Asiahan ei tietysti minulle kuulu

ei kuulu

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta mikäs mies tämä on joka lyö jäässä polvilaan olevaa Tapparan miestä poikittaisella mailalla niskaan. Ja aloitustilanteessa, jossa pari Doomaria on viiden metrin sätellä. Ja sama ukko oli noin kolme kertaa jäähyboksissa. Tasakenttillä meni ihan kivasti, mutta Tappara teki aina HIFKin jäähyilessä maalin. Se yksi maali tuli kolme sekunttia jäähyn päättymisen jälkeen.

Elikkä ei se nyt tietysti ole häviöt yhden tai kahden miehen vika, mutta jos ammattijoukkueesta halutaan puhua, niin tuollaisella touhulaa ei koskaan, ei siis milloinkaan tule mestaruutta.

Ja sitten ekassa ottelussa itkeä billitetään jostakin korkeasta mailasta. Varmaan oli, mutta sillä ei ole väliä mitä tapahtuu vaan sillä mitä ne tapahtumat vaikuttavat omaan peliin.

Tappara kuitenkin niitä maaleja latoi ja mistään taivaasta ei tule HIFKille voittoa tippumaan, jos ei toi asenne muutu. Elikkä itse ryssivät pelinsä joka kerta. Ekassa pelissä Tampereella oli mahkut. Toisessa pelissä ei saumaa ollut, kun ei ollut tehoja. Eikä näytä kuntokaan riittävän, kun yhden erän karvaukseen. Meinaan Tappara luultavasti on yksi parhasta ja tulee päätyyn asti ilman karvausta. Kuntoharjoittelu olisi helpoin tapa parantaa suorituskyky, mutta se on ensi kesän juttu.

Tuo joukkue pitäisi uusia laidasta laitaan elikkä syksyllä nähdään, mikä on uusi joukkue.

5

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • untako näen

      Valmentajana Raimo Summanen, laatupelaajia suorastaan tulvii ryhmään:)))

      • rämpiminenjatkuu

        Nekin laatupelaajat joita nyt on, Jättävät joukkueen. Ei ketään nykykiekkoilijaa kiinnosta olla mielipuolen valmennettavana. Venäjällä toinen juttu. Ruotsin pojat ovat pakanneet jo.

      • Asiahan ei tietysti
        rämpiminenjatkuu kirjoitti:

        Nekin laatupelaajat joita nyt on, Jättävät joukkueen. Ei ketään nykykiekkoilijaa kiinnosta olla mielipuolen valmennettavana. Venäjällä toinen juttu. Ruotsin pojat ovat pakanneet jo.

        Se nyt tietysti on taas tätä perisuomalaista naukumista, että syy on jossakin valmentajassa ja jne. Ilmeisesti Suomessa tuo lajikulttuuri vain on niin nuorta ja varsinkin katsomossa ei oikeastaan näytetä ymmärtävän senkään vertaa.

        Tollein noin jos katsoo sitä Tapparan ylivoimaa niin siinä se voiton avain on. Ja videot kun on keksitty niin luulisi siitä nyt jotakin hyötyä olevan. Tapparan joukkue on ollut kasassa varsin pitkään ja varsinkin omat kasvatit ovat ratkaisevassa osassa. Ja en tiedä onko se näössä vika vai missä, mutta kannattaisi ainakin nuorten pelaajien katsoa sitä Barkofin mailan lapaa. Se on ihan suora. Semmottisella kepillä pystyy antamaan syötön kummallakin puolella. Ja kun osaa suojata niin se on siinä.

        Huippupelaajista on sanottava, että Tapparalla on satsaukset ulkomaalaisiin onnistuneet ja HIFKillä taas ei.

        Elikä niin hirveesti ei kannataisi joukkueeseen satasata kun nostaisi vain omia junioreja sarjaan, tekisi semmottiset neljän vuoden sopparit ja ottaisi pari vuotta pataan. Neljäntenä vuonna voisi yrittää mestaruutta. Tietysti jos ei ole semmoista isoa miestä junioreissa niin se on sitten toinen juttu.

        Ja sitten nää roolitukset. Jossain kepukkaturnauksessa huonosti luisteleva kädetön puolustaja vielä menettelee, mutta ei puhettakaan, että mestaruuksia voitettaisiin, jos joukueessa ei ole ainuttakaan hyökkäävää puolustajaa. Kyllähän Reijo Ruotsalainen erottu heti aikoinaan luistelutaidoillaan. Sitä nyt vaan kehityy normiharjoituksilla normitasoon. Ja silleen.

      • Asiahan ei tietysti
        Asiahan ei tietysti kirjoitti:

        Niin ja kannattaisi työntää Ortion managerille sopparia jo, eikä kyhnöttää taas kunnes saa sitten alkaa taas uuden veskarin metsästys.
        Meinaan ei niistä kukaan tiedä noista sopimusasioista, mutta mestaruuksia on saatu silloin kun maalilla on semmottinen hyväksi tunnettu mies.

      • Nordenskjöld
        Asiahan ei tietysti kirjoitti:

        Se nyt tietysti on taas tätä perisuomalaista naukumista, että syy on jossakin valmentajassa ja jne. Ilmeisesti Suomessa tuo lajikulttuuri vain on niin nuorta ja varsinkin katsomossa ei oikeastaan näytetä ymmärtävän senkään vertaa.

        Tollein noin jos katsoo sitä Tapparan ylivoimaa niin siinä se voiton avain on. Ja videot kun on keksitty niin luulisi siitä nyt jotakin hyötyä olevan. Tapparan joukkue on ollut kasassa varsin pitkään ja varsinkin omat kasvatit ovat ratkaisevassa osassa. Ja en tiedä onko se näössä vika vai missä, mutta kannattaisi ainakin nuorten pelaajien katsoa sitä Barkofin mailan lapaa. Se on ihan suora. Semmottisella kepillä pystyy antamaan syötön kummallakin puolella. Ja kun osaa suojata niin se on siinä.

        Huippupelaajista on sanottava, että Tapparalla on satsaukset ulkomaalaisiin onnistuneet ja HIFKillä taas ei.

        Elikä niin hirveesti ei kannataisi joukkueeseen satasata kun nostaisi vain omia junioreja sarjaan, tekisi semmottiset neljän vuoden sopparit ja ottaisi pari vuotta pataan. Neljäntenä vuonna voisi yrittää mestaruutta. Tietysti jos ei ole semmoista isoa miestä junioreissa niin se on sitten toinen juttu.

        Ja sitten nää roolitukset. Jossain kepukkaturnauksessa huonosti luisteleva kädetön puolustaja vielä menettelee, mutta ei puhettakaan, että mestaruuksia voitettaisiin, jos joukueessa ei ole ainuttakaan hyökkäävää puolustajaa. Kyllähän Reijo Ruotsalainen erottu heti aikoinaan luistelutaidoillaan. Sitä nyt vaan kehityy normiharjoituksilla normitasoon. Ja silleen.

        Paljon asiaa kirjoitit, mutta noista junnuista olen pikkusen eri mieltä. On nimittäin niin että hyvin harvasta A-junnusta tulee huipputason liigakiekkoilijaa, edes, ja noin keskimäärin. Todennäköisyys sille että sainaamalla junnuja pitkällä sopparilla voitettais mestaruus on melko epätodennäköistä. Jos ei sitten satu poikkeuksellisen hyvä vuosikerta... Ja Reijo Ruotsalaiseen ei kyllä kannata vertailla - semmoisia lahjakkuuksia syntyy vain yksi vuosikymmenessä, ja Suomen kokoisessa maassa vielä harvemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe