2-vuotias pillahtaa aina itkuun kun kielletään.

temperamentti ja ehkä se että annatte periksi liian helposti. Muista että jos kerran sanoo ei, niin se on ja pysyy.

Meillä tyttö jolle annettu luonteeseensa nähden liikaa periksi, nyt isompana (alle kouluikänen) kun kieltää, niin saattaa nakata vaikka lelulla päin näköä, ulvoo vasta sitten. Kannattaa tehdä ajoissa loppu.

Tsemppiä!

Toki itkee, kun ei saa tahtoaan läpi. Ei se ole mitenkään vaarallista, anna itkeä vaan.

Kannattaa muuten ottaa hänet jo ekalla kerralla sieltä koiran luota pois, jos kerran yleensä lyö uudelleen. Yritä ennakoida, silten pääsee helpommalla. (esim. jos pyytää herkkuja, ota muki jo siinä vaiheessa kauemmas...;-)

Nimenomaan anna itkeä.
Siinähän itkee ja oppii.

Koiraa en antaisi lyödä. Jo pienikin sopimaton kosketus ja heti lapsi pois koiran läheltä ja erittäin jämäkkä kielto ja rangaistus, Eläinten kanssa on hyvä olla aivan ehdoton.
Kilttikin koira voi joskus reagoida kuin koirat keskenään reagoi. Etenkin kun koira vanhenee/on sairas.
Lapsi ei ymmärrä että koira voi satuttaa, joten on sinun tehtäväsi tehdä lapselle selväksi miten koiran kanssa käyttäydytää, niin säästytte vahingoilta.

Älä lässytä sille piltille mitään. Sinä määräät, piste. Älä anna varoituksia, ole yllättävä. Ensimmäisestä virheestä välitön jäähy. Tärkeitä pointteja, ole itse AINA rauhallinen mutta johdonmukainen. Kun tilanne rauhoittuu, keskustelu siitä mitä tapahtui ja miksi tapahtui.

Anna rangaistus jos ei mene jakeluun (ota ikä huomioon). Jos et pistä ojennukseen nyt, voin vain kuvitella mitä tulee olemaan kun kasvaa.

Lapsi ei rakasta sinua yhtään sen vähempää, pelkää sinua tai mitään muutakaan negatiivista, jos välillä näytät säälimättä kaapin paikan kotona.

On oppinut että sillä itkulla sinä/te hellitätte ja alatte selittelemään, on huomannut että siinäpä oiva vallankäytön väline. 2-vuotiaalle on olemassa kyllä ja ei. 2-vuotias ei ymmärrä eikä kykene ymmärtämään sinun selittelyjäsi eikä kykene rationaaliseen ajatteluun. Älä selitä vaan kiellä, anteeksi tämä rumasti sanominen, mutta sinun 2-vuotiaasi on suunnilleen sen koiran tasolla: joko saa tehdä tai ei, joko on tai ei, ja se tulkitsee todella nopeasti koska sinä alat perääntymään ja luovutat.

Et kiellä enää toista kertaa. Kun hän lyö koiraa, se on saman tien ei, ja koiran luota pois. Kiukuttelusta jäähylle.
Älä selittele, lyömisen kieltäminen on ehdotonta, sitä ei tarvitse perustella (etenkään kun toinen ei edes tajua mitään siitä).
Tyttö pyytää herkkuja miksi? Kesken ruokailun? Mistä hän on saanut päähänsä että niitä koskaan on saatavilla miten sattuu ja kesken ruokailun? Eli, jostain hän on saanut päähänsä että joskus niitä saa. Joko niitä saa tai ei. Eli ei. Nyt kestät sen kiukuttelun ja se on aina että ei.
Ota muki pois. Anna kiukutella, syökää normaalisti. Te muut siis. Älä anna raivareista huomiota.
Miksi tyttö hakkaa koko ajan jotain? Miten hän on oppinut että hakkaamalla ja riehumalla saa mitä haluaa tai saa huomiota? Jostain hän on ne oppinut. 2-vuotias on hyvin yksinkertainen olento. Hän ei siis tiedä maailmasta oikeastaan mitään mitä hänelle ei ole opetettu.

En tarkoita siis syyllistää, vaan että useimmiten me opetamme huomaamattamme ja tietämättömyyttämme asioita mitä ei olisi pitänyt. Nyt pitää ensin opettaa siis, ettei niitä tapoja ole olemassakaan ja se kestää tuplasti sen ajan, missä ajassa hän on oppinyt että ne on olemassa.

Usein kurinpito tai pitäisikö sanoa määrätietoisuus on vaikeaa, kun me haluamme olla kilttejä. Seurauksena on luonnevikaisia koiria ja lapsia jotka kärsivät aivan samasta ilmiöstä, ja päätyvät maksamaan siitä. Koira yleensä hengellään kun se joudutaan lopettamaan ja lapsi loputtomilla vaikeuksilla, kun hän oppii lyömään, hankkii vääriä kavereita tai jää kokonaan ilman, oppii hankalaksi, eikä opi koulussa taas mitään, kärsii koko ajan pomottamisesta ja turvattomuudesta (turvallinen vanhempi = määrätietoinen pomo, joka kyllä tietää mitä tehdään), ja sitä rataa. Lapsellesi pidemmän päälle tuo tulee olemaan helvetti, kun hän joutuu maailmaan missä muut sitten kovalla kädellä kyllä alkavat opettamaan ettei itku tehoa, eikä kaikki siedä lyömistä lyömättä takaisin jne. jne. lapsien on opittava sietämään myös pettymyksiä ja sitä ettei kaikkea saa mitä haluaa. Koska joko he oppivat sitä sietämään tai elämästä tulee sietämätöntä.

Eli ajattele enemmänkin loogisuus, määrätietoinen "kova" kuri palveluksena, et vahingoita sillä lastasi, vaan pikemminkin pelastat. Joskus on kilttiä olla vähän julma. Enkä tarkoita nyt kovalla väkivaltaa tosiaankaan, vaan määrätietoisuutta. Pomoudella mitään työnjohtajuutta, vaan selkeää vanhemmutta, missä vanhempi on se joka tietää ja määrää. Ja ottaa vastuun. Koiravertauksella vain sitä, että me luulemme usein ihmisen lapsen tietävän alusta saakka ihmeellisiä määriä asioita, vaikka ihmisen aivot ihan fysiologisesti kehittyvät jopa 25-vuotiaaksi saakka. Tosiasia on siis realistisesti se, että 2-vuotias ei juuri mistään mitään tajua eikä sen kuulukaan. Perustelut ovat sen ikäiselle aivan turhia. Jos koirasi ei ymmärrä niitä, ei ymmärrä se lapsikaan: ja koirasi ei ymmärrä. Anteeksi vaan jos koiravertaus loukkaa, mutta kuten eräs ystäväni sanoi lapsestaan "oikeastaan lapsen kasvatus ei juuri eroa koirasta, paitsi että koira ei kasva koskaan aikuiseksi..." se oli puoliksi vitsi, mutta sen verran totta, että älä odota lapsesi ymmärtävän asioita mihin hän ei yksinkertaisesti millään pysty.

2-vuotias ei siis uskokaan mitään, mitään muuta kun että on ja off. Mutta ei se siitä helpotu, jos tuota rataa jatkat. Kouluikäisenä se on jo huomattavan fiksu, ovela ja paljon vahvempi.
Mieti tosi tarkkaan ja tsemppiä siihen, nimittäin se "vika" löytyy vanhemmista. Tytöllä on tempperamenttia, mutta te olette toistaseksi ne ketkä sitä hallitsee ja näyttää sille suunnan.

Siinä pitää olla tarkkana ettei lapsi pääse kiusaamaan millään tavalla eläimiä. Jos lapsi esim. lyö koiraa ja koira puree niin sehän on vaan lapsen oma syy eikä koiraa saa mitenkään rangaista asiasta. Sehän vaan puolustautuu. Lapsille on siis opetettava ihan pienestä pitäen että miten eläinten kanssa ollaan.
Itse oon joutunu kerran tukistamaan siskon lasta kun läppäs mun koiraa. Sitten sovittiin asia ja lapsi meni halaamaan koiraa ja pyysi siltäkin anteeksi. :)

Niin että koiraa ei saa lyödä mutta lapseen saa käyttää väkivaltaa?

Just mitä älynväläyksiä!

Siinähän se lapsi oppiikin hyvin olla lyömättä. Kun saa samalla mitalla takaisin.

Ei jessus mitä ihmisiä.

Tyttö testaa rajojaan ja on raukkaparka huomannut, että hän on vanhempiaan vahvempi. Todella raskas taakka pienen tytön harteille olla perheensä vahvin yksilö. Hänellä ei ole ketään kehen turvata.

Meillä samanlainen 3-vuotias. Mietitty kans mikä auttais, kun tuntuu ettei kiellot auta, kun sanotaan ettei toista saa lyödä, eikä toisen kädestä saa ottaa. Kiukuttelee ensin, heittelee tavaroita, kaataa tuoleja nurin yms. ja jossakin vaiheessa alkaa kiljumaan kun ei periksi saa. Hävettää kun tuollainen raivari tulee kaupassa jos ei saa haluamaansa asiaa. Välillä meinaa loppua keinot itselläkin miten pitäis menetellä. Kaupassa kun ei oikeen viitsi jättää kiljumaan, vaan on lähdettävä sen kanssa pois. Aikaa ja huomiota on koitettu lapsen kanssa viettää ja touhuta kaikenlaista, mutta väkisinkin tulee mieleen, että onko se luonteessa niin kovasti kiinni tuo käytös. Sen olen huomannut, että on kateellinen jos vietän aikaa vanhemman lapsemme kanssa ja suuttuu siitä.

No se on se yksinkertainen ei, josta sitten ei enää jousteta. Sain kerran hyvän neuvon, että mieti ensin ennen kuin sanot ei, koska sen pitää sitten olla lopullinen. Eli ei sanota ensin että ei et saa katsoa telkkaria/ottaa keksiä/huutaa kaupassa jne. ja sitten peräännytäänkin kun lapsi tarpeeksi kinuaa ja huutaa.

Esikoiseni sai myös joskus raivarin kaupassa ja siihen ei sitten auttanut muu, kun ottaa kiljuva ja potkiva lapsi kainaloon ja poistua. Tietenkin se oli tylsää, mutta se opetti tehokkaasti että näin käy kun raivoaa. Sitten joskus kun oli koko kauppareissun kiltti, saattoin saada jonkun pienen namin tms. Ei tosin aina. Piti siis oppia, että aina ei saa jotain, kun kaupassa käydään.

Ja tosiaan oikeaa puhetta täällä se, ettei selitellä pienelle lapselle ummet ja lammet, ne ajat tulevat sitten myöhemmin. 2- vuotiaalle riittää ei. Niin kuin tuo koira. Sanot että et saa löydä, et koiraa, et ihmistä, se sattuu. Piste. Et saa hakata telkkaria, se menee rikki. Piste. Muki pois kädestä, jos hakkaa. Piste. Jos ei syö, on ilman eikä muuta tule. Piste.

Se on rankaa, been there done that. Mutta kun tuon jaksaa, niin lapsilla on turvallinen koti kasvaa. Rakkauttta ja rajoja. It is that simple.

Tuo esikoisenikin on nykään 9 vuotias kelpo poika. Ei raivoile enää kaupassa. ;) Ja jos ongelmia on, niistä voi keskustella, ehkä joustaakin, mutta viimeinen sana on yhä vanhemmilla eikä vain tyyliin koska syöt minun pöydästäni.

Naapurin poika muuten haistattelee toooosi pahasti äidillensä, on teini-ikäinen. Muistan hänet pienenä poikana, äitinsä jumaloi poikaansa ja salli kaiken. Lapsella ei ole kunnioitusta yhtään. Kuinka olisikaan, sillä vaikka hän sanoisi mitä, äitinsä kuitenkin antaa rahaa kaikkeen, mitä poika keksii pyytää. Rakkautta siis löytyy, muttei rajoja....

Hanki leikkikehä ja nosta lapsi sinne, jos lyö koiraa. Heti.
Lapsi kokee koiran kilpailijakseen ja yrittää päästä siitä eroon.

Näytä koiran hampaat. Kysy, miltä tuntuisi, jos koira suuttuisi ja purisi.
Kiltti koira ei pure, eikä kilttiä koiraa saa lyödä.

Leikkikehä saattaisi olla noissa muissakin asioissa oivallinen. Jos hakkaa tv:tä, niin parempi ettei ylety siihen.

Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Anna huutaa, mutta informoi naapureitasi tytön uhmasta, etteivät luule, että lyöt lastasi tai muuten kohtelet pahasti.

Muutenkin - ennakoi. Kun käsi näyttää kohoavan lyöntiin, nappaat tytön pois ja keksit jotain mielenkiintoista. Juttelet kaikesta mitä tehdään ja kuka tekee, kysy ja vastaa. Lapsi kiinnostuu. Riidat ehkä vähenevät.
Uhmaikäähän tuo on, joten ohi se menee, kun et anna sen jäädä pysyväksi. Liiallinen myöntyväisyys antaa lapselle sen kuvan, että huutamalla asiat sujuvat. Sitä älä salli.

Säästä kiellot sinne kun niitä tarvii ja ohjaa lasta koko ajan toimissaan. menee koiran luokse -> ohjaa miten koiran kanssa ollaan. "Ai sinua kiinnostaa koira, koira onkin kiva, koiraa voi silittää ja haistappa miltä koira tänään tuoksuu, onko hyvä vai paha?"... Pläp pläp...

Kielto menettää merkityksensä kun niitä satelee tavallisissa arkisissa asioissa. Kaksi vuotiaskaan ei tiedä mitä koiralle voi tehdä ennenkuin se on hänelle kerrottu. Sama ruokailuissa, miksi kieltää herkut, kun voi vain kertoa mitä nyt syödään. ei siihen mitään negaatioita tai kieltoja tarvita. "Nyt on ruoka-aika ja nyt syödään makaroonilaatikkoa ja juodaan maitoa. Kun lautanen on tyhjä otetaan keksiä."

Koeta välttää ei-sanaa päivä tai pari, niin huomaat, että tulet taitavaksi kiertoilmaisuissa ja kotonanne ei ole yhtä negatiivinen ilmapiiri. Ei-sanaa käytetään vain silloin kun sitä todella tarvitaan.