Miksi Halpa-Hallia ei saanut myymälää Raksilaan?

Kalevan tämänpäiväinen pääkirjoitus palautti mieleen sen, että kun Euromarket lopetti Raksilassa muutama vuosi sitten, Halpa-Halli olisi halunnut avata kiinteistössä oman tavaratalonsa, jossa olisi ollut myös elintarvikemyyntiä, mutta kaupunki ei myöntänyt lupaa Halpa-Hallille vaan – tämä ei varmastikaan ole kenellekään yllätys – Arinalle, joka avasi siihen S-Marketin.

Tämä ei voisi olla mahdollista missään muussa kaupungissa kuin Arina-Oulussa: Arinalla on vierekkäin Prisma ja S-Market.

Minä on jo vuoden alusta boikotoinut Arinaa.
15463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Arinan röyhkeyden takia aikanaan luovuin Arinan jäsenyydestä ja hyvin harvoin käyn nykyisin s-liikeissä.

Äänestä

Ei se niin mennyt. Arina vaan maksoi kiinteistöstä niin korkean hinnan, että Halapa-Halli pullahti pois kuvioista ihan itsestään.
Mutta sitähän se ei tietenkään muuta, etteikö siinä vääryyttä ja kieroutta tapahtunut.

Äänestä
  • Tuskinpa kiinteistöä edes tarjottiin Halpa-Hallille tai Sparille, hyväveli-verkosto järjesti kauppapaikan Arinalle ettei kilpailijat pääsisi liian vahvoiksi. Tämä sopii mainiosti S-ryhmälle ja Keskolle! Kahdestaan on kiva muka-kilpailla - siis kilpailu tarkoittaa sitä, kumpi kehuu keskinäistä "kilpailua" enemmän ja äänekkäämmin. Todellisuudessa mitään kilpailua ei ole: duopoli toimii.

    Äänestä

  • 12+8 kirjoitti:

    Tuskinpa kiinteistöä edes tarjottiin Halpa-Hallille tai Sparille, hyväveli-verkosto järjesti kauppapaikan Arinalle ettei kilpailijat pääsisi liian vahvoiksi. Tämä sopii mainiosti S-ryhmälle ja Keskolle! Kahdestaan on kiva muka-kilpailla - siis kilpailu tarkoittaa sitä, kumpi kehuu keskinäistä "kilpailua" enemmän ja äänekkäämmin. Todellisuudessa mitään kilpailua ei ole: duopoli toimii.

    Kyllä sitä tarjottiin ja Halpa-Halli tarjosikin. Mutta niin kuin totesit, kiinteistön saantia tärkeämpää Arinalle oli Halpa-Hallin poissa pysyminen noilta nurkilta. Kiinteistön hintakin muodostui vain kilpailijan poissa pitämisestä, ei rakenteellisesta tai kauppapaikan arvosta. Kiinteistön hinnan voimalla se Halpa-Halli pidettiin poissa. Jos oletetaan HH:N tarjonneen saman tai enemmän, niin hintaa olisi tullut aina vaan lisää, ei sitä voinut HH ostaa. Ja onhan tuo kaikillle nähtävissä, eihän tuossa mitään järkeä ole, että on S-market ja Prisma vierekkäin. Heh, muka kilpailemassa keskenään....

    Äänestä

Mieluummin S-Market kuin tekopyhiä uskovaisia arvoja "kannatava" halpa halli. Valikoimatkin on vajaat. Ei olutta, siideriä, tupakkia, kondomeja, tamponeja yms. perus elämiseen tarvittavia tuotteita.

"Halpa-Halli korostaa toiminnassaan muun muassa yhteiskuntavastuullisuutta, perhekeskeisyyttä ja kristillisten arvojen kunnioittamista, mikä näkyy yhtiön mukaan myös myytävissä tuotteissa."

Halpa-Halleissa silti myydään aseita ja ammuksia joilla voi tehdä henkirikoksia. Viimeisimmän Halpa_halliin kohdistuneen murron yhteydessä katosi kymmeniä käsiaseita!

Äänestä

Tässäkin röyhkeys ja suhdetoiminta toimi.
Herätkää ihmiset tähän pyhään kolmiyhtenäisyyteen Kepu, Lesta ja Arina.
Tulkaa tekin tähän uskoon mukaan!

Äänestä

Ei tuo ole ainoa esimerkki. Arina savusti Oulun Osuuspankin suosiollisella avustuksella Sparin pois ex-Hovihallin paikalta, siis Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksessä.

Kuten Oulussa, samoin Kemissä Euromarket päätyi Arinalle S-Marketiksi. Tradeka, tai mikä se Euromarkettien omistaja olikaan, myi kiinteistöt Arinalle, näin se hyväveli-järjestelmä toimii vähittäis- ja tukkukaupassakin. Ettei Spar pääsisi liian vahvaan asemaan. Mitä lienee Arina luvannut Tradekalle...

Äänestä

Huh onneksi ei.. Ja kyseisessä tiloissahan toimii ALKO ja Halpa-hallihan ei sellaisia tuotteita myy mitä Alko myy..

Äänestä
  • Eipäs hurskastella. Kyllä samoja tuotteita löytyy! Muovipussinkin voi kätevästi vetäistä päähän...

    Äänestä

asema on ollut mahdollista vain sen takana olevan poliittisen siiven ansioista.
Siellä ne pelit pelataan sulle-mulle-tyyliin. Kepulaiset lienevät vahvimmin asian takana.

Oulussa on räikeän silmiinpistävää toiminta pitää kilpailukykyiset kilpailijat poissa markkinoilta ja siksi HH ei saa Oulusta kunnollista kauppapaikkaa. Nykyinen paikka Limingantullissa Prisman takana on HH:lle epäedullinen, koska HH on Prisman varjossa ja lisäksi eivät ole saaneet lupaa elintarvikeosastolle.

Nykyisessä markkinataloudessa tämä on ehdottomasti väärin, että keinolla millä hyvänsä estetään kilpailijan tulo markkinoille. Lidl'in toimistusjohtajan haastattelu televisiossa kertoi samaa kieltä.

Suurella rahalla se Valiokin söi pienet ja hyvät meijerit Oulun seudulta pois.
Nyt maitoa rahdataan tankkiautoilla ympäri Suomea, kun ennen oli mahdollista suosia lähimeijeriä ja sen tuotteita, jotka omasta mielestäni olivat monesti Valion tuotteita laadukkaampia ja maukkaampia.

Poliittiset päättäjät ja virkamiehet sooloilevat tässä orkesterissa - onhan se jo naurettavaa, että saman kauppaketjun liikettä ovat vierekkäin Raksilassa -
S-market ja Prisma!

S-ketjun valta korostuu entisestään, kun Arina rakentaa kauppakeskuksen Oulun keskustaan - s-ketju kuten k-ketjukin rakentavat megaluokan kokoisia kauppakeskuksia ympäri maan ja kuluttajat maksavat tuotteiden hinnoissa nämä investoinnit.

Jopa maaseutupaikkakunnilla on valtavan kokoiset Prismat ja City-Marketit ja asiakkaita käytävillä tavaramäärään verrattuna minimaalisen vähän.
Taitaa elintarvikkeiden hävikki myös olla megaluokkaa, kun näkee valtavat kylmäkaapit täynnä tuotteita, joista varmasti vain osa päätyy kuluttajan koriin, kun tuota populaa on Suomessa vähän suhteessa tavaran tarjontaan!

Äänestä

Tilanne kuvastaa hyvin sitä, että kilpailu ei toimi Suomessa (yleisemminkään), ja kun Oulussa kaupunki tukee selvästi Arinaa, muilla ketjuilla ja riippumattomilla ei ole juurikaan mahdollisuuksia. Kesko saa toki joitakin rippeitä mutta lähinnä vain hämäyksen vuoksi, niin että Arinan suosiminen ei olisi niin ilmeistä.

Äänestä

Tuohon kolmiyhtenäisyyteen pitää lisätä vielä vapaamuurareihin kuuluminen. Arinan johtajat ovat ao järjestön jäseniä. Eli kaikki tärkeät päättäjäsidosryhmät kepu, Lestat, ja vapaamuurarit on valjastettu Arinan asioitten ajajiksi. Niin myös kirkkokin Pikkaraisen johdolla.

Äänestä

On se kyllä ihme että Raksilan markettejakaan ei olla kunnostettu sitten juuri mitenkään viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tuollaisia vanhoja ja rumia betonirötisköjä jotka pitäisi jyrätä maan alle mitä pikimmin ja rakentaa uutta tilalle.

En ymmärrä miksei tuohon tilalle voisi rakentaa ison kauppakeskuksen ja muutamakerroksiset pysäköintihallit, niinkuin esim. Vantaalla Jumbossa. Mutta eihän Oulussa osata muutakuin suunnitella ja kaivaa nenää, täällä ihmiset kun ovat synkkyydellään myrkyttänyt kaupungin ilmapiirin ja tehneet siitä luotaantyöntävän paikan muille suomalaisille.

Oulu tulee Kokkolaakin yli 20 vuotta jäljessä. Sitäpaitsi se keskustaan rakennettava "kauppakeskus" oli ihan naurettavan pieni ja säälittävä.

Kokkolaan avataan pohjolan suurin K-Citymarket 10.4. Ostakaa junalippu Kokkolaan ja tulkaa ihailemaan uutta Citymarkettia ja Oulua paljon isompaa/prameampaa ja kaikinpuolin upeaa kaupunkikeskustaa. Oulu on pelkkää rumaa ja ankeaa betonilähiötä koko karuudessaan, Kokkola on sentään oikea kaupunki jota Oulu ei ole. Itse asiassa me kokkolalaiset pidämmekin Oulua melko junttina paikkana ja oululaisia juntteina.

Muissa kaupungeissa rakennetaan yhä suurempaa ja komeampaa. Sen sijaan Oulu vaan kurjenee kurjenemistaan. Täällä ei viihdy kuin juntit ja narkkarit ja muu roskasakki.

Äänestä

Vielä jos saisimme Raksilan Citymarketin tiloihin Sale-myymälän, niin kilpailu olisi kovaa ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Äänestä

kun asemakaavapäälikkö, arinanjohtaja ja jokunen lautakunnanjäsen on vapaamuurari niin lopputuloshan ei varmaankaan käänny arinan eduksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arina-Oulu kirjoitti:

Kalevan tämänpäiväinen pääkirjoitus palautti mieleen sen, että kun Euromarket lopetti Raksilassa muutama vuosi sitten, Halpa-Halli olisi halunnut avata kiinteistössä oman tavaratalonsa, jossa olisi ollut myös elintarvikemyyntiä, mutta kaupunki ei myöntänyt lupaa Halpa-Hallille vaan – tämä ei varmastikaan ole kenellekään yllätys – Arinalle, joka avasi siihen S-Marketin.

Tämä ei voisi olla mahdollista missään muussa kaupungissa kuin Arina-Oulussa: Arinalla on vierekkäin Prisma ja S-Market.

Minä on jo vuoden alusta boikotoinut Arinaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu