Onko Sveitsissä

- ranskankielen pakko- opiskelu
- italiankielen pakko- opiskelu
- retoromaniankielen pakko- opiskelu
Sveitsin saksankieliselle enemmistölle?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuulemma yksi kieli täytyy valita. MUTTA turha on tuoda Sveitsin mallia esimerkiksi, koska se ei vertaudu mitenkään Suomeen.

Suomen vertaismaat ovat tietysti muut Pohjois-Euroopan kansallisvaltiot. Esimerkiksi kaikki Itämeren rantavaltiot.

Äänestä

Missään ei ole valtiota jonka ainoa virallinen kieli olisi
suomi.
Ruotsinkielisillä on ruotsi, ahvenanmaa ja "puolet" suomesta.

Aina kun suru jankuttaa että hänellä on oikeus oman
kielisiin palveluihin, mietin, onko hän todella niin röyhkeä että
odotaa tätä palvelua jossain nurmeksessa tms. Suomen-
kielisellä paikkakunnalla ?
Ymmärrän ja hyväksyn palvelun kaksikielisillä ja ruotsinkielisillä
alueilla.
Tämä Lipposen tekemä laki virkamiesruotsista on nopeasti
romutettava.

Äänestä

Sveitsissä kantonit ovat yksikielisiä eli viranomaiset (ja asukkaat) toimivat yhdellä kielellä kantoneissa. Viranomaiasioisa ei voi vaatia palvelua vieraan kantonin kielellä. Siksi on hyvä osata enemmistön kieltä missä kantonisa asuukin.

Mutta koulussa on valittava yhden vieraan kantonin kieli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??????????? kirjoitti:

- ranskankielen pakko- opiskelu
- italiankielen pakko- opiskelu
- retoromaniankielen pakko- opiskelu
Sveitsin saksankieliselle enemmistölle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu