Mieheni on koko avioliittomme ajan ollut erittäin tekevä. Meillä on kuusi lasta ja mies on aina ollut työhönsä sitoutunut. Toisaalta se, että hän on yrittäjä vaikuttaa asiaan. Aamusta iltaan on puurtanut kohta kolmisenkymmentä vuotta, ilman lomia. Nyt viime kesänä hän teki 18 tunnin päiviä ja väsyi...Jälkikäteen hän kuvasi tunnetta sanoin, että ihan niinkuin jäsenet olisivat muuttuneet raskaiksi ja mitään ei saanut enää aikaiseksi. Alkoi tulla toivottomuuden tunteita...kunnes...Meidän yhteinen tuttavamme, nainen alkoi pitää häneen yhteyttä. Mies kertoi, että kuin hän olisi ollut jossain toisessa maailmassa. Rakkautta hän ei sanonut tunteneensa, vai olonsa kummallisen keveäksi.
Soittelu johti uskottomuuteen, jonka jälkeen mies romahti. Hän joutui olemaan sairaslomalla kaksi kuukautta. Makasi sohvalla ja itkeskeli...Kävi yleislääkärillä, joka ei ollut sanonut diagnoosista mitään. Oli kirjoittanut vaan jatkoa sairaslomalle toisella käynnillä.
Mies on paikoillaan ollessa aina rauhaton ja jännittynyt. Tai...sitten hän nukkuu. Jotenkin koen, että kontaktin saaminen häneen on erittäin vaikeaa. Hän kyllä puhuu, jos aloitan itse keskustelun. Myös väkivaltainen hän on ollut suuttuessaan. Nykyään ei, sillä ehkä minua suojaa nyt fyysinen sairastumiseni n. 5 vuotta sitten. Siihen asti sai pelätä sanomisiaan. Usein mies on ollut ilkeä monessa asiassa. Korostaa paremmuuttaan ja erinomaisuuttaan. Välillä hän on sitten hyvin rakastava, hellä ja huomioiva.
Olen jotenkin jo hämmennyksissä elämästä hänen kanssaan ja siksi kirjoitan tälle palstalle. Uskottomuus nimittäin ei ole hänen perusluonteelleen tyypillistä käytöstä. Syksyisten tapahtumien jälkeen luimme yhdessä netistä erään maanikon kirjoituksen ja silloin mieheni sanoi, että tuo ihminen kirjoittaa juuri niinkuin hän on itsessään tuntenut.
Voiko kaksisuuntaista siis sairastaa usean vuoden ajan, ilman, että se tulee ihan selkeästi esille??
Soittelu johti uskottomuuteen, jonka jälkeen mies romahti. Hän joutui olemaan sairaslomalla kaksi kuukautta. Makasi sohvalla ja itkeskeli...Kävi yleislääkärillä, joka ei ollut sanonut diagnoosista mitään. Oli kirjoittanut vaan jatkoa sairaslomalle toisella käynnillä.
Mies on paikoillaan ollessa aina rauhaton ja jännittynyt. Tai...sitten hän nukkuu. Jotenkin koen, että kontaktin saaminen häneen on erittäin vaikeaa. Hän kyllä puhuu, jos aloitan itse keskustelun. Myös väkivaltainen hän on ollut suuttuessaan. Nykyään ei, sillä ehkä minua suojaa nyt fyysinen sairastumiseni n. 5 vuotta sitten. Siihen asti sai pelätä sanomisiaan. Usein mies on ollut ilkeä monessa asiassa. Korostaa paremmuuttaan ja erinomaisuuttaan. Välillä hän on sitten hyvin rakastava, hellä ja huomioiva.
Olen jotenkin jo hämmennyksissä elämästä hänen kanssaan ja siksi kirjoitan tälle palstalle. Uskottomuus nimittäin ei ole hänen perusluonteelleen tyypillistä käytöstä. Syksyisten tapahtumien jälkeen luimme yhdessä netistä erään maanikon kirjoituksen ja silloin mieheni sanoi, että tuo ihminen kirjoittaa juuri niinkuin hän on itsessään tuntenut.
Voiko kaksisuuntaista siis sairastaa usean vuoden ajan, ilman, että se tulee ihan selkeästi esille??
Vastaukset 14
Vanhimmat
kuullostaa tutulle käytökselle mutta voi olla vain kyllästynyt arkeen.
Arkielämä oli mieheni mukaan ihan kunnossa ja kun hän tekee jotain, unohtaa hän syömisen, juomisen yms. Uppoutuu täysillä tekemiseen ja mitään ei tahdo kuitenkaan saada enää silloin valmiiksi asti. Tunteita ei osaa näyttää, vaan arvelee muiden ne tietävän??? Myös asettuu toisten yläpuolelle usein. Moralisoi mm. pettäjiä itse ja muita ihmisiäkin. Syksyllä hän eli jotenkin omassa maailmassa ja tapahtumista ei hänellä itselläänkään ole selkeitä muistikuvia, vaikka yrittää niitä muistella. Alkoa hän ei käyttänyt.
Hänen isänsä oli samantyylinen elämässään usein. Outoa tunnetta, mikä hänellä oli päällä, ei hän osaa selittää. Kertoi vaan olleensa jossain omassa maailmassaan.
Yritän saada häntä perheterapiaan tms. mutta hän ei ole halukas. Pelkää, että lapsuus kaivetaan esiin ja hän ei osaa puhua tunteistaan muutenkaan.
Mielialojen vaihtelu on myös yksi asia...ärtymys välillä ihan pienistä asioista. Meidän parisuhteessa hän ei koe olevan vikaa kuitenkaan.
juu se ainainen tekeminen ja tavallinen oleminen mahdotonta. Vaikea saada tunne kontaktia kun jatkuvasti mielialat seilaa.
Sä olet miehellesi Äiti ja tukihenkilö tasavertainen puoliso et ole.
Miehesi bipojen tapaan elää sairaudentuomaa kaksoiselämää ja valiettavasti pettää sinua kokoajan.
Lähde kun vielä voit ja olet järjissäsi.
Osanottoni ja tukeni Sinulle!
Kaksisuuntaista sairastetaan jopa 30 vuotta ennekuin saadaan oikea diagnoosi.
Valiettavasti olet joutunut elämään varpaillasi miehesi tunnetilojen mukaan.
On väkivaltaa, pettämistä, valehtelua johon hän itsekkin uskoo hän tekee sinusta luulosairaan ja mustasukkaisen heittäen oman syyllisyytensä näin sinun kannettavaksi. Sinä olet se kaikkein tärkein Äiti joka kantaa taakan.
Jauha nyt vielä enemmän paskaa. Ei kaikki bipot elä mitään kaksoiselämää eikä pidä puolisoaan äitinä tai isänä johon tukeudutaan. Osa meistä pärjää hyvin ihan yksinään. Niin ja kaikki meistä ei todellakaan petä. Koskaan en ole väkivaltainen ollut eläissäni. Ihmeellistä yleistämistä taas kerran. Se että sinä olet kokenut tuollaista tai tunnet tasan yhden bipon, ei tarkoita sitä että kaikki muutkin ovat samanlaisia. Järki käteen nyt.
Mutta siinä olet oikeassa että tuollaisesta suhteesta kannattaa lähteä hyvin nopeasti. Elämäänsä ei kannata tuhlata väärän ihmisen kanssa.
"Myös asettuu toisten yläpuolelle usein. Moralisoi mm. pettäjiä itse ja muita ihmisiäkin." Voihan tuo maniaa olla, mutta ihan terveetkin ihmiset moralisoi ja asettuu toisten yläpuolelle. Jo pelkkä rasismi on toisten yläpuolelle asettumista.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä ei ole välttämättä helppo diagnosoida.Itseni kohdalla oli niin että minua hoidettiin masennuspotilaana vuosia kunnes sitten sain muutama vuosi sitten diagnoosin ja kun aloin käymään aikaa taaksepäin niin oireita oli ollut jo nuoruudesta asti .
Tämä oli meilä ensimmäinen kerta, kun uskottomuutta esiintyi ja fyysinen suhde naiseen ei ollut onnistunut. toki se ei vähennä kipua, mitä tuo teko aiheuttaa. Mietin tuota eroa. Olemme olleet yhdessä niin pitkään ja ajattelin, että rauhassa katson, miten tilanne kehittyy. Varsinkin, kun ketjussa oli kirjoituksia, joissa sanottiin etteivät kaikki bibot petä. Miehellä mania (jos tämä nyt on sitä) on tähän asti suuntautunut työhön. Sehän on yleensäkkin sosiaalisesti hyväksyttyä, että ihminen tekee paljon töitä. Lähipiirin vaikka kärsiessä tilanteesta.
Onhan miehessäni hyvät piirteetkin. Enhän muutoin olisi hänen kanssaan enää yhdessä. Ei elämä niin mustavalkoista ole kuitenkaan.
Masennus, joka seurari vauhtijaksoa oli todella raju. Oli paha katsoa vierestä, kun aikuinen mies itki ja oli ihan rikki. Toisaalta siinä hän ensimmäistä kertaa elämässään paljasti tunteitaan aidosti.
Lääkärin mielestä lääkitystä ei vielä ainakaan tarvittaisi. Elämäntapamuutos olisi välttämätön. Se meillä on tapahtunutkin. Työpäivät päättyvät säännöllisesti ja unta hän pyrkii saamaan riittävästi, sekä muutenki lepoa. Eikä tule rauhattomaksi em. muutoksista, ainakaan vielä. Paikoillaan olo on ollut hänelle ärsyttävä tekijä yleensä. Olen vuosiakausia yrittänyt tätä muutosta aikaan saada puhumalla, mutta nyt, kun lääkäri sitä suositti, mies otti asian vakavasti. Ja ehkä masennuksen syvyyskin sai hänet ymmärtämään omat tarpeensa paremmin. Mies kokee edelleen voimakasta häpeää syksyn tapahtumista. Siitä, että toimi vastoin "oikeata" minäänsä. Mikä ihme on se tunne, joka voi viedä ihmisen noin mukanaan...Sitä on minun hankala ymmärtää kuitenkin. Rakkautta se ei kuulemma ole ollut. Toista naista hän ei ikävöi, vaan tämän olemassaolo herättää inhoa miehessä.
Usein mies sanoo, että voi, kun saisi tehdyn tekemättömäksi.
minusta on huvittavaa että ihastutaan ja sitten kun vaimo sa tietää niin se toinen ei merkinnytkään mitään! Ei tuo ole totta.
Sitä mietinkin, että mikä se tunne on ollut. Ihastuminen ei sovi kyllä senhetkiseen mielialaan ja uskottomuus oli alkanut tilanteessa, jossa mies oli tuntenut masennuksen oireita. Sitten tuli sekava olo...vähän unenomainen. Mies teki tuolloin muuten jonkun harkitsemattoman ostoksenkin, joita jälkikäteen mietti. Lääkäri oli meinannut, että jonkinlainen sairaustila oli ollut päällä kuitenkin. Olen lukenut kyllä, että maniavaiheen ns. ihastumiset menettävät merkityksensä, kun masennus tulee kunnolla päälle. Ihminen tavallaan herää todellisuuteen ja tässä tapauksessa oli vielä semmonen juttu, että nainen on huomattavasti miestä vanhempi. Ihan iältään ja ulkoisestikkin. Jostain pakkomielteen tunteesta mies on jälkikäteen puhunut...
Ja jos oikei tarkkoja ollaan: nainen oli alkanut jo inhottaa ennenkuin asia tuli tietoon. Lähestymisyrityksiä oli yritetty torjua (ilmeisesti ns. herääminen maanisesta tunteesta??) tuloksetta. Tälle löytyy vahvistus. Masennuskin uudelleen oli tullut kuvaan jo ennenkuin minä tiesin asiasta. Vaisu ja osittain ärtynyt mies tuolloin kyllä jälkikäteen ajatellen oli. Naputti pikkuasioista toistuvasti...
voi hyvä ihmisparka jätä se bipo kai itsekkin huomaat miten vatvot sen tekemisiä kokojan ..mies sitä..mies tätä..tätä skeidaa se kuule tulee olemaan ja sun oma elämä häviää kapenee niinkuin sinäkin...
Kuulehan bisee...en todellakaan vatvo hänen tekemisiään koko ajan, jos tälle palstalle tilanteesta kirjoitankin. On vaan niin, että olen tällä hetkellä hyvin epävarma hänen tilanteestaan ja miksi minä itsestäni täällä silloin puhuisin. Ja mitä tuohon jättämiseen tulee: naimisissa melkein 30v. ja toinen sairastuu yht´äkkiä...Onko se pätevä syy jättämiseen??
Itse sairastuin fyysisesti vakavasti viisi vuotta sitten, eikä hän tuolloin jättänyt minua. Totttakai hänen tekemisensä haavoittaa, se on tosiasia, mutta omien tunteitteni vatvomisella en voi yksistään näitä ongelmia ratkaista. Kirjoitin tänne saadakseni vertaistukea. En arvostelua ja komentelua...
niin... täällä on monella kokemuksia bipoista joko itse sairastettuna tai läheisenä.
Se on varmaa että läheinen voi ja masentuu usein kun ei vaan tajua missä ulottuvuuksissa tänään bipo leijailee.
Vaikea on ymmärtää kun aivojen sairaudesta on kyse ja kannattaa kyllä miettiä miten ne miehen lähisukulaiset elävät ja toimivat.
Olisiko joku lähisukulainen myös bipo? JA onko teillä lapsia?
Joitakin häiritsee bipojen jatkuva tekeminen ja rauhattomuus. Jotkut bipot ovat todella saamattomia joko lääkityksen takia tai masennuksen. Toisen puolesta joutuu tekemään silloin kaikenlaista.
Se on faktaa että sairaudesta ei parannu.