Tulette näkemään

että Kypros saa tarvitsemansa rahat, ja Urpilainen, sekä Katainen selittelevät asiaa etteihän Suomen osuus juurikaan paljoa noussut. Mitä nyt yhden täydellisen lastensairaalan verran.
Eli me tulemme antamaan köyhien selkänahasta revittyjä suikaleita noin 350 miljoonan euron verran.

Ei Katainen tai Stubbi saati Urpilainen muuten tule saamaan edes mahdollisuutta korkeaan eu-virkaan.
Sitä minä vaan ihmettelen, että miten noinkin pöljä kuin Stubb on otettu täydentämään noita kahta muuta pöljää.
No Katainenhan kaverinsa Stubbin virkaansa järkkäsi, joten ei mitään uutta Kataisen hyvävelirosvokerhon touhuista.

Tässä käy niin, että kaikki muut maat tehdään liittovaltion täydellisiksi orjavaltioiksi, paitsi vanhat kunigaskunnat.Nämä suomenkaltaiset maat miehitetään kurjalistoilla, ja maamme rikkaudet rosvotaan pohjavesiämme ja kaivannaisiamme ja metsiämme myöden.
Ei jää muuta kaivettavaa kuin omaa räkää nokastaan omaksi evääkseen, ja hörpätä lätäköstä vettä päälle.

Eikö suomalaiset vieläkään usko, ennenkuin näkevät?
Se näkeminen alkaa kohtpuolin olla jo liian myöhäistä, kyllä vauhti tuohon kurjuuttamiseemme on ollut tällä vaalikaudella sitäluokkaa.
herätkää nyt pahvit jo viimeinkin mihin kansaamme ollaan viemässä, ja ryöstämässä putipuhtaaksi.
Ei ole meillä kohta edes vaalikarjankaan arvoa, kun asioistamme päätetään aivan muualla, kuin maamme rajojen sisäpuolella.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


näin se vain on kirjoitti:

että Kypros saa tarvitsemansa rahat, ja Urpilainen, sekä Katainen selittelevät asiaa etteihän Suomen osuus juurikaan paljoa noussut. Mitä nyt yhden täydellisen lastensairaalan verran.
Eli me tulemme antamaan köyhien selkänahasta revittyjä suikaleita noin 350 miljoonan euron verran.

Ei Katainen tai Stubbi saati Urpilainen muuten tule saamaan edes mahdollisuutta korkeaan eu-virkaan.
Sitä minä vaan ihmettelen, että miten noinkin pöljä kuin Stubb on otettu täydentämään noita kahta muuta pöljää.
No Katainenhan kaverinsa Stubbin virkaansa järkkäsi, joten ei mitään uutta Kataisen hyvävelirosvokerhon touhuista.

Tässä käy niin, että kaikki muut maat tehdään liittovaltion täydellisiksi orjavaltioiksi, paitsi vanhat kunigaskunnat.Nämä suomenkaltaiset maat miehitetään kurjalistoilla, ja maamme rikkaudet rosvotaan pohjavesiämme ja kaivannaisiamme ja metsiämme myöden.
Ei jää muuta kaivettavaa kuin omaa räkää nokastaan omaksi evääkseen, ja hörpätä lätäköstä vettä päälle.

Eikö suomalaiset vieläkään usko, ennenkuin näkevät?
Se näkeminen alkaa kohtpuolin olla jo liian myöhäistä, kyllä vauhti tuohon kurjuuttamiseemme on ollut tällä vaalikaudella sitäluokkaa.
herätkää nyt pahvit jo viimeinkin mihin kansaamme ollaan viemässä, ja ryöstämässä putipuhtaaksi.
Ei ole meillä kohta edes vaalikarjankaan arvoa, kun asioistamme päätetään aivan muualla, kuin maamme rajojen sisäpuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu