Kirkkohistoriaa

http://www.freewebs.com/see_the_truth/Inquisition.html

Kristinuskon perin verihuurtuiseen historiaan surullisen jäljen jättänyt inkvistio perustettiin jo v. 1184 etsimään ja tuomitsemaan ns. harhaoppisia. Sillä oli itsenäinen tutkinta-, syytös- ja tuomiovalta, mutta tuomioiden täytäntöönpanot jäivät jätettiin maallisille viranomaisille. Inkvisitio sovelsi menetelmiään yhtä hyvin harhaoppisiin kuin muuten vain omituisiin ihmisiin kuten kuviteltuihin noitiin n. 500 vuoden ajan. .

Inkvistio loi urkinta- ja ilmiantojärjestelmän, ja se huolehti itse ilmiannettujen kuulusteluista ja kidutuksista: näin kymmenet ellei sadat tuhannet ihmiset menettivät usein paitsi henkensä myös rahansa omaisuutensa. Kidutus oli salaista ja järjestelmällistä eikä naisia ja lapsia säästetty. Kohteina olivat sekä harhaoppiset että noidat, jotka tietenkin olivat samalla myös harhaoppisia. Ja tarpeen vaatiessa huudettiin armeija apuun. Esim. kataareja ja albigenesseja vastaan oli koottu sotajoukko, jonka toimeenpanemassa verilöylyssä yksin Bezierissä Ranskassa murhattiin noin 20 000 ihmistä. Kun tieto tästä joukkoteurastuksesta saavutti Rooman, määräsi paavi kiitosmessun asian kunniaksi. Kammottavat olivat myös Ranskan hugenotit tuhonnut ns. Pärttylin" yön v:n 1572 verilöyly, jolloin yhtenä yönä tapettiin Pariisissa 20.000 - 30.000 Ranskan hugenottia.
Inkvisitiolle eivät mitkään kidutukset saaneet olla liian vähäisiä. Kidutukset olivatkin suunniteltu tuottamaan äärimmäistä tuskaa ilman, että uhri varsinaisesti kuolisi. Inkvisiittorit kehittivät aina uusia ideoita. Hyvä esimerkki keinoista oli ns. ’jalkauuni’, joka edellytti yksinkertaisesti koroketta, jolle sitoa uhri, hieman öljyä ja hiilipannun. Eräs mies oli raahattu oikeuteen käsissään laatikko, joka sisälsi hänen omien jalkojensa luita, jotka jalkauuni oli kypsyttänyt irti lihasta. (The Hiram Key: Kninght, Lomas 1996)Myös Janet Cave ja Laura Forman antavat kirjassaan Noidat ja noituus (Mystiikan Maailma / Lademan) näistä menettelytavoista varsin karmaisevia esimerkkejä :
“Kirkon menettelytavat olivat kuvottavat. Oikeudenkäynnit pidettiin salassa, ja kiduttajat uurastivat väsymättä. Kun syytetty oli viimein tunnustanut, hänet sakotettiin, pantiin vankilaan tai poltettiin roviolla. Hänen omaisuutensa lankesi kirkolle, joten tunnustuksien saaminen oli siksikin välttämätöntä.
Kidutus kehitettiin taiteeksi. Se alkoi yleensä peukaloruuveilla, minkä jälkeen seurasi tusina ruoskaniskua. Sitten oli vuorossa sääripuristimet, joiden avulla murskattiin sääret ja nilkat, minkä jälkeen uhria venytettiin piinapenkissä tai roikutettiin köydessä niin, että olkavarret menivät sijoiltaan. Jos tunnustus ei hellinnyt näilläkään keinoilla, uhri saatettiin panna tulikuumaan kalkkikylpyyn.1600-luvun noitatuomari Heinrich von Schultheis ylisti kidutusta “Jumalan katsetta miellyttäväksi työksi“. Kerran hän viilsi erään naisen jalat auki ja kaatoi haavoihin kuumaa öljyä“. Uhrien ulvoessa kivusta ja menehtyessä tuskiinsa syyttäjät, pyövelit ja piispat kahmivat omaisuuksia. Eräs heistä, Bambergin piispa Johan Georg II oli vuonna 1631 ansainnut teloituttamiltaan ja vangitsemiltaan ihmisiltä 720 000 kultafloriinia.

Inkvisiittorit olivat siis ilmiselvästi miehiä, jotka erityisosaamisestaan ja valitsemastaan ammatista myös sadistisesti nauttivat. Heidän kirjoittamaansa kammottavaa kirjaa Noitavasara ovatkin eräät tutkijat pitäneet seksuaalipatologian oppikirjana.

Inkvition ja katolisen - pian myös luterilaisen - kirkon johto oli huomannut nopeasti, miten helppoa oli käyttää hyväksi kansan taikauskoa ja saada se uskomaan, että tosinajattelijat eivät olleet vain harhaoppisia vaan myös samoja hirvittäviä noitia, joista kansa oli kuullut ja joista jo kirkkoisä Augustinus oli puhunut. Edellytykset erityiselle noitadoktriinille olikin luonut juuri Augustinus, jonka vaikutus noitavainoihin johtui siitä että hän uskoi demooneihin ja näki ihmisten ja paholaisten myös harjoittavan sukupuolisuhteita, ja tämä käsitys tietysti kiihotti eli sitten noitavainojen aikoina yksinkertaisten uskovaisten mielikuvitusta ja oli myös suurena syynä noitien roviokelpoisuuteen. Kerettiläisnoitien uskottiin paritelleen äitiensä kanssa ja imeneen vauvoistaan veren, vaivanneet niiden ruumiit taikinaksi ja tehneen siitä öylättejä saatanallisille ehtoollisilleen. Edellä sanottu omistettiin mm. armenialaisille paulikiaaneille. Nämä Bulgarian katolisesta kirkosta eronneet olivat muka murhanneet lapsiaan, imeneet myös he niistä veren ja heittäneet ne vielä elävinä tuleen. Heidän tuhkansa ja veren sekoituksesta tehtiin mausteita harhaoppisten aterioille.

Inkvisitio sai riehua Euroopassa yli 500 vuotta. Vasta 1700-luvun lopun Ranskan vallankumous ja sitä edeltänyt ja sen jälkeen kukoistanut valistus lopettivat inkvisition ja kirkkojen muunkin mielivallan. Rovioita ei sammuttanut ja uutta aikaa ei luonut siis kristikunnan uskovien katumuksesta nousseet liikkeet, vaan pimeyteen sytyttivät valot perin profaanit, jopa ateistiset tai vähintäänkin deistiset tiedemiehet, filosofit ja hallitsijat, jotka usein kuuluivat myös joihinkin monista ajan salaseuroista. Heitä olivat Francis Bacon, John Locke, Fredrik II, Kustaa III, Montesquiue ja Voltaire. Paradoksaalista on, että kun nämä aikansa ruusuristiläiset ja vapaamuurarit kuuluivat juuri kirkon vainoamiin ryhmiin ja monet heidän ystävistään, kuten mm. Giordano da Bruno, menettivät kirkon kynsissä henkensä, voidaan sanoa, että “harhaoppiset“ pesivät kirkon kasvot omalla verellään!
Humaani tieto elpyi viimein uskonkiihkoisen älyllisen tyhjiön lopulla. Tämä johtui ehkä siitäkin, että eräät vainotut totuudenetsijät olivat saattaneet löytää Jerusalen temppelin alta kirjakääröjä, joissa oli Jeesuksen kenties alkuperäisiä opetuksia. Ja kun ’kuninkaallinen holvi’ oli kerran paljastanut salaisuuksiaan, alkoivat katedraalit nousta Euroopassa ja pimeän keskiajan, tuon kirkon ja hengellisen vallan suurimman kukoistuksen ajan, joka oli kestänyt lähes 1300 vuotta, alkoi vähitellen syrjäyttää järjen aikakauden loistava valo.

http://www.freewebs.com/see_the_truth/Inquisition.html