Tunteiden tappaminen alkaa

Olen pahoillani puolestasi, mutta jos yhtään lohduttaa, niin samanlainen tilanne itselläkin. Täytyy hakea tästä jotain positiivista kuten se, että pääsee tosiaan eteenpäin elämässä eikä jää roikkumaan.
On aika jatkaa matkaa ja etsiä uusia ihmisiä elämään, jotka voivat antaa samalla tavalla takaisin välittämistä, mitä itse on valmis antamaan. Pahinta on, kun tajuaa, että on ns. haaskannut tunteitaan ihmiseen, jolle ei itse merkitse mitään. Se satuttaa todella syvästi. Tuntuu hyväksikäytetyltä ja kyselee itseltään vain, että miksei voinut kelvata. Mitä olisi kenties pitänyt tehdä toisin? Ja sitten alkaa mielessään jossittelemaan, että "Entä, jos vielä kerran nähtäisiinkin ja se muuttaisi kaiken...? " tms., vaikka se on turhaa.

Mutta tästä noustaan taas kerran, kuten aina ennenkin ja suunta taas ylöspäin ja eteenpäin. Ei varmasti ollut viimeinen kerta, kun joutuu näitä fiiliksiä kokemaan, mutta onneksi kerta kerran jälkeen tietää varmemmin, että aina tulee uutta ! Elämästä tekee elämisen arvoista juurikin ne kaikki tunteet, joita sen varrella tulee kokeneeksi eri ihmisten, asioiden ja elämysten ansiosta. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja jokaisessa aamussa on uuden alun mahdollisuus. Jokainen ilta päättää jotain, josta on mahdollista oppia ja vahvistua.

Oletko aivan varma ettet ole tietoisesti tai vahingossa antanut sellaista vaikutelmaa ettei sinua kiinnosta tai sinulla ole tunteita? Oletko ollut toisinaan etäinen, välinpitämätön, katsonut ohitseen? Joskus ihastuneena tulee käyttäydyttyä juurikin noin, mutta valittettavasti se vasta puoli alkaa käyttäytymään samoin, mikäli hänkin on ihastunut. Jos hänellä ei ole tunteita, hän ei edes huomaa mitään...

Nämä ovat herkkiä asioita, eikä varmaan missään muussa tilanteessa epävarmuus pilaa tunnelmia kuin näissä ihastumisissa, joissa toisen tuntemuksista ei ole tietoa. Valitettavasti jomman kumman tulisi olla se rohkeampi ja avattava "peli". Harvemmin kaksi toisistaan epävarmaa ihastunutta "vahingossa" lankeaa toistensa syliin. Mitä enemmän tunteita, sitä vähemmän näitä vahinkoja sattuu.

Minulla auttoi se, että tein juuri niin kuin tuntui. Kävin eron läpi niin, että en peitellyt enkä toiminut aina edes ns. järkevästi, tein minkä tunsin parhaaksi. Jorkut asiat hieman hävettävät nyt, toiset naurattavat, mutta suru meni niiden mukana. Niin monella tapaa yritin, että enempään en enää pystynyt. Ja kun se tietty raja tuli vastaan, hupsista vain, ihan muutamana viime päivänä olen huomannut päässeeni irti.

Tiedän, että lopullinen niitti on uusi suhde, jollaisen aavistus jo alkaa ilmassa olla... Vaikka onkin mielikuvituksen tasolla, on aivan upeaa huomata tuntevansa taas kaikenlaista uutta ja ihanaa talven pohjallakäynnin jälkeen.

Asiat pitää vain käydä omalla, vaikka sitten hassulla tai oudolla tai epätoivoisellakin tavallaan läpi. Hei nyt.

Hän on erinäisissä vaiheissa nyt opettanut mulle, millainen on raukkamainen iso mies. Osaan vältellä vastedes pelkureita, se oppi tästä tuli. Kyllä sinäkin huomaat hänen toimintansa puutteet ajan kanssa. Tärkeää on vastedes välttää toistamasta itse tekemiään virheitä, toisen typeryydelle ja itsekeskeisyydelle kun ei voi mitään...

Laadi lista omista hyvistä ominaisuuksistasi. Kirjoita samoin ylös ne asiat, joiden vuoksi mielestäsi kannattaa elää. Muista, että maailma on täynnä suurenmoisia ja ihmeellisiä asioita ja että onnen aineelliset edellytykset ovat aivan vähäiset. Maailmassa on paljon hyvää. On onni elää juuri nyt.

Minullakin sama urakka edessä, jotenkin nämä tunteet täytyy käsitellä pois. Vaikka eivät ne aivan kuolisikaan kokonaan, niin jonkinlainen mielenrauha on pakko löytää. Kenellekään en voi kertoa, miten hullu olen ollut.

Häpeän tunne on just nyt pahin, avauduin asioistani ja nyt hävettää isosti. Tuntuu kuin olisi riisunut itsensä alasti ja nyt vain palelee ja sattuu. Eikä löydä mitään vaatteita päälle enää.

Täytyy vain uskoa, että jonain päivänä olen oikein onnellinen. Ja muistelen tätä aikaa ja näen miten kasvoin ja kehityin. Ja sitten joskus kaikki on paljon paremmin kuin nyt.

Kaikkein eniten pelkään heikkouttani. Että ensi viikolla taas ryömin hänen edessään ja anelen armoa. Ja saan sitä ja hetken olen niin onnellinen. Kunnes taas tajuan, miten säälittävä paska raukka olen . Ja vihaan itseäni taas astetta enemmän. Kuinkahan paljon voi itseään vihata, ennenkuin todella saa itsestään tarpeekseen?

Iällähän ei ole mitään merkitystä, kun puhutaan tunteista. Meillä kaikenikäisillä on tunteita, se on hyvä. kiinnostaa kuitenkin tietää te edellä kirjoittaneet, minkä ikäisiä olette. Siksi, koska täällä kirjoittaa 53 v nainen. Luulisi, että elämää eläneenä osaisi käsitellä mm. eron tunteita "oikein". En vaan minäkään osaa, eilen lopetimme suhdetta ja jo nyt aamulla taas mietimme tekstareiden muodossa mitä teemme. Ihmissuhteet ovat haastavia. Mutta oiskohan niin, että kun se oikea osuu kohdalle, ei tarvitse miettiä mitään, ollaan vaan ja eletään elämää ja on hyvä olla!