HALLITUS SALASI KORKOVÄHENNYSTEN LEIKKAUKSEN

EI KÖYHILLE

Asuntolainan korkovähennysoikeutta leikataan
Kehysriihessä päätetty leikkaus ei päätynyt Valtioneuvoston kanslian tiedotteeseen.

Hallituksen kehysriihessä sovittiin myös sote-uudistuksen uudesta valmistelusta. 05:40
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.), valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) kertoivat torstaina iltapäivällä Säätytalolla kehysriihen päätöksistä.

Asuntolainojen korkovähennysoikeutta leikataan viisi prosenttia. Päätös kuuluu kehysriihessä tehtyyn kokonaispakettiin.

Valtiovarainministeriö vahvistaa tiedon, joka löytyi myös SDP:n julkistamasta kehysriihen päätösten tiivistelmästä.

Valtioneuvoston kanslian tiedotteesta kehysriihen päätöksistä tietoa ei kuitenkaan löydy.

Päivitetty 22.3. klo 6.20: SDP:n tiedote oli illalla hetken poistettuna sivuilta, mutta se palautettiin päivitettynä verkkoon.

11

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä salaamista tuossa oli. Hallituksen linjaus siitä, että korkojen verovähennysoikeutta leikataan asteittain, ei ole mikään salaisuus. Ja itse asiassa tuo valittu suuntaus on kaikinpuolin järkevä, reilu ja perusteltu.

      • Velaton, asuntoja on

        Ei ole reilua, todellakaan. Sijoitusasunnon ostaja saa vähentää koko koron määrän. Saa vielä kaiken lisäksi maksattaa vuokralaisella koko lainansa. Onko reilua ??????


      • 156++3
        Velaton, asuntoja on kirjoitti:

        Ei ole reilua, todellakaan. Sijoitusasunnon ostaja saa vähentää koko koron määrän. Saa vielä kaiken lisäksi maksattaa vuokralaisella koko lainansa. Onko reilua ??????

        asunto kuin asunto.... mitä sillä välii onko sijoitus vai ei.... saahan se vuokralainen kuitenkin asunnon, joista pula tuntuu olevan.... vai mihin meinasit sijoittaa ne vuokralaiset asumaan jollei sijoitusasuntoon.


      • Velaton asukas
        Velaton, asuntoja on kirjoitti:

        Ei ole reilua, todellakaan. Sijoitusasunnon ostaja saa vähentää koko koron määrän. Saa vielä kaiken lisäksi maksattaa vuokralaisella koko lainansa. Onko reilua ??????

        Sijoitusasunnon omistaja maksaa tuotostaan veroa. Onhan se silloin reilua, että saa vähentää tulonhankkimisesta johtuvat korot.


      • samaa mieltä...

        ""Ja itse asiassa tuo valittu suuntaus on kaikinpuolin järkevä, reilu ja perusteltu. ""

        Olet oikeassa. Se on reilua siinä tapauksessa jos kaikki valtion ja kuntien korkotukirahotteisten asumisen kustannukset ja verotukset kiristyvät. Eli kuntien ja valtion tukemien vuokra asuntojen vuokrat nostetaan samassa suhteessa. Reilua peliä eikö?


    • //**//

      no ei ole mitään järkeä vielä korko vähennyksiä antaa kun korot on olemattomat muutenkin, ihan on ilmaista lainaa... eri juttu olisi jos korko olisi oikealla tasollaan eli joku8-10prossaa, silloin voisi vähän jo vähentääkin.

    • terv perseestä

      Tuo on ollut tiedossa jo vuoden. Ainoastaan asioita seuraamattomat ihmiset eivät tätä tiedä.

    • Kaikesta sitä uutinen tehdään. Uutinen olisi ollut se, että vuosi sitten sovittu korkojen vähennysoikeuden rajoitusta ei toteutetakaan aiemman päätöksen mukaisena.

    • nomorenail

      Oletko ap. varma sanasta, että salasi?

      Se tiedettiin jo Mari Kiviiemen hallistuksen aikana, aikana jolloin pääministeri oli Matti Vanhanen.

      Kaikkihan on alkanut jo viisi vuotta sitten tai aiemmin, kun yleisesti on kiinnitetty huomiota kansan suureen velkamäärään ja siihen, että velkaa on ikärakennehuomioon ottaen joillakin paljon.

      Korkovähennyoikeutta on poistettu jo pari vuotta nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa, eli ei se aivan puuntakaa tullut. Suoraastaan ihme, milloin se postuu kokonaan

    • Pienet tulot
    • asuntovelallinen....

      Nuo asuntolainakorko leikkauksethan oli yksi parhaiten tiedotetuista leikkausista vuosiin. Niin mediassa kuin valtion tiedotteissa. En ymmärrä miten ne sinulta salaa tekivät. Nuo asuntolainakorkovähennykset kuitenkin niin pieniä että enemmän huolettaa työmatkavähennysten ja km.korvausten heikkeneminen. Se nimittäin tuntuu jo meidän perheellä kahdella autolla työtä tekevälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      238
      3609
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      3310
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2807
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      41
      2615
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      97
      2302
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      33
      1999
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      93
      1981
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      41
      1854
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      103
      1775
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1103
    Aihe