Waskikaraoke

Lieksassa on nyt ratkottavissa viikonlopulla Lieksan karaokemestaruus tulkoon heti mainituksi,etten siihen saa enää osallistua koska olen jo voittanut 2008

VASKIKARAOKEKISA LIEKSAAN

Esitän kuitenkin, että meillä järjestettäisiin valtakunnallinen vaskikaraokekisa ja karsintoja järjestettäisiin eri puolellla suomea ja kisat olisivat sitten Lieksassa vaskiviikon oheispalveluna, koska olin huomaavinani, että tuonne jäähallin tienoille tulee myöskin karaoketeltta.voisimme siten hyödyntää oheispalvelua täten aivan kuin tangokisoissa on tangokaraokekisoja myös.
Loppukilpailuissa voisi olla soittamassa sitten elävä orkesteri eli puhaltimet vaikka sitten jokin senioripuhallinorkesteri ja Lieksastakin löytyy osaajia siihen
Kuhmossa on jokavuotinen Kainuun tangontaitajat ja tapahtuma kerää laulajia eri puolilta suomea ja tapahtuma kerää yleisöä römppäviikolle marraskuussa ja hyvin moni laulaja on siten sitä kautta tullut tangokuninkaalliseksi.

Ideasta toimintaan terveisin Markku Korpinen
54323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Mitä sillä on vaskiviikon ja vaskimusiikin kanssa tekemistä? Karaokekisat vou järjestää vaikka kerran viikossa. Alkaa olla koko karaoke menneen talven lumia. Useimpien pitäis olla kokonaan laulamatta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuitenkin jopa hengityksen ja astman hoidon kannalta on hyvä harjoittaa hieman tuota hengitystekniikkaa ja tutkimukset ovat osoittaneet että esim kuorolaulajat elävät pitkään.
    Monessa kulttuurissa esim liikeneuvotteluissa viedään teenuoneisiin jossa lauletaan karaokea ja siksi yritykset satsaavat henkilöstön kouluttautumista siten, että he pystyvät laulamaan karaokea näin siis Japanissa
    Lieksaan tuli karaoke hieman ajasta jälestä ja kymmenkunta vuotta itse kuljin Joensuussa viikoittain joidenkin tuttavien kanssa kun tuo kärpänen iski siihen asiaan kun en enää pystynyt juoksemaan kilpaa loukattuani itseäni laskettelussa mutta aina jokin ovi aukeaa kun toinen loppuu, samoin myös kun leskeksi jäin niin tuli tuota kautta myös uusi elämä.MK

    Äänestä


  • markkukorpinen kirjoitti:

    Kuitenkin jopa hengityksen ja astman hoidon kannalta on hyvä harjoittaa hieman tuota hengitystekniikkaa ja tutkimukset ovat osoittaneet että esim kuorolaulajat elävät pitkään.
    Monessa kulttuurissa esim liikeneuvotteluissa viedään teenuoneisiin jossa lauletaan karaokea ja siksi yritykset satsaavat henkilöstön kouluttautumista siten, että he pystyvät laulamaan karaokea näin siis Japanissa
    Lieksaan tuli karaoke hieman ajasta jälestä ja kymmenkunta vuotta itse kuljin Joensuussa viikoittain joidenkin tuttavien kanssa kun tuo kärpänen iski siihen asiaan kun en enää pystynyt juoksemaan kilpaa loukattuani itseäni laskettelussa mutta aina jokin ovi aukeaa kun toinen loppuu, samoin myös kun leskeksi jäin niin tuli tuota kautta myös uusi elämä.MK

    Venäjällä asiakkaille tuodaan huora pantavaksi ennen liikeneuvotteluja liiallisen jännityksen poistamiseksi ja jos neuvottelut ei tyydytä ryssää niin mafian miehet työntää ahvenen pää edellä perseeseen ja jos neuvottelut onnistuu niin venäläinen illallinen balalaikkamusiikilla ja vodkalla höystettynä ei voiita mkäään.Loppu yöksi saa haluamansa määrän horatsuja viereensä, kuulemma rentouttaa kummasti.

    Kotona jos kertoo matkasta niin akalla kuulemma ääni avautuu kertalaakista ja alle viikossa se muuttaa pois.

    Äänestä

  • Mutta kyllä oli yksi ja ainoa hyvä laulaja Lieksan karaokekilpailussa. Ei kuitenkaan sijoittunut kärkeen vähän outoa arvostelua, hän lauloi kuin kuin olisi levylaulaja ollut koko ikänsä. Niitä räkälaulajia on vaikea ymmärtää, kuka vähänkin musiikista ymmärtää. Onnea ja menestystä tälle" uudelle "Lieksalaiselle jatkossa, älä lannistu olit tosi hyvä laulaja.

    Äänestä

On sitten maailman tason vaskimusiikkia ja kansallista laulantaa samaan aikaan. Voisiko siihen ottaa vielä keskustelun Lieksan susi - ja hirvitilanteesta

Äänestä
Aloittaja

Kaikenlaista oheistoimintaa voidaan aina ajatella, varmaan on erilaisia ihmisiä jotka kuuntelee ja soittaa vaskimusiikkia ja ovat myös kiinnostuneita luonnon tilanteesta ja joskus myös voivat lurauttaa hieman karaokea.
Selväähän on että jos perheessä esim toimitaan niin jos ihminen saa olla ihminen ja ei toista aliteta niin toinen osapuoli osaa tanssia esim ja toinen ei tai henkilöt kohtavat joissakin asioissa ja kummallakin perheessä isällä ja äidillä ja lapsilla on omat mieltymykset ja ne kohtaa kuin olympiarenkaat ja siten jokaisella pitää olla mahdollisuus toteuttaa niitä omia asioita ja kukaan ei saa jyrätä kotona eikä myöskään muualla jyrätä toisen ihmisen arvoja, se pitäisi olla selvä asia liian paljon maailmalla sen vuoksi jopa tapetaan ihmisiä MK

Äänestä

Saastetta on tälläkin palstalla.

Millä lääkityksellä sekin on tuotettu.

Ei jollain ole kaikki hyvin.

Yhteiskunnasta näyttää syrjäytyneen.

Äänestä
  • Kuka täällä on syrjäytynyt, tä?

    Äänestä

  • vallan kahvassa kirjoitti:

    Kuka täällä on syrjäytynyt, tä?

    Päiväkodissa yleensä leikataan ja liimataan !!!

    Syrjäytynyt liimaaja

    Äänestä

V oi ei vaskiarenalleko ei koko viikolopuksi ole muuta ku taas itsensä esille tulijat.Enää ei voi olla missään ilman noita vai eikö ne ole saaneet parempia laulajia vai onko joku muu syy tähän? Missä ois sellainen paikka jossa ei noita ole ja sais rauhassa juoda kaljat.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vaskiareena on aivan eri asia ja myöskin vaskiviikon konsertit ja viikolla on myös muuta mahdollisuutta esim koskenlaskua yms josta ihmiset voivat valita.Missä muualla on tälläisiä mahdollisuuksia mitä Lieksa tarjoaa kun vain olisi älyä ja haluja eikä aina noita kapuloita rattaisiin vaan toimintatarmoa ja verkostoitumista palveluissa

    Äänestä

  • Telttaan näyttö ja siihen La Cumparsitan nuotit juoksemaan, sitten kisaan haluavalle kadunmiehelle, ei siis katunaiselle, trumpetti kouraan. Se joka parhaiten soittaa tietysti voittaa.

    Äänestä

  • Uudenlaista karaokea kirjoitti:

    Telttaan näyttö ja siihen La Cumparsitan nuotit juoksemaan, sitten kisaan haluavalle kadunmiehelle, ei siis katunaiselle, trumpetti kouraan. Se joka parhaiten soittaa tietysti voittaa.

    Kannatetaan. Jotain uutta eikä aina sitä samaa. Lisää ideoita!

    Äänestä

  • hyvä idea kirjoitti:

    Kannatetaan. Jotain uutta eikä aina sitä samaa. Lisää ideoita!

    Syökää vain lisää sitä purkkihernekeittoa !

    Äänestä

Noita karaoken SM kisoja on lähes jokaisen pystyssä olevan maitolaiturin ympärillä ja siellä juoksentelee kaikenmaaliman mestaria retostelemassa olemattomilla laulutaijoillaan. Onhan tuo jo Lieksassakin nähty ja kuultu. Ja tälläkin palstalla mahtaa olla jokunen tuhat aloitusta noista olemattomista karaoke saavutuksista ja kaikenmaaliman apuraha uikutuksista.

Äänestä
Aloittaja

Heipparalla kesällä on tulossa laulaujuhlat Joensuuhun ja sitävarten kävimme harjoittelemassa eri puolelta maakuntaa olevien kuorolaisten kanssa ja samaa tapahtuu myös eri puolella suomea ja sitten kokoonnumme elokuussa monisatapäisenä joukkona laulamaan .

Muuten voisi sitä soitaakin karaoketaustalta sooloa puhallinsoittimella niitä harjoittelumuotoja on myös olemassa, joten siinäkin on idea.

Ei tipu en minänäkään tipu koska olen jälleen kuitenkin useiden satojen joukosta poimittu jatkoon valtakunnalliseen karaokekisaan ja sanomasi on toistoa yhtä ja samaa parjaamista.ei minun nahka repeä sanomisistasi. toimi ja tee ja ole hyvä muussakin kuin lällätyksessä.MK

Äänestä

Terve menoa !

Siellä on paremmin asiat.

Parkkiperhostoiminta laajenee ensi kesänä myös Lahteen, kertoo Synergis oy:n toimitusjohtaja Janne Ripatti. Joensuussa perhoset ovat pelastaneet autoilijoita parkkisakoilta kesästä 2001 lähtien, ja toiminta on laajentunut myös Mikkeliin, Savonlinnaan, Jyväskylään ja Kuopioon.


Perhosten rullaluistimet on korvattu potkulaudoilla turvallisuussyistä. Joensuun 8-10 parkkiperhosta saavat liikenneturvallisuuskoulutuksen ja koulutusta myös paikallistuntemukseen Karelia Expertiltä.

- Perhosten toimenkuvaan liittyy voimakkaasti myös oppaan rooli, Ripatti kertoo.

Toiminta rahoitetaan mainostuloilla. Mainoksia on perhosten vaatteissa ja tuulilaseihin jätetyissä tervehdyksissä, joissa kerrotaan lisätystä pysäköintiajasta.

Äänestä

Miten olisi repaleella haitarilla säestetyt solistit joilla henki vinkuu? Semmoiset jotka polttaa paljon tupakkia? Voisi siinä kappaleen välillä vetästä nortin jotta vinkuminen lisääntyisi! Voisi olla melkoista kuultavaa!

Äänestä
  • Persuperhonen,persevako näkyy ja lima valuu,tukka 2 viikon rasvassa. Ei kukkaan tule lähelle parkkiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    otto takasin kirjoitti:

    Persuperhonen,persevako näkyy ja lima valuu,tukka 2 viikon rasvassa. Ei kukkaan tule lähelle parkkiin.

    Ketä tarkoitetaan joka tapauksessa törkyä

    Äänestä

Korpinen luehan säännöt. Senkus maksat ja osallistut. Missäs sinut on rajattu pois. Häh.

SM-Karaoket 2013 - säännöt

Kilpailut ovat avoimet kaikille kansalaisuudesta riippumatta. SM-Iskelmä Karaokeen, jossa vain Suomi-iskelmiä on yleisen sarjan alaikäraja 16 vuotta. Kilpailijan on itse sovittava alkukarsintapaikkojen mahdollisista ikärajoituksista karsintapaikan kanssa suoraan. Seniorisarjoihin osallistuvien on oltava 45 - 60 v ja vuoden ikäinen sekä ikäsenioreihin yli 60 v täyttänyt, yläikärajaa ei ole. Myös seniorisarjassa lauletaan vain Suomi-Iskelmiä.
Alkukarsinnat alkavat maaliskuussa 2013. Semifinaalit touko-kesäkuussa. Finaalit kesäkuussa 2013.
Kilpailukappaleet valittava järjestäjän osoittamilta listoilta. Kilapailija saa itse valita kappaleensa myös SM-Karaoket semifinaalissa. Finaalissa esitetään sama kappale kuin semifinaalissa.
Alkukarsintojen ja finaalien matka- yms kustannuksista vastaa kilpailija itse. Semifinaliin hyväksynnän edellytyksenä 15 e ohjelmapalvelumaksu (SM-Iskelmälaulufinaalin stipendi- ja palkintorahastoa).
Semifinaaliin valittu kilpailija täyttää alkukarsinnoissa kilpailulapun, josta ruksaa mihin sarjaan hän osallistuu. Kilpailija ei voi osallistua kuin yhteen sarjaan. Osallistumiskertoja ei ole rajoitettu.
Alkukarsinnoissa täytetty kaavake on semifinaaliin valitun allekirjoitettava, jossa lupautuu tulemaan finaaleihin omin kustannuksin.
Järjestäjä saa käyttää kilpailijasta mahdollisia ääni-, teksti- ja kuvatallenteita vapaasti, ilman eri korvausta.

Äänestä
  • Mä oon matikka pilkillä
    .

    Äänestä

  • Markulle apurahoja. Runoilusta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mikähän tuokin on? eli on eri kisoista kysymys ja eri nimikeellä ja hyvin monia kisoja käydään, olet vaan siten kertonut mitä sinä tunnet.
    On aivan selvää, että pitää tietää ettei tule huijatuksi ja sen tiedän kokemuksesta että niitäkin on ollut matkan varrella ja siksi pitää tietää juuri ne luotettavat ohjelmatoimistojen kisat ja ne tiedän hyvinkin
    Yrität siten jotakin heittää esiin todella tiedän monia kisoja mutta olen jopa saanut rahani takaisin jos nuo ilmoitetut sopimukset ei päde.
    Eli minua säälittää joidenkin hyväuskoisten unelmat jopa omissta kyvyistä joita ei ole ja luullaan, että tuo arsistin tai laulajan tie olisi helppo.
    Se vaatii taitoa ja kykyä ja myöskin kestää paineita ja on hyvä, että siihen rumpaan ei ole tarvis meikeläisen lähteä joten se siitä

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Mikähän tuokin on? eli on eri kisoista kysymys ja eri nimikeellä ja hyvin monia kisoja käydään, olet vaan siten kertonut mitä sinä tunnet.
    On aivan selvää, että pitää tietää ettei tule huijatuksi ja sen tiedän kokemuksesta että niitäkin on ollut matkan varrella ja siksi pitää tietää juuri ne luotettavat ohjelmatoimistojen kisat ja ne tiedän hyvinkin
    Yrität siten jotakin heittää esiin todella tiedän monia kisoja mutta olen jopa saanut rahani takaisin jos nuo ilmoitetut sopimukset ei päde.
    Eli minua säälittää joidenkin hyväuskoisten unelmat jopa omissta kyvyistä joita ei ole ja luullaan, että tuo arsistin tai laulajan tie olisi helppo.
    Se vaatii taitoa ja kykyä ja myöskin kestää paineita ja on hyvä, että siihen rumpaan ei ole tarvis meikeläisen lähteä joten se siitä

    Pöljä häh ossaatko ees lukia. Et ainakaan kännissä kirjoittaa.
    Osasitko ees kun oot vuosikausia tyhjään maksanut noita harrastemaksuja, niin lukia jo nuo sopimukset. Karajoikesopimukset.

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Mikähän tuokin on? eli on eri kisoista kysymys ja eri nimikeellä ja hyvin monia kisoja käydään, olet vaan siten kertonut mitä sinä tunnet.
    On aivan selvää, että pitää tietää ettei tule huijatuksi ja sen tiedän kokemuksesta että niitäkin on ollut matkan varrella ja siksi pitää tietää juuri ne luotettavat ohjelmatoimistojen kisat ja ne tiedän hyvinkin
    Yrität siten jotakin heittää esiin todella tiedän monia kisoja mutta olen jopa saanut rahani takaisin jos nuo ilmoitetut sopimukset ei päde.
    Eli minua säälittää joidenkin hyväuskoisten unelmat jopa omissta kyvyistä joita ei ole ja luullaan, että tuo arsistin tai laulajan tie olisi helppo.
    Se vaatii taitoa ja kykyä ja myöskin kestää paineita ja on hyvä, että siihen rumpaan ei ole tarvis meikeläisen lähteä joten se siitä

    KORPINEN. Sanot niinkus mitä. En muutes tajuu, puhu Suomee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    rutun vinkkari kirjoitti:

    KORPINEN. Sanot niinkus mitä. En muutes tajuu, puhu Suomee.

    Ainakin laulan suomeksi ja nytkin hyräilen ja hengitän ja avaan ääntäni koska kohta laulan taas muistotilaisuudessa.

    Edelleen olen sitä mieltä, että hyvin suurta ihmisjoukkoa liikuttaa nuo kisat ja myöskin halu itse kokeilla ja kokea laulaa.
    Lieksassa taannoin käydessä karaokebaarissa oli tunnin jono ja Kuopiossa kultakurkkukisoihin karsintaan osallistu 44 henkilöä ja ei kaikki päässeet jatkoon joten nuo jonkun heitot ovat asiattomia.
    Mutta oikein hyvää eri harrastusmuotoihin osallistumista ja varokaa virtapaikkoja ja heikkoja jäitä.MK

    Äänestä

  • Aloittaja

    On kuitenkin niin,että tiedän monia kisoja mutta hyvin harvoja kilpailuja on Lieksassa ja tänään on Lieksa kisa niin siihen en voi osallistua enää vuosiin koska olen sen kilpailun voittanut 2008 joten esim Pohjois Karjalan karaokekisoihin pitää mennä eri pitäjään jos aikoo osallistua.

    Olen nyt kuitenkin jälleen mukana valtakunnallisessa kultakurkku karaokessa jonnen ei ole osallistumismaksua mutta kustannuksia syntyy koska kosat ovat monena päivänä semifinaalissa kaksi kierrosta pudotuspeliä ja sitten vielä Finaalikierros ja viimeksi olin Finaalissa omassa sarjassa 10 joukossa ja viiden miehen.
    Olen nyt myöskin päässyt seniorilegendakisaan karsinnan kautta Joensuusta ja kisailen siten keväällä Raisiossa ja nekin kustannukset maksan itse ja en ole apurahoja saanut enkä niitä ole pyytänyt koska tiedän tuon ikärasismin ja lautakunnan toimet siinä lähinnä esittelijän mieltymykset joihinkin tahoihin ja tukemiset esityksineen, selväähän on ollut vaikka ei ole päätetty asioista,että tuo hyväveli ajatus on toiminut tuossa yhteydessä apurahoja on tullut ja ulkopuolisten toimijoiden työtä jopa tappiotakuuna maksetaan meidän veronmaksajien pussista sen voi havaita pöytäkirjoista jokainen MK

    Äänestä

Vaihtakaa nimi Wiskikaraokeen ?

Äänestä
  • Se perkeleen karake pitää lailla kieltää Suomessa ja palauttaa Jaappaniin. Joka
    vitun baarissa niitä määkijiä ja kännisiä örisijöitä riittää. Paskikararate, voihan aanus!

    Äänestä

Mielestäni Lieksassa on tarpeeksi hyvän ja monipuoliset, viikottaiset mahdollisuudet hoilata tuota karauukea, jo pitkin vuotta!
Tuota 'hoilaamistaä en soisi enää liitettävän Vaskiviikkoihin!

Äänestä
Aloittaja

KJ on selvää,että voimme käydä baarissa jopa joka päivä kaljalla mutta nyt on kuitenkin alittteessani kysymys myöskin laajemmasta toiminasta ja mahdollisuudesta liikuttaa matkailijoita eri tapahtumiin ja sen osaan varmudella jopa todeta ,että maksavia "Hoilaajia" voisi tulla joten kysymys kuuluukin etko sinä tajua mistä on kysymys koska aina pitää löyttää mielestäni niitä ideoita ja mahdollisuuksia aina erillaisiin asiohin.
Joskus minua tulkittiin vääsrin kun totesi, että kyllä me voimme harrastaa jopa öljylampun valossa omia asioitamme mutta kuka siitä maksaa ja todella meillä on nyt jopa vahvuuksia tuolla sekstorilla.MK

Äänestä

Vaskiviikolla voisi olla myös kunnon kahvila ja ravintola myös sellaisille turisteille jotka ei välitä kuunnella joidenkin ns. laulajien käsitystä laulamisesta!
Eli voisi olla vaikka "kärsimyksetön kahvila" missä ei kukaan känninen tai ilman känniä tule laulamaan! Karaokeporukat voisi jatkaa harrastustaan jossain toisessa paikassa jossa vain vapaaehtoiset jotka haluaa olisi kuuntelemassa!

Äänestä
Aloittaja

Mielestäni meillä on tuohon tarpeeseen olemassa tiloja erilaisia ruokapaikkoja joissa ei musiikki soi eikä lauleta ja Teillä arvoisa henkilö on siten mahdollisuuksia näissä tiloissa.
On kuitenkin niin havaintoni mukaan, että meillä on tulossa vaskiareenan luokse tuo telttä jossa oli lehtitiedon mukaan karaokea joten kun sen tiedät, niin ei sinne pidä tuppautua.
Mutta meillä on myöskin luonto jonne voinee lähteä mutta ei sielläkään aina olla luonnon rauhassa kun kerran yli kosken pauhujen kuului vahvistinlaitteiden kautta jopa eri kieltä siellä oli jotkut kisat meneilään heillä ja siitä ei ainakaan minulla ollut tietoa. MK

Äänestä
  • mitä että kerran yli kosken pauhujen kuului vahvistinlaitteiden kautta jopa eri kieltä ei semmoista saa olla

    minä tiedän olen nähnyt maailmaa kerran kävin jossain vuonislahdella ja se oli aika sama kuin lieksa ainut vaan että joku meri vissiin oli siinä vieressä mutta suomea puhuivat sielläkin päin maailmaa niin että ei saa olla mitään eri kieltä missään koska maailmassa on vain suomen kieli minä tiedän olen nähnyt maailmaa

    Äänestä

Koitappas Korpinen arvata tulenko vaskiviikon tapahtumiin saati teidän karaokeporukan ääntelyä kuulemaan, en todellakaan, ei ole pelkoa!
Mutta ei siitä tarvistisi muidenkaan kärsiä? Ettekö voi harrastaa jossain pommisuojassa ettei se kuuluisi ulkotiloihin aiheuttaen kärsimyksiä ihmislle ja viattomille luontokappaleille!

Äänestä
  • Aloittaja

    Ajele sitten sitä peltorallia tai jäärataa, mutta jätä kuitenkin ravirata ja urheilukenttä niiden käyttöön johon se on tarkoitettu.
    On aivan selvää, että jätä tämä osio huomitta ja keskity niihin harrastuksiin, mitkä juuri sinua kiinnostaa, mutta muista tuo jatkuva nälviminen henkilööni menee ohi jotta hujahtaa, mutta se on sinun sielusi tuho tuo katala käärme joka nostaa päänsä jatkuvasti kauttasi se on tuo kaunaisuus melko syvällä nimimerkintakana

    Laulan ja tanssin mutta myöskin osaan hiljentyä ja laulaa myös lohdutukseksi ja viimensi eilen kunnioittaen sotaveteraania viimeisellä matkalle iltahuudon sävelin

    Toivottavasti voimme elää ja kunnioitaa toisiamme.MK

    Äänestä

Voisiko nämä karaokesekoilut jo tunkea ...suoleen muhimaan, ärsyttävää kun väkisin tungetaan koko palsta keinotekoisia keskusteluja täyteen.
Ei tahdo sitten enää jaksaa selata aiheita, jotka voisivat olla OIKEASTI kiinnostavia!!

Samoin pysäköinti, maahanmuutto..

Samoja asioita jauhetaan, eikö teillä oikeasti ole muuta elämää??!!

Äänestä

No mikset pysy sisvistyneemillä foorumeilla jos nämä v.tuttaa? Mutta pakko vaan luken, niinkö?

Äänestä

Ei, ei ole pakko, enkä ole lukenut tämänkään ketjun viestejä.

Jos kuitenkin yrittää löytää jotain mielenkiintoisia keskusteluja lieksan palstalta, niin vaikeaa se on edellämainitusta syystä!!

On oikeasti muitakin asioita kuin karaoke, joista halutaan keskustella. Jonkun/joidenkin vain pitää pakkomielteen omaisesti joka kohtaan sitä tunkea.. kypsää..

Äänestä

Kaikki jotka yrittävät tulla esille laulamalla,niin rakentakaa talo kauas kauas pois.Me muut haluamme juoda kaljan tai pari ilman esille tulioita tai vielä parempaa lopettakaa koko p homma sikseen ja olkaa perheen kanssa enemmän mitä olette nyt olleet tulee onnellisia Lieksalaisia ja ongelmat häipyy pois.

Äänestä
  • Muutakaa Japaniin karatea laulamaan!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olen kuitenkin huomannut sen seikan,että on karaokeharrastajille omat tilat paikallisessa ravintolassa jossa muuten olen käynyt harvakseltaan juomassa kivennäisvettä ja kuitenkin on jopa tunnin jono laulamaan toisella puolella olet ehkä sinä ja jokin kaverisi juomassa sitä kaljaa ja siten ihmiset viihtyvät siellä karaokepuolella sen on selvä asia.

    On aivan selvää, että olen kanssasi samaa mieltä siinä, että pitää ottaa huomioon perhe ja lapset mutta missä enenmän tuota häiriötä tulee ja hälytyksiä kun tuosta asiasta, että perheissä syntyy jopa veitsitappelua ja siten tuo alkoholin annostelu ei ole hallinnassa mitä se on yleensä ravintolassa muuten se suljetaan viranomaistoimin. MK

    Äänestä

Aloittaja

Ohjelmatoimisto oli kiinnostunut asiasta toimitusjohtajan kautta 0400274331
Koska en mainosta kuitenkin tunnettu ohjelmatoimisto. joten toimenpiteitä

Äänestä
Aloittaja

Vaskiareenalle tulee myös karaoketeltta näin vastasi yrittäjä .MK

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


markkukorpinen kirjoitti:

Lieksassa on nyt ratkottavissa viikonlopulla Lieksan karaokemestaruus tulkoon heti mainituksi,etten siihen saa enää osallistua koska olen jo voittanut 2008

VASKIKARAOKEKISA LIEKSAAN

Esitän kuitenkin, että meillä järjestettäisiin valtakunnallinen vaskikaraokekisa ja karsintoja järjestettäisiin eri puolellla suomea ja kisat olisivat sitten Lieksassa vaskiviikon oheispalveluna, koska olin huomaavinani, että tuonne jäähallin tienoille tulee myöskin karaoketeltta.voisimme siten hyödyntää oheispalvelua täten aivan kuin tangokisoissa on tangokaraokekisoja myös.
Loppukilpailuissa voisi olla soittamassa sitten elävä orkesteri eli puhaltimet vaikka sitten jokin senioripuhallinorkesteri ja Lieksastakin löytyy osaajia siihen
Kuhmossa on jokavuotinen Kainuun tangontaitajat ja tapahtuma kerää laulajia eri puolilta suomea ja tapahtuma kerää yleisöä römppäviikolle marraskuussa ja hyvin moni laulaja on siten sitä kautta tullut tangokuninkaalliseksi.

Ideasta toimintaan terveisin Markku Korpinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu