tunnen, on liian hyvää sinulle. Minä olen liian hyvä sinulle. Sen takia minä en ole omaehtoisesti sinuun yhteydessä ikinä. En tahdo olla, vaikka rakastankin.
Uusimpien tempaustesi kohdalla olen taas kerran todella yllättynyt. Näinkö syvällä sinä olet? Etkö sinä ihan todella ymmärrä, miten säälittävää se on, miten itsekeskeisesti sinä elät? Miten paljon sinua tarvittaisiin ja miten vähän sinä olet valmis itsestäsi antamaan. Sinulla on vastuita, mutta elät kuin lapsi, kuin niitä ei olisi. Ja mikä surullisinta, sinulla on lähelläsi ihmisiä, jotka rakastavat sinua, mutta sinä et todellakaan anna heille mitään.
Olet niin itsekeskeinen ja sinulla on niin vääristynyt kuva itsestäsi, että vaikka kirjoittaisin nimesi ja osoitetietosi tähän, et käsittäisi minun puhuvan juuri sinusta. Olen tullut siihen lopputulokseen, että sinulta puuttuu kokonaan empatiakyky ja omatunto. Mutta minä rakastuin sinuun. Rakastuin tuntemattomaan, kokonaisuutta tietämättä, siihen kauniiseen kuoreen, joka on vain julkisivu ja lavaste.
Koko elämäsi on suuri vitsi, mutta kukaan ei naura ja moni itkee.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Riipaisevaa. Meneekö tämä m vai n :lle?
Voi meitä naisia. Ensin rakastumme narsistiin, annamme pettää itseämme, jäämme roikkumaan ja toivomaan ja vaatimaan narsistilta muutosta ja syyttelemään häntä. Mitä se auttaa....mitä auttaa laulaa tuota samaa virttä siitä mitä hän on, mitä hän ei ole ja mitä hänen tulisi olla??
Minusta on aina jännä lukea näitä vuodatuksia, kun nämä henkilöt vaikka ovatkin kärsineet paljon ja ovat rikottuja eivät ymmärrä eivätkä näe omaa osuuttaan ollenkaan näissä suhteissa. Syytöksiä syytösten perään ja omaa kehua ja minä minää, yhtä suurta hulluutta kuin mistä toista syytää. Narsistiin jää koukkuun siitä on tuhansia ja taas tuhansia kokemus tarinoita. Miksi syyttää itseä tai toista siitä, että antoi itsensä rakastua johonkin kuviteltuun? Ihminen etsii ja haluaa rakkautta ja kun joku sitä on valmis tarjoamaa on siihen helppo tarttua, mutta pitää muistaa myöskin se, että kaikki on vapaaehtoista ja omasta tahdosta tapahtunutta.
Narsisti ei tunne syyllisyyttä, hän ei tunne sellaista häpeää, eikä hän sääli. Turhaan hukkaat sanojasi, turhaan luulet että sanasi koskettavat ja hän tuntisi sinua kohtaan myötätuntoa. Narsisti on lapsi, hän on aikuinen lapsi aikuisen ruumiissa, joka haluaa tuon saman sanoa sinulle, koska hän kokee samalla tavalla tulleensa loukatuksi kuin sinäkin.